6. LUKU

 

YHTEENVETO JA PÄÄTÖSSANAT

 

Kun Herramme Jeesus oli maan päällä, sen ajan uskonnolliset johtajat vaativat vastausta kiistakysymykseen: ”Millä vallalla sinä näitä teet? Ja kuka sinulle on antanut tämän vallan?” (Matt. 21:23).

On ironista, että monet nykypäivän uskonnollisessa järjestelmässä mukana olevat esittävät saman kysymyksen niille yksinkertaisille ryhmille, jotka kokoontuvat yksin Jeesuksen Kristuksen ympärille – ilman mitään pappiskontrollia tai jyrkän linjan kirkkokuntaisuutta.

”Kuka on hengellinen auktoriteettisi?” on pohjimmiltaan sama kysymys kuin ”Millä vallalla sinä näitä teet?”

Kuten olen osoittanut, tämä kysymys perustuu väärään raamatuntulkintaan. Pohjimmiltaan nykykäsite ”hengellinen auktoriteetti” on vain ohuesti peitetty kiertoilmaus kontrolloinnille. Tästä syystä se sopii huonosti Jumalan ajatukseen keskinäisestä alamaisuudesta, ja se poikkeaa täydellisesti Uuden Testamentin periaatteesta.

Vaikka laitostuneen kirkon seuraajat pitävät aika isoa meteliä ”hengellisestä auktoriteetista”, kaikki 1. vuosisadan kristityt torjuisivat sen. On totta, että ideologiset jakaantumiset, harhaopit, anarkinen riippumattomuus ja individualistinen subjektivismi ovat vakavia ongelmia, jotka vaivaavat Kristuksen ruumista nykyään, mutta kirkkokuntien tai papiston ”hengellinen auktoriteetti” on huono lääke näihin vaivoihin.

”Auktoriteettiopetus” on oikeastaan oire samasta ongelmasta, jonka ratkaisuna se esiintyy. Se yhdistää jääräpäisen individualismin ja riippumattomuuden ongelmat hämärtämällä virkaan perustuvan ja orgaanisen auktoriteetin eron. Se luo väärää turvallisuuden tunnetta uskovien keskuudessa, ja se synnyttää uusia jakaantumisia Kristuksen ruumiissa.

Yhtä vakavaa on myös se, että ”auktoriteettiopetus” rokottaa uskovat Jumalan heille säätämää tehtävää vastaan käyttää hengellisiä lahjojaan. Onpa se sitten tarkoituksellista tai ei, ”auktoriteettiopetus” saa aikaan pelkoa lukemattomien kristittyjen sydämissä. Se väittää, että jos otat vastuuta hengellisistä asioista ilman ”virkaan asetetun” papiston hyväksyntää, niin olet vapaata riistaa viholliselle!

Nykypäivän papisto vie paljon kristillistä lähetysaikaa mainostaen, kuinka tarpeellisia he ovat hengelliselle hyvinvoinnillesi. He väittävät olevansa elintärkeitä suunnannäyttäjiä ja vakauden ylläpitäjiä seurakunnassa. He pitävät saman vanhan ”ilman näkyä kansa hukkuu” –saarnan, mutta kyse on aina papiston omasta näystä, jota ilman hukut!

Tällä tavoin auktoriteettiopetus sisältää epäsuoran uhkauksen, että ne, joilla ei ole ”hengellistä auktoriteettia”, saavat syyttää itseään kaikista niistä kauheista asioista, joita heille tapahtuu. Harvat asiat halvaannuttavat Kristuksen ruumiin palvelutehtävää niin paljon kuin oppi ”hengellisestä auktoriteetista”.

Niinpä jos yritämme parantaa seurakunnan vaivoja käyttämällä ”hengellisen auktoriteetin” tekniikkaa, lopputuloksena on sairaus, joka on pahempi kuin ne taudit, jotka sen on tarkoitus parantaa.

Ytimekkäästi sanottuna ”auktoriteettiopetus” tuo mukanaan erityissävyjä ja –korostuksia, joilla on hyvin vähän tekemistä Jeesuksen, Paavalin tai kenenkään muunkaan apostolin kanssa. Vaikka se vakuuttaa raapivansa erityisen nykyaikaista kutinaa, se on vieras Jumalan valitsemalle tavalle osoittaa auktoriteettiaan.

Hengellinen vastalääke harhaopin, riippumattomuuden ja individualismin vaivoille ei ole ”hengellinen auktoriteetti”, vaan keskinäinen alamaisuus Jumalan Hengelle ja toinen toisilleen kunnioituksesta Kristusta kohtaan. Mikään tämän vähempi ei voi suojella Kristuksen ruumista. Mikään vähempi ei voi parantaa sen avohaavoja.

 

Keskinäinen alamaisuus on luonnollista kristilliselle elämälle

 

Jos toimimme Jumalan tahdon mukaan, olemme veljiemme ja sisartemme kanssa alamaisia toisillemme seurakunnassa. Siitä ei ole epäilystäkään. Otamme myös ilolla vastaan neuvoja niiltä kypsiltä seurakuntalaisilta, jotka ovat edellämme Herrassa.

Oikein ymmärrettynä keskinäinen alamaisuus ei ole idealistista. Se on käytännöllistä ja elinvoimaista. Se toteutuu, kun yksi elävä kivi Herran asumuksessa ottaa nöyrästi vastaan apua toisilta eläviltä kiviltä elävällä tavalla. Se lähtee siitä terveestä tietoisuudesta, että koska olemme liittyneet veljiimme ja sisariimme Kristuksessa, niin tekomme ja asenteemme vaikuttavat syvästi heihin.

Tällä tavalla keskinäinen alamaisuus luo kulttuurin, joka arvostaa hengellistä johtajuutta tekemättä siitä absoluuttia. Se reagoi hengelliseen auktoriteettiin tekemättä siitä kontrolloinnin välinettä. Kun ”opetussuhteita” ja ”tilivelvollisuuskumppanuuksia” hallitsee keskinäinen alamaisuus, niistä tulee hengellisesti terveitä ja toinen toistaan rikastuttavia. Silloin ne eivät  myöskään muistuta mitenkään nykyistä hierarkkista ”auktoriteettikäytäntöä”.

 

Henkilökohtainen todistus

 

Olen itse ollut mukana monissa alkuseurakunnan tyylisissä seurakunnissa 1980-luvulta lähtien, ja olen huomannut keskinäisen alamaisuuden valtavan hyödyn. Olen kokenut erityisesti sitä turvallisuutta, joka tulee elämääni ja palvelutehtävääni koskevien tärkeiden asioiden tuomisesta seurakunnan arvioitavaksi. Olen myös saanut kokea, mikä viisaus konsensuksen odottamisessa on ennen eteenpäin menoa.

Lisäksi minua ovat valtavasti auttaneet muualla toimivat työtoverit, joiden kanssa olen yhteydessä. Vaikkei suhteemme ole vähäisimmässäkään määrin virkaan perustuva tai muodollinen, otan ilolla ja häpeilemättä heiltä vastaan neuvoja, kun kohtaan vaikean asian, sillä olen oppinut luottamaan heidän arviointikykyynsä.

Monta kertaa heidän neuvonsa vahvistavat sitä, mitä Herra on ilmoittanut minulle henkilökohtaisesti. Silloin kun olin sokea jollekin asialle, Jumala käytti heitä säätämään ajatteluani. On myönnettävä, että ellen olisi noudattanut heidän neuvojaan näissä tilanteissa, olisin joutunut hyvin vaikeille vesille.

Yhtä lailla nämä veljet ovat olleet tarpeeksi nöyriä vastaanottamaan apua minulta. Tämä vahvistaa, että hengellinen alamaisuus on aina keskinäistä. Tällaiset suhteet ovat ihanan virkistäviä. Ne ovat luonnollisen spontaaneja ja uskomattoman epämuodollisia, mutta ne ovat välttämättömiä hengellisen kehityksen ylläpitämiselle ja syventämiselle.

Tällaiset suhteet kasvattavat rakkautta Kristukseen ja muihin ihmisiin. Ne suojelevat meitä erehtymiseltä. Ne antavat myös tasapainon klikkimäisen jakaantumisen ja pakonomaisen toisista riippuvaisuuden välille.

Kun neuvonantamissuhteet korotetaan jumalallisiksi ja niistä tulee käskytystyylisiä suhteita, niin ollaan epäjumalanpalveluksen rajoilla. Toisaalta jos suhteita ei ole tai ne katkaistaan, ne johtavat vieraantumiseen.

Keskinäinen alamaisuus poikkeaa siis näistä järjestelmistä, jotka luovat pohjan pakkomielteisille suhteille ja epäterveelle eristäytymiselle Kristuksen ruumiista.

 

Auktoriteettikysymyksen merkitys

 

Lopuksi haluan korostaa syytä, miksi tämä auktoriteettikysymys ansaitsee sen huomion, jonka olen sille antanut. Syynä on se, että se jo perusolemukseltaan tukahduttaa Herran Jeesuksen Kristuksen johtajuutta. Johtajuuden, auktoriteetin ja tilivelvollisuuden väärät tulkinnat ja sovellutukset tukahduttavat aina Kristuksen johtajuutta seurakunnassa.

Tämä selittää, miksi tämä asia on arkaluontoinen. Vihollinen tietää, että jos hän pystyy huijaamaan Jumalan kansaa näissä asioissa, hän pystyy myös tehokkaasti syrjäyttämään Jeesukselle kuuluvan aseman seurakunnassa. Tämä tekee tyhjäksi Jumalan täyden suunnitelman, puhumattakaan siitä sanomattomasta vahingosta, jota se tekee Jumalan kansalle.

Siksi yritys tutkia kriittisesti ”auktoriteettiopetusta” ja kaikkea siihen liittyvää on paljon enemmän kuin vaikeaselkoisen teologisen tutkimuksen harjoittamista. Se koskettaa itsensä Jumalan suunnitelmaa – suunnitelmaa, jossa on kyse Jeesuksen Kristuksen absoluuttisesta suvereenisuudesta ja herraudesta.

Keskinäinen alamaisuus auttaa korostamaan Raamatun keskeistä teemaa: Kristuksen universaalia ensisijaisuutta (Ef. 1:9-10, Kol. 1:15-20). Kun seurakunta oppii olemaan alamainen Jeesukselle kaikessa, silloin täyttyy Jumalan ikuinen suunnitelma kaiken tuomisesta alamaiseksi Pojalleen (Kol. 1:18).

”Jumalan luotujen esikoisina” (Jaak. 1:18) meidän kristittyjen täytyy oppia alamaisuutta hengelliselle auktoriteetille. Koko luomakunta seuraa meidän perässämme. Tästä syystä alamaisuus jumalalliselle auktoriteetille on sekä kallisarvoinen että vakava asia.

 

Uusi herääminen

 

Toivon vilpittömästi, että tämä kirja auttaa purkamaan lahkolaismaisia raja-aitoja, jotka juontavat juurensa moderniin ”auktoriteettiopetukseen”. Vähintäänkin toivon, että kirjani on provosoinut sinua ajattelemaan uudestaan käsitystäsi johtajuudesta ja auktoriteetista.

Jos olet ymmärtänyt ja vastaanottanut viestini oikein, tapahtuu seuraavaa: tajuat, että otat vakavan hengellisen riskin tuomitsemalla omahyväisesti ne seurakunnat ja palvelutehtävät, jotka eivät ole liittyneet mihinkään kirkkokuntaan tai uskonnolliseen instituutioon. Lakkaat käyttämästä ”auktoriteettilatteuksia” ja sellaisia iskusanoja kuin ”tilivelvollisuus” ajattelemattomasti.

Yhtä lailla opit tunnistamaan Herran voitelun kaikkein yksinkertaisimmissa kristillisissä yhteisöissä – etkä enää halveksi niitä, koska ne eivät sovi nykyajan itse rakennettuihin johtajuustyyleihin. Olet myös hieman varovaisempi arvioidessasi seurakunnan tai palvelutehtävän oikeutusta. Lisäksi lakkaat tekemästä sisällyksettömiä väitteitä ”hengellisestä auktoriteetista” ja ”tilivelvollisuudesta” – väitteitä, jotka perustuvat Uuden Testamentin väärinkäyttöön.

1970- luvulla Jumala perusti monia uusitestamentillisia kotiseurakuntia käytännöllisesti katsoen joka puolella Amerikkaa. Väärä opetus hengellisestä auktoriteetista aiheutti kuitenkin melkein kaikkien niiden kuoleman. On traagista, että he kokivat ”auktoriteettiopetuksen” seurauksena ”tukehtumisen”!

Olkoot asiat toisin meidän aikanamme.

Vaikka olemme alttiina samoille heikkouksille kuin edeltäjämme, meidän ei tarvitse langeta heidän virheisiinsä. Jos meidän on tehtävä virheitä, tehkäämme sitten edes uusia!

Niin kuin 1970-luvullakin, Herra on nyt uudelleen herättämässä kansaansa tarkoituksenaan palauttaa asumuksensa ennalleen. Antakoon Herra sinulle Hänen Henkensä uutta viiniä (joka on Jeesus Kristus) ja auttakoon Hän sinua heittämään pois vanhat vuotavat viinileilit, jotka ovat olleet esteenä Hänen toiminnalleen.

Lisäisipä Jumala niiden kristittyjen ryhmien määrää, jotka kokoontuvat pelkästään Hänen poikansa alaisuudessa. Olisipa enemmän sellaisia ryhmiä, jotka ilmentävät Hänen ruumistaan sen kaikessa täyteydessä eivätkä ole autoritääristen johtajuusmallien tai kirkkokuntarakenteiden kahlehtimia.

Tulkoon sinustakin, rakas lukijani, yksi heistä!

Ehkäpä tämä viimeinen kielikuva auttaa tiivistämään kaiken sen, mitä olen sanonut edellisillä sivuilla. Voimme verrata keskinäistä alamaisuutta hyvään musiikkiin. Kun keskinäinen alamaisuus, älykäs nöyryys ja syvä uskollisuus Kristuksen johtajuudelle toimivat yhdessä, syntyy kaunis melodia, joka on suloisessa harmoniassa Uuden Testamentin laulun kanssa. Mutta kun tilalle tulevat hierarkkiset järjestelmät, jotka ovat luonteenomaisia pakanoille, ääni muuttuu vääristyneeksi ja vahingolliseksi. Jos keskinäinen alamaisuus hylätään postmodernin individualismin ja riippumattomuuden syntien alle, sen sointi ja sävellaji vaikenevat kokonaan ja jäljelle jää kalsea kuoleman hiljaisuus.