ESIPUHE ENSIMMÄISEEN
PAINOKSEEN
Edellisessä kirjassani Rethinking
the Wineskin: The Practice of the New Testament Church käsittelin
alkuseurakuntaa ohjanneita perusperiaatteita. Kirja otettiin myönteisesti
vastaan. Se myös vaikutti useiden alkuseurakunnan tyylisten seurakuntien
syntyyn.
Kuten odottaa saattaa, jotkut
näistä tuoreista, alullaan olevista seurakunnista ovat saaneet kokea
vastustusta järjestäytyneen kirkon johtajien taholta. Ne ovat ennen kaikkea
aiheuttaneet akuutteja kysymyksiä kirkon auktoriteetista. Itse asiassa niiltä
on kysytty samoja kysymyksiä kuin mitä uskonnolliset johtajat kysyivät
Herraltamme vuosisatoja sitten:
”Millä
vallalla sinä näitä teet? Ja kuka sinulle on antanut tämän vallan?” (Matt. 21:23)
Valitettavasti tähän
kysymykseen ei ole kirjoitettu montakaan vastausta. Siksi tunnen, että minun
pitäisi tehdä se tässä ja nyt.
Tämän kirjan sisältö on
osittain päällekkäistä Rethinking the
Wineskin –kirjan kanssa, mutta käsittelen tässä syvällisemmin johtajuutta
ja auktoriteettia. Tässä on mukana myös
paljon uutta materiaalia, jota ei esiinny aikaisemmassa kirjassani. Nämä kaksi
kirjaani muodostavat oikeastaan toisiaan täydentävän parin.
Omasta mielestäni tämän kirjan
suurin arvo on siinä, että se esittelee uuden mallin johtajuuden, auktoriteetin
ja tilivelvollisuuden ymmärtämiselle. Tämä malli on sekä ainutlaatuinen että
kulttuurinvastainen. Se ei ole kuitenkaan teoreettinen. Olen nähnyt sen
toimivan monissa seurakunnissa, jotka ovat palanneet Uuden Testamentin
periaatteeseen yhteiselämässään.
Tavoitteenani on kirjoittaa
sekä käytännöllisesti että teologisesti. Tarkoituksenani on olla rakentava
pikemminkin kuin poleeminen. Koska kirjoittamani poikkeaa kuitenkin niin
radikaalisti perinteisestä ymmärryksestä, se epäilemättä nostattaa kulmakarvoja
– ja saa aikaan jopa vihamielisyyttä.
Brandon, Florida
Tammikuussa 1998