Elämäni ensimmäinen koira Fincolein Agaboa eli Ako tuli minulle Kuopiosta 1978. Ako oli peloton, reipas ja iloinen blenheim cavaljeeri, pentueensa suurin ja rohkein! Mutta maailman ystävällisin ja lempein koira. Lenkillä hänen piti jäädä odottamaan aina perässä tulijoita, vaikka olivat kuinka kaukana! Vieraiden hatut ja rukkaset olivat Akon suurta herkkua.

Ako tiesi milloin minä tulen koulusta. Hän hyppäsi penkille ikkunan ääreen odottamaan, kun kello tuli pykälään.

Bobo oli luonani vain 3 vuotta.

Bobo oli varsinainen vesipeto sen jälkeen, kun yhdessä uskalsimme eka kerran veteen mennä! Hampaat kalisten hän seisoi vaikka kuinka pitkään vedessä keppejä vahtien. Kantamalla piti aina pois hakea. Keväällä hän meni heti ojaan leikkimään jäiden sekaan täristen sielläkin!
Toinen cavaljeerini tuli sitten vasta vuonna 1993. Mietin muitakin rotuja pitkään, mutta cavaljeeri sen olla pitää. Jatarin Carlos Casanova eli Bobo eli Poponen tuli Nurmeksesta puolivuotiaana. Hän oli Hämyn kaltainen, mutta vielä luppanampi ja ujompi. Häntä eivät vieraat saaneet silittää, vaan hän siirtyi aina sivuun. Hän oli täysin minun koirani. Siskoni Sinikka ja äitini, jotka hän "hyväksyi". Timon hän hyväksyi pitkän ajan jälkeen. Sitten piti liiankin hyvänä... Poponenkaan ei jättänyt minua hetkeksikään silmistään. Hän saattoi tuijotella minua tosiaankin pitkät ajat suurilla ihanilla silmillään, jotka olivat täynnä lempeyttä ja rakkautta.

Poposen erikoisjuttu oli rukkasen kantaminen lenkillä (kerkesi opettaa sen Toopelollekin). Bobo veti aina jossain vaiheessa rukkasen kädestä lenkillä (olipa kiva 20-30 asteen pakkasella ilman hanskaa kävellä!!!). Ja sitten "neuvoteltiin" risteyksessä mihin suuntaan mennään! Ja kas kummaa miten hyvin emäntä oppikaan tottelemaan!!! Joskus Poponen luovutti, mutta harvoin. Tämänkin Toope on oppinut aika hyvin...

Bobo oli tosi herkkä koira. En voinut korottaa ääntäni Timolle, kun Poponen meni heti nurkkaan korvat luimussa tai tuli syliin. Siihenpä ne pienemmät riidat sitten jäivätkin, kun piti Bobo saada taas iloiseksi. Varsinainen parisuhdekoira. Siksi kai Timppa tykkäsikin siitä niin kovasti?!

Poponen puolivuotiaana omassa korituolissaaan. Hän tykkäsi pehmoleluista yli kaiken. Kaikki lelut säilyivät ehjänä (toisin kuin riiviö Toopella, joka saa korvat ja hännän irti alta aikayksikön kaikilta leluiltaan!!!) Poponen vain piti leluja suussaan ja kanteli ja "lutusteli" niitä hellästi.