TAIVAALLA TAPAHTUU

 

Kevät 2009

 
Katsaus taivaan merkkeihin muistutuksen kera, ettemme ole ”taivaanpallojen” marionetteja…

  Viime vuoden syksystä vallinnut Saturnuksen ja Uranuksen vastakkaisuus alkaa hellittää maaliskuun lopulla Saturnuksen perääntymisen johdosta. (Oppositio voimistuu jälleen syksyllä uudella intensiteetillä). Muuttuvissa merkeissä (Kaloissa, Neitsyessä, Kaksosissa ja Jousimiehessä) 20°–30°:ssa kartallaan tekijöitä omaavat ovat eniten näitten vastakkaisten taivaankappaleiden tiukimmassa puristuksessa: Yllättävät ja rajut uudistuspaineet voivat uhata elämän turvarakenteita. Henkilöt, joilla on kartallaan jokin tekijä Härän, Ravun, Skorpionin tai Kauriin asteissa 20–30 pystyvät parhaiten muuntamaan ajan haasteet voitokseen.

  Alkuvuoden 2009 Auringon ja Kuun pimennykset ovat nyt takanamme, mutta niiden aikana vallinneet Vesimiehen energiat jäävät voimaan. Neptunus ja Kh(e)iron kulkevat rinnakkain samaa tahtia useamman vuoden Vesimiehen viime kolmanneksessa. Kaksikkoon liittyy keväämmällä Jupiter. Tämä Neptunuksen, Kh(e)ironin ja Jupiterin suurkonjunktio kohottaa tietoisuutta ja kohottava noste jatkuu vuoden loppuun huipentuen nyt toukokuussa. Parantavasta yhteistoiminnasta huolimatta pettymykset sopivat valitettavasti ajan kuvaan, ”ilmassa” voi olla katteettomia lupauksia ja toiveajattelua. Jupiter ja Neptunus lisäävät yhdessä mm. vesivoimia, joten poikkeukselliset rankkasateet, tulvat tms. ovat mahdollisia tästä keväästä vuoden loppuun asti.

  Taivaalla on positiivinen Venuksen ja Jupiterin sekstiili maaliskuun 21.3. saakka, minkä ansiosta yleinen ilmapiiri voi olla tavallista vapautuneempi ja myönteisempi. Kevään ”Tähti” onkin ”valon planeetta” Venus, joka on yhdessä ja samassa merkissä, Oinaassa, melkein 4 kuukautta! Venus loistaa läntisellä taivaalla auringonlaskun jälkeen ”iltatähtenä” maaliskuun puoliväliin saakka (mikäli ei ole pilvistä). 16.3. Venus pysähtyy 15°43 Oinasta ja perääntyy sitten 18.4. asti Kalojen viimeiseen asteeseen. Venuksen tekemässä ns. silmukka- eli ruusukuviossa tärkein etappi on 27.3., jolloin Aurinko ja perääntyvä Venus kohtaavat toisensa Oinaan 7°:ssa. Kyseessä on Venuksen ns. alakonjunktio Auringon kanssa, joka ”vaikuttaa” aina lokakuuhun -10 asti!! On arvovalintojensa miettimisen aika, etenkin jos kartalla on miehitystä 0°–16° Oinasta. Lisäksi perääntyvä Venus voi nostaa esille vanhaa karmaa ihmissuhteissa, rakkaudessa ja raha-asioissa.

  KEVÄTPÄIVÄN TASAUS on 20.3.: Auringon siirtyessä Oinaan merkkiin. Kevään tärkein uusikuu ajoittuu edellä mainitun Venuksen alakonjunktion lähelle 27.3. Viikon ajan maaliskuun lopulla pikkuplaneetta Pluto aktivoituu ja on erittäin haastavassa suhteessa (neliössä) Oinaan alussa olevien taivaankappaleiden kanssa. Perustavaa muutosta peräänkuulutetaan taas voimallisesti! Pluto takaa, että me kaikki ”pääsemme” osallistumaan kollektiiviseen isoon myllerrykseen Kauriin merkkiin liittyvissä elämän perusrakenteissa. Eniten paineita Pluto lataa johtavien merkkien (Oinas, Rapu, Vaaka ja Kauris) alussa taivaankappaleita kartoillaan omaaville ihmisille.

  Maalis-huhtikuun vaihteessa vallitsee noin parissa viikossa ohimenevä, vähän turhauttava Marsin ja Saturnuksen vastakkaisuus. Heti pääsiäisestä alkaen onkin sitten noin 2 viikon vauhtijakso: Mars tulee Uranuksen ja Venuksen kanssa huippuenergiseen konjunktioon Kaloissa. Monet voivat mennä tuolloin vähän ylikierroksissa. Etenkin ihmissuhderintamilla sattuu ja tapahtuu. Eniten vauhdissa ovat ne, joilla on kartoillaan jotain vesimerkkien viimeisessä dekanaatissa (20°–30°), varsinkin Kalojen lopussa. Sen sijaan jos kartalla on tekijöitä Neitsyen, Kaksosten ja/tai Jousimiehen 20°–30°:ssa kannattaa laittaa jäitä hattuun – voi mennä liiankin lujaa. Kun Mars astuu Oinaaseen 22.4., on edelleen muutama kriisialtis, varsin voimakkaan energialatauksen päivä.

  Koko kevään ajan pikkuplaneetta Ceres vaatii huomiota perääntyessään ”omassa” merkissään Neitsyessä. Ceres pysähtyy 13.4. 0°24 Neitsyttä, jossa se oli jo alkusyksyllä -08. Huoltajuus- ja hoiva-asioita voi nousta pintaan, samoin maatalouden kysymyksiä. Etenkin jos kartalla on tekijöitä Kalojen, Kaksosten ja/tai Jousimiehen alussa, voi tuleva kevät olla haastava. Maan merkkien (Neitsyt, Kauris ja Härkä) ja Skorpionin alussa (0°–5°) taivaankappaleita tai kartan akseleita omaavilla on taas Pluto tukenaan potentiaalisissa huolto-, hoiva- ja toimeentulokysymyksissä sekä todennäköisesti hyvin onnistuvissa elämäntaparemonteissa, jos sellaisia on vireillä. M-LN-M

takaisin pääsivulle