Johanna Paungger & Thomas Poppe:
Kuun vaikutus puutarhassa, terveydessä, maanviljelyssä ja metsänhoidossa (suom. Sinikka Saarinen, Yläkuu Kustannus 2008)
TASin kirjastoon on hankittu erittäin mielenkiintoinen teos. Ensinnäkin on tavattoman tärkeää saada käännettyä ja julkaistua suomeksi astrologista kirjallisuutta, sillä kotoisella kielellämme tarjonta on yhä vähäistä ja valitettavasti toisinaan sisällöllisesti kevyttä. Paunggerin teoksen kaltaista asiatekstiä kannattaisi julkaista enemmänkin. Toinen erityisesti miellyttänyt seikka on Kuun vaikutuksen käytännönläheisyys. Oli mukava huomata, että niin kääntäjä kuin kustantajakin ovat Tampereelta.
Paunggerin teokseen on kerätty ikiaikaista käytännön tietoa Kuun vaikutuksista niin ihmiseen kuin ympäristöönkin. Astrologiaa harrastaneille on tuttua eläinradan merkkien hallitsemat alueet ihmiskehossa, mutta kirja sisältää paljon sellaista tietoa mitä ei muualta löydä. Täyden hyödyn monista vinkeistä saavat maalla asuvat, joiden on helpompi kokeilla käytännössä esitettyjä neuvoja erilaisten töiden ajoituksista. Vaikka teoksen kirjoittajat ovat keskieurooppalaisia, sen ohjeita pystyy suomalainenkin lukija soveltamaan hienosti. Paunggerin kirjassa on paljon asiaa Kuun vaikutuksesta kylvämiseen, kasvien hoitoon ja sadonkorjuuseen. Oli mielenkiintoista huomata monia puutarhakirjoja kahlanneena, että Paungger antaa täysin samat tiedot vierekkäin istutettavista kasveista kuin nämä oppaat. Minulle jäi parhaiten mieleen Kuun vaikutus-teoksesta Paunggerin erilainen käsitys Neitsyen merkistä kasvien hoidossa. Yleensä astrologiassa Neitsyttä pidetään hedelmättömänä merkkinä, mutta Paungger kumoaa tämän omiin kokemuksiinsa perustuen.
Kaupungissakin asuva lukija pääsee kokeilemaan Paunggerin ohjeita kodinhoidon ajoituksista, esim. kenkien hoidosta, hiusten leikkuusta, pyykin pesusta ja vuodevaatteiden tuuletuksesta. Kirjassa on suunnaton määrä yksittäisiä ohjeita, joita lienee mahdoton omaksua kertalukemalla. Kuun vaikutus toimiikin paremmin referenssikirjana arkipäiväisen ja käytännön astrologian harjoittamiseen.
Terveysastrologian osuus kirjassa on hiukan vähäisempi ja mielestäni sisältää liikaa astrologisen näkökannan puolustelua. Rivien väleistä on helppo huomata Paunggerinkin törmänneen ajattelutapansa väheksyntään ja hömpäksi alentamiseen. Paunggerilla ja miehellään Poppella on selkeän ekologinen ja vihreä näkemys, jossa kunnioitetaan luonnonmukaisuutta ja tasapainoista ihmisyyttä. Teos on helppolukuinen ja selkeä, eikä sisällä monimutkaista astrologista teoriaa. Ydinkohdat kerrataan muistamisen helpottamiseksi.
Vaikka mielestäni kirjan tärkein anti oli ns. astropoliittinen, voidaan kaikki kokeilla tulevina kesinä Paunggerin täsmävinkkiä: Vuoden paras ajankohta rikkakasvien kitkemiseen on kesäkuun 18. päivän aamupäivä klo 13.00 saakka.(T.E.)