Mitä kuuluu Allu?

Porkkanaa kuluu ja päiväunet maittaa, mutta mitäpä tuumi omistaja?

Allun lasten mailmalle lähdön jälkeen on vuorossa paluu arkeen; Morsein takaisin paikoilleen ja Allusta taas kotipupu. Kuulostaapa kovin yksinkertaiselta näin teoriassa, mutta Allun tuntien tämä käytännössä ei välttämättä suju niin kovin yksinkertaisesti.

Alkuun kaikki sujuu liiankin hyvin, tutut rutiinit tuntuu muistuvan heti. Jälleen Allu levittää heinät, kaivaa pelletit kupistaan ja raiskaa kengät kunnes väsähtää. Ja vielä kun kun takana on hyvin nukuttu yö pitkästä aikaa uskaltaa seuraavana aamuna hyvillä mielillä lähteä opiskeluiden pariin, eiköhän Allun temput olla jo nähty. Jokseenkin ehkäpä hölmö kuvitelma, ottaen huomioon että Allun on sujuvasti onnistut yllättämään kerta toisen jälkeen ennenkin.

Joten kun pitkän päivän jälkeen jälleen avaa kotioven ja kaikki näyttää olevan ok alkaa hälytyskellot soida. Peremmälle kun pääsee alkaa pikkuhiljaa selvitä mitä tämä jätkä on ällä kertaa keksinyt. Ensimmäisenä silmään osuu jokin valkoinen, mitä olohuoneesta löytyy enempikin. Lähempi tarkastelu kertoo sen olevan vessapaperia, silputtuna. Vielä tarkemmin sanottuna, koko kahdeksan rullan paketti on tasaisesti levitetty lattialle, pieneksi silputtuna. Kaiken kruunaa Allu, joka ylpeänä kirmaa paikalle tanner tömisten pöllyttämään valkoista kaaosta jonka on aikaan saanut. Siivottuani tämän sotkun istun alas, ja huokaan, kai tämä tästä vielä.

Lienee selvää että olen huokassut aivan liika aikasin. Allu tuhisee mielenosoituksellisesti, olen sotkenut mahdottoman kivan leikin. Kunnes se loikkii pois, mutta vain esitelläkseen toisen ajanvietteensä. Sitä vain ei heti hoksaa mitä mustaa retuttaa Allu retuttaa perässään kun takaisin tulee. Hetken sitä kuvittelee ettei se mitään tärkeää. Kunnes se musta alkaa hahmottua, ja pelottavasti muistuttaa nahkasaapasta, sitä sikakallista jonka ostin viikko sitten. Kyllä, siltä se näyttää, ja Allukin näyttää yhtä ihastuneelta kenkään kuin omistaja. Paitsi että ensin Allu on hieman kustomoinut sitä, sekä korko että vetoketju on saanut uuden ilmeen.

Vahingosta viisastuneena seuraavana aamuna asettelen keittiön ovelle portin jota olen koko yön askarrellut. Koitappas nyt tuhota jotain myhäilen itsekseksi hyvin tyytyväisenä. Joten suunnistan saapas kainalossa kohti opiskeluita taas jälleen kerran luottavaisin mielin. Huumori vaan ei tahdo millään riittää kun suutari jolle saappaan kiikutan naljailee lemmikin valinnasta; eikö akvario olisi ollut kenkä ystävällisempi vaihtoehto..? Niimpä tietysti.

Kotiovella päivä senkun paranee. Portti on pitänyt Allun keittiössä, mutta tylsää herralla ei ole ollut. Taas on vastassa valkea unelma, Allukin saanut vaaleamman sävyn.Koko keittiön peittää valkoinen harson näkönen. Jätkä on tempassut 2kilon jauhosäkin kaapista jollain ilveellä. Siinä on näemmä riittänyt puuhasteltavaa sitten pidemmäksikin aikaa, ja niimpä koko keittiö, sekä osa eteistä on jauhon peitossa. Ihan hetken mielessä käy miten mukavan lämpöset lapaset, tai pipon, tai jotain tuosta saisi.

Useamman tunnin siivouksen jälkeen istun alas. On aika keksiä ratkasu tähä, virikkeitä Allulle, ja mielellään isosti sekä jokin estämään kaappeihin pääsyn. Puoli iltaa istun koneella etsimässä vinkkejä, loppu ilta meneekin toteuttamiseen. Komeroista kaikki kanille sopiva esiin, kaikkiin kaapin oviin lapsilukot. Tämän ansiosrta seuraava aamuna Allulla onkin läjäpäin tekemistä; pari isoa tyhjää laatikkoa ja läjä pienempiä;; muropakettia, keksipakettia, kaikkia mahdollisia mitä tyhjäksi olen saanut. Löytyy vanhaa tennispalloa, jalkoa ja sählypalloa, vessapaperirullia, vanhoja lakanoita, tavallista paperia rutattuna, vanha nalle, kaikkea mahdollista. Osaan olen askarrelut kuivattua porkkanaa sisään, osa on ilman. Kun on aika lähteä en voi kun toivoa parasta, jos tämä ei toimi niin mikä sitten.

Myöhemmin kotiin palatessani näen tulokset. Sanomattakin selvää että jännittää jonkin verran kun avaimia etsin kassistani, olisi muutakin tekemistä kuin siivoilla Allun jälkiä näin päättötyön painaessa päälle. Allu juoksee ovelle vastaan korvat iloisesti lepattaen, vastaanottamaan kuten ennenkin. Kani kainalossa varovaisesti tutkin kämpän, peläten pahinta. Pahvisilppua suurempaa en löydä, se on todellakin toiminut.

Virikkeitä, virikkeitä, ja vielä kerran virikkeitä. Niillä Allunkin kanssa pääsee yhteisymmärrykseen, etenkin kun muistaa jemmata ne suurriman sotkun aiheuttajat lasten ulottumattomiin.