Mitä kuuluu Allu?

Porkkanaa kuluu ja päiväunet maittaa, mutta mitäpä tuumi omistaja?

Silmä on alkanut hiljalleen tottua ovenpielessä roikkuviin teipinpalasiin, harvemmin niitä edes huomaan. Eikä ne mitään haittaa, niin kauaa kun kukaan ei käy kylässä. Mutta kyläilyjen tapahtuessa sitä kummasti huomaa punastuvansa, ei kaikki ole kaninomistaja, eikä kaikki ymmärrä kaninomistajan virityksiä. Tälläinen kyläilijä meillekin eksyi, kun löysin kokelaan talon miehen osaan.

Illan tarkoituksena oli katsoa telkusta leffa ja tutustua paremmin. Sohvalla mies nostaa jalat sohvalle, kun Allu loikkii tervehtimään. Kuului vaisu pyyntö Allun pois ottamisesta. Se on järkyttävän kokonen kani, se on arvaamaton. Pöh, meidän Alluko muka arvaamaton. Kiltimpää otusta saa planeetalta hakea. Kaappaan Allun syliini ja houkuttelen kokelaan silittämään Allua. Käsi vavisten mies koskettaa kania arasti ja vetää kätensä nopeasti pois vaara vyöhykkeeltä. Lasken Allun sylistä, ja tämä loikkii pois.

Myöhemmin samaisena iltana on vielä kahvia tarjolla. Keittiössä. Mies kurkistaa sohvan uumenista, laskee jalkansa ja reitin varmistettua lähtee keittiöön varovaisesti koko matkan pälyillen näkyykö suurta petoa. Keittiöön asti selvittyään tämä kuvittelee olevansa turvassa, ja vetää tuolin pöydän alta. Vaan tuolin on jo varattu, sieltähän se mamman kullannuppu löytyykin. Joten mies hakeutuu korkeimmalle baarijakkaralle minkä löytää, ja taas nostaa jalkansa ylös. Anova katse silmissään tämä pyytää mun tekemään jotain tolle jänikselle. Vien Allun porkkanan kanssa eteiseen.

Mutta eihän asiaa voi siihen jättää, mitäs tuo mies nyt Allussa jännittää. Joten aloitan tenttaamisen. Eikä paljoa tarvi houkutella että tämä avaa sanaisen arkkunsa. Kani on iso karvainen möhkäle jonka tekemisistä voi olla varma. Ja jos tuo iso karvainen möhkäle käy päälle henkihän siinä lähtee. Ja tuo iso karvanen möhkäle on petoeläin, se voi käydä päälle koska vaan ilman mitään syytä. Ahaa, tämä mies siis pelkää Allua. Voi röhönauru, pupuset ne vasta pelottavia on. Eikä kanin koko vaikuta asiaan, paitsi ellei kani ole häkissä joka varmasti kestää.

Ei kai saisi nauraa, toiset pelkää hämähäkkejä ja pimeää, toiset ilmeisesti pupuja. Kamalaa vaan kun ei pokka pidä sitten millään. Eikä auta vaikka miten selittäisi että ettei pupuista Allu on viimeinen jota kannattaa pelätä. Jalat pysyvät tiukasti poissa lattialta, sanon mitä tahansa. No shokkihoitoa sitten, haen Allun ja yritän tyrkyttää syliin. Väännän ja veulaan kania joka ei käsittelystä ole moksiskaan. Mutta silti mies näyttää kovin ikävöivän äitiään. Mikään ei auta, ehkä parempi päästää mies sillä erää piinastaan ja lähettää kotiinsa.

Kuitenkin iltamyöhäisellä pysään miettimään. Että kaneja kaikista mailman otuksista pelätä. Mitä logiikkaa siinä voi olla? Okei, onhan kanilla terävä purukalusto, ja voimakkaat tassut, mutta c'mon, pörröset pikkuset pupuset ne vasta pelottavia on? Kani-ihmisenä on vaikea sisäistää asiaa. Etenkään kun tuon kaiken pelottavan ruumiillistuma löhöää sylissä umpi unessa mailmanmenosta tuon taivaallista välittämäti. Puhelimen piipitys katkaisee häikäisevän nerokkaan ajatteluni herättäen Allunkin, mies tahtoo tavata uudelleen.

Siis vaikka pupu olisikin pelottava, se ei miestä säikäytä matkoihinsa.