


Koska näitä sivuja päivitetään hyvin harvakseltaan kannaattaa kysellä
sähköpostilla tai soittamalla, niin saa tuoreemman poikastilanteen selville
Ranskis poikue syntynyt 29.3.2008, luovutuksessa 8 viikon ikäisinä.
Kysy lisää soittamalla tai sähköpostitse
Kääpiöluppia on harkinnassa loppu keväästä
Usein kysyttyä:
Ensimmäiset poikueeni olen myynyt ilman mitään kauppakirjaa. Näistä poikueista
muutama poikanen on kuitenkin joutunut kiertoon, joten vahingosta viisastuneena
myyn jatkossa kanit kauppakirjalla. Kauppakirjaan tulee ehto
ilmoitusvelvollisuudesta kania eteenpäin myydessä. Näin siksi että tahdon
tietää missä kasvattini seikkailee. Kani on myös aina tervetullut takaisin
mikäli syystä tai toisesta siitä joudut luopumaan.
Kanin mukaan lähtee aina sukupaperit, sekä kanit on tatuoitu vasempaan korvaan.
Jos tarve niin mukaan saa kirjallisen hoito ja ruokinta ohjeen sekä pussin
ruokaa johon kani on tottunut. Usein sukupaperin alta löytyy myös pino
yhdistyksen esitteitä.
Kanin hinta on kanin henkivakuutus. Koska nykyisellään hinta ei päätä huimaa ja
on hirmuisen pieni hinta monivuotisesta ystävästä, älä vaivaa tinkimällä. Jos
hinta on sinusta liian suuri nämä kanit ei ole sinua varten. Esimerkiksi
eläinsuojeluyhdistyksiltä voi kysellä kaneja jotka etsivät uusia koteja
halvalla. Älä myöskään osta kania hetken mielijohteesta.
Ennen poikasten syntymää otan vastaan alustavia varauksia. Nämä varaukset ei ole
mitenkään sitovia, nämä varaukset tarkoittavat sitä että otan yhteyttä ennen
kuin varaan poikasia muille. Poikasten syntymän jälkeen varaukset on sitovia.
Poikasia voi kysellä varaamattakin, varaa poikanen vasta kun olet täysin varma.
Mikään ei harmita enempää kuin ostaja joka varaa poikasen mutta luovutus
ajankohtana on kadonnut kuin pieru saharaan.
Jos asut lähistöllä tai olet autoilevaa sorttia olet tervetullut katsomaan
kaneja. Katsomaan saa tulla vaikkei mitään vielä tahtoisi ostaa tai varata.
Esittelen pupujani mielelläni ( ja vastaan tuleville väkisin) joten tervetuloa
vaan kunhan ilmoitat tulostasi etukäteen :o)
Sillon tällön syntyy myös sijoituskoteja etsiviä kaneja. En mielelläni sijoita
outoon paikkaan, joten jos sijoituspupua haluat kannattaa ottaa yhteyttä
ajoissa. Sijoituskanin hinta riippuu sopimuksesta. Sijoitussopimus sitten
taas riippuu kanista; sukupuolesta, väristä, rodusta, jne.
Vinkkejä kanin hankintaa harkitseville
Aloitampa kertomalla roduista omia kokemuksia, minkälaisia meillä asustelevat
on ja kenelle minä niitä tarjoaisin.
Ensin ranskanlupasta, se on lemmikki vailla vertaa. Ranskat on hyvin koiramaisia,
pyörivät jaloissa ja kaipaavat huomiota. Perusluonteeltaan ne on hyvin
rauhallisia, eivät turhia loiki, sohvalle ja tuolille korkeintaan muttei
esimerkiksi meillä ole koskaan edes minkään herkun perässä ranska hypännyt
pöydälle. Ne mielellään makailevat ovensuussa tarkkailemassa tai sylissä
rapsutettavina. Tottakai vauhtiakin löytyy kun ne sille päälle sattuvat,
mutta sitä tapahtuu suhteellisen harvoin. Paras piirre ranskoissa on ehdottomasti
lapsiystävällisyys. Oma muksu on kaksivuotiaasta asti enemmän ja vähemmän
niiden kanssa puuhastellut ja ranskat on ainoa rotu meillä joka yhä edelleen
loikkii lapsen luokse rapsutuksia vaatimaan. Lämpimästi suosittelen
lapsiperheille.
Sitten kääpiölupista. Ne taas on ranskasta se sportimpi versio. Toki tilaisuuden
tullen myös kääpiöluppa löytää itsensä makoilemasta sylissä mutta kuitenkin
harvemmin kuin ranska, kääpiölupilla on muita kiireitä. Kääpiölupan omistajan
ei kannata jättää leipäänsä vartioimatta pöydälle, se kyllä häviää jos
kääpiöluppa sen hoksaa. Kääpiöluppa voisi mielestäni sopia hyvinkin
vastuuntuntoiselle nuorelle jonka muu perhe ei niin kaneista välttämättä
innostu. Suht pienikokoisena mahtuu luultavimmin nuoren omaan huoneeseen
ja varmasti heistä iloa toisilleen.
Entäs sitten hermeliinit. Ne on diivoja. Toki nekin säntäilevät sinne tänne
kuten muutkin kanit, mutta tiedostaen kuitenkin olevansa mailman napa.
Hermeliinit ei välttämäti sylissä paljoa vanhene, toki se on sekä totuttelu
että yksilö kysymys. Luonnetta kuvaisin pippuriseksi. Jos hermeliini tahtoo
mennä läpi harmaan kiven, se menee. Ja vaikka hermeliini on pieni niin
päättäessään ettei häneen kosketa on turha mennä yrittämään. Vaikkakin
ajatus pienestä kanista lapselle houkuttaisi niin hermeliini on täysin
väärä valinta. Voisin kuvitella hermeliinin kanssa parhaiten toimeen tulevan
nuoren aikuisen tai aikuisen.
Viimeisenä risteytykset, niitä meillä asuu yksi. Mitä niistä voisi sitten sanoa,
niitä saa minkä melkein minkä kokoisena, värisenä, mallisena ja luonteisena
vaan. Ihan kivoja tietty, ja varmaan lähes jokainen harrastaja jolla on useampi
kani on aloittanut risteytyksellä. Mutta risteytyksen ja rotukanin hintaero ei
ole kovin suuri, oikeastaan koskaan voi tietää mitä saa ja risteytyksen kanssa
harrastus mahdollisuudet on rajatummat. Joten mieluiten ei risteytyksiä
kenellekään.
Okei, nämä rotukuvaukset perustuvat minun kokemuksiin ja mielipiteisiin, joten
mitään ehdotonta totuutta ne ei edusta. Poikkeuksia löytyy taatusti joka
rodusta, kanit on yksilöitä. Ja vaikka suosittelen esim ranskaa lapsiperheille
se ei tarkoita etteikö ranskat sopisi myös lapsettomillekin. Jos kani on
tulossa perheen pienemmille tulisi aikuisen aina muistaa että vastuu lemmikin
hoidosta on viimekädessä hänen.
Sitten kai sopii miettiä mistä kania kannattaa kysellä.
Ensimmäisenä monelle varmasti tulee mieleen eläinkauppa. Mielummin kuitenkin ei.
Okei, on eläinkauppoja ja on eläinkauppoja, toisista jopa oikeasti saa mitä on
ostamassa. Tavallinen ihminen ei välttämäti tunnista eläinkauppaa josta kanin
ostoa voi harkita, joten kerrompa hieman kauppojen eroja. On eläinkauppoja
jotka eivät oikeasti tiedä kaneista yhtään mitään, olen törmännyt kauppiaiden
keksimiin todella omaperäisen kuuloisiin rotuihin ja aivan liian usein
Pirkko-pupuihin jotka myöhemmin ovatkin osottautuneet Pertti-pupuiksi.
Poikapupu pareja myydään usein ihan mielellään, vaikkei urokset enää
sukukypsinä tule toimeen keskenään. Tai pupuparat saattavat olla aivan liian
nuoria, luovutusikä kun on sen kahdeksan viikkoa. Kääpiökaneina myydään mitä
melkein mitä tahansa mikä vaikuttaa pieneltä, mutta sekin kuitenkin saattaa
paisua siitä yhtäkkiä kolmikiloiseksi vähemmän kääpiöksi.
Sitten niistä hyvistä eläinkaupoista. Kyllä niitäkin on, mutta valitettavan vähän.
Helpoiten sen tunnistaa kun kysyy mistä kanit on sinne tulleet, hyvään kauppaan
ne tulevat kasvattajilta ja mukana on sukupaperit.
Ja siitä päästäkin sitten toiseen hankita paikkaan, joka onkin sitten se
suositeltavin, meinaan kasvattajat. Kuten jo sanottu, hyvät eläinkaupat ostavat
kaninsa kasvattajilta, joten miksi maksaa ylimääräistä eläinkauppiaalle kun
voi myös itse ostaa suoraan kasvattajalta...? Kaniyhdistyksen sivulta löytyy
lista kasvattajista, ja jokaiselta niistä pitäisi saada taatusti rotupuhdas
kani oikealla sukupuolella tunnistettuna. Kasvattajat on eräänlaisia
asiantuntijoita, ja heidän neuvoihinsa tulisi voida luottaa. Eikä kasvattajalta
voi kysyä tyhmää kysymystä, mikä ikinä mieltä askarruttaa niin rohkeasti
kannattaa kysyä. Kani kannattaa siis hankia kasvattajalta.
Kauppojen ilmoitustauluillakin varmasti näkee vähän väliä ilmoituksia kaneista.
Joskus, jos tuuri käy kyse on "oikeasta" kasvattajasta, mutta harvinaisen usein
ei ole. Liian usein on kyse lapsen kokeilusta, ja ne harvemmin on hyviä asioita.
Toki jokaiselle kasvattajallekin on joskus syntynyt se ensimmäinen poikue
mutta nämä kymmenen vuotiaiden kokeilut on usein tehty ilman minkään näköstä
aavistusta siitä miten kanin poikasia hoidetaan, hyvä jos edes emon hoito on
asianmukaista. Ja heiltä voi toki kysyä melkein mitä vaan ja saa
asiantuntevan vastauksenkin varmasti, mutta minä en kuitenkaan menisi
luottamaan siihen asiantuntemukseen. Ja tämä sama muuten pätee naapurin,
serkun, koulukaverin yms kanipoikueita.
Kun sitten on päättänyt minkä rotuisen (ja mahdollisesti värisen) kanin haluaa
voi soittaa tai laittaa sähköpostia valitsemalleen kasvattajalle. Kukaan tuskin
riemastuu tekstiviesti kyselyistä.
Jos päättää soittaa kannattaa muista että kasvattajakin on vain ihminen.
Hän voi olla juuri vaikkapa töissä, tai voi olla vain muuta kiireitä, sitä
kutsutaan elämäksi. Eli jos soitit huonoon aikaan älä pahastu jos sinua
pyydetään soittamaan myöhemmin. Tästä syystä sähköposti voi monesti olla
parempi ratkaisu, voi vaikka alkuun kysellä koska kasvattajalle sopisi
soitella. Mutta kuitenkin olisi hyvä muistaa että kasvattajat lukevat
eritahtiin sähköpostejaan, toiset voivat käydä monta kertaa päivässä
lukemassa postinsa, toiset taas pääsevät ehkä vain noin kerran viikossa
käsiksi posteihinsa. Jos et saa viikon kuluessa vastausta postiisi kannattaa
varmaankin kokeilla soittamista. Kasvattajalle olisi hyvä kertoa minne kani
tulisi ja minkälaista kania tahtoisi. Enempää keskustelusta kasvattajan kanssa
on vaikea kertoa, ne riippuvat aina kasvattajastakin.
Kun kani varattu, tai on varma päätös siitä minkä kanin tahtoo on aika alkaa
valmistautua kanin tuloon.
Tarvikkeet riippuvat paljolti siitä tuleeko kani sisälle vai ulos, tuleeko
kanista "häkkikani" vai koti kani. Tämä tietty riippuu ihan siitä miten itse
kukin kaninsa tahtoo, sekä omista mieltyksistä.
Olen joskus vastannut kyselyyn tarvikkeista että 30m puutarhaletkua on hyvä
hankinta etukäteen, sisäkanille meinaan. Ja olin tosissani. Kanit saattavat
tuhota enemmän kuin uskotkaan ellei siihen varaudu. Etenkin sähköjohdot
maistuvat, ja juuri sen ehkäsyyn tuota puutarhaletkua on meillä käytetty.
Letku on halkaistu pituussuunnassa ja johdot työnnetty sisään. Toki johdot
voi suojata esteettisemminkin.
Häkki on varmaan yleisimpiä varusteita joita kaneilta löytyy. Häkin kokoon
vaikuttaa paljolti rotu sekä suunniteltu liikunnan määrä. Ulkokanit tarvitsevat
isomman kuin sisäkanit, sillä tuskin kukaan juoksuttaa kolmenkymmenen asteen
pakkasessa kaniaan montaa tuntia. Sisäkaneja on sitten taas erilaisia, toisilla
kani on kokoajan vapaana jolloin häkkiä periaatteessa tarvita lainkaan, toiset
taas rajaavat häkin kanin kodiksi jolloin häkin koon merkitys korostuu.
Häkkiä miettiessä olisi kuitenkin hyvä muistaa eläinsuojeluasetuksen minimit,
pienempää ei pitäisi edes harkita. Häkki näyttää aina isommalta tyhjänä kuin
tarvikkeineen. Hyvä sääntö häkkiä miettiessä voisi olla ettei häkki koskaan
ole liian iso.
Häkkiäkin yleisempi varuste taitaa olla vesi sekä ruoka-astiat. Ja taas,
tämäkin eroaa ulko ja sisäkaneilla. Ulkokanit nauttivat vetensä parhaiten kupista,
kun taas sisäkanille pullo on varmempi ratkaisu. Pullon koko riippuu kanin
koosta, älä osta ranskalle kovin pientä pulloa jollet tahdo sitä monta kertaa
päivässä täyttää. Isoin pullo jota tietääkseni on markkinoilla vetää hieman
yli litran, ja se ei ole lainkaan liian iso aikuiselle ranskalle. Ruoka-astian
koko määräytyy hyvin myös rodun mukaan. Nuo pikkupuput pärjäävät mainiosti
noin desilitran vetävällä kupilla, kun taas ranskan ruokakupin voi ostaa
koirien kuppien luota. Astian materiaali ja malli on hyvin yksilöllisiä asioita,
toiset kanit käyttävät vessanaan maassa olevaa kuppia, toisille kaltereissa
oleva kuppi voi suorastaan olla kutsu heittelemään. On ihmisiä jotka vannovat
keraamisten kuppien päälle, on ihmisiä jotka rakastavat metallisia kuppeja.
Meillä taitaa olla pääosin muovisia, mutta kuten jo sanottu, se on makuasia.
Tuoreruoka ei välttämättä tarvitse omaa astiaa, mutta toisaalta tämä riippuu
aika paljon omista mieltymyksistä ja häkin kuivikkeista. Heinää voi tarjota
kaneille joko häkin pohjalta tai heinähäkistä. Itse koen heinähäkit häkkien
ulkopuolella vain tavaksi kylvää heinää ympäri kämppää, mutta sitten taas monet
tutut pitävät heinän antamista häkin pohjalta heinän haaskauksena.
Mun mielestäni yksi kanin kanssa elämää eniten helpottavimmista asioista on
vessa laatikko. Kani oppii aika helposti sisäsiistiksi, käy mielellään asioillaan
vain yhdessä paikassa. Ja omistajan elämä helpottuu kun siinä paikassa on l
aatikko, sitä on helppo siivota vaikka päivittäin. Vessoja sitten taas myydään
kaupoissa jos jonkin näköstä. on neliskanttista katettuna ja ilma sekä kolmion
mallista katettuna ja ilman. Oma lemppari malli on kolmion mallinen, se ei
paljoa tilaa vie kun sen laittaa nurkkaan. Tietysti, jokaista vähääkään
nurkkaan sopivaa kosteutta kestävää astiaa voi aivan yhtä hyvin käyttää.
Valjaiden tarpeellisuus on myös makuasia. Kania ulkoiluttaessahan ne on ihan
kätevät, muttei suinkaan pakolliset.
Kantokoppa sitten taas. Jos meinaa kanin kanssa alkaa käydä näyttelyissä voi
jonkin moinen kantokoppa olla paikallaan. Kantokoppaa olen näyttelyissä nähnyt
korvattavan valjailla sekä muovisilla säilytyslaatikoilla. Itse ennen
näyttelykärpäsen puremaa kuljetin ne harvat matkat joita kania tarvitsi
kuljettaa pahvilaatikossa. Kantokoppa on kätevä jos tietää liikkuvansa paljon,
mutta muuten täysin turha hankinta. Kantokopista suosittelen eniten atlas
open mallia (10-40, rodusta riippuen) tai jos muilla on vastaavia päältä
aukaistavia niin niitä. Atlas open on kalliimpi kuin muut, sen käyttö on
huomattavasti mukavempaa kun se aukeaa sekä päältä että sivusta.
Ulkokaneille ehdoton sekä sisäkaneille ihan mukava, muttei suinkaan pakollinen
on mökki. Koko tietysti rodun mukaan. Tasakattoinen taitaa olla eniten kanin
mieleen, kanit tykkäävät makoilla sen päällä. Ranskalle sopivaa tuskin löytää
kaupoista, mutta kätevä askartelee sen itse. Sisällä asuvilla kaneilla mökki
ei tosiaan ole mikään pakkohankinta. Meillä mökkiä lähinnä edustavat väärinpäin
käännetty maitokori, puinen taso sekä pala viemärin putkea.
Häkin pohjalta löytyy useimmalta kanilta yleensä purua. Huoneen lämmössä
elävillä kaneilla en tuota oikeen ymmärrä, sillä meillä puru on vain synnyttävien
kanien ja emojen joilla on poikaset etuoikeus. Toki viileämmässä elävillä on
puru ja olki varmasti mainio lämmike. Meillä häkin pohjilla on kynnysmattoja
ja pahvia. Vessalaatikon täytteenä on toki imukykyisempää tavaraa, puupellettiä.
Vessalaatikoiden täytteissä on tietysti muitakin vaihtoehtoja; kissanhiekka
ja puru.
Ruokinnasta vielä jokunen sana
Ruokinnasta on tarkemmin lukee ruokinta ohjeessa, mutta päätin kuitenkin laittaa
tänne vielä jonkun rivin.
Marketeissa ym muissa vastaavissa on usein myynnissä myös jyväsekoituksia.
Ne on siellä varmaan ihan kivan näköisiä, ja vaikka niiden päällä olisikin
pupun kuva on niiden parempi jäädä sinne kauppojen hyllylle. Ne voivat vaikuttaa
halvemmille kuin eläinkauppojen ruuat, mutta ovat paljon huonolaatuisempia.
Huonompi ruuanlaatu taas vaikuttaa kanin karvaan sekä terveyteen.
Ranskalle kannattaa harkita ruuan ostamista säkeittäin, sillä pienistä litran
pusseista ei kovin pitkäksi aikaa iloa riitä, ja näin ruuan hinta tulee
huomattavasti pienemmäksi. pikkupupuille ei taas kannata ruokaa alkaa
raahaamaan säkeittäin sillä kulutus on niin olematonta ettei ruoka säily hyvänä.
Parhaiten kanillesi sopivan ruuan saa helpoiten alkuun valittua kysymällä
kasvattajalta mitä hän on syöttänyt.
