...ja tästä syystä meillä poikasista tulee kesyjä

Miten minusta tuli kasvattaja...

Kanien kanssa olen ollut tekemisissä aivan pienestä, perheemme ensimmäinen kani oli madagasgar "kääpiökani" Rusina. Ikää minulla tuolloin taisi olla kolme vuotta. Yhdeksän vuotiaana sain ihan oman ensimmäisen kanin, kun meille muutti valkoharmaa (?!) risteytys neiti Nössö. Nössön seuraksi muutti pian sen jälkeen ruskeasoopeli hermeliini Nassikka ja sisareni avopuolison allergian myötä sittemmin myös luonnonharmaa rusakkoa muistuttava risteytys nimeltä Jätkä. Näistä neljästä kanista alkoi rakkauteni kaneja kohtaan.

Ikävä kyllä jouduin kaneista luopumaan perhesyistä kun olin 15 vuotias. Yhden kokonaisen kanittoman vuoden jälkeeen alkoi kuitenkin mieli taas pupustella, mutta opiskelujen takia en voinut ottaa kania vielä silloin. Vakaa päätös kuitenkin oli että vielä joku päivä minulle kaneja taas tulee.

Se päivä koitti keväällä 2002, kun yhtenä huomasin että minulla aikaa ja resursseja taas aloittaa kaniharrastus. Marssein eläinkauppaan kyselemään kissan kokoista kania, sillä muistin nuorempana sellaisista lukeneeni. Eläinkauppias ei minua osannut auttaa, joten meille muutti pienikokoinen risteytys joka yhteistyössä tyttäreni kanssa nimettiin Enskaksi.

Alku kesästä sitten törmäsin netissä tyttöön nimeltä Tanja Ahokas. Häneltä löysin kissankokoisen kanini, ranskanlupan. Välimatkaa vaan oli liikaa, joten oli hankittava muualta. Tanja kuitenkin neuvoi minut kaniyhdistyksen sivuille, ja sieltä löytyi sopivan matkan päästä Brookside-kanila. Näin meille muutti ensimmäiset ranskanlupat, jotka osoittautui paremmaksi hankinnaksi kuin luulinkaan. Rakastuin rotuun täysin. Sen jälkeen on myös välimatkat saanut väistää kanihaaveideni edestä, ja meille on muuttanut myös Tanjalta ranskis.

Ensimmäinen poikueeni syntyi vahingossa. Sillon minulla oli kyllä jo suunnitelmissa teettää myöhemmin poikue tai pari, mutta tosiaan myöhemmin. Häkistä karannut Brookside Kowhai kuitenkin vauhditti suunitelmiani synnyttämällä minulle 9 pupu vauvaa kuukautta myöhemmin. Ja siitä se lähti.

Toistaiseksi ranskiksissa minulla pääpainotus lemmikki ominaisuuksissa. Pyrin pitämään jalostuseläinteni määrän mahdollisimman pienenä jotta minulla olisi aikaa kaneille. Ja ajalla en tarkoita vain perushoitoa, vaan halua tuntea jokaisen kani-persoonan joka meillä asuu. Pyrin käsittelemään poikasia mahdollisimman paljon, sekä annan tyttäreni niitä käsitellä. Poikasista siis tulee meillä automaattisesti lapsiin tottuneita ja kiitettävän kesyjä.

Siksi myös toivon meillä syntyneiden päätyvän pääosin lemmikeiksi, ja etenkin lapsiperheisiin. Toki kasvattejani on muuallekkin lähtenyt. Kääpiölupissa painopiste on enemmän näyttelylinjainen, joten niiden toivon päätyvän kaneja harrastaviin koteihin, ja mielelläni heihin törmään jatkossa näyttelyissä.

Kuulen mielelläni kasvateistani myös jälkikäteen. On ihanaa saada sähköpostia ja nähdä kuvia kuinka niistä pikkuisista on yhtäkkiä kasvanut isoja. Ikävä kyllä olen mailman huonoin vastaamaan. Olen niin näennäisen kiireinen aina koneen vieressä että jätän vastaamisen yleensä toiseen kertaan. Ja tämä koskee myös usein poikaskyselyjä. Joten minulle saa laittaa sähköpostia, ja se on ihan suotavaakin, muttei kannata ottaa itteensä jos vastausta ei kuulu. Poikastilanne selviää parhaiten aina soittamalla, samoin kuin muutkin kiireelliset asiat.