Etusivu

      Historia

    Koostumus

     Julkaisut

       Kuvia

    Keikkailee

   Ohjelmistoa

   Harrastuksia

     Linkkejä

   Fänfänkirja

 

Tässä on joitakin ajatuksia ja asioita, jotka noihin levyn biiseihin liittyy. Jos tulee mieleen jotain muuta, lisäilen niitä juttuja sitten joskus  myöhemmin. Tällä ensimmäisellä levyllä kaikki (paitsi eka raita) biisit ovat  minun mielikuvituksesta lähtöisin. Toiveissa minulla on kuitenkin, että eräänä päivänä ja toivottavasti mahdollisimman pian Fänfän tekee biisinsä itse. Siinä vaiheessa Rokenrolljalostamoa ei pitele enää mikään, kun viisi Fänfänin jäsentä alkaa pukata biisejä. Sitä aikaa odotellessa tarjoilen teille Tsiidi tsiidi:n geenikartan ja sukupuun:

 

1. Jos siellä on valmista, niin täällä pyörii...

Armoton aloitusbiisi! Soittolistojen Chevrolet! Tämä oli juuri se, mitä Fänfän kuuli studiolla luureihin ainaskin sata kertaa syksyn aikana Matinheikin Juhan lausumana.  Jossain vaiheessa siitä tuli lentävä lauselautanen ja sitä alkoi kuulla missä milloinkin kotona, kaupungissa ja Otanmäessä. Keksin sitten omasta mielestä hyvän jutun: laitetaan se levylle! No oukei, tuon kuvaavampaa aloitusraitaa tuskin on koskaan maailmassa käytetty ja kun taiteilija/äänittäjä/artisti Matinheikki oli hommassa täysillä mukana, niin sitten äänityssession loppuvaiheessa löimme mikrohvoonille luurit "korvaan" ja Juha kävi tulkitsemassa tarkkaamon pöydän takaa tuon biisin juuri sellaisena kuin se oli Fänfän-piireissä totuttu kuulemaan ja jollaisena niin monet BRR-studiolla äänityksissä käyneet ovat sen kuulleet.

2.Tunnari

Tämä biisi on periaatteessa Fänfänin omien riffi-ideoiden pohjalta sävelletty Chevrolet kuorolla varustettu instrumentaaligroove. Joskus aikonaan soiteltiin legendaarisen Wiikarit "tanssi"-orkesterin keikoilla eka biisinä tällaista vähän samanlaista revittelyä ja tapana oli testata tanssivan kansan hoksottimet lyriikalla: "Tee, uu, än, aa, är, ii --- TUNNARI!" Kukaan ei ikinä päässyt selville tuon sanoituksen syvästä merkityksestä, kunnes eräs otanmäkeläinen juniorisoittaja kuuli sen Fänfänin soittamana eka kerran ja huusi heti: "Heiii.... sehän on TUNARI!!!" ... johon minä, että niinpä...  Tässä biisissä on kolmannessa säkeistössä sanoma: "Da - da -da -dan -da - da -dada -dada- dan - dada -da - da -dada - dan -dada - da -da - da -da - dan -dada - da - da - dada..." Urku - ja kitarariffi muuttaa kakkossäkeistössä vähän muotoaan (=variaatio) ja lopussa originaali teema kuullaan vielä kerran. Sou simple!

3. Robin Huud

Tämän biisin tein joskus 90-luvun alussa vuonna 1987 kirjoittamaani sanastokuvioon: Robin Huud, Jolly Guud, Tsonibi Guud jne. Jollain tavalla se oli sellainen lastenlaulumainen rallatus alusta saakka ja kun Vintiöpändi sitten 1998 tienoilla tarvitsi biisejä, kaivoin Robin Huudin esiin ja siihen aikaan se oli pituudeltaan alle minuutin eli suurinpiirtein sen mitä Johannes jaksoi ripeällä tempolla yhtäjaksoisesti rummuttaa. Studiopäiväkirjasta voit lukea biisin vaiheista lisää mm. pituuden tuplaantumisen. Oikeastihan Wilhelm Tell taisi olla se, joka nasautti ompun jonkun pään päältä nuolellaan, mutta riimitys ei antanut Wilhelmille myöten ja siksi Robin tekee tässä laulussa sen saman. Näin sitä totuus joskus vääristyy sarjakuvakompin ja groovetatsin käsittelyssä.

4. Tuumaakaan ei periksi anneta

Kuuluu sarjaan "järjettömiä" rokenroll-huokauksia. "Jos tytöillä ois päässä Chevro-letit, nois tosi hyvän nätit!" Että semmosta... laulussa ei kyllä sanota kummat olisivat nätemmät. Tässä biisissä on myös koko levyn  ainoa Frederik-heitto: "...vaan tuumataan kuis käy, jos tulis tyttö kyytiin..."  Tähän biisiin kuului alusta saakka marakassikomppi ja järeät kitarasaundit. Kuulosti sitäpaitsi aikoinaan 9-vuotiaan suulla laulettuna tosi uskottavalta: "Ei tuumaakaan periksi annettu, kun pidettiin pokkaa! Ei tuumaakaan periksi annettu, kun tapettiin aikaa! Ei tuumaakaan periksi annettu, kun mettää myytiin! Vaan tuumataan kuis käy, jos tulis tyttö kytiin!"  Tämä biisi lähti v. 2001 rocklyriikkakilpailuun Seinäjoelle eikä tullut koskaan takaisin...

5. Meitä ei pitele mikään (eli puolentoistakilon ruuvipenkki)

Kahden soinnun opetusvideo aiheesta "boogie-bassokuvio". Tähän biisiin kirjoitin jokaisen Fänfäniläisen tekemään jotain soittoon liittyvää ja biisin sanoitusten läpi kulkee hajanainen riimijuna, jonka vaunuissa matkustaa esim. "groovetatsi", "sarjakuvakomppi" ja "moottorisoppatykki". Kertosäe on elävää elämää 14-vuotiaiden sielunmaailmasta: "Meitä ei pitele mikään! Meitä ei pitele mikään! Siihen tarvitaan yhdentoista miehen niskalenkki ja puolentoistakilon ruuvipenkki!"  POIKALA on by the way se paikka, jossa Fänfän ja monet muut oikeat bändit treenaavat ja nimenomaan "huoneessa ten (siis kymmenen)", mutta on siellä paljon muitakin huoneita ja muitakin hyviä bändejä niissä huoneissa.

6. Rytmitrio

Tässä biisissä on käytössä A-duurista A-sointu eikä mitään muuta. Sen verran voin paljastaa hämärää menneisyyttäni, että Rytmitrio on aika lailla ensimmäisiä tekemiäni biisejä ja sen synty ajoittuu tuonne 1980-luvun ihan alkuun aika tarkasti. Olin silloin suurinpiirtein samanikäinen kuin Fänfänit nyt. Siihen aikaan asui kotikyläni Piehingin naapurikylässä Haapajoella  yksi Pekka, jota sanottiin Kärkkäriksi ja joka osasi meidän mielestä (ja monien muidenkin) soittaa monia soittimia ja siksi alunperin silloin sen yhden säkeistön kohdalla "homma toimi niin kuin Kärkkärillä". Fänfänit kun eivät Kärkkäriä oikein tunne, päätin vaihtaa hänet monien (kuka mistäkin syystä...) tuntemaan rumpu-ihmeeseen Jukka "Kyy" Kyllöseen ja siksi tässä päivitetyssä versiossa homma toimii kuin Kyllösellä. Tämä on siis OIKEASTI yli 20 vuotta vanha biisi ja tekstiartikulaatioltaan yllättävän lähellä nykyräppiä.

7. Sikin sokin

Taas nonsense-lyriikkaa rokenrolljalostamon hengessä. Tämä ei oikein kerro idyllistä tarinaa ja ainut syvä sanoma on se, että "Mä meen sikin sokin, kun kuulen tään rokin!" ja siinäpä sitä on aihetta pyöriteltäväksi: "Kuin kuulalaakeri ja anturaan virtaviivaa...joku rokkijalkatauti aina mua sisälläni riivaa... on kuin taloani taas veisi täryjyrä saunan alle... se on niin kuin päivään kylmään kuppi kuumaa...eikä periksi anneta yhtään ainoaa tuumaa..." Semmoista se on rokenroll...

8. Tsiidi tsiidi

Edellisen biisin kaksoisveli. Minulla oli ideana tehdä maailman ensimmäiset rokenrollveljekset ja niin heistä sitten tuli Sikin sokin & Tsiidi tsiidi. Tsiidi tsiidistä tuli sitten myös levyn nimi, koska se on nimi, jota en ole koskaan ennen nähnyt missään ja se pitää sisällään samanlaista rokenrollhenkeä kuin esim. "Jee jee", "Let`s go!", "Hai hou!" ja niin edelleen... ai niin, ja tietysti kuin "Fänfän". Vaikka Sikin sokin ja Tsiidi tsiidi ovat veljeksiä, on heissä molemmissa omat piirteensä, joskin ensikuulemalta voi kyllä aika helposti päätellä, että kyseessä ovat saman perheen jälkikasvut. Sanat ovat vielä enemmän ???????  kuin Sikin sokissa ja se on tarkoituskin... "karvanoppien kootut teokset"???? Pistin Tsiidi tsiidin vuoden 2003 Rocklyriikkakilpailuun ja se tuli sieltä takaisin toisella varasijalla mikä tietysti Fänfäniä ilahdutti suuresti!!

9. Nyt mie kohta (lähen täältä)

Omistettu kaikille ikuisille sohvakalustonostajille ja jokapäivälähtijöille. Olen yrittänyt ladata tähän tekstiin kaiken sen blues-ideologian, minkä olen bluesin maailmasta pienen ikäni aikana oppinut. Bluesissahan sanotaan aina I ain`t got tai If I had yms. Tällaista asioiden edestakaista pyörittelyä laitoin sitten edestakaisin ja tuloksena on blues-fiilistä:                                                

"Vie Rääpysjärvelle terveiset

 mie oon sille ystävä aina.

 Mie lähen pois ja takaisin

 en tuu jos siellei hommat paina."

Rääpysjärven terveiset vietiin aluksi "hälle", mutta koska puhekielessä se menee yleensä "sille", päätin olla lojaali Suomen puhuvaa kansaa kohtaan ja niinpä "hälle" taipuu laulussa muotoon "sille". Omat pohjoiset  lappalaisjuureni käyvät ilmi tuosta murreasusta, mutta tuon "mie:n" voi kuulla Otanmäessäkin every day. Yksi triviaalijuttu laulussa on se, että kun "mie" lähtee, niin takaisin tuleekin "mä". Näinhän se on monelle käynyt... This is blues! Sitäpaitsi Rääpysjärvi on oikeasti hyvä tyyppi!!!

10. Hei mama

Jos Tsiidi tsiidi ja Sikin sokin ovat veljeksiä, niin Nyt mie kohta (lähen täältä) on Hei maman lähiomainen. Laulun päähenkilö tavallaan menee askeleen edelle tuon Nyt mie kohta (lähen täältä) -biisin aikomisasteelta ja tyyppi pistää oikeasti jalat liikenteeseen paitsi että, no joo, resiinalla mennessään kädet sillä taitaa vatkata aika vikkelään. Tyyppi on vähän sellainen koko ajan gou-gou -henkilö, joka ei pysy missään paikoillaan. Tuo laulussa mainittu "etelä" ei varmaan tarkoita mitään erityistä etelän kohdetta esimerkiksi Suomessa, mutta kyllä kai aika moni suurkaupunkilainen elää noissa lukittujen asematerminaalien mainoksien valokatseiden loisteessa... 

11. Oi kuu

Tämä biisi on myös aika vanha biisi (niinkuin lähes kaikki levyn skibaleet) ja se oli pitkään "Salattujen Eläinten" ohjelmistossa, kunnes älysin antaa sen Fänfänille. Laulun tunnelmassa tavoittelin haikeaa tunnelmaa tunturin laella ja avaraa taivasta. Aika hauska juttu sinänsä on se, että aika monet laulun kuulleet ovat yhdistäneet sen heti Lappiin. Tässä on mukana monia metaforisia kohtia ja kuu voi itse asiassa olla kuka tahansa meistä, jos oikein Reibaneilla katsotaan. Reilut viisi minuuttia maisemointia ja se on siinä. Kertosäe muuten tehtiin kolmea päivää ennen nauhoituksia, mutta eihän Fänfän  siitä paljoa häkeltynyt.

12. Tuumaakaan ei periksi anneta (slide-versio)

Siis muuten sama kuin raita 4, mutta vahvistettuna 60-luvun puolivälin Lucky-7-slidekitaralla, jonka äitini aikoinaan ennen syntymääni (1967) tilasi postimyynnistä pikkuveljelleen Pentille. Muistan tuon kitaran mummolasta Saloisista kutakuinkin vuodesta 1970 tienoilta saakka, jolloin en paljoa siitä älynnyt, mutta hyvää on se, etten minä eikä kukaan muukaan rikkonut sitä. Sen muistan hyvin, että plektrana oli Valio-juustopurkin (sellaisen, josta sai tummansinisen tai -vihreän juomalasin) kannesta leikattu keltainen muovinpalanen. En muista kenenkään osanneen soittaa sillä kitaralla ainakaan kovin hyvin, mutta kyllä sillä monet jotain ääntä saivat aikaan. Poloinen soitin oli viettänyt osan elämästään piha-aitassa, jossa ei taatusti ollut lämmitystä ja siksi kitaran kaikukoppa ja kaula olivat vääntyneet ties mihin malliin ja kielten ja kaulan etäisyys toisistaan oli jotain kolme senttimetriä ja matalimmasta kohdastakin sentin verran. Se kitara kulkeutui sitten mummolasta meille kotiin joskus  1970-luvun lopulla (?) ja siinä oli kyllä jälkikäteen ajateltuna aika vaativa soitin ensikitaraksi, kun kieliä ei jaksanut painaa otelautaan ensimmäisestäkään kohdasta. Tein jopa sellaisenkin innovaation, että teippasin maalarinteipillä jäätelötikun vasemman käden etusormeen, jotta olisin saanut vähän lisävoimaa sointuja ja varsinkin barresointuja varten. Vaan eihän niitä kieliä saanut otelautaan saakka millään ilveellä. En kuitenkaan luovuttanut, vaan jatkoin soittamista Lucky-7:llä. Kerran sitten yritin painaa kieliä alas normaalin Fiskarsin veitsen avulla ja varmaan vahingossa liukastuin veitsellä kieliin. Näin minusta tuli alkeellinen slide-kitaransoittaja, koska veistä kielten päällä liikuttamalla sain sentään ääntä tuosta kitarasta. Viritystappejahan siinä ei ollut tavallaan lainkaan. Muovit tappien päistä olivat katkeilleet ja jollain pihdeillä sitä yritettiin joskus virittää tuloksetta. Noin pari vuotta näiden  tapahtumien jälkeen juuri noin  Fänfänin ikäisenä musaopettajani Poksi eli Ylitalon Pauli laittoi meidät koulussa soittamaan nailonkielistä kitaraa ja minun piti soittaa D-duurisointu johonkin kappaleeseen, jonka nimeä en enää muista. Joku muu soitti A-soinnun ja eikun menoksi. Huomasin, että hitsivieköön kun on kevyt soittaa ja sen jälkeen en ole juuri muuta tehnyt kuin soittanut nailonkielistä kitaraa (tuo oli vitsi)... Sain pian oman ensimmäisen kitaran, joka oli venäläinen akustinen teräskielillä varustettu vempele, johon innokkaana soittajana lähdin ostamaan Musiikki-Amista nailonkieliä, kun joku (varmaan joku isäni työkaveri)  sanoi, että sellaiset siihen soittimeen kannattaisi vaihtaa. Semmoisethan sitten hankittiin ja kotona minua kohtasi suuri järkytys, kun ainoastaan kolme kieltä oli muovisia ja muut olivat metallisia. No eikun menin kauppaan takaisin ja sanoin että nyt on tullut väärät kielet, mutta asiantunteva myyjä opasti minua heti, että näin kuuluu ollakin ja tästä alkoi nailonkauteni. Lucky-7:ää en silti hylännyt vaan soitin sitä jonkun pienen ruskean lääkepullon avulla ja löysin Ilpo Saastamoisen kitarakirjasta muutamia hauskoja avoimia virityksiä, joiden avulla sitten löytyi blues. Sahasin lankusta puunpalasen, jonka tungin kaulan ja kaikukopan väliin ja näin sain kielten korkeuden inhimilliselle tasolle. Lääkepurkki vaihtui slide-putkeen, jonka Karjalaisen Ilkka eli "Kilikki" minulle antoi joskus Kultalan leirikeskuksessa. Rönnin Make tutustutti minut Allman Brothersiin ja Lynyrd Skynyrdiin ja siitä alkoi todellinen Lucky-7 -slidekausi, joka jatkuu vieläkin. Laitoin siihen mikin v. 1998. Lopulta  Lucky-7 pääsi Fänfänin levyn kahdelle raidalle ja levyn kanteen. Kyllä kai se sen ansaitsee... Siihen on muuten vaihdettu kielet muistaakseni yhden kerran 70-luvun lopun jälkeen - se on bluesmeininkiä... eikä maksa paljon!