Etusivu

      Sijainti

      Historia

    Koostumus

     Julkaisut

       Kuvia

    Keikkailee

   Ohjelmistoa

   Harrastuksia

     Linkkejä

   Fänfänkirja

 

 

Fänfänin ensiaskeleet otettiin  huhtikuussa 1997, jolloin soittajien keho oli tullut sellaisiin strategisiin mittoihin, että soittimien hallinta tuli mahdolliseksi ja toisaalta myös esimerkiksi rumpalin jalat ulottuivat jakkaralta pedaalille ja maahan. Heti bändin perustamisen alkumetreillä lähdettiin esiintymään Kaukametsän opiston kevätkonserttiin Kajaaniin, jossa pojat soittivat The Beatlesin "Obladi Obladan" ja saman kevään Beatles-aiheisessa Vappukonsertissa Otanmäessä kuultiin "Obladi, Oblada" jo toistamiseen. Tuolloin ei vielä ollut mukana kitaristeja. Heidän vuoronsa tuli sitten seuraavana syksynä, jolloin pojat menivät kolmannelle luokalle. Erkki ja Henkka olivat kuin tilauksesta samalla luokalla ja eipä siinä paljon muuta tarvittu - kitaristeille kitarat ja bändille nimeksi  VINTIÖT.

Vuoden 1998 alusta VINTIÖT alkoi soittaa ohjatusti kansalaisopiston bändiryhmänä. Ohjelmiston alkumetreiltä lähtien mukaan otettiin omia biisejä, joista ensimmäisten joukossa olivat mm. "Robin Hood" ja "Tuumaakaan ei periksi anneta" sekä "Rytmitrio"  Vähitellen omaa ohjelmistoa ja soittotaitoa kertyi sellaisiin mittoihin, että vanhemmat soittajat katselivat ihmeissään VINTIÖIDEN meininkiä.

Ajatus levynteosta alkoi pyöriä mielessä kesällä 2000, jolloin VINTIÖ-groove oli tullut jo aika isoihin kuultaviin mittoihin. Keväällä 2001 sovittiin alustavasti raahelaisen BRR-studion kanssa, että pistetään poikien soitanta purkkkiin. Tuolloin aloitettiin omien biisien tehoharjoittelu ja mukana pyöri vielä puolenkymmentä lainabiisiäkin. Tästä jaksosta kehkeytyi noin vuoden mittainen jakso, jona aikana (kuten jo vuosien ajan tätä ennen) VINTIÖT soittivat myös paljon muuta musiikkia ilman mitään kiirettä ja paniikkia rauhallisesti omaa tahtia eteenpäin mennen.

Voit kurkistaa STUDIOPÄIVÄKIRJASTA mitä suurinpiirtein tapahtui tai katsoa studioreissun KUVIA.

Näiltäkin studioreissuilta on jäänyt jotain TEKSTIDOKUMENTTEJA ja KUVIA.

Jo vuoden ajan oli ollut selvää, että ansiokkaasti palvellut VINTIÖT -nimi on vaihdettava toiseksi, koska emmehän halunneet, että eräällä tv-kanavalla pyörivä sketsisarja saa ilmaista mainosta avullamme. Nimi-ideoita mietittiin säännöllisesti, mutta yhtään sopivaa ehdokasta ei löytynyt. Niinpä päätettiin, että mennään ja keksitään se nimi. Helmikuun 21. istuttiin porukalla Poikalan olohuoneessa kynän ja paperin kanssa. Nimen piti olla sellainen, että se on rock, helppo lausua, suomenkielinen, uniikki, komean näköinen, vintiömäinen... Tulihan niitä ehdotuksia aika paljon, mutta mikään näistä ei iskenyt tulta. Reilun tunnin mietinnän jälkeen alettiin kaivella takkeja päälle, kun Erkki lausui ilmoille legendaarisen sanan: "Fänfän", johon kaikki huusivat yhdestä suusta että se on joo ilmanmuuta siinä ja naurut päälle. Näin syntyi Fänfän, joka on alunperin Erkin ja Pertun mielikuvitusolento 90-luvun puolivälistä. Taatusti ainutlaatuinen sana, joka täyttää vaativan bändin nimikriteerit menen tullen.