Zirabanden Etna "Ritva"
FIN 47345J Syntynyt: 3.9.2007
Terveystulokset:
Näyttelyt:
Sukutaulu
Kasvattaja: Anneli Törmälehto, Kennel Zirabanden
Omistajat: Teija Wallenstjerna & Jarkko Mikkola

Jaa kuinkas tässä näin kävi... Ei pitänyt olla vielä aikeissa edes ottaa pentua, mutta jotenkin sitä Anneli sai houkuteltua pennunostoon. Ostopäätöstä siivitti tietysti myös se että Ronja sai kauan kaivatun tuloksen FH-kokeesta. Oli jotenkin parempi mieli ottaa pentu, kun tavoite vanhemman kanssa oli saavutettu.

Vielä kun pentueella on odotusta myös tuonne käyttöpuolelle niin tokihan se kiinnosti kovasti. Nyt sitten toivon että osaan toimia tämän pennun kanssa siten, että voimme joskus päästä myös kokeisiin.... Aika näyttää ja kasvattajalta saa varmana aina tarvittaessa apua.

Pentu käytiin valitsemassa kun niillä oli ikää 4 viikkoa. Jostain syystä iskin silmäni heti tuohon pikkuneitiin. Katse oli jotenkin niin sellainen pirteä ja rohkea, ja vielä kun se tutki rohkeasti maailmaa käyden kuitenkin ihmisten luona niin olin päätöksen tehnyt. Itsenäisyyttä siitä tosiaan löytyy ja rohkeutta, mutta viihtyy myös hyvin sylissä. Energinen pakkaus joka kuitenkin voi nukkua häkissä vaikka ympärillä on hälinää tai tulee vieraita tms.
Perinteitä on jatkettu ja pentu lähtee aamuisin mukaan verstaalle, ainakin nyt pari kuukautta, kun töissä on kiirettä. Asunnon puolella nukkuu ja näin pääsen käyttämään sen parin tunnin välein pissalla ja ruokkimaan pari kertaa päivän aikana. Hyvin on nyt sopeutunut muutaman protesti päivän jälkeen ja nyt nukkuukin rauhallisesti siellä.