Ritvan kuulumisia

Koitan tänne kertoa aina välillä kuulumisia... Mitä on tehty ja treenattu ja ihan muuten vaan juttuja. En edes yritä pitää mitään päiväkirjaa, mutta jos edes jotain saisin välillä kirjoiteltua.
 
Syksyn aikana on keritty tekemään jälkiruutuja sekä muutama suora jälki. Ruuduissa se oli todella tarkka ja rauhallinen. Suorilla olisi vauhtia, joten motivaatio pulaa ei ainakaan vielä ole.

Lenkkeilemässä ei keritty käymään juurikaan tuossa joulun alla ja eipä sitä juuri houkutellut kelitkään lähtemään kun joka paikka tulvi vettä. Kentällä käytiin muutama kerta ja pikkuhiljaa Ritva on alkanut vapautumaan siellä. Kotona leikitään palloilla ja patukalla ja tuolle kelpaa kaikki; se tykkää palloista ja myös patukkaleikit on mieleisiä. Nyt toivon etten onnistu pilaamaan tätä.

Ylä- ja alahampaatkin kerkisivät lähtemään joulun ja uuden vuoden välillä ja tulemaan uudetkin jo tilalle. Aivan uskomattoman vauhdikasta tuo kehitys! Uuden vuoden vaihdekin meni rauhallisesti kotona. Ritvaa ei hätkähdyttänyt raketit yhtään, mutta vältin menemästä silti ulos niinä hetkinä kun naapurit suurimpia ampuivat.

Ihmiset ja koirat meillä onkin sitten Ritvan mielestä pelottavia. Naapureille haukutaan karvat pystyssä kun liikkuvat omalla pihallaan. Nyt olenkin aloittanut käymään työpäivien aikana tuon kanssa lenkillä sellaisen puolen korttelin lenkin, jotta alkaisi tottumaan ihmisiin ja koiriin ja viikonloppuisin tietty käydään hieman metsässä lenkillä. Eiköhän tuo mörkökausi mene ohi, kun tuo noin yleisesti ottaen on hyvin reipas pentu!

 
Kevät meni ja nyt ollaan pitkällä kesässä. Ritva on alkanut päästä mörkökaudestaan ohi, menee reippaasti joka paikkaan.

Juoksutkin oli tuossa kesä-heinäkuussa, joten neidistä on tullut iso tyttö. Kokoa sillä muuten on tällä hetkellä (20.7.2008) 33,5 kg ja n. 59 cm

Luunsyönti juhannuksen tienoilla aiheutti ikävän vamman neidille: kulmahampaan viereinen etuhammas lohkesi niin paljon että se jouduttiin poistamaan. Tämän seurauksena joudumme nyt jättämään myös erikoisnäyttelyn väliin, koska 28 pv varoaika tuosta nukutuksesta ei täyty. Noh ei auta kuin katsoa uusia näyttelyitä.

Jäljestystä on treenattu jonkin verran ja täytyy sanoa ettei uskoisi kuinka tuo energiapommi pystyy keskittymään niin hyvin jäljestämiseen. Siellä ei ole tietoakaan hötkyilystä vaan edetään askel-askeleelta.

Tottista on myös treenattu koko ajan enemmän tai vähemmän ja perusasento on jo loistava. Liikkeessä seuraamisessa paikka vielä ajoittain elää hieman. Jääviä ei luonnollisestikaan ole vielä otettu, mutta hieman alkeita olen tehnyt tuohon paikalla olemiseen.