Hole in the Headin ajanlaskun voisi aloittaa vuodesta 1997. Aikaisemmin oli samalla nimellä kulkeva projekti, mikä soitti kuitenkin täysin erilaista musiikkia, sellaista teinipoikien kokeilua ja soittamaan opettelua, jossa kaikki mahdolliset tyylilajit sotkettiin keskenään, vaikka kuinka hirveältä kuulosti. Tästä kuitenkin lähti bändi kehittymään. 1997 - 2000 kokoonpano: Sasse: laulu, kitara, Niko: kitara, Jani: rummut ja Riku: basso. Tuotokset: Tornado Ride 7”-ep (2000), Twist and Howl II (3 biisiä kokoelma cd:llä, 1998) sekä Unkind Beat-demo (1997).Tällä kokoonpanolla soitimme jyräävää ja alavireistä riffi-rokkia, vaikutteita punkista, rockabillystä ja kaikesta rähjäisestä ja tylystä meiningistä. Aloittaessamme emme löytäneet The Idiots ja Chop Suey-yhtyeiden lisäksi lainkaan musiikillisia hengenheimolaisia, olimme muotiin nousseen skandinavian action-rockin huumassa musiikillisesti väliinputoajia. 2001 jatkoimme triona, kun toinen kitaristi Niko (nyk. Sideshow Zombies) jäi junasta. Musiikkiin tuli enemmän sävyjä ja rockabilly-vaikutteita. 2002 bändissä vieraili keikoilla toisessa kitarassa Slideshakerista tuttu Heikki. Keikka-aikatauluongelmat alkoivat kuitenkin painaa Janin ja Heikin keskittyessä Slideshakeriin, joten molemminpuolisella sopimuksella myös he jäivät asemalle. 2002 Bändiin vakiintui rumpaliksi Pekka. Teimme Out of Hands- promon, jonka menestyttyä Radio Helsingin ja SUE:n demokilpailussa, juna matkasi Ilosaari Rockiin esiintymään.

 Oli kesä 2003. Jammailimme olohuoneessani, vanhassa puutalossa. Vanha tuttavani Kosonen asui samassa hökkelissä seinänaapurissani. Mies kuuli ilmeisesti rock n´rollin viettelevän kutsun kämppäänsä ja tuli koputtelemaan ovelle, toisessa kädessä saksofoni ja toisessa Brandy-pullo. Eihän sellaista miestä voi olla päästämättä sisälle! Sovittiin heti treenien jälkeen, että Ilosaari-rockia ennen tehdään äkkiä pistokeikka paikalliseen pubiin ja kokeillaan fonia live-tilanteessa. Saksofoni toi mukavan lisän musiikkiimme ja niin saksofoni raikui Ilosaaressa seuraavalla viikolla. Kosonen on soittanut myös erilaisia hutkuttimia sekä urkuja parilla keikalla. Emme ole vakinaistaneet vielä fonistia, koska hänellä on monta rautaa tulessa bändiensä kanssa. Täytyy näin mediassa kehua, että viimeisen päälle tiukka soittaja ja monilahjakkuus tämä kaveri.

 Musiikki on muuttunut mm. siten, että biisien sovituksia mietitään enemmän. Alkuaikoina tulimme treenikämpälle, kytkimme piuhat kiinni ja minä tai Niko ryhtyi veivaamaan riffiä, jonka ympärille rakensimme jatkon. Nykyisin saatan tehdä biisin loppusilausta vaille valmiiksi kotona kalsarit jalassa. Treeniksellä sitten katsotaan onko biisi kehityskelpoinen ja saisiko siitä sovittamalla toimivamman, jne. Ei ole enää samalla tavalla aikaa jammailla viikonloppuisin kämpillä. Reikäpäärokkia ei välttämättä kannata väkisin ruveta lokeroimaan, koska homma pyritään pitämään tuoreena ja spontaanina ja tyyli kehittyy bändin omilla ehdoilla. Kyllä esim. Charlie Feathers ja Johnny Burnette rock n´roll trio on soinut tiheästi kotona, mikä saattaa vaikuttaa omaankin soittamiseen. Rikukin taitaa kuunnella enemmän rockabillyä nykyisin. Itselläni on viritteillä myös uusi, perinteisempi, cover-pohjalta starttaava rockabilly-bändi Slip Overs, jossa soitan rumpuja.  

         

Edellinen vääntö Kuopion Henry´s pubissa oli kaikin puolin onnistunut. Soitimme paikallisen rautalanka-beat-orkesteri Rakkauden Ammattilaisten kanssa kimppakeikan ja meininki oli mahtava ja tunnelma lämmin. Soittokin sujui kuin kahvinjuonti ja takahuoneessa saimme seurata uutta savolaista Läpsy-peliä. Näiden rautakanki-kossien kanssa aika ei käy pitkäksi! Myös Ilosaari Rockin keikka elämyksenä oli mieleenpainuva. Keikkoja saisi olla enemmänkin, mutta pelkällä kaljarahalla emme enää lähde kauemmas liikenteeseen, koska mielestämme bändeille kuuluu saada työstään edes kohtalainen palkkio. Muutama pullo kaljaa takahuoneessa paahtoleipäpaketin kanssa ei motivoi. Sellaista rämpimistä ja Datsunien takapenkeillä kohkaamista bassorumpu sylissä tämä touhu kuitenkin on.

 

 Joo, jonot ulottuvat tästä Mäkikadulta tuonne Asemakadun alapäähän saakka. (Kaikki jonottavat luotamme pois rautatieasemalle) Kokopitkään olisi materiaalia ollut jo pari vuotta sitten. Onneksi ei olla kuitenkaan tehty mitään hätäistä ratkaisua. Edellinen Trouble Cruiser 7”-ep viitoitti tietä tulevaan ja antoi ensimakua tyylistämme, johon on tullut lisää tarttumispintaa, melodioita, ja malttia sovituksiin. Kokopitkän tulemme tekemään, löytyipä julkaisijaa tai ei. Materiaalia löytyy piironginlaatikosta.

Halua ja haaveita on toki, tällä hetkellä meistä kaksi on töissä ja yksi opiskelee ja yrittää valmistua, minkä vuoksi bändihommatkin laahaavat. Keikoille ei päästä esim. viikolla kuin harvoin. Haaveena olisi saada omaa musiikkia maailmalle levyjen ja livekeikkojen muodossa. Ja haaveiden toteutustahan tämä on ollutkin, joskin pienimuotoisena. Nopea auto olisi toki hyvä. Ja jos se kaunis nainen ajaisi sitä, niin bändi voisi ottaa takapenkillä niitä lupaamiasi ( Häh, lupasinkos minä jotain?? Meillähän ei nykyään juuri Kulta Mokkaa vahvempaa kamaa käytetä! )  ilmaisia päihteitä.

 Kokopitkä cd ulos. Keikkoja lisää. Toivottavasti sävelkynä saisi jostakin ylempää tai alempaa sellaisen sätkyn, että se alkaisi kirjoittamaan 20 biisiä päivässä laadukasta rokettirollia. Sitten voisi ajella limusiineilla amerikkaan ja seikkailla kylillä holkkisikaari huulessa ja ostaa uima-altaan. Lukijoille tiedoksi, että ei kannata missata Holareita livetilanteessa. Eikä missään tilanteessa!

 

Vastaukset: Sasse   Kysyi: TJK    Kuvat: Esa Hytönen ja Susanna Räsänen

frontpage