LEVYT
LOS RAW GOSPELS: El Santo vs. The Blue Demon ep ( Yakisakana Records )
Ranskalaisen Yakisakana recordsin julkaisema vapaapaini aiheinen suomalaisenglantilaisen Los Raw Gospelsin 2. vinyyli ep jatkaa bändin hyvin omaksumaa garage linjaa, vaikkakin on sanottava, että soitannollistakin kehitystä on tapahtunut. Ensimmäistä " Fight " rypistystä lukuunottamatta, biisit kulkevat hyvinkin perinteistä rock´n´roll kaavaa sävellysten osalta, onneksi kuitenkin vimmainen soitto ja raaka tuotanto etäännyttävät pahimmasta kaavamaisuudesta. Alkuvoimaa tarvitaan aina! Odotamme innolla bändintulevia suomen keikkoja!!
SKYJACKER: I Did It Highway promo - cd
Helsinkiläinen Skyjacker on itselleni henkilökohtaisesti uusi tuttavuus. Saatekirjeessään bändi mainitsee yhdistävänsä musiikissaan mustaa rokkia ja valkoisia melodioita ja vaikuttajikseen bändit kuten Tool, QOTSA ja Black Sabbath. Soitto kulkee kyllä mallikkaasti, melodioiden ja raskauden suhde on onnistuttu pitämään balanssissa. Kun tällainen musatyyli nyt ei minulle ole ihan sitä ominta, tuntuu, että vastaavalla konseptilla operoivia bändejä riittää aikalailla ja ne tahtovat kaikessa osaamisessaankin jäädä kasvottomiksi. Skyjackerissa omaa ilmettä tuo onneksi hyvän äänen omaava ja kontrastia raskaaseen soittoon tuova laulaja Tuuli Siltari. Paljon bändin tiestä kohti mainetta ja mammonaa riippuu myös liveakti johon toivottavasti muistetaan myös panostaa.
SUPERCHRIST: Colorgun cd ( Disco Blanco Recordings )
Yhtäläisyyksiä edelliseen arvioon löytyy niin osittain yhteisistä vaikuttajista, soittajien vanhoista bändeistä kuin tuotantoyhtiöstäkin. Samoilla musiikillisilla vesillä liikutaan, Superchrist kuitenkin hieman monipuolisemmin ja hieman valmiimman tuntuisena kuin Skyjacker, lisäksi rosoisempi tuotanto ja yksinkertaisesti paremmat biisit ovat valttia superkristukselle. Jonkinlaisessa nosteessahan bändi on, tai sitten hesarin Nyt - liitteessä on töissä tuttuja, heh. Ansiotta Superchristia ei ole noteerattu, suomalaiseksi bändiksi hyvinkin kansainväliset mahdollisuudet omaavaa tyylitietoista rockia bändi esittää ja onnistuu pitämään myös liian kaavamaisuuden loitolla monipuolisuudellaan; jo hieman vanhahtavaan särörockiin ja kaikuihin grungesta on onnistuttu sekoittamaan teollisuusrockin ja elektron sävyjä jolla konseptilla onkin saatu hyvin aikaansa kuvaava rocklevy. Paikoitellen tulee mieleen jotenkin Psychoplasma, kaivakaapas se Otra sieltä Rastilasta soittamaan sooloja seuraavalle levylle!
MOSES HAZY: Something Like a 3rd Woman cd ( omak. )
Lienee Moses Hazyn oma valinta pitäytyä omakustanteissa ( käsillä oleva jo 4. ), ottajia tälle Tornion rock´n´roll ihmeelle luulisi löytyvän. Rumpalin vaihdos ei ole bändiä ainakaan ainakaan huonompaan suuntaan vienyt, mies tuntuu paiskovan kannujaan kuin - saatekirjelmässäkin mainittu - Keith Moon ikään! Torvistemmat toimii, rentous ja svengaavuus ovat tallella ja mikä mainiointa; bändi jatkaa edelleen täysin edellisten tuotoksiensa viitoittamalla tiellä eli lunastaa biisi biisiltä omia lupauksiaan.
HOW MUCH MORE: Cd ( MFU Records )
Heti alkuun on Kemiläisen How Much Moren pitkäsoiton yhteydessä mainittava bändin oman levy - yhtiön MFU Recordsin ilmiselvä panostaminen työhönsä, kannet ja saatekirjelmä ovat tehty huolella, eikä mikään erota niitä ns. isomman levy - yhtiön julkaisuista ( paitsi varmaan jakelu... ). Hienoa! Sama huolellisuus ja ilmeinen asialle omistautuminen pätee myös bändiin kuin musiikkiinsa, soundeihin kuin myös biiseihin itsessään niin sovituksellisesti kuin tuotannollisesti on paneuduttu. Kuten saatekirjeessäkin kerrotaan, How Much More on ammentanut vaikutteensa rockista ja nimenomaan 70 - lukulaisesta sellaisesta syöden, eläen ja hengittäen bändien kuten Rolling Stones, Black Crowes ja The Doors tahtiin. Ainakin voi sanoa että vaikutteiden saavuttamisessa on onnistuttu, nimenomaan seitkytlukulaiselta bändi kuulostaa, kitara- ja kosketin soundia ja taustalauluja ( toimivat muuten huomattavan hyvin ) myöten. Itse vain on tullut tuolta vuosikymmeneltä kuunneltua enemmän sitä vasemman laidan kamaa, joten sielu kaipaisi enemmän räkää ja rähinää mutta oman genrensä How Much More hoitaa kyllä suvereenisti, eikä moitteen sanaa löydy. Yleensäkin ottaen on mukavaa, että bändi tekee tälläistä " ei - niin - kovin - muodikasta " rockia!
LOS RAW GOSPELS: El Fantasma ep ( Dull City Records )
Minimalistista ja brutaalia rock´n´rollia soittava suomalais vahvistuksenkin sisältävä englantilainen Los Raw Gospels on muutamien omien cd julkaisujen jälkeen julkaissut 7" Dull Cityn toimesta. Soundipuolella karuus on viety suhteellisen pitkälle aidon garagerockin hengessä musiikin muuten sisältäessä vaikutteita edellä mainitun lisäksi punkista ja rockabillystä aina hardcoreen ja bluesiin. Parhaiten bändi svengaa veivatessaan perusrokkikaavan mukaan, kuten kappaleissa " Seany Bean´s Snake " ja " Desperate Blues ", myös vika " Fryin´Brains " jytää oivasti. Bändien kuten Cramps ja Mummies henki on vahvasti läsnä ja sehän meille sopii!
JOLLY JUMPERS: Suki, Suki 7 " ( Dull City Records )
" Better Rock´n´ Roll tunes! " vaatii Jolly Jumpers uudella Sami Vähä - Ahon tekemiin komeisiin kansiin ( saako kuvalla varustettuja paitoja jo ? ) piilotetulla singlelevyllään ja siihen vaatimukseenhan me täällä Suitcasen toimituksessa yhdymme täysin rinnoin! Oman parannusehdotuksensa bändi hoitaa oivasti, rivakka rokkiralli on tehty ja Jutilan ja Hannuksen keikoilta tuttua kitarakaksintaistelua kuullaan myös ärhäkän bassoväliosan lisäksi, murisee! B - poskella " Maw Power Version " " Pittsburgh Paranoids " biisistä joka jyskyttää eteenpäin kuin höyryveturi halki aavikon pimeyden, kiskojen kolkkeen täyttäessä täydenkuun valaiseman maiseman.
SLIDESHAKER: No Time To Lose 7" ( Weera Records )
Nimibiisissä varsinkin Slideshaker jatkaa hyväksi havaitsemallaan ( ja varmaan jo kyllästymiseen asti aiheesta kuulemallaan ) Jon Spencer tyylisellä punkblues tyylillään. Omaa ilmettä esiin tuovan " Son Of A Rich Man " in kaltaisia biisejä toivoisi jatkossa kuulevansa enemmänkin. Myös B - puolen " Texas Calling " svengaa hyvin. Tehokas näyttö, lupaa hyvää tulevaisuudelta.
THE MICRAGIRLS: Primitive Homeorgan Blast 7 " ( Trash Can & Weera Records )
Suomen ainoa garagebändi Micragirls on tehnyt luultavasti parhaan pikkukiekkonsa. A - puolen " Teenage Tiger " issa on energiaa ja mukana alkaa olla myös ahkeran livesoiton mukanaan tuomaa varmuutta. 60 - luvun tyttöbändien henkeen sovitettu " My My Micraboy " omaa jo hitin ainekset, mukavaa että tämmöistä tehdään vielä. B - poski toimii myös, " Rockin´ Date " voisi olla Kill Billin kolmos osassa, jos sellainen tulisi, heh.
BOOMHAUER: Work On A Spell 7 " ( Bad Afro Records )
Sanottakoon nyt vielä(kin) se, että näillä kaikilla kolmella seiskastuumaisella on sama kannentekijä, terveisiä! Boomhauer on hulvaton livebändi ja yleensäkin onnistunut musiikissaan luomaan maukkaan sekoituksen " actionrockia " ( onko tuo termi enää muodissa ? ), soulia ja bluesia. Tämänkin levyn 6 biisiä ovat kursailemattomia purkauksia ja ennenkaikkea sopivan mittaisia, olennainen tulee esille. Parhaiten esiin nousevat Rock´n ´Roll pläjäys " All Right Jim " suksimaisine kitararevittelyineen ja tehokkaan sanoman iskostuttava " Not All Out Of Luck ".
PHANTOM 409: Tijuana 7 " ( Bonga Bonga Records )
Sinällään hämäävää, että taannoisella Phantomin pitkäsoitolla " King Of The Gutter " ei nimibiisiä ole ( kieroa, vaik´eivät ole edes savolaisia ), mutta tästä B - puolelta se löytyy, eikä ole mikään huono biisi. Hyvin svengaa, Jack Europan ( Mutants ) fonilla ryyditettynä. Sopiikin kysyä, miksei biisiä levylle otettu ja tähänkin ikäänkuin b - puolelle piilotettuna. A - puolella mainio singalong " Tijuana ", featuring Eduardo Martinez ( Flaming Sideburns ) .
COSMO JONES BEAT MACHINE: 7 " ( Bonga Bonga Records )
Helvetin hyvän bändin ja kelpo levylafkan vähän turhan oloinen julkaisu. Cosmojen viimeisimmän pitkäsoiton kahden biisin ( " Mississippi Sound System " , " Hell Bait " ) ns. " remix ", eli mukaan on ympätty konepaukutusta. Biisit on jo alunperin senverran hyviä että olisivat nyt jättäneet ne jo rauhaan. No, emmää kuitenkaan mistään mitään tajua.
PHANTOM 409: King Of The Gutter CD ( Jungle Records )
Phantomin soundi on tällä uudella levyllä tiukentunut entisestään ja ( melkein ) koko levy muodostaa hyvän kokonaisuuden. Bändiähän mainostetaan modernina rockabillynä ja mikäs siinä jos näin on, hyvältä kuulostaa. Mitä muita tuohon genreen laskettavia bändejä on ??? Onko se ero orkkisbillyyn sitten tuo soundi vai mikä, ainakin Phantom 409 rokkaa. Monipuolisuus on myöskin kiitettävästi hanskassa: lievästi swingahtavasta " It Ain`t No Crime " sta orkkisbillyyn ( ? ) " Chicken Today, Feather Tomorrow " in ja twistaavan " Night Stalker " in kautta hitaampaan tunnelmointiin " Old Man Mister Moon ". Covereiden ( mukana kokonaista 4 kpl ) tarpeellisuudesta voidaan olla montaa mieltä, kun omaakin pätevää materiaalia olisi Bonga Bongan sinkun mukaan ollut. Orbison lainat " Go Go Go "/ " Domino " olisivat olleet ehkä omimillaan erillisenä sinkkuna, vinyyli sellaisena tietysti.
JODY REYNOLDS: Endless Sleep CD ( Buffalo Bop )
Omalta osaltani Jody Reynoldsia verhonnut salaperäisyyden verho aukenee tämän kokoelman myötä. Born Bad kokoelmalta vuosien saatossa kuunneltu " Fire Of Love " on pitkään ollut ainoa mitä miehestä on ollut tiedossani. Kyseistä biisiähän on yksi jos toinenkin coveroinut, Gun Club muiden muassa. Itseasiassa Jodyn liki ainoa hitti on ollut tämänkin kokoelman nimibiisiksi valittu " Endless Sleep " , vähän samantapainen kappale kuin aiemmin mainittu mutta " Fire...." n totaaliselle lohduttomuudelle ja kohtalokkuudelle ei hitti vedä vertoja. Lukuisia seiskatuumaisia aktiivisemman uransa aikana 50 - 60 - lukujen taitteessa julkaisseen Reynoldsin uran ilmeisen kattavana läpileikkauksena cd toimii hyvin. Eivätkä varsinkin nuo 50 - luvun lopun osin instrumentaalit rokkibiisit huonoja ole, vaikkei kahden edellämainitun tasolle päästäkään. 60 - luvulle mentäessä ajalle ominainen siirappiballadi ei nyt niin kauhiasti uppoa, mutta rentoudessaan ovat nekin vaivatonta kuunneltavaa. Myöhemmän tuotannon helmiä on mm. outlawcountry " All Washed Up " ( en löytänyt levytysvuotta, 60 - 70 luku ? ) jossa on Jody Reynoldsille tunnusomaista ( vrt. hitit ) kohtalokkuutta, tunnistettava kitarasoundi ja lohduton tarina. Hieno biisi.
BRANDED WOMEN: Velvet Hours, Stolen Moments CD ( Ranch )
Niin kansia, musiikkia kuin sen esittäjiäkin myöten viimeisen päälle tyylikäs kokonaisuus. Biisit ovat välillä jopa huikaisevan kauniita melankolisia ( " Something To Hold On ", " You Know ", " Explanations " ) melodioita vakuuttavalla laululla jotka pakottavat pysähtymään ja kuuntelemaan. Niin, tunnelmoimaan. Svengaavat garagerock vaikutteiset kappaleet kuten " More " ja eritoten " Worth Living " sulautuvat kokonaisuuteen ja osoittavat Branded Womenin taitavan myös Rock `n `Rollin, senkin kuitenkin omalla tyylillään. " Runner " in kohtalokas synkkyys on vaikuttavaa ja sen myötä on helppo ymmärtää bändin David Lynch diggailu, johon voi toki vetää yhtäläisyyksiä läpi koko levyn. Kun vokalisti Katja Nakari laulaa biisissä " Somethin To Hold On " jotenkin tähän tapaan: " Come in to my arms and i tell you, that the sun will shine on you ", sen voi jopa uskoa.
Branded Women ( pic. Aki Roukala )
JOLLY JUMPERS: Hometown Hi - Fi ( Hot Igloo )
Vaikka Jolly Jumperskin hakee musiikkiinsa ja olemukseensa vaikutteita lähinnä Atlantin takaisesta maanosasta, olisi vaikeaa kuvitella tälläisen bändin tulevan muualta kuin Suomesta. Jotain perisuomalaista Jolly Jumpersissa on ja henkiihän tämänkin levyn sisäkannen peltomaisemakuva tiettyä tervettä asennetta. Erilaisten äänitysolosuhteiden vaihtelevuus aina studioista Helsingissä ja Oulusa ihmisten olohuoneisiin kuuluu, mutta niin se saakin kuulua. Levylle on saatu tallennettua sitä lähes käsinkosketeltavaa tunnetta, mitä niin usein haetaan kliinisissä studio - olosuhteissa siinä kuitenkaan onnistumatta. Luulisin että bändi itsekin on tulkintoihinsa tyytyväinen, ainakin sietäisi olla. Biiseistä omana henk. koht. suosikkinani on Marikka Inkalan tyylikkäästi vokalisoima " One Love ", kertakaikkisen kaunis Rock ´n ´Roll kappale. Myös keikkojen aloitusbiisiin " The Blackbird And The Cockoo " ja outlawcountryyn " Desert Rose " on saatu aikaan hyvin intensiivinen tunnelma. Junglerockgarage instrumentaalit " Amazon " ja " Elite " tuovat mukaan Jolly Jumpersin eloisaa rokkaavuutta, joka joskus tahtoo unohtua viiden minuutin kitarariffittelyjen huumassa.
NIEMINEN & LITMANEN: CD ( Grandpop Records )
Jo oli aikakin saada tämä muutamia vuosia Helsingin klubeissa viihdyttänyt duo taltioitua myös pitkäsoiton muodossa levylle, aiemminhan miehiä on kuultu seiskatuumaisella splitillä Mutantsien kanssa. Ennenmuutahan homma on toiminutkin varsinkin keikoilla; hyvää fiilistä, svengaavaa musaa ja viihdyttävää on ollut myös seurata duon hämmästyttävän tarkkaa soittotyöskentelyä. Levyllinen Niemistä ja Litmasta toimii mainiosti eritoten taustamusiikkina, niin, hmm... mille tahansa. Ja missä tahansa. Jonkinasteiseksi hitiksi levyltä on noussut biisi Leo Jokela ( bailaa kalastajatorpan pyöreässä salissa vuonna 1969 ) josta satunnainen kuulija on tunnistavinaan sävyjä Leo Jokelan omasta hittikappaleesta; Nainen, poliisi ja taksi.
THE MUTANTS: Stampede Caravan # 2 ( Black Juju )
Pitkästä aikaa jotain tuoretta ja mieleenpainuvaa Mutantseilta; B - puolen Crooner`s Breakfast tarjoilee väliosassaan riemastuttavasti fonilla vedetyn pätkä Matin ja Tepon " Mä joka päivä töitä teen " - kappaleesta, taustan - tottakai - svengatessa hillittömästi! A- puali jo Voodoo Bluesilta tuttua laatutavaraa.
MOSES HAZY: Again cd - ep ( Moses - 002 )
Olihan tästä arvioita lukenut, mutta yllättämään pääsi. Valmista tavaraa mihin tahansa, lähes kaikki osa - alueet ovat hanskassa. Moses Hazyn rock ´n´roll hakee vaikutteensa monelta vuosikymmeneltä ja ilmeisin vertailukohta nykyartisteihinhan on Hellacopters, nimenomaan High Visibility lp: n aikainen joka, sivumennen sanoen, parasta " uudelta " Hellacoptersilta onkin. Eli tavallaan 60 - lukuista, osin psykedeliaakin sivuten, mutta kuitenkin svengaavan vauhdikasta ja energistä menoa johon soitinarsenaalin laajuus ( piano, foni, trumpetti, banjo, huuliharppu ... ) tuo oman ehdottomasti omaleimaisen lisänsä. Aloitusbiisi Virginia Peng jää pirullisesti mielen levysoittimeen toistolle samoin kuin vauhtipala Suck My Elbow. Kun alku on näinkin lupaava ( toinen Moses Hazy julkaisu ) niin luulisi olevan vähän paineita jatkoa ajatellen, mutta, odottelemme jännityksellä.
Moses Hazy pic. Joonas Heikkola
LOTHAR: Quality Time mini - cd ( Lorna - 003 )
Mm. HC - ajoilta tutun Entropian jäsenistöä sisällään pitävä Keuruulainen Lothar tuuttaa ilmoille vallan vinkeätä bensankatkuista garagerokkia. Avaruussoundiset koskettimet takaavat, ettei meno käy liian yksitotiseksi. Sovituspuoleen kannattaisi ehkä vielä kiinnittää huomiota, mutta biisit sinällään ovat ok. Varsinkin aloitusraita Karzan - the Real King of the Jungle jytää aika messevästi!
BOMBER: Booze, Dope & Fever cd ( Bad Attitude )
No jo oli aika saada tämäkin ulos! Yksi osoitus jälleen siitä, että Suomessa riittää hyvää musiikkia mutta julkaisijoita vähemmän. Musiikin tekijöiden määrä ei ole suhteessa levy - yhtiöiden määrään tai sitten ne eivät kohtaa toisiaan. Eli tilanne on toisinsanoen vähän niinkuin työmarkkinoilla. Bomberiltahan tuli takavuosine single " Freight Train To Hell " jota tuli kyllä diggailtua kovasti, mutta myöhemmin Stella Starissa nähty keikka ei silloin jaksanut innostaa. Kai kyse oli siitä, että Bomberin musiikki on hyvin vahvasti fiilissidonnaista ja vaatii oman mielentilansa, sillä tämä cd kyllä innostaa, inspiroi ja tuo mieleen elokuvamaisia kohtauksia ( kliseisesti ja epämääräisesti vertailukohditettuna ) David Lynchin tuotannosta. Kuin myös tietty ( country & ) westernmystiikka on ilmeisen vahvasti läsnä. Kotimaisia hengenheimolaisia sielukkaassa musiikissa ovat Branded Women ja - mikä nykytietämyksen valossa ilmeistä onkin - Jolly Jumpers. Biisimateriaali on riittävän laaja, jotta ikävystymiseltä vältytään; " Acting As Your Lover " issa Johnny Mombasan sametinpehmeä foni ja Tero Sundellin gongat tuovat mukaan epämääräisen vaaran tuntua ja melankoliaa lisäten kappaleen tehokkuutta, " Shot Of Cortisone " ja " If The Good Lord Is Willing " leijivat todella mellow - tunnelmissa kun taas lähemmäs rockilmaisua mennään biisissä " Heaven´s Gate " . Levyn kantavan teeman voisi kiteyttää " Deep Water " in tunnelmiin miehen vaikeudesta pysyä kaidalla tiellä ja välttää helevetin kiirastulet. Mutta koska rock´n´roll kuolee jos sitä aletaan analysoimaan liikaa niin lopetetaan tähän ja lisätään loppuun toivomus, että tottahan me tulemme vielä keikan tai pari Bomberilta näkemään?? Kun nyt tämä levykin tuli ja sillai??
JOLLY JUMPERS: Bebop City ( Bonga - Bonga )
JJ elää tosiaankin elämänsä kevättä, bändi lienee enemmän esillä ja tunnetumpi kuin koskaan liki parikymmenvuotisen uransa aikana. Ja mikäs siinä, kaikki suosio, kartanot ja urheiluautot heille suotakoon. Ansaitusti. Jylhän särösoundin omaavalla riffillä kulkeva Bebop City on säröisyydestään huolimatta JJmäisen leppoisasti etenevä ralli jossa levydebyyttinsä bändissä tekevän A - M Jutilan kitara tuo mukaan ilmavuutta ja tilaa. B - live " Bottle And Chain " hyvä taltiointi kokonaisuudessaankin mainiolta keikalta viime keväältä Jolly Jumpersin toimiessa Dead Moonin lämppärinä.
TJK