Jouluna 1977, minä ja Silviander Sussu

Olen Maarika Wallenius, ja kuten kuvasta näkyy aloittanut marsuharrastuksen jo melkoisen nuorella iällä. Kasvatuksesta innostuin ensi kerran 1990-luvun alkupuolella, jolloin kasvatin rex-marsuja kasvattajanimellä Pepper's. Tuolloin kasvateistani saavutti muotovalion arvon Pepper's Ananas Alma ja omistamani Zeeland's Winnie The Pooh saavutti myös muotovalionarvon. Anoin uudelleen käyttöön Pepper´s -kasvattajanimen, joka hyväksyttiin 26.3.2003.

Suurin osa tämän hetkisistä jalostuseläimistä olen hankkinut Ruotsista kesällä 2001. Itselläni on kotonani lähinnä vain jalostusurokset; naaraat olen sijoittanut, sillä haluan että kasvatuksessa käyttämäni marsut saavat elää mukavaa lemmikkimarsun elämää hoivan, hellyyden ja herkkujen kera. Jatkossakin pyrin löytämään tyttömarsuille mukavia sijoituskoteja. Sijoitussopimukset tehdään aina kirjallisesti. Marsun poikaset luovutan aikaisintaan 6 viikkoisina, valitettavasti siinä iässä ei voi vielä juurikaan päätellä mitä turkista on tulossa. Poikaset saavat matkaansa mukaan Suomen Marsuyhdistyksen rekisteripaperit ja kirjalliset hoito- ja ruokintaohjeet. Kasvatustyölläni pyrin saamaan aikaan rotutyypillisiä rex-marsuja, joilla on hyvän tyypin ja koon lisäksi kunnollinen rex-marsulle kuuluva turkki. Tarpeen vaatiessa hankin kasvatukseeni sopivia rexejä muilta kasvattajilta, lähinnä Ruotsista.


Harrastan myös aktiivisesti koiria, joten käy katsomassa koirasivuni