Kirkkonummen ratsastuskoulun säännöt ja ohjeet tallilla käyville
- Talli on hevosten koti jossa tulee välttää turhaa oleskelua ja
häslinkiä. Varsinkin vajaan jossa valjakot asustavat, ei ole
toivottavaa mennä turhaan.
- Makupalojen anto hevosille on ehdottomasti kielletty niin
tallissa kuin pihalla sekä tarhoissa. Käytävällä syöminen ei suotavaa
koska hevoset alkavat kolistelemaan ja kerjäämään.
- Anna hevosten olla rauhassa karsinoissa/pilttuissa, jollet ole
laittamassa hevosta kuntoon tunnille. Turha silittely ym. koskettelu
voi häiritä hevosen lepoa, joten anna hevosten olla rauhassa kun ne
ovat omassa kodissaan.
- Tarhoihin meno turhaan on
kielletty. Vain hevosia sisälle haettaessa saa
tarhaan mennä ja silloinkin on liikuttava rauhallisesti kävellen ja
vain yksi kiinniottaja per hevonen, portinavaaja erikseen. Tarhoissa
hevoset saattavat riehaantua ja on olemassa vaara, että ne vahingossa
juoksevat päälle tai potkaistessaan toista hevosta osuvatkin
ihmiseen. Joten noudattakaa aina varovaisuutta kun liikutte tarhassa.
MEILLÄ JOKAINEN RATSASTAJA LAITTA HEVOSEN ITSE KUNTOON TUNNILLE
SEKÄ HOITAA HEVOSEN POIS TUNNIN JÄLKEEN.
Jos tarvitset apua niin pyydä.
Hoitokursseja järjestetään jotta satulointi opitaan kunnolla. Vanhempien toivotaan auttavan pieniä lapsiaan.
Henkilökunnan/hoitajien resurssit eivät riitä kaikkien kuntoon
laittoon.
SAAVU AJOISSA PAIKALLE!
- Hevoset laitetaan kuntoon pääsääntöisesti pihalla harjauspuomilla
tai pesupaikalla. Katso erillisestä listasta kenet voit kiinnittää
kenenkin viereen. Pääsääntönä on, että saman tarhan hevoset laitetaan
vierekkäin. Huonolla säällä ja talvella hevoset laitetaan kuntoon
sisällä. Hevosia ei koskaan saa jättää yksin sidottuna
puomille. Jonkun on aina oltava paikalla vahtimassa, etteivät hevoset
saa vetopaniikkia tai potki toisiaan.
- Ennen tuntia hevonen harjataan hyvin, varsinkin satulan alta ja
satulavyön kohdalta. Jalat pestään jos ne ovat kovin likaiset. Liiku
hevosen luona rauhallisesti mutta määrätietoisesti.
-
Ensin laitetaan suojat. Pilttussa ja puomilla, jossa hevonen on
kiinni, laitetaan seuraavaksi satula ja lopuksi suitset.
Karsinassa,
jossa hevonen on vapaana, laitetaan ensin
suitset jotta hevosta on helpompi pitää paikoillaan kun viimeiseksi
laittaa satulan.
- Opettaja tarkistaa varusteet kentällä. Viimeistään siellä saat apua jos jokin asia satuloinnissa on hankalaa.
- Ratsastustunnille voit lähteä 5min vaille tasaa. Tunti alkaa
tasalta ja jos olet myöhässä, niin se on omasta tunnista pois. Ei
voida olettaa, että kaikki muut oppilaat odottavat myöhässä tulevia.
- Tuntien aikana kentän luona on liikuttava rauhallisesti jotta
hevoset ja oppilaat eivät häiriinny. Ethän huutele ohjeita oppilaille,
se häiritsee opettajan tunnin pitoa.
- Tuntien aikaan kentällä voi olla 1-2 ratsukkoa jotka eivät
osallistu tunnille (yksityisiä tmv.). Nämä väistävät aina tunnilla
olevia. Oppilailla on siis etuoikeus.
- Tunnin jälkeen hevonen, joka ei jatka muille tunneille, hoidetaan
pois. Kuraiset jalat pestään, hevonen pestään tai harjataan hiestä
sekä loimitetaan. Seuraa seinältä loimitusohjeita. Kuraiset suojat
pestään, satulavyö harjataan ja kaikki varusteet laitetaan omille
paikoilleen jotta ne myös löytyvät seuraavana päivänä.
Jos hevonen jatkaa vielä muille tunneille, se joko jätetään puomille
kiinni jos seuraava ratsastaja jo paikalla, tai viedään karsinaan tai
pilttuuseen. Pilttuussa hevoselta riisutaan suitset, karsinassa satula ja
suitset. Puomilla suitsien päälle laitetaan riimu.
HEVOSTA EI KOSKAAN SAA SITOA KIINNI OHJISTA TAI KUOLAIMISTA.
- Pilttuussa on ehdottomasti tarkastettava että riimu on oikein
hevosella päällä ja että riimu on kiinni seinässä olevassa
narussa. Hevosta ei saa jättää vapaana pilttuuseen koska se voi mennä
muiden hevosten puolelle josta syntyy tappelu.
- Vajan vieressä oleva mökki on tarkoitettu vaatteiden
ym. säilytystä varten tallilla olemisen aikana. Siellä ei ole tilaa
säilyttää pysyvästi vaatteita. Löytötavarakori löytyy mökistä ja se
tyhjennetään joka kuun lopussa joten katso kadottamasi hanskat
ym. sieltä. Älä tuo satulahuoneeseen ylimääräisiä kasseja ym. vaan vie
ne mökkiin.
- Muista että aina on parempi kysyä neuvoa jos jotakin asiaa ei tiedä tai osaa.
|
|
|