Ystävänpäivä
Edellinen Alkuun Ylös Seuraava

 

Raision Taitoluistelijoiden luistelukoulussa vietettiin ystävänpäivää 13.2.2005

Luistelukouluun sai ottaa kaverin mukaan Ystävänpäivän kunniaksi –
niin olikin mukava tulla harjoituksiin kaverin kanssa, totesivat Nora Hoffren ystävänsä Camilla Svennevigin kanssa. Camilla tosin oli jäällä vanha konkari huolimatta kuuden vuoden iästään. Luistelukoulun teemapäivää vietettiin ystävyyden merkeissä totesivat valmentajat Tytti Nurminen ja valmentajien vastaava Anna Päivärinta.


Luistelukoululainen Nora Hoffren ystävänsä Camilla Svennevigin kanssa. Äidit ovat menossa kannustamaan.

Luistelukoululaisia on tänä vuonna viitisenkymmentä, toteaa valmentajien vastaava Anna Päivärinta. Luistelukoulussa on sovittu omat pelisäännöt, jotka ovat osa Raision Taitoluistelijoitten, Nuori Suomi sinettiseuran toimintaa. Niiden tavoitteena on turvata, että luistelija kokee olonsa turvalliseksi jäällä ja vanhempi kentän laidalla. Ja jotta vanhemmat tietäisivät minkälaisessa urheiluseurassa oma lapsi harrastaa. Olemme sopineet, että ” Myös jään laidalta, vanhemmiltakin odotetaan myönteistä palauttaa harjoitusten jälkeen - aina joku asia on onnistunut, nähdään ja huomataan se”. Tsemppi on tarpeen, jotta lapselle jää treeneistä hyvä mieli!!

Sinettiseurana Raision Taitoluistelijat on nuori, vasta vuoden vanha. Siis oikeastaan harjoittelemme Sinettiseurana olemista. Raision Taitoluistelijat on ensisijaisesti harrastajaseura. Kilpaileminen ei ole itsetarkoitus, vaikka siitä vuosien varrella suurimmalle osalle luistelijoista olennainen osa harrastuksesta tuleekin.

Ystävänpäivän luistelussa jäällä oli lapsia enemmän, mutta ystävät mahtuivat hyvin mukaan. Ja mukaan mahtuu edelleen harrastamaan, kertoo valmentajien vastaava Anna Päivärinta. Jäähallissa on jäätä aina maaliskuun loppuun, niin kauan luistellaan. Sen jälkeen jatketaan kesäharjoituksissa.


Luistelukoululaisia ystävänpäivän vietossa.