RaiTa - kevätnäytös 2005
Edellinen Alkuun Ylös

 

Raision Taitoluistelijoiden kevätnäytös ”Uni”oli yleisömenestys

Viime sunnuntaina Raision vanhan jäähallin katsomot täyttyivät luistelun ystävistä. RaiTa ry:n valmentajat olivat ideoineet esityskokonaisuuden, joka muodostui kahden tytön unista. 15-vuotias Heini Jaska ja 7-vuotias Melina Paukku luistelivat unennäkijöinä esittäen sen, mitä vuosien työ ja aktiivinen harjoittelu merkitsevät luistelijan uralla. Jäällä esiintyivät niin RaiTa:n harjoitteluryhmät kuin valmentajatkin.

Unennäkijöiden esitettyä omat osuutensa ja odotellessaan uneen vaipumista laskettiin tietysti lampaita. Lampaina jäällä taituroivat luistelukoululaiset, joiden muuten valkeaan laumaan oli eksynyt myös ”musta lammas”. Valmentajien lukuisa joukko pyörähteli nukkumatteina, jotka varmistelivat unen tuloa. Unta nähtiin ensimmäisellä puoliajalla kesästä, kukkasista ja kukkaniityillä kirmailevista dalmatialaisista. Joskus unissa nähdään myös painajaisia; niin myös tässäkin unessa. Kummitukset ja painajaiset olivat unohtumattomia - tästä esityksestä katsojalle jää ristiriitaiset tunteet; oikeasti en halua katsoa painajaista, mutta tätä haluaisin katsoa lisää. Puoliajan jälkeen unennäkijät luistelivat unissaan ja nukkumatit nukuttivat heidät vieläkin syvempään uneen. Pienen luistelijatyttösen unessa seikkailivat nallet, isomman tytön unessa taisivat pojat olla päällimmäisinä.. Pojista uni kulkeutui latotansseihin, jossa osan katsojien huomiosta varasti bändi, joka vei katsojat aitoon latotanssien tunnelmaan. Tangon tahtiin luisteli vielä seuran aikuisten joukkue ja disco- tunnelmaa saatiin juniorijoukkueen tullessa jäälle.

Loppunumeroon päätettiin Raision Taitoluistelijoiden 21. luistelukausi 2004 - 2005.


Keijut (Lutz -ryhmä)


Kummitukset (Tulppi 1 ja 2)


Kukkaset (tenava ja tulppi -ryhmät)


Tango (aikuiset Nouveau Christals)