Raision Nuoret Kotkat

Nuoret Kotkat on Sosialidemokraattisen työväenliikkeen lapsijärjestö. Sen perustarkoituksena on:

Tarkoituksensa toteuttamiseksi Nuoret Kotkat tarjoavat monipuolista ja edullista lasten ja nuorten tarpeista lähtöisin olevaa vapaa-ajan toimintaa. Samalla toimintamme ehkäisee lasten ja nuorten syrjäytymistä ja tukee heidän perheitään.

Lasten, nuorten ja perheiden elinoloja edistämme osallistumalla yhteiskunnalliseen keskusteluun ja päätöksentekoon tasa-arvoisen yhteiskunnan puolesta. Raisiolaisena osana valtakunnallista ja maailmanlaajuista kotkaliikettä tarjoamme jäsenistöllemme myös erilaisia mahdollisuuksia valtakunnalliseen kanssakäymiseen.

Nuorten Kotkien toiminta perustuu mukana olevien aikuisten vapaaehtoistyöhön. Järjestömme rikkaus on toimintaamme osallistuvien laaja ikäjakauma. Arvostamme ryhmissä tapahtuvaa yhteistoimintaa, toiminnan jatkuvuutta ja pitkäjänteisyyttä. Kotkaperinteen siirtyminen sukupolvelta toiselle luo turvallisuutta ja yhteenkuuluvuuden tunnetta.

Raisiossa toimii kolme kotkakerhoa, joista kaksi Työväenyhdistys Voiman ja yksi Ihalan Sos. Dem yhdistyksen puitteissa. Lisäksi Nuoret Kotkat on kaupungin ja seurakunnan lisäksi vastuussa koulujen iltapäiväkerhotoiminnasta Ihalan ja Kaanaan alueella.