RAISION SOS. DEM. TY VOIMA I 1906-200 3

Sosialidemokraattisen työväenliikkeen synty

 Ajatus siitä, että ihminen voi tehdä jotain oman elämänsä parantamiseksi virisi jo varhain. Vuonna 1517 englantilainen Thomas Moore totesi Utopia-nimisessä kirjassaan, että on olemassa ihannevaltio ja siihen voidaan päästä ihmisen omin ponnistuksin. Ihmisellä oli mahdollisuus tehdä elämänsä helpommaksi ja näin hänen tuli myös menetellä.

 Sosialidemokraattisen työväenliikkeen juuret voidaan ulottaa vuoden 1789 Ranskan suureen vallankumoukseen saakka. Tuolloin Ranskan köyhälistö vaati vapautta, veljeyttä ja tasa-arvoa.  Nämä ovat säilyneet myös sosialidemokraattisen työväenliikkeen vanhimpina ja kestävimpinä perusperiaatteina yli vuosisadan ajan.

 Osoittautui kuitenkin, että 1800-luvulla Ranskan vallankumouksen tulokset jäivät varsin laihoksi ja vain keskiluokkaa hyödyttäväksi. Tämän vuoksi työväestön - köyhälistön -tilanne jäi edelleen heikompaan asemaan. Tähän kiinnittivät huomiota 1800-luvun puolivälissä Karl Marx ja Friedrich Engels. Heidän luomiensa teorioiden pohjalta kehittyi sosialismiksi kutsuttu aatesuunta. Sosialismin päämääriin kuului taloudellisen ja poliittisen vallan siirtäminen köyhälistölle. Sen piti tapahtua yleisen äänioikeuden ja yhteisomistuksen avulla. Yleinen äänioikeus alkoi vähin erin toteutua eri puolilla Eurooppaa, mutta yhteisomistukseen ei siirrytty ollenkaan myöhempiä kommunistimaita lukuun ottamatta.

 Suomi oli pitkälle 1800-luvulle korostetusti maatalousvaltainen maa ja Raisio eräs sen maatalousvaltaisimmista ja vauraimmista pitäjistä - rahainen Raisio. Yhteiskunnalle oli tyypillistä elintason alhaisuus, syntyvyyden ja kuolleisuuden tason korkeus, kaupungistumisen vähyys, pula työstä, liikennevälineiden kehittymättömyys ja ulkomaankaupan vähäisyys. Kuitenkin 1800-luvun alkupuolelta lähtien oli teollisuuden osuus lisääntynyt. Teollisuus ja sen mukana teollisuustyöväestö oli jatkuvasti kasvattamassa osuuttaan. Vuosisadan lopulla ja 1900-luvun alussa teollistumisnopeus lisääntyi.

 1890-luvulla oli teollisuustyöväestöön kuuluvia jo 200 000, mikä merkitsi tuntuvaa kannatuspohjaa. Lisäksi työväenliike saattoi hankkia kannattajia myös kaupan ja liikenteen työntekijöistä. Sen sijaan nopean väestönkasvun vaikutuksesta lisääntyvä tilaton väestö ja maanvuokrauksesta johtuva torppariväestö toisaalta oli työväenliikkeen mahdollista kannattajakuntaa, mutta toisaalta sen aktivoiminen oli osoittautunut eri maissa hyvin vaikeaksi.  Lisäksi tämä ryhmä odotti oman tilan saantia, ja tällaisten odotusten sovittaminen työväenliikkeen ohjelmaan oli vaikea ongelma. 1870-luvulta lähtien Suomessa oli teollisuus-työväestöä niin paljon, että työväenliikkeellä oli kannatuspohjaa. Lisäksi Suomessa oli taloudellisen ja sosiaaliseen tasoon verrattuna korkea kansansivistys, joka loi pohjaa työväestön yhteistoiminnalle. Työväenliikkeen ja sen etenemisen edellytyksenä oli toisaalta teollisuustyöntekijän aseman ja työolosuhteiden epäkohtien tiedostaminen, mutta toisaalta yhtä selvästi elintason ja nimenomaan sivistystason nousu. Työväenliike ei Suomessa saanut ensiksi jalansijaa heikoimmassa asemassa olevien piirissä, vaan työväenliikkeen kärkiryhmän muodostivat ensi sijassa kirjatyöntekijät, jotka kuuluivat parhaiten palkattuihin. Näin ollen Suomen korkea kansansivistys tarjosi työväenliikkeelle mahdollisuuksia levitä laajemmalle kuin yhteiskunnallinen pohja edellytti.

 Suomeen työväenliike tuli vuonna 1883, jolloin Helsingin työväenyhdistys perustettiin. Se oli kuitenkin pienyrittäjä Viktor Julius von Wrightin perustama eikä toimissaan kovin radikaali. Työväestö aktivoitui kahdella tapaa. Jo mainitun poliittisen toiminnan lisäksi myös ammatti-yhdistystoiminta sai alkunsa. Ammattiyhdistysliikkeen ja poliittisen työväenliikkeen edut ja toiminta olivat yleensä yhteneviä.

 Poliittinen toiminta kuitenkin radikalisoitui varsin nopeasti ja vuodesta 1894 lähtien voi löytää ajatuksen itsenäisen työväenpuolueen perustamisesta. Suomen työväenpuolueen perustava kokous pidettiin Turussa 17.-20. 7. 1899. Kokouksessa hyväksyttiin 13-kohdan ohjelma. Kaksi ensimmäistä kohtaa koskivat yleistä äänioikeutta, kolmas kohta yhdistymis-, kokoontumis-, paino- ja sananvapautta, neljäs 8-tuntista työpäivää ja viides koulupakkoa ja siihen liittyen maksutonta kouluopetusta. Turun ohjelman kuudes kohta käsitteli sotilasrasitusten vähentämistä, seitsemäs koski sukupuolten tasa-arvoa, kahdeksas kieltolakia ja yhdeksäs työsuojelun parantamista. Loput neljä kohtaa käsittelivät progressiivista verotusta, valtiollista työväenvakuutusta, maksutonta oikeudenkäyntiä ja tilattoman väestön aseman parantamista. Forssan kokous vuonna 1903 oli merkittävä etappi, sillä puolue sai tässä kokouksessa kansainvälisen sosialidemokratian mukaisen ohjelman Saksan ja Itävallan mallin mukaan.

 Työväenliike alkoi myös organisoitua. Saksan työväenpuolue perustettiin vuonna 1863 ja vuotta myöhemmin syntyi ensimmäinen internationaali sosialismin levittämiseksi ja työväenliikkeen kansainväliseksi yhteistyöjärjestöksi. Ruotsin sosialidemokraattinen puolue perustettiin vuonna 1889. Turku, Helsinki, Tampere ja Oulu muodostivat sosialidemokratian keskuksiksi Suomessa. Vaikutteita Raisioon tuli ennen kaikkea Turun kautta, sillä se oli lähellä ja puolueen johto oli pitkään turkulainen. Turkuun perustettiin oma työväenlehti, Länsi-Suomen Työmies, vuonna 1898. Tämä nykyisen Turun Päivälehden edeltäjä levisi pieneen Raisioonkin.

 Venäjä oli joutunut sotaan Japania vastaan vuonna 1905. Sota ei ollut menestyksellinen. Siksi se muiden ongelmien lisäksi aiheutti levottomuutta koko keisarikunnassa. Venäjällä puhjenneet levottomuudet levisivät nopeasti laajana lakkoliikkeenä ratatyömaille, rautateille, teollisuuslaitoksiin ja sotaväkeen. Tällöin syntyi ensimmäinen punakaarti puolustamaan työväestön etuja ja tarvittaessa ottamaan vallan käsiinsä. Suurlakko innoitti toimimaan myös  Raisiossa. Työväenyhdistys Voima perustettiin paljolti suurlakon ajan nopeasti laajentuneen poliittisen innostuksen aallonharjalla.

Suurlakon aikana ja sen jälkeen työväenyhdistysten määrä lisääntyi suorastaan räjähdysmäisesti. Sekä vanhoihin että uusiin yhdistyksiin todella tulvi väkeä. Työväenyhdistystoiminnan eteenpäinmeno liittyi sekä ennen lakkoa, että lakon yhteydessä syntyneisiin henkisiin edellytyksiin. Viime kädessä  poikkeuksellisen nopeaan murrokseen juuri suurlakon aikana ja heti sen jälkeen selittää vanhan katsomusjärjestelmän joutuminen vaikeaan kriisiin ensi sijassa poliittisten tapahtumisen vaikutuksesta.  Suurlakon aikana koettiin aina syrjäkyliä myöten, että keisarin armeijoineen oli pakko perääntyä joukkoliikkeen edessä. Kansalaiskokouksia järjestelemällä ja uutta suurlakkoa valmistelemalla  sosiaalidemokraattinen puolue ja työväenyhdistykset valloittivat itselleen yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden ja yksikamarisen eduskunnan ajajan yksinoikeuden, vaikka suurlakon ilmapiirissä nämä vaatimukset oli jo yleisesti hyväksytty. Vuodesta 1904 vuoteen 1906 yhdistysten määrä lähes kymmenkertaistui ja puolueen jäsenmäärä nousi viisinkertaiseksi.

 Suurlakolla oli laajat poliittisen seuraukset. Venäjän sortotoimenpiteet loppuivat vähäksi aikaa ja samalla toteutettiin valtiopäiväuudistus. Säätyvaltiopäivät olivat edustaneet vain vajaata kolmasosaa kansasta, mutta uusi yleiseen ja yhtäläiseen äänioikeuteen perustuva järjestelmä lisäsi kansan vaikutusmahdollisuudet kymmenkertaisiksi. Naisten äänioikeus toteutui. Sosialidemokraattien vaatimus yleisestä, yhtäläisestä ja myös naisia koskevasta äänioikeudesta toteutuivat. Vuoden 1907 eduskuntavaaleissa SDP sai äänistä 37 % ja 80 kansanedustajaa. Puolueesta oli kertaheitolla tullut merkittävä poliittinen voima. Ongelmana olivat kuitenkin konservatiivinen porvaristo ja itsevaltiuteen pyrkivä keisari Nikolai II, jotka pyrkivät hidastamaan kehitystä. ALKUUN

Yhdistys perustetaan

 Raision vanhin työväenyhdistys Voima I on perustettu vuonna 1906. Tämän jälkeen toiminta on jatkunut näihin päiviin asti lukuun ottamatta lyhyttä keskeytystä vuonna 1918. Voimasta muodostui koko Raision sosialidemokraattisen puoluetoiminnan perusta, josta myöhemmin muut yhdistykset ovat irtautuneet. Lähes puolen vuosisadan ajan ehti Voima yksin edustaa sosialidemokraattista työväenliikettä Raisiossa.

 Yhdistyksen perustaminen lähti liikkeelle 22.4. 1906, jolloin nahkuri  Kustaa Perhon tuvassa Pahaniemessä käsiteltiin asiaa. Sinne oli Turusta saapunut myös työväenpuhuja Johan Laine, joka esitteli ja alusti kysymyksen yhdistyksen perustamisesta.  Kokouksen puheenjohtajana toimi Otto Väre ja kirjurina Kalle Forsström. Kokous herätti laajaa huomiota Raisiossa, mutta ainoastaan runsaat kolmekymmentä jäsentä päätti lähteä mukaan toimintaan, joka oli jo alkuvaiheessa luokkatietoista ja sosialistiseen katsomukseen perustuvaa. Tässä kokouksessa yhdistys sai nimekseen Voima ja sen säännöt vahvistettiin pari viikkoa myöhemmin seuraavassa kokouksessa. Vuosisadan alussa oli tapana antaa yhdistykselle hyvinkin pontevia nimiä. Tällaisia ovat mm. Laitilan Sampo, Kaarinan Uurtaja ja Rymättylän Wapaus.

Raisio oli 1900-luvun alussa varsin pieni paikkakunta, sillä asukkaita oli vain vähän yli 2000. Raision asukkaista talollisia oli vajaa neljännes, torppareita suunnilleen saman verran ja loput olivat maatyöläisiä ja käsityöläisiä. Pläkkikaupunki, joka siihen aikaan oli Raision aluetta, oli pääasiassa käsityöläisten asuttama. Työväenliikkeen alkuaikoina juuri käsityöläiset muodostivat tärkeimmän aktiivijoukon yhdistystoiminnassa.

 Jo heti kesällä 1906 Työväenyhdistys Voima vihki Alhaistenmäellä pidetyssä tilaisuudessa oman lipun. Varat tähän oli kerätty mm. juhlia ja arpajaisia järjestämällä.

 Alkutaival oli yhdistyksessä aika hankala, sillä pitäjän talolliset vastustivat työväenyhdistyksen toimintaa. “Pitäjämme talojusseilta kysyn, millä perusteella te rupeatte sortamaan työväenyhdistykseen kuuluvia. Seuratkaa hyvät ihmiset aikaanne ja tietäkää, että nyt on vapauden aika alkamassa.” Omakin toiminta olisi kaivannut tehostamista, sillä vaikka pitäjät porvarit repivätkin yhdistyksen toimintaa koskevia ilmoituksia, ei kokouksiin osallistuttu eikä työväen sanomalehtiä ja kirjallisuutta luettu. Varsinkin naisten osallistuminen yhdistyksen toimintaan jäi hyvin vähäiseksi.

 Sosialidemokraattinen puolue oli alkuvuosinaan varsin kirkko- ja uskontovastainen. Tasapuolisuuden vuoksi on todettava, että kirkon johto oli yhtä etäällä työväenliikkeeseen kuuluvista seurakuntalaisista. Raisiossa kirkon ja työväenyhdistyksen tulehtuneet välit näkyivät siinä, että vaadittiin työväestölle omaa hautausmaata ja ruumiinpolttoyhdistystä. Nämä eivät kuitenkaan toteutuneet.  

Alkuvuosina Voima järjesti iltamia ja kokouksia. Iltamiin raisiolaiset osallistuivat hyvinkin aktiivisesti, mutta varsinaiset kokoukset eivät jäsenistöä kiinnostaneet, koska niitä pidettiin  myöhään iltaisin, jolloin vanhempi väki ei enää lähtenyt pimeille teille. Myös huono tiedotus ja isäntien estely vähensivät osallistumisten määrää. Kerran jopa mietittiin, onko koko yhdistyksen toimintaa mielekästä jatkaa. Hyvin yksimielisesti päätettiin jatkaa toimintaa, vaikka se olikin jäänyt aika vaatimattomaksi.

 Suurlakon räjähdysmäiseen läpimurtoon liittyi järjestötoiminnan jatkumisen kannalta ongelma sikäli, että se perustui nopean muutoksen odotukseen. Pettymys heijastui pian aktiivisuudessa. Työväenyhdistykset Raisioon verrattavilla maalaispaikkakunnilla olivat kovin maltillisia eikä niissä virinnyt kumouksellista toimintaa vallanpitäjiä vastaan. Voiman merkitys köyhän kansanosan yhdistyksenä oli korostunut.

 Yhdistyksen kokouksissa kävi Turun läheisyyden vuoksi usein vaalipiirin kansanedustajia kuten Iida Aalle, Evert Eloranta, Taavi Tainio ja Nils Robert af Ursin. Myöskään myöhemmin ei ollut vaikeuksia saada turkulaisia kansanedustajia yhdistyksen kokouksiin. Vuosisadan alkupuolella - ennen sähköisiä tiedotusvälineitä - oli tärkeä saada tietoa poliittisesta päätöksenteosta suoraan kansanedustajalta, jotka varsin usein tekivät laajoja kierroksia maakuntansa alueella. Sähköisen tiedonvälityksen - radion ja television - yleistyttyä vierailuja ei pidetty enää tärkeänä. Tietoa yhteiskunnan päätöksenteosta alkoi tulla niin runsaasti, että vierailut vähenivät, vaikka kansanedustajan liikkumismahdollisuudet autoistumisen seurauksena tuntuvasti paranivat.

 Työväenyhdistys ajoi jo alkuvuosinaan sosiaalisempaa linjaa pitäjään. Erään vaivaispojan asemaan puututtiin, koska hän ei saanut edes huonointa kohtelua osakseen. Samoin palkollisten asemaan kiinnitettiin huomiota. “Taasen on syksy käsissä, jolloin isännät tekeytyvät makeiksi vuosiorjiensa kanssa”. Työväenyhdistys kehottikin työläisiä ottamaan huomioon pienen palkan, huonon ruoan ja pitkät päivät tilannetta arvioidessaan. Tästä huolimatta Turun Sanomissa todettiin, että “Raision sosialistit ovat järjestäytyneet oikeiksi ihmiskuntaa rasittaviksi rosvolaisiksi.”  Tilanne oli vaikea koko maassa, sillä torpparit ja muu tilaton väestö eli köyhyysrajalla samaan aikaan, kun talollisen elämä oli vähintään tyydyttävää. Elintasoerojen lisäksi tilaton väestö eli jatkuvassa epävarmuudessa toisin kuin perintötiloilla asuva talonpoikaisto.

 Alkuinnostuksen jälkeen yhdistyksestä erosi tai erotettiin huomattava määrä jäseniä. Alhaisimmillaan jäsenmäärä oli vuosina 1911-1916, kunnes vuoden 1916 aikana jäsenmäärä kasvoi huomattavasti. Syynä tähän saattoi olla, että SDP sai eduskuntaan yhteensä 103 kansanedustajaa eli yksinkertaisen enemmistön. Vuoden 1917 aikana yhdistykseen liittyi peräti 40 uutta jäsentä. Vuoden 1918 sodan alkaessa jäseniä oli peräti 182, mutta sen jälkeen enää runsaat sata.

 Vuonna 1908 tuli esille oman tilan hankkiminen, koska kokousten ja iltamien järjestäminen tuotti usein vaikeuksia. Siksi  yhdistys joutui kokoontumaan mm. kunnanhuoneella. Aatteen liekki elää kituutti ja kuukausikokouksia pidettiin. Oman talon saaminen oli yhdistyksen toiminnan alkuaikoina usein esillä yhdistyksen kuukausikokouksissa, joita pidettiin eri jäsenten kodeissa. Seppä Laaksosen tupa vastapäätä Huhkon ristetystä oli usein kokousten pitopaikkana. Yhdistyksellä oli myös ulkoilmalava, joka kesäaikana toimi kulttuuritoiminnan keskipisteenä. Talon tonttia ei hevin löytynyt. “Pimitetyn köyhälistön” ei kuitenkaan ollut helppoa saada omaa työväentaloa, koska yhdistys oli pieni ja toisaalta siksi, että “eräs manttaaliporho ei myisi sosialisteille maata mistään hinnasta”. Rahaa talon rakentamiseen kerättiin ja rakennusaineitakin hankittiin. Hirsikasa kuitenkin myytiin pois vuonna 1911, mikä osaltaan heijastelee väen väsymistä hankkeen hitaaseen etenemiseen. Työväentalon rakentaminen lykkääntyi kuitenkin vuoteen 1918.

 

 Sosialidemokraattien kannatus Raisiossa eduskuntavaaleissa vuosina 1907-1917.

 vuosi

 SDP äänet

 SDP %

 koko maa %

 ed. paikat

 kristillinen työväki äänet

 1907

 105

 14,6

 37,0

 80

 28

 1908

 131

 19,4

 38,4

 83

 47

 1909

 113

 16,7

 39,9

 84

 45

 1910

 136

 20,0

 40,0

 86

 36

 1911

 140

 21,4

 40,0

 86

 28

 1913

 121

 21,9

 43,1

 90

 -

 1916

 206

 33,3

 47,3

 103

 48

 1917

 258

 38,0

 44,8

 92

 81

 

Sosialidemokraattien kannatus jäi vuosien 1907-1917 eduskuntavaaleissa huomattavasti alhaisemmaksi kuin mitä se oli muualla maassa. Eräillä paikkakunnilla Varsinais-Suomessa SDP:n kannatus oli yli 70 %, mutta Raisiossa enimmilläänkin noin puolta pienempi. Tosin esimerkiksi Maskussa ja Naantalissa puolueen saama kannatus oli Raisiotakin alhaisempi. Kristillisen työväestön, joka ei hyväksynyt SDP:n uskonnonvastaisuutta, mutta joka oli muuten aatteellisesti varsin sosialidemokraattinen, merkitys jäi Raisiossa varsin vähäiseksi. Suurimmat puolueet olivat Raisiossa vuosisadan alussa vanhasuomalainen ja nuorsuomalainen puolue. ALKUUN

Murrosvuodet 1917 ja 1918  

Keisarivallan kukistuminen kevättalvella 1917 toi uuden nousukauden poliittiselle toiminnalle niin Raisiossa kuin koko maassakin. Tämän voi havaita myös Raision työväenyhdistyksen toiminnassa. Keisarin kukistuminen johti kokoontumiskiellon murenemiseen, jolloin yhdistysten toiminta tuli entistä helpommaksi. Jo 5.4. 1917 keskusteltiin lujan järjestysvallan saamisesta paikkakunnalle. Raisiossa työväenyhdistys järjesti 15.4. 1917 kokouksen johon saapui peräti 200 henkeä. Kokouksessa puhuivat SDP:n piiristä Aino Lehtokoski ja yhdistyksen puheenjohtaja S. Hellman. Yleinen ilmapiiri eri mielipideryhmien välillä oli sovitteleva. Keisarivallan kukistuminen yhdisti koko kansaa, mutta pian tämän yhteisen vihollisen poistuttua, alkoi maan sisäinen kädenvääntö tulevaisuuden suunnasta. 

Sosialidemokraattisen liikkeen piirissä oli pitkään ollut vaatimus kahdeksantuntisesta työpäivästä. Tavoite tuli ajankohtaisemmaksi vuonna 1917. Voima käsitteli asiaa 4.5. 1917. Raisiossa vaadittiin, ettei maatyöväestön sen paremmin kuin muunkaan työväestön tarvitsisi minään vuodenaikana työskennellä kahdeksaa tuntia kauempaa. Samanlaisia vaatimuksia oli esitetty muissakin yhdistyksissä eri puolilla maata. Raision maatyöväen ja palvelusväen yleinen kokous vaati 13.5. 1917, että kahdeksan tunnin työpäivä oli otettava käyttöön jo kesäkuun alussa. Samoin esitettiin palkankorostuksia (+25%) voimakkaan inflaation vuoksi. Osa työnantajista suostui ja osa ankarasti vastusti työajan lyhentämistä. Ongelmia aiheutti se, etteivät työnantajat olleet järjestäytyneet, joten työläisillä ei ollut toista neuvotteluosapuolta. Näin asia jäi yksityisten sopimusten varaan. Tilanne raukesi kuitenkin eduskunnan hyväksyessä vielä samana vuonna lain kahdeksantuntisesta työpäivästä.  Tämän vaatimuksen toteutuminen ei suinkaan poistanut ongelmia, sillä SDP esitti yhä uusia vaatimuksia yhteiskunnan uudistamiseksi. Tällainen oli esimerkiksi pyrkimys kunnallishallinnon nykyaikaistamiseksi. 

Venäjän vallankumouksen aiheuttaman sekasorron vuoksi hallitus päätti lopettaa sotatarviketilaukset ja linnoitustyöt. Tämä aiheutti työttömyyttä. Vaikka työttömien määrä ei  ollut kuin noin 30 000, olivat ongelmat suuria, koska työttömyysturvajärjestelmää ei ollut, koska suhtautuminen siihen oli säilynyt kielteisenä. Tulot pienenivät. Kun lisäksi sato oli huono ja maataloustyöväestö lakossa ja maan elintarvikeomavaraisuus heikko, nousivat elintarvikkeiden hinnat, koska sekasortoisen Venäjän alueelta ei saatu halpaa viljaa kuten aikaisempina vuosina. Lännessä riehuva ensimmäinen maailmansota aiheutti sen, ettei viljaa voitu saada sieltäkään. Työttömyyden ja elintarvikkeiden hinnan nousun yhtäaikaisuus aiheuttivat levottomuutta, joka pahimmillaan purkautui väkivaltaisuuksina. Järjestyksen pitäjistä ei ollut puutetta, sillä maassa toimivat venäläisen virkavallan lisäksi punakaartit ja suojeluskunnat. Näiden toiminta oli puolueellista, joten siksi se oli tehotonta. Oman käden oikeus ja väkivalta valtasivat alaa, vaikka puolue yritti puhdistaa kaarteja kurittomista aineksista. 

Työväenyhdistys Voima esitti kunnalle syksyllä 1917 40 000 markan määrärahaa viljan ostoa varten. Kuntakokous päätti 19.12. 1917 ottaa 30 000 markan lainan kyseiseen tarkoitukseen. Työllisyystilanteen helpottamiseksi päätti senaatti kesällä pikaisesti ryhtyä toimenpiteisiin rautatien rakentamiseksi Turusta Naantaliin ja Uuteenkaupunkiin. Merkittävästi työllisyystilanne helpottui vasta vuosina 1918-24, jolloin rautatietä varsinaisesti rakennettiin. 

Marraskuussa 1917 Raisioon perustettiin järjestyskaarti. Tähän ilmoittautui heti 16 miestä. Raision kaartin järjestyspäälliköksi valittiin Kustaa Perho. Piiritoimikunta vaati joulukuussa 1917 kaartien puhdistamista väkivaltaisista aineksista ja samaan aikaan Voiman kuukausikokouksessa yksimielisesti todettiin, “ettei mitään sotaväkeä tarvita”. Samalla keskusteltiin suuren yhdistyksen jakamista kolmeen osaan siten, että yksi toimisi keskustassa, toinen Kaanaassa ja kolmas nyt jo Turkuun kuuluvalla   Pahaniemen alueella.  Jaosta ei tullut  kuitenkaan mitään.

Nopeasti kasvanut yhdistys tarvitsi enemmän tilaa. Enää ei voitu kokoontua yksityiskodeissa. Jo keväällä 1917 oli nuorisoseura ehdottanut Voimalle oman  talon hankkimista. Tammikuussa 1918 Voima yksin osti maalari Palmun torpan työväentaloksi. Taloa ryhdyttiin laajentamaan ja siihen rakennettiin juhlasali. Alkanut sisällissota ja punaisten tappio aiheuttivat sen, ettei yhdistys saanut taloa haltuunsa ennen takavarikon päättymistä kesällä 1919. Rakennuksessa olivat juhlasali, kahvila ja vahtimestarin asunto.   

Tilanne kärjistyi kuitenkin nopeasti ja järjestyskaartin seuraajaksi tuli vallankumouksellinen punakaarti. Voiman kuukausikokouksessa helmikuussa 1918 luvattiin puolustaa punaista hallitusta - kansanvaltuuskuntaa - loppuun asti kaikin käytettävissä olevin keinoin. Kaikkiaan Raision punakaartissa lienee ollut runsaat 40 jäsentä. Sen lisäksi Turun kaartiin kuului noin 30 raisiolaista. Vaikka Raisio ei ollut sotatoimialuetta, näkyi punaisten valta monin eri tavoin. Punakaarti etsi aseita, takavarikoi hevosia ja elintarvikkeita, suoritti tarkastuksia ja toimeenpani pidätyksiä. Kaarti edellytti jäseniltään kurinalaisuutta, mutta siitä huolimatta eräät kaartilaiset esiintyivät väkivaltaisesti.  

Suurin osa Raision kaartilaisista oli Pläkkikaupungin, Pahaniemen, Pansion tai Kuloisten alueelta. Nämä alueet liitettiin lähes kokonaisuudessaan Turkuun kymmenen vuotta myöhemmin. Lyhyen toimintansa aikana kaartilla ehti olla neljä päällikköä, jotka pitivät esikuntanaan Kajalan taloa.  Nykyään jo purettu talo sijaitsi Suuren postitien varrella kirkon ja Jertan sillan välillä.  

Punaisten hallitsema aika johti Raisiossa punaisten valtuutettujen, vallankumoustuomioistuimen ja elintarvikelautakunnan valitsemiseen 17.2. 1918. Valta oli siirtynyt kokonaan vallankumouksellisille.

 Kun valkoiset ottivat vallan huhtikuussa alkoi kosto. Kapinallisia kuulusteltiin ja heitä syytettiin varkaiksi, korttihummereiksi jne. Raisiolaisista punakaartilaisista teloitettiin lyhyen ja varsin ylimalkaisen tutkinnan jälkeen 23-vuotias Teodor Gustafsson, jota epäiltiin Maskussa tapahtuneesta kartanonisäntä Frans Sukkisen murhaamisesta. Useat muut punakaartilaiset joutuivat vankileirille, jossa heitä kuoli puutteellisissa oloissa 11. Lähes kaikki tavalliset rivimiehet kuitenkin päästettiin vapaaksi viimeistään vuonna 1919, elleivät nämä olleet syyllistyneet johonkin vakavaan rikokseen. Tunnetuin raisiolainen punavanki oli myöhempi kansanedustaja Kustaa Perho. Kärsimyksen vuosi toi tulleessaan tuskaa, katkeraa pettymystä työväenliikkeelle ja varsinkin työväenluokan yksilöille. Kuinka paljon joukkoa tuoni karsi silloin, kun oli tarkoitus luoda työtätekevälle luokalle parempi yhteiskunta, on edelleen hieman epäselvää. Ei ole myöskään tietoa siitä, moniko raisiolainen siirtyi punapakolaisena Venäjälle.

 Työväenyhdistyksen talo oli sisällissodan ajan valtion toimesta takavarikossa. Kesällä 1919 talo ja osa omaisuudesta saatiinkin takaisin yhdistyksen hallintaan ja keskeneräistä taloa voitiin jälleen ruveta isännöimään ja kunnostustöitä jatkamaan. Samaan aikaan yhdistyksen johtokunta tunsi huolta ja vastuuta vankileirillä vielä olevien työläistoverien kohtalosta ja toistuvasti lähetti vetoomuksia heidän armahtamisestaan. Samalla pidettiin yhteyttä vankien omaisiin ja tuettiin heitä mahdollisuuksien mukaan.  ALKUUN

 

 

Kunnallista toimintaa 1920- ja 1930-luvuilla

 

Vuonna 1906 säädetyllä valtiopäiväjärjestyksellä oli Suomessa toteutettu yleinen ja yhtäläinen äänioikeus. Kesti kuitenkin yli vuosikymmenen ennen kuin vastaava päätös toteutui paikallisella tasolla. Venäjän bolsevikkivallankumouksen jälkeen 27.11. 1917 uudistettiin kunnallishallintoa tavalla, joka päätti tuhatvuotisen maataomistavan talonpoikaiston vallan Raisiossa ja muissa maaseutupitäjissä. Täysivaltaisten kuntalaisten määrä tuli hetkessä monikertaiseksi, sillä vaaleihin saivat osallistua kaikki 21 vuotta täyttäneet henkilöt.  

Ensimmäiset nykyaikaisina pidettävät kunnallisvaalit järjestettiin Raisiossa syksyllä 1918 katkeran sisällissodan jälkeen ja uusi valtuusto aloitti työnsä tammikuussa 1919. Aluksi vaalikausi oli kolme vuotta ja joka vuosi oli kolmannes jäsenistä erovuoroisia. Siksi vaalit piti järjestää vuosittain. Järjestelmään kyllästyttiin varsin nopeasti ja jo vuonna 1925 siirryttiin uuteen käytäntöön, jolloin vaalit toimitettiin joka kolmas vuosi ja koko valtuusto valittiin kokonaisuudessaan samalla kertaa.

Kun aiemmin kunnan asioista olivat päättäneet lähinnä talonpojat, kirkkoherra ja säätyläiset, oli päätöksenteko tämän jälkeen laveammalla pohjalla. Vuoden 1919 vaaleissa ei varsinaisia puoluetunnuksia käytetty ja ehdokaslistoja oli kaksi porvarien ja työväestön. Valtuustopaikat jakautuivat yllättäen työväestön hyväksi 10-8. Vuosien 1920, 1921, 1922 täydentävissä vaaleissa valittiin aina kolme jäsentä kummastakin ryhmittymästä.  Vuonna 1923 työväenliike hajaantui, jolloin valituista kuudesta valtuutetusta vain kaksi kuului vasemmistoon. Sama jatkui vuoden 1924 vaaleissa.

 Vuoden 1925 vaaleissa valittiin samalla kertaa koko valtuusto. Paikat jakautuivat porvarillisten ryhmien eduksi 9-6. Vasemmiston kannatus oli Raision itäisellä äänestysalueella 49%, mutta läntisellä alueella vain 25 %. Vasemmiston valtuustoryhmässä  oli yksi pienyrittäjä ja viisi työmiestä. Työväestön valtuustoryhmä oli siten ehdottomasti luokkarajoja noudattava, vaikkakin ensimmäisessä valtuustossa vuonna 1919 oli työväestön edustajina myös kaksi opettajaa ja muitakin, joita ei voi pitää perinteiseen työväestöön kuuluvia.

 Vuoden 1928 vaaleissa oli vasemmistolla kaksi ehdokaslistaa, jotka muodostivat vaaliliiton. Voimasuhteet olivat 8-7 porvarillisten ryhmien hyväksi. Syvä lama tuli Suomeen 1920-luvun lopulla. Sosialidemokraattien piiristä valittiin mm, valtuuston varapuheenjohtaja ja myös työttömille järjestettiin yhteinen kokous sekä saatiin vuoden 1929 aikana valtuusto myöntämään avustusta työttömyydestä kärsiville. Paljon ei kuitenkaan saatu aikaan, koska porvarit koettiin jarruttavaksi voimaksi.

 Kuitenkin pian ne  alueet Raisiosta, jossa vasemmiston kannatus oli suurinta, liitettiin Turkuun. Tällä oli erittäin suuria vaikutuksia valtuuston voimasuhteisiin, sillä vuoden 1930 vaaleissa voimasuhteet olivat 9-4 vasemmiston tappioksi. Vuoden 1933 vaaleissa vasemmisto sai yhden lisäpaikan, mutta  menetti sen vuoden 1936 vaaleissa. Vuoden 1936 vaaleissa valittu valtuusto toimi poikkeuksellisen pitkään vuoteen 1945 asti, sillä sotien vuoksi kunnallisvaaleja ei järjestetty. Näin sama valtuusto toimi itse asiassa kolmen valtuustokauden ajan.

 Vuosien 1917 ja 1918 tapahtumat antoivat aiheen olettaa, että valtuustot eri puolilla maata voisivat ryhtyä liian radikaaleihin uudistuksiin. Tämän vuoksi kunnallislakiin lisättiin täydennys, jossa kaikki tärkeimmät päätökset piti tehdä kahden kolmasosan enemmistöllä. Tämä pakotti Raisiossa kummatkin osapuolet neuvotteluihin, koska vähemmistössä ollut osapuoli saattoi jarruttaa päätöksentekoa. Kunnallinen toiminta olikin samanlaista monet vuodet, sillä työväenyhdistys Voimaa edustanut “vähemmistö ei kovin paljon voinut saada aikaan”. Vasta vuosina 1936-45 porvarillinen osapuoli sai niin suuren enemmistön, että se saattoi hallita yksin. Toisaalta vuosien 1939-45 sotatapahtumien vuoksi poliittinen toiminta oli lamassa ja kaikenlainen yksituumaisuus kunniassaan.

 Naisten merkitys 1920- ja 1920-lukujen kunnalliselämässä jäi vähiin. Työväestöstä oli valittu yksi naisedustaja, mutta hän ehti olla valtuutettuna vain vuoden. Seuraava naisvaltuutettu valittiin vasta ns. pitkään valtuustoon vuonna 1936.

Sosialidemokraattisia ja siten myös Voiman jäseniä valittiin valtuustoon seuraavasti:

 - Yrjö Helenius: 1925, 1928, 1930, 1933 ja 1936.

- Antton Laaksonen: 1925, 1930 ja 1933.

- Oskar Kalliomäki: 1925.

- Teodor Laaksonen 1928, 1933 ja 1936.

- Emil Airo: 1928 ja 1930.

- Kasper Nurmi: 1928.

- Saimi Hellman: 1928.

- Matti Rantanen: 1928.

- Martti Lindroth: 1928.

- Valma Laaksonen: 1936.

- Jussi Laaksonen: 1936.

 

 

 Eri ryhmittymien välisen voimasuhteet Raision kunnanvaltuustossa vuosina 1918-1945.

  

1918

1925

 1928

1930

 1933

 1936

 porvarit

 8

 9

 8

 9

 8

 9

 sosialistit

 10

 6

 7

 4

 5

 4

 yhteensä

 18

 15

 15

 13

 13

 13

 ALKUUN

 Hiljaista yhdistystoimintaa 1920- 1930- luvuilla

 Sen jälkeen kun yhdistys saattoi uudelleen aloittaa toimintansa 19.1. 1919, oli se yhä viranomaisten mielivallan armoilla. Vasta vähitellen jäsenet uskaltautuivat palata takaisin puoluetyöhön. Toimintaa pyrittiin järjestämään uudella työväentalolla kahdesti viikossa.  

Johtokunta edellytti vuonna 1919, että niiden raisiolaisten suhteen, jotka vuoden 1918 aikana vangittiin, ryhdyttäisiin ajamaan armahdusta. Lisäksi vaadittiin, että “toimeenpannaan tarkka tutkimus, koska syytökset, joita paikkakunnan yläluokka - luokkavihan sokaisemana näistä työläisistä on antanut, eivät ole todistuskappaleiksi kelpaavia”.  

Pian sisällissodan jälkeen oli ratkaistava suhtautuminen kommunisteihin. Sosialidemokraatit menettivät asemiaan Varsinais-Suomessa. Sekä puolueen kannatus että jäsenmäärä hupenivat selvästi. Sosialidemokraattinen maltillinen kehityspolitiikka ei tyydyttänyt kaikkia ja kommunistinen suuntaus pyrki repimään rikki myös Raision työväenyhdistystä. 

Työväenliike jakaantui, mutta Voima säilyi yhtenäisenä vielä vuonna 1920 ja 1921, vaikka jälkimmäisenä vuotena oli keskustelu eroamisesta SDP:n jäsenyydestä. Vuonna 1922 Voiman entinen puheenjohtaja kommunisti Väinö Wiik ehdotti yhdistyksen eroa ja sen ryhtymistä riippumattomaksi työväenyhdistykseksi lakkauttamalla puolue- että piirijärjestöihin menevät jäsenmaksut.. Ehdotus hyväksyttiin pienellä äänten enemmistöllä. Asiasta pidettiin myöhemmin jatkokokous, jossa päätös peruttiin. Tämän seurauksena kommunistit perustivat oman, myös Voima-nimisen, yhdistyksen työväentalon vahtimestarin asunnossa. Tuolloin ennestäänkin vähäinen työläisjoukko jakaantui kahteen leiriin. Tämä aiheutti yhdistyksen toiminnan hiipumisen.  

Vuonna 1922 Raision Työväenyhdistys Voimasta tuli Raision Sos. Dem. Ty  Voima I. Syynä tähän oli, ettei samalla paikkakunnalla  voinut olla kuin yksi Voima-niminen yhdistys. Siksi Kustaa Perho ehdotti lisättäväksi Voiman perään  luvun I. Tämän jälkeen yhdistys rekisteröitiin uudelleen ja pitkän kamppailun jälkeen todettiin kiistanalaisen omaisuuden (erityisesti työväentalon) kuuluvan sosialidemokraattiselle yhdistykselle. 

Kommunistinen puolue syntyi Moskovassa ja Pietarissa vuonna 1918 Venäjälle paenneiden punapakolaisten toimesta. Kun sosialidemokraatit omaksuivat Kautskyn ja Bernsteinin oppien mukaisen yhteiskunnan rauhanomaisen muuttamiseen tähtäävän ohjelman ja hylkäsivät leniniläisen yhteisomistus- ja vallankumousajattelun, ajautuivat kommunistit ja sosialidemokraatit eri linjoille. Neuvosto-Venäjän kommunistit eivät enää uskoneet sosialidemokraattien toteuttavan revanssivallan-kumousta. Siksi kommunistit perustivat Suomen Sosialistisen Työväenpuolueen (SSTP). Toiminta oli jatkuvasti viranomaisten vainoamaa ja lopullisesti toiminta lopetettiin ns. kommunistilaeilla, jotka ajoivat kommunistit maan alle vuosiksi 1930-44.  

Työväenyhdistykset yrittivät perustaa myös pienempiä osastoja vastaamaan jostakin erityisalasta.  Voima I piirissä toimi aika ajoin lapsi-, nuoriso- ja naisosastot sekä raittius- ja opintopiirit, mutta ongelmana oli, että vaatimaton toiminta oli yleensä vain yhden innokkaan jäsenen vastuulla. Tämän luopuessa toiminnalle ei löytynyt enää jatkajaa. Tämä osastojen syntyminen ja kuoleminen oli tyypillistä kaikille pienille työväenyhdistyksille.

Yhdistystoiminta oli kaiken aikaa varsin vähäistä, sillä useimmat työläisistä eivät halunneet osallistua yhdistystoimintaan vaikkakin kannattivat sosialidemokraatteja vaaleissa. “Tarkasteltaessa vuoden 1929 toimintaa täytyy tunnustaa, että se on ollut yhtä hiljaista kuin edellisetkin vuodet. Jäsenien haluttomuus ja leväperäisyys on jättänyt yhdistyksen asiat muutamien harvojen henkilöitten varaan, josta taas johtuu, etteivät nämä harvat toverit voi toimia niin laajasti kuin nykyinen aika vaatisi”, todettiin vuoden 1929 toimintakertomuksessa. 

Lapualaisvuosina, jolloin demokratia joutui äärioikeiston takia vaakalaudalle, Voiman toimintaa pyrittiin vaikeuttamaan. Taantumukset edustajat rikkoivat työväentalon ikkunat, mutta tekijöitä ei saatu selville.  Lapualaisaikana äärioikeisto piti sosialidemokraatteja ja kommunisteja täysin samana asiana. Toisin kuin vuonna 1918 SDP kamppaili tiukasti maan laillisen yhteiskuntajärjestyksen puolesta ja sai tuekseen maalaisliiton. Työläisten ja talonpoikien liitto sekä vahva demokraattinen perintö estivät Suomen muuttumisen Saksan tai Italian kaltaiseksi äärioikeistolaiseksi diktatuuriksi. 

Raisiossa ei tiettävästi ollut laajoja ongelmia. Kommunistisen Voima-järjestön toiminta näyttää hiljalleen hiipuneen, mutta sosialidemokraattinen Voima I sai toimia varsin rauhassa. Todennäköistä on kuitenkin, että useampi raisiolainen sosialidemokraatti ja työväenyhdistyksen jäsen sai kommunistiryssän leiman. Ainoana välikohtauksena oli työväentalon tuhriminen maalilla. Selvityksissä kävi ilmi, että maali oli keitetty Pappilan padassa. Vaikka sen suurempia ongelmia ei ollutkaan, pelkäsi yhdistyksen puheenjohtaja Yrjö Helenius kuitenkin tilanteen kärjistymistä niin, että piti aika ajoin asetta komerossaan. Muualla Suomessa sosialidemokraatteja oli pakotettu luopumaan valtuustojen jäsenyyksistä ja poliittisesta toiminnasta. Näin pitkälle ei Raisiossa päädytty. 

Takaiskuna koettiin Pansion alueen liittäminen Turkuun vuonna 1932. Tällöin yhdistys menetti paljon aktiivijäseniään ja työläisäänestäjiään. Tämä pyrittiin korvaamaan entistä aktiivisemmalla kunnallisvaalityöllä jo vuoden 1933 vaaleissa. 

Yrjö Heleniuksen puheenjohtajakausi alkoi 1920-luvun puolivälissä. Valistus- ja huvitilaisuuksia järjestettiin ja kunnallispolitiikkaan otettiin voimakkaasti osaa. Vaikeita lapualaisvuosia kuvaa hyvin yhdistyksen sihteeri Airo vuoden 1932 toimintakertomus: ”Työläisille raskas vuosi on taasen sivuutettu, niin taloudellisesti kuin poliittisestikin kolmas vuosi. Taantumus ja väkivalta rehottaa kaikkialla maailmassa, ja onpa tämä väkivalta iskenyt kyntensä meidänkin vähäpätöiseen joukkoomme, sillä kerran on jo talomme ikkunat säretty, ja vaikka järjestysvalta on tehnyt työtä sen selville saamiseksi on tihutyön tekijät, kuten yleensä tällaisessa tapauksessa jäänyt selvittämättä. Mutta huolimatta tällaisesta taantumuksen vainoamisesta, taikka juuri sen ansiosta näyttää siltä, että työläisjoukot niin täällä meillä kuin yleensä koko maailmassa on sitä valmiimpaa lyömään taantumuksen joukot hajalle. Sillä huolimatta taantumuksen raivosta aatteemme menee voimakkaasti eteenpäin. 

Yhdistyksen taloudellinen tila oli 1920- ja 1930-luvuilla tyydyttävä. Heikoimmillaan talous oli lamavuosina 1929-33. Tämän jälkeen alkaneen taloudellisen nousun aikana varoja voitiin kerätä lisää. Arpajaiset olivat suuri tapaus ja työväentalolle saapui sellaisiakin, jotka eivät taatusti olleet sosialidemokraattien kannattajia. Voittoja oli näyttämö täynnä ja torvisoittokunta soitti. Varoille löytyi hyvä käyttötarkoitus, sillä Työväentalo peruskorjattiin vuosina 1937-38. 

Raision työväenyhdistyksen talo oli rakkaudella rakennettu. Välillä piti väen ryhtyä rahan keruuseen: arpajaisia, tansseja, iltamia, ravintolanpitoa järjestettiin toiminnan rahoittamiseksi. Tuloja saatiin myös taloa vuokraamalla ja näyttelemällä. Vahtimestarin työnkuvaan kuului myös teatteriohjaus siivouksen ja lämmityksen lisäksi. Vähitellen sisällissodan jälkeen valmistuneeseen taloon saatiin kunnon kamiina ja voitiin poistaa ikkunaverhoina toimineet konepaperit ja saatiin monien toiveiden täyttymys eli sähkövalo.  

Ja oli talolla käyttöäkin. Ajoittain jopa viikon jokaisena päivänä. Oli oman yhdistyksen tilaisuuksia, lasten ja nuorten sekä naisjaoston toimintaa, urheiluseuran harjoitusiltoja, ammattiosastojen kokouksia, häitä ja hautajaisia. 

Työväenyhdistykset eivät eläneet suurista tuloista vaan pienistä menoista. Jäsenmaksut olivat pienet, etteivät ne olisi olleet esteenä toimintaan osallistumiselle. Käyttövarat oli varsinkin alkuaikoina kiskottava iltama- ja ravintolatuloista. Alusta saakka oli haaveena oman toimitalon saanti ja hanke toteutui kovan urakoinnin ja säästäväisyyden ansiosta. Eipä ihme, että monet puheenjohtajat pitivät lujasti myös kukkaron nyöreistä kiinni. 

Talvisotavuosi 1939 alkoi hyvissä merkeissä. Sosiaalidemokraatit saivat sekä valtiollisissa että kunnallisissa vaaleissa hyvän menestyksen ja tämä tuli selvästi esille myös Raisiossa. Vaalivuosi lisäsi myös järjestöaktiivisuutta, sillä tuolloin pidettiin mm. kahdet arpajaiset ja 27. marraskuuta päätettiin herättää opintokerho uudelleen henkiin. Tämä olikin viimeinen yhteisten asioiden hoitoa, sillä paria päivää myöhemmin syttyi sota.  

Työväentalo oli sota-aikana otettu valtion käyttöön ja Turun pommitusten jälkeen tilapäiseen majoitukseen ja tavaroiden säilytykseen. Kun talo saatiin jälleen omaan käyttöön, jatkettiin iltamien pitoa. Ne saivat yllättävän suosion ja vaaroja kertyi ilahduttavasti. Jäsenhankintakin tuotti tuloksia ja toimintapiirejä laajennettiin niin, että työväentalossa oli ohjelmaa viikon jokaisena päivänä. 

 Talvisodassa haavoittui kolme yhdistyksen jäsentä. Koko alkuvuoden 1940 yhdistystoiminta oli pysähtyneenä ja vasta elokuussa voitiin toimintaa jälleen aloittaa. “Suomen työväestön oli välirauhan aikana jatkettava ikuista taisteluaan uuden maailmansodan tuoman pula-ajan piinaamana”. Yhdistystoiminta jatkui vilkkaana välirauhan vuosina. Viimeinen kokous ennen jatkosotaa pidettiin viikkoa ennen sodan syttymistä kesäkuun puolivälissä 1941. Tämä pani pisteen yhdistyksen toiminnalle useiksi vuosiksi eteenpäin, sillä kokouksia ei näy pidetyn sotavuosina kuin kerran vuodessa. Kolmannes jäsenistöstä joutui sotaan ja heistä ainakin Veikko Pulli kaatui vuonna 1941.  

Yhdistystoiminta kotirintamalla jatkui ja työväentalossa toimintaan toivat eloa lasten raittiusyhdistys, työläisnuoriso-osasto, Voimistelu- ja urheiluseura Yritys sekä naiset omalla toiminnallaan. ALKUUN