Pirkkalan Koirakerho Piskit ry.

kuva
kuva

Koiramaista toimintaa vuodesta 1994! 

Yhdistys järjestää aktiivisesti monenlaista koira-aiheista toimintaa jäsenistön toiveiden mukaan. Mukaan toimintaan ovat tervetulleita kaikki asuinpaikasta, iästä ja koirasta riippumatta. 

Tapa- ja tottelevaisuuskursseja järjestetään eri puolilla Pirkkalaa 4-5 kertaa vuodessa. Agilitykurssit ja vapaaharjoittelut pyörivät keväästä syksyyn. Vuosittain järjestetään match show eli leikkimielinen koiranäyttely. Tänä vuonna järjestämme toista kertaa myös virallisen tottelevaisuuskokeen. Jäsenlehtenä julkaistaan Piskit -lehteä noin 6 kertaa vuodessa. Lisäksi yleisöluentoja, näyttelykoulutusta ja luontoretkiä jäsenistön toivomusten mukaisesti. Eläintarvikeliike Lemmikkijuttu (Sarankulman kauppakeskus) myöntää jäsenille alennuksia.

Etusivu

Historia

Ajankohtaista

Koulutus

Yhteystiedot

Linkit

Kartat

Kuvagalleria

Vieraskirja