Last Trumpet Newsletter

Volume XXVIII           Issue VIII            August  2008

Last Trumpet Ministries, PO Box 806, Beaver Dam, WI 53916

Fax: 920-887-2626 Internet: <http://www.lasttrumpetministries.org/>

                            Amerikka – kiehuva pata!

>>Minulle tuli toistamiseen Herran sana, näin kuuluva: ”Mitä sinä näet?” Minä vastasin: ”Minä näen kiehuvan padan; se näkyy pohjoisen puolelta.”>>

Jeremia 1:13

>>Ja hän sanoi minulle: ”Ihmislapsi, nämä ovat ne miehet, jotka miettivät turmiota ja pitävät pahaa neuvoa tätä kaupunkia vastaan, jotka sanovat: 'Ei ole nyt kohta rakennettava taloja: se on pata, me olemme liha.'”>>

Hesekiel 11:2-3

>>Lausu uppiniskaiselle suvulle vertaus ja sano heille: Näin sanoo Herra, Herra: Pane pata liedelle, pane. Kaada myös siihen vettä. Kokoile siihen lihakappaleet-kaikki hyvät kappaleet, reittä ja lapaa-ja täytä se valituilla luilla. Ota valiolampaita, lado myös halkoja sen alle. Anna sen kiehumistaan kiehua, niin että siinä luutkin tulevat keitetyiksi. Sentähden, näin sanoo Herra, Herra: Voi verivelkojen kaupunkia, pataa, joka on ruostunut ja josta ei lähde sen ruoste! Tyhjennä se kappale kappaleelta: sille ei ole langennut arpaosaa.>>

Hesekiel 24:3-6

Tässä LTN:n numerossa, me käytämme hyväksi Kirjoitusten lukuja jotka tuovat esille hyvin epätavallisen yhdenmukaisuuden, jota Jumala alun perin käytti näyttääkseen ihmisilleen vakavat virheet heidän teillään. Me myös näemme kuinka täydellisesti tämä analogia soveltuu nykypäivän Amerikan huutaviin erheisiin!

Molemmille profeetoille, Jeremialle ja Hesekielille, näytettiin näkyjä kiehuvasta padasta tai kattilasta. Vesi padassa saatettiin täyteen kiehumispisteeseen kun kuumuus tulesta alapuolella yhtämittaisesti nosti veden lämpötilaa. Jeremian tapauksessa, kiehuva pata merkitsi vaikeuksia pohjoisesta hyökkäävän armeijan muodossa, ja tämä tapahtui kun Babylon tunkeutui maahan ja kaappasi ihmiset. Hesekielin tapauksessa, Jumala nuhteli kansaansa epäjumalanpalvonnasta, kapinoinnista, ja noituudesta. On olemassa ikivanha sanonta noituudessa joka sanoo, ”Tämä kaupunki on pata, ja me olemme liha.” Okkulttiset noidat käyttävät tätä julistaakseen että he ovat näkymättömiä, koska he ovat erottamattomia voimistaan ja loitsuistaan, ja mikään ei koskaan pysäytä heitä, he ajattelevat. He uskovat että he ovat kaikki yhtä samassa padassa. Se on sekoituksen ja ykseyden pata, ja siten se on sulattava pata ja paikka sulautumiselle ja yhdistymiselle kunnes kattilan sisällys on erottamatonta sekoitusta.

Kaikkivaltias Jumala lausui voita (woe), joka on siunauksen vastakohta, Hänen kansansa päälle. Hän jatkoi sanomalla että heidän patansa tai kattilansa oli täynnä likaista vaahtoa, ja että ei ollut olemassa tapaa eliminoida tuota vaahtoa. Pata ja sen sisältö piti hylätä ja heittää pois. Mitään osaa ei annettaisi sille, koska se oli arvoton.

Kun minä etsiskelin Herraa rukouksessa koskien sitä mitä kirjoittaa tässä uutiskirjeessä, minä kuulin sanat, ”Jeremian kiehuva pata on taas kerran kiehumassa.” Kun minä tavoittelin Vapahtajaa vieläkin enemmän, minulle paljastettiin että tämä on juuri meidän Yhdysvaltojen kansakuntamme tila tänä päivänä. Amerikasta on tullut sekoituksen kattila (cauldron of mixture). Se on kiehuva, sulattava pata, joka yhdistää ruumiita, sieluja, ja mieliä yhdeksi kollektiiviseksi populaatioksi joka on kuuliaisuutta pimeyden ja antikristuksen voimille. Amerikka on kiehunut kattilassa niin kauan että ei ole olemassa enää puhdasta määritelmää sen sisällöstä. Vapaus ja etuoikeudet ovat menneet kun ei ole mitään yksilöllistä ajattelua, ja ei ole väliä onko tuo tila pakotettu ihmisten ylle vai heidän hyväksyntänsä kautta; se kaikki näyttää samalta. Kun kaikki hyväksyvät mitä kaikki muut tekevät tai uskovat, uudenlainen yhteiskunta näyttäytyy, ja kaikki kosketuskohdat jotka erottelevat oikean väärästä katoavat.

Me elämme kansakunnassa joka hyväksyy kaikenlaisia epäjumalia, uskontoja, seksuaalisia suuntautumisia, uhkapelaamisen, abortin, ja muita sopimattomia paheita. Todellakin, meidän muinaisesta suuresta Yhdysvaltojen kansakunnasta on tullut roinapata. Tämä on tapa jolla Jumala kuvaili langennutta Israelia, ja he eivät pitäneetkään kuulemastaan. Vain todelliset ja erottelukykyiset kristityt karttavat tuota pataa tai kattilaa, koska me emme koskaan tule hyväksymään mitä muut ihmiset tekevät tai jopa heidän ajattelutapaansa. Sana idiootti sai alkunsa kreikankielen sanasta idiotes, ja sitten latinankielen sanasta idiota, joka tarkoitti yksityistä tai jonkun omaa. Tällä viitattiin ihmisiin joita ei voisi taivutella tulemaan osaksi hyväksyttyä yhteiskuntaa. Joten, sanan idiootti laajaa käyttöä aluksi sovellettiin kristittyihin. Siitä näyttää tulleen tuo merkitys jälleen.

Hyvin pian, meidän Herramme ja Vapahtajamme, Jeesus Kristus, tulee takaisin voimassa ja suuressa kirkkaudessa tuomitsemaan tätä jumalatonta maailmaa. Jokainen indikaattori sanoo ajan olevan lähellä. Herra erottaa pahat hyvistä, ja nuo jotka ovat Hänen omiaan tulevat olemaan Hänen oikealla puolellaan. Missä sinä tulet olemaan tuona päivänä? Minä kehotan sinua kutsumaan Häntä juuri nyt, ja katumaan. Luovuta sydämesi ja elämäsi Vapahtajalle, ja Hän antaa sinulle anteeksi ja suo sinulle ihanan ikuisuuden. Tee se juuri nyt, sillä aikaa kun kello vielä tikittää. Pian se pysähtyy äkillisesti!

Suomentajan kommentti: Tämä kaikki edellä koskee myös Suomea, joka on nykyään eräänl. Amerikan provinssi. Ihmiset on valettu samasta muotista ja jos erottuu massasta, niin saa idiootin leiman. Ei ole suosittua olla nykypäivän Suomessa Jeesuksen toista tulemusta odottava tosikristitty, vaan saa haukut osakseen. Pitäisi vain hyväksyä kaikki moraalittomuus ja toivoa rauhaa ja rakkautta maan päälle joka elää synnissä. Nyt vannotaan suvaitsevaisuuden perään ja kirkonkin pitäisi alistua luopuneen yhteiskunnan vaatimuksiin esim. homoliittojen siunaamisen muodossa. Teknologiaa ja materiaa pitäisi palvoa kuluttamisen muodossa ja nykyhallituksemme vain antaa lisäpontta tälle tulevilla veronkevennyksillään, jotka suunnataan tasaisesti kaikkiin tuloluokkiin (rikkaat hyötyvät eniten). Voidaan kysyä että kumpi tässä tosiasiallisesti on idiootti (tyhmä), se joka kulkee massan mukana kädessään aina uusin Nokian kännykkämalli antaen näin Illuminatin kruununjalokivi-yhtiölle lisää voittoa, vai periaatteistaan kiinni pitävä tosikristitty joka vaeltaa Hengessä eikä anna muiden sanella elämisen tapaansa?! Eikä unohdeta myöskään tätä Suomessa nykyään vallitsevaa hevimusiikin palvontaa, joka tekee ihmisistä vielä typerämpiä, sillä tuo musiikinlaji on pimeydestä lähtöisin!

                                                           Amerikan murenevat perustukset!

Amerikka johon minä synnyin, on kadonnut aikaa sitten. Olen nyt 58-vuotias, ja minä muistan elävästi muutokset jotka tulivat Amerikkaan kunakin menneenä vuosikymmenenä. Ei koskaan ole ollut sellaista aikaa kuin on nyt kun niin paljon tapahtuu niin nopeassa tahdissa. Se on sotien ja sanomia sodista aikaa. Bensiinin ja kaikkien öljytuotteiden hinnat ovat nousseet huimasti, aiheuttaen lentolippujen hintojen nousua ja kaikenlaisen kuljetusliikenteen muuttumista maassamme osittaiseen lamaannustilaan. Pankkeja kaatuu, kotien arvot laskevat, terveydenhuolto ja korkeakouluopetus ovat miljoonille kansalaisille saavuttamattomissa, ja helpotusta ei ole näkyvissä. Tulvat, maastopalot, tornadot, ja muut katastrofit ovat rikkoneet aikaisempia ennätyksiä. Keskiverto amerikkalainen tukehtuu luottokorttivelkaansa, ja silti ihmiset jatkavat heidän nautinnonhimojensa tyydyttämistä. On olemassa karkeaa epärehellisyyttä hallinnossa kaikilla tasoilla; ja lahjomattomuudesta ja maineesta on tulossa olemattomia asioita. Mitä on me neillään? Nämä ovat kaikki merkkejä siitä että koko yhteiskuntaa valmennetaan helvetin voimilla hyväksymään vastausten mies jonka on määrä nousta ja johtaa heitä hyväksymään ja uskomaan lopullinen valhe joka sinetöi heidät koko ikuisuuden ajaksi.

Onko tämä kaikki todella tapahtumassa? Me voimme kiistää väitteen vain niin kauan kunnes todellisuus käy ylivoimaiseksi. Kaliforniassa, niin monet ihmiset ovat menettäneet kotinsa että pysäköintialueet ovat muuttuneet asuinpaikoiksi kodittomille jotka nyt asuvat autoissaan. Santa Barbarassa, Kaliforniassa, sijaitsee kaksitoista sellaista isohkoa paikkaa. (1) Muita ponnahtaa pystyyn kaikkialla. Se on kaikki kuin pahasta unesta tulisi totta.

Varkaat maanlaajuisesti varastavat viemäriaukkojen kansia ja myyvät ne romumetalliksi nyt kun raskasta sulaa terästä myydään 519 dollarin hintaan tonnilta (=1000 kg). Ammottavia aukkoja jää jäljelle kun kansia varastetaan jotka aiheuttavat vahinkoa monille ajoneuvoille ja vahingoittavat lapsia jotka ovat pudonneet niihin. Tämä on johtanut moniin oikeusjuttuihin suurkaupunkeja vastaan. (2)

Hautojen ryöstely on myös pyyhkäisemässä yli kansakunnan kun varkaat vievät pronssisia hautamerkkejä ja vaaseja. (3) Jopa käytettyä paistoöljyä (fry oil), jota myydään uusiokäyttöön biodiesel-polttoaineeksi, ollaan varastamassa kaikkialla maassa. (4)

Nämä ovat epätoivoisia aikoja, ja Amerikka on alkanut näyttää yhä enemmän kansakunnalta joka on taloudellisen romahduksen ja sitä seuraavaan laman partaalla. Kesäkuun 24. päivänä 2008, väkivalta puhkesi Milwaukeessa, Wisconsinissa, kun yli 3,000 ihmistä odotti jonossa saadakseen ilmaisia ruokakuponkeja. (5) Kuinka kauan kestää ennen kuin ruokamellakat puhkeavat kaikissa meidän tärkeissä suurkaupungeissamme? Hallinnon virkamiehet ovat nyt selvästi todenneet että korkeat ruuanhinnat ovat pysyviä ja jatkavat nousuaan dramaattisesti! (6) Nälänhätä ja kuivuus ovat nopeasti leviämässä maailmanlaajuisesti, ja monet maat joilla on nyt paljon meidän entistä varallisuutta ovat nykyään korkealle rankattuja meidän ruokamme tähden. USA:ssa kasvatettua vehnää myös annetaan pois Yhdistyneiden Kansakuntien kautta, ja Pohjois-Korea äskettäin vastaanotti 37,000 tonnia vehnää heille luvatusta 500,000 tonnista (USA, tonni = 907 kg). (7)

Heinäkuun 7. päivänä 2008, Britannia julisti sodan ruuan tuhlaukselle. Hallitus käskee ruokamarketteja poistamaan ”kolme kahden hinnalla” -myynnit ja muun myyntihinnoittelun joka rohkaisisi ihmisiä täydentämään varastojaan. (8) Aihe lähestyvästä ruokakriisistä oli yksi pääkeskustelunaiheista hiljattaisessa G8-huippukokouksessa joka järjestettiin Hokkaidon saarella, Japanissa. Mutta London Daily Telegraphin mukaan, Britannian pääministerille Gordon Brownille ja hänen vaimolleen tarjoiltiin 24 erilaista ruokalajia huippukokoustapaamisten ensimmäisenä päivänä. He ottivat myös osaa tapahtumaan jota kutsuttiin maan ja meren antimien yhteistilaisuuspäivälliseksi (blessings of the earth and sea social dinner), joka koostui 18 ruokalajista kahdeksan jälkiruuan kanssa, joihin sisältyi kaviaaria, savustettua lohta, Kioton lihaa, ja ”G8 fantasia-jälkiruoka (G8 fantasy dessert)”. Heille myös tarjoiltiin viittä erilaista viinilaatua ympäri maailman. Muista, päivällisen tarkoitus oli ”kuinka selvitä globaalista ruokakriisistä”. Meidän täytyy myös huomauttaa että Afrikan johtajia Etiopiasta, Tansaniasta, ja Senegalista kutsuttiin tapaamisiin mutta ei päivälliselle! (9)

Amerikassa, korkeat polttoainehinnat vaikuttavat kaikkeen. Merkittävät lentoyhtiöt nostavat matkalippujen hintoja, veloittaen ylimääräistä lähes kaikesta, ja karsivat monia työpaikkoja, käsittäen lentäjät. Kesäkuun 23. päivänä, United Airlines vähensi 950 lentäjän työpaikkaa, ja nyt muut lentoyhtiöt tekevät samoin. (10) Tämä mielessä, minä äskettäin tarkistin joitakin minun lähdetiedostojani, ja minä löysin Associated Pressin artikkelin joka oli päivätty heinäkuun 28. päivälle 2007; juuri vähemmän kuin vuosi sitten. Artikkelin otsikossa lukee, ”Öljyn hinta lähellä kaikkien aikojen huippua, yli 77 dollaria tynnyriltä”. (11) Vähemmän kuin yhdessä vuodessa, öljyn hinta on kaksinkertaistunut. Kesäkuun 6. päivänä 2008, öljyn hinta pomppasi 11 dollaria barrelilta ainoastaan yhdessä päivässä! (12) Lisäyksenä tuohon, Chakib Khelil, 13 kansakunnan OPEC-kartellin presidentti ehdottomasti totesi, ”Ei ole loppua öljyn hinnan nousulle.” (13) Me myös tiedämme että 1. kesäkuuta 2008, presidentti Bushin läheisellä henkilökohtaisella ystävällä, Saudi-Arabian kuningas Abdullahilla oli seuraavanlainen tiedotus öljynkuluttajamaille: ”Tottukaa korkeisiin öljyn hintoihin.” (14) [David on varmaan nyt tietoinen siitä että öljyn tynnyrihinta on pudonnut kesän korkeimmilta tasoilta n. 22 dollaria, tämänhetkiseen 125 dollariin tynnyriltä (31.7.2008). Tämä on kuitenkin vain väliaikaista kun otetaan vauhtia uudelle nousulle. Markkinat vain lepäävät hiukan. Suom. huom.]

Varoituksia tulee joka puolelta. Jo vuosi sitten, Bank for International Settlements (BIS, Kansainvälinen järjestelypankki eli ns. keskuspankkien keskuspankki Sveitsin Baselissa) julisti, ”Me saatamme pian kohdata haasteita joita on viimeksi koettu Suuren laman (the Great Depression) alkamisen aikana.” (15) Nyt Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF) antoi varoituksen heinäkuun 2. päivänä 2008, että jotkut maat ovat tällä hetkellä kaatumispisteessä. (16) Surullista kyllä, jotkut rahastot joita on lyöty kovimmin, ovat työtätekevien amerikkalaisten eläkesijoituksia. Suurin osa 401 eläkerahastosta on nyt vajoamassa dramaattisesti. (17) Kesäkuun 27. päivänä 2008, jättimäinen Britannian Barclays Bank antoi seuraavanlaisen lausunnon sen asiakkaille: ”Pidä varasi maailmanlaajuisen finanssikriisin vuoksi! USA:n keskuspankki (FED) on sallinut inflaatiohengen päästä ulos pullosta ja antaa uskottavuutensa pudota alle nollatason.” (18)

Se on jo alkanut tapahtua. Tärkeät pankit ovat kaatumassa. Heinäkuun 12. päivänä 2008, Pasadenassa sijaitseva IndyMac Bank kaatui. Pankilla oli 32 miljardin dollarin varat ja 33 haarakonttoria, jotka kaikki suljettiin ja otettiin haltuun USA:n liittovaltion toimesta. Tallettajat ovat menettäneet kaikki talletuksensa jotka ylittävät 100,000 dollaria, ja FDIC:n (liittovaltion talletusvakuutuslaitos) täytyy korvata talletuksista 8 miljardia dollaria, joka on n. 15 prosenttia sen koko varannosta vain tämän yhden epäonnistumisen takia. (19) Asiakkaat seisoivat lukittujen ovien ulkopuolella ja kerjäsivät ja anoivat rahojaan, mutta siitä ei ollut mitään hyötyä. Se kaikki tapahtui aikaisemmin, ja nyt se on tapahtumassa uudestaan; ja se on vasta alkua! Kuinka paha tilanne on? Kesäkuun 10. päivänä 2008, Wall Street Journal -lehti raportoi että vaikeuksissa olevat USA:n pankit ovat niin huonossa kunnossa että ne ovat kääntymässä afrikkalaisten pankkien puoleen pelastuakseen 11. hetkellä. Pankkeja Algeriassa, Angolassa, Libyassa, ja Zimbabwessa ollaan tavoittelemassa yritettäessä pitää amerikkalaiset pankit pinnalla. Artikkelin otsikko on ”USA:n pankit menevät Afrikkaan kerjäämään”. (20)

                                                           Hengelliset muutosagentit!

Amerikka on muuttumassa ja siitä on tulossa antikristillisempi joka päivä. [Koskee myös Suomea. Suom. huom.] Ei ole mikään ihme että me näemme niin monia merkkejä Jumalan vihasta maamme yllä. Muutaman kuukauden päästä, meillä on uusi vastavalittu presidentti Yhdysvalloissa, ja riippumatta siitä kuka hän on, muutos tulee olemaan vain pahempaan. Meidän johtajamme Washingtonissa eivät ole enää hyveellisyyden ihmisiä, jotka varjelisivat, suojelisivat, ja puolustaisivat Yhdysvaltain perustuslakia. Meidän nykyiset johtajamme ovat tosiasiassa muutosagentteja jotka ovat siirtämässä meitä pois alkuperäisistä arvoista ja vanhasta amerikkalaisesta elämäntavasta. Uuden ajan konsepti on toiminnassa joka muuttaa meidän maamme saatanallisen yhden maailmanhallituksen integroiduksi, toisista riippuvaiseksi yksiköksi. Barack Hussein Obama ja John McCain ovat molemmat käsikassaroita tässä antikristuksen projektissa. Paljon pahaa henkilöityy näihin molempiin ehdokkaisiin, ja amerikkalaisilla ei ole todellista vaihtoehtoa.

Barack Hussein Obama ei perusta koko kampanjaansa mihinkään määriteltävissä olevien asiakysymysten varaan, vaan pikemmin yhteen sanaan ja se sana on ”muutos (change)”. Yhdessä 18 muun senaattorin kanssa, Obamalla on jo yhteisvalmisteltu lakialoite joka tekee tyhjäksi jokaisen osavaltion lainsäätelyn ja abortin rajoittamisen. Tätä lakia kutsutaan nimellä FOCA, tai Valinnanvapaus -laiksi (Freedom of Choice Act). Heinäkuisessa puheessaan joka kohdistettiin abortin puolestapuhujille, Obama totesi että hänen ensimmäinen tekonsa presidenttinä olisi allekirjoittaa Valinnanvapaus -laki. Tämä laki tekisi abortista vaadittaessa perusoikeuden, ja jokainen osavaltio ja paikallishallinnot jotka eivät toimi yhteistyössä tämän uuden lain kanssa saatettaisiin alttiiksi kalliiksi käyville kansalaistoimenpiteille lain rikkomisen vuoksi. (21) Tuleeko abortista arkipäiväistä Obaman uudessa Amerikassa? Minua muistutetaan Jeremian luvusta 2:34, jossa lukee seuraavaa: ”Vaatteesi liepeetkin ovat köyhien, viatonten veressä. Et tavannut heitä murtautumasta sisälle, mutta yhtäkaikki-!”

Miten Obama suhtautuu ongelmaan nimeltä laiton maahanmuutto? Kampanjapuheessaan 8. heinäkuuta 2008, CNN-uutiskanavalla, Obaman vastaus tuohon kysymykseen oli yksinkertainen. Hän sanoi, ”Varmista että lapsesi oppivat puhumaan espanjaa.” (22) Obama on myös kurkotellut uskontoihin ja kirkko-organisaatioihin, pyytäen että kirkot toimisivat enemmän liittovaltion kanssa. Hän lupaa uskonnoille liittovaltion rahaa hyväntahtoisen hallinnon valepuvun alla korvaukseksi. Obama kutsuu tätä hänen Uudeksi uskonohjelmaksi (New Faith Program). (23)

Me olemme myös saaneet tietää että Barack Hussein Obaman kansansuosio, tämä poliittinen jättiläinen joka näyttää tulevan ei-mistään, on niin korkea nuorten amerikkalaisten keskuudessa että nämä nuoret ihmiset muuttavat heidän toisen etunimensä Husseiniksi. Tätä tapahtuu kaikkialla Yhdysvalloissa sekä miesten että naisten keskuudessa, äskettäisen New York Timesin lehtiartikkelin mukaan. (24)

Obaman kansansuosio Amerikassa on yksi juttu, mutta miksi hän on niin suosittu muissa maissa? Onko tämä mies muutosagentti jota käytetään tuomaan kaikki uskonnot ja ideologiat yleisen ja universaalin hyväksyttävyyden piiriin? Intiassa, maa jonka väkimäärä on 1,3 miljardia ihmistä, Obama on valtavan suosittu. Hänet esitellään kaksijalkaisen kultapäällysteisen hindujumala Hanumarin kuvan kanssa. Tämä on apinajumala Intiassa, ja tunnin pituinen rukouskokous epäjumalan pyhittämiseksi pidettiin Sankat Mochan Dhamissa temppelipappien toimesta. Obama hyväksyi epäjumalan ja ojensi kiitoksensa. Sanottiin että epäjumala tuo hänelle onnea Tuulen jumalalta. Brijmohan Bhama, kongressin johtaja Intiassa, sanoi, ”Obamalla on syvä usko Herra Hanumaniin ja siksi me esittelemme Hanuman-jumalan hänelle.” (25)

Tavallisesti, Amerikan presidenttiehdokas kampanjoi Amerikassa. Miksi Barack Hussein Obama menee Saksaan tapaamaan Saksan liittokansleria, Angela Merkeliä? Miksi Obama suunnittelee pitävänsä puheen Brandenburgin portilla? Tämä on lähellä aluetta missä Berliinin muuri kerran seisoi, ja se on parhaiten tunnettu ja historiallisesti merkittävin paikka koskien koko Saksaa, mukaan lukien liittokanslerin virasto. (26)

                                                           Jumalanpilkan uskonnot!

Kun me ymmärrämme että lukuisat ongelmat maassamme johtuvat salaliittolaismaisesta, hengellisestä hyökkäyksestä, meidän täytyy myös käsittää että meidän ainut puolustuksemme ja toivomme on Herra Jeesus Kristus joka toimii Hänen uskollisen jäännöksensä kautta. Mutta missä on todellinen seurakunta? Uskonto Amerikassa käy villinä (run amok), ja ihmiset ovat hengellisesti lukutaidottomia ja umpisokeita selvälle harhalle. Yksi esimerkki tästä on tuore Todd Bentleyn johtama nk. herätys Lakelandissa, Floridassa. Ihmisiä kerääntyy Bentleyn luokse kaikkialta maailmasta ottaakseen osaa hänen parantamiskokouksiinsa ja ollakseen ”lyötynä (zapped)” hengen toimesta. Bentleytä peittää okkulttiset tatuoinnit joka puolella hänen kehossaan. Hänellä on lukuisia ruumiinlävistyksiä yhtä lailla. Onko tämä Jumalasta? Aivan päinvastoin. Kolmannen Mooseksen kirjan luvusta 19:28 me luemme seuraavaa, ”Älkää viileskelkö ihoanne vainajan tähden älkääkä koristelko itseänne ihopiirroksilla. Minä olen Herra.”

Bentley myös koskettaa ihmisiä ja aiheuttaa heidän kaatumisensa taaksepäin lattialle. Tätä kutsutaan surmaamiseksi hengessä (slaying in the spirit). Raamattu varoittaa meitä tätä käytäntöä vastaan Jesajan luvussa 28:13 seuraavasti: ”Niinpä on Herran sana oleva heille: 'Käsky käskyn päälle, käsky käskyn päälle, läksy läksyn päälle, läksy läksyn päälle, milloin siellä, milloin täällä', niin että he kulkiessaan kaatuvat selälleen ja ruhjoutuvat, että heidät kiedotaan ja vangitaan.” Tämä on täsmälleen sitä mitä tapahtuu ihmisille jotka menevät Bentleyn kokouksiin!

Todd Bentleyllä on myös enkeli nimeltä Emma, joka manifestoi tiettyjä voimia ja ripottelee hengellistä kultatomua ihmisten päälle. Emman ensisijainen tehtävä on kerätä rahaa Bentleylle, ja Bentley avoimesti tekee tuon vaatimuksen. Juuri se tosiasia että niin monet ihmiset eivät kykene näkemään mitään väärää tässä, paljastaa kuinka pitkälle ihmiset ovat menneet hengellisesti. Todellisen arvostelukyvyn puuttuessa, ihmiset aina kallistuvat kohti pahuutta.

Näinä viimeisinä päivinä ennen meidän Vapahtajamme paluuta, jumalanpilkan henkiä ja vääriä opettajia nousee esiin kaikkialla. [Esim. Leo Meller Suomessa, Suom. huom.] Tammikuun 1. päivänä 2008, Oprah Winfrey käynnisti hänen uuden kurssinsa ihmeistä (Course in Miracles). Se on satelliittiradio-kurssi sisältäen yhden luennon kunakin päivänä koskemaan Uuden aikakauden kristusta (New Age Christ). Luento #29 vaatii osallistujia käymään läpi heidän päivittäisen vakuuttelunsa että ”Jumala on kaikki mitä näen.” Luento #61 vaatii osallistujia toistamaan yhä uudestaan, ”Minä olen maailman valo” (mitään viittausta ei tehdä Herraan Jeesukseen). Luento #70 vaatii osallistujia sanomaan ja uskomaan, ”Minun pelastukseni tulee minusta.” (27)

Minun täytyy sanoa että tunnen syvää suuttumusta ja jopa pahoinvointia kaikesta jumalanpilkasta Vapahtajaani kohtaan, ja sitä ollaan tekemässä kristillisyyden nimessä. Hiljattain, 15,600-jäsenisen seurakunnan pastori saarnasi sanomaa otsikolla, ”Kuinka tehdä avioliitostasi paahtavan kuumaa (sizzle)”. Pastori Kerry Shook julisti tätä moitittavaa sanomaansa joka on niin häpeällistä ja sopimatonta, että minä en voisi edes harkita julkaisemasta mitään yksityiskohtia. Kristittyjä naisia myös rohkaistaan lukemaan ”kristillisiä” seksioppaita sellaisia kuten ”Intiimi syttyminen (Intimacy Ignited)”, ”Jumalan toimesta paketoitu lahja (Gift Wrapped by God)”, ja ”Tyydytä minun janoinen sieluni (Satisfy my Thirsty Soul)”. ABC Newsin uutisartikkelissa joka paljasti kaiken tämän, todettiin myös että kristilliset kirkot jakavat nyt seksiopastusta enemmän kuin Playboy -aikakauslehti! (28) [David Meyer vaikuttaa aika seksuaalikielteiseltä kuten amerikkalaiset fundamentalistit yleensäkin. Avioliitossa voi harrastaa vapaasti seksiä. Tietysti rajansa on kaikella. Suom. huom.]

Paavin äskettäinen matka Amerikkaan ei varmasti ole tehnyt meidän maallemme mitään hyvää. Monet roomalaiskatoliset lapset olivat uteliaita tietämään tästä paavista. Monet heidän katolisista kouluista on suljettu johtuen rahoituksen puutteesta, mutta paavi yöpyi 17 miljoonan dollarin kaupunkitalossa New Yorkissa, jonka Vatikaani omistaa! (29) Me olemme myös saaneet tietää että Sidneyn arkkipiispa, Australiassa, kardinaali George Pell, on pyytänyt että paavi suostuu erityisiin nautintoihin, tai anteeksiantoon, etukäteen synneistä joita tehdään maailman nuorisopäivän (World Youth Day) aikana Sidneyssä. Ihmiset jotka aikovat tehdä syntiä voivat saada anteeksiannon etukäteen vierailemalla Pyhän Marian katedraalissa erityistä rukousta varten, jos paavi hyväksyy tämän suunnitelman. (30)

Merkkejä saatanallisesta häpäisystä on joka puolella. Nyt on olemassa uusi trendi kaikkialla Yhdysvalloissa käsittäen häämenot. Morsian näyttäytyy valkoisessa hääpuvussa joka on tarkoituksellisesti tahrattu rasvalla, maalilla, lialla ja hiekalla. Trendiä kutsutaan hääpuvun roskaamiseksi. (31) Viittaus on se että morsian on saastutettu. Hääkuvia myös otetaan takakujilta roskasäiliöiden lähettyviltä.

Englannissa, olosuhteet ovat niin huonot yhteiskunnassa että opettajat, lääkärit, ja sairaanhoitajat pitävät yllään kehohaarniskaa suojatakseen itsensä puukotukselta ja ampumiselta. Siellä on nyt suurta puutetta sellaisesta haarniskasta. (32) Me tiedämme että koulut Englannissa on otettu haltuun saatanan toimesta, ja muslimiuskonnon mahdista on myös tullut painostava voima. Alsagerin oppilaitoksessa (High School) lähellä Crewea, Cheshiressa, lapsia käskettiin osallistumaan ”Islamia koskevaan käytännön demonstraatioon”. Tähän sisältyi muslimipäähine ja jalkojen pesua. Oppilaita vaadittiin sitten menemään polvilleen rukousmatoille, ja opettaja sanoi, ”Me aiomme nyt rukoilla Allahia.” Niitä jotka kieltäytyivät, toruttiin ankarasti ja rankaistiin jälki-istunnolla epäkunnioitettavan käyttäytymisen vuoksi. (33)

Kuinka pahaksi se voi mennä kun antikristuksen voimat nousevat näinä viimeisinä päivinä? Britannian hallinnon virkamiehet, sivuuttaen vanhempien ja opettajien näkemykset, aikovat vaatia että seksuaaliluentoja (kasvatusta) annetaan lapsille aloittaen neljän vuoden ikäisistä! Taaperot saavat tietää suvunjatkamisesta, ruumiinosista, ja perusajatuksista koskien erilaisia suhteita. (34) Kuinka kauan kestää ennen kuin Herra tuo nämä asiat tuomiolle? Aika on lähellä!

                                                           Hyväksytty ihmiskokeilu!

Koskaan maailmanhistoriassa eivät ihmiset ole olleet niin halukkaita tuhoamaan itseänsä edistyksen nimessä. Illuminatin pahuuden aivot, antikristillinen salaliitto on työskennellyt kauan aikaa saattaakseen nykyiset olosuhteet maailmaamme. Ihmisten kontrolloimiseksi ja heidän orjuuttamiseksi, sinun ei pidä ainoastaan säädellä taloutta, koulutusta, ja uskontoa jonka alla he elävät, vaan myös, enemmän yksityisellä tasolla sitä, mitä he syövät, täydennyksiä joita he ottavat, ja lääkkeitä joita he käyttävät. Jos pahuuden aivot ovat hallitsemassa ja jos ihmisiä yleisesti opetetaan luottamaan niihin, tulee yksinkertaiseksi asiaksi luoda sairautta, puutostauteja, ja jälkimyrkytysoireita tarkoituksena mahdollistaa monen miljardin dollarin teollisuus hoitamaan näitä tehdasmaisesti tuotettuja olosuhteita. Sinä voit myös lyhentää elinikiä, supistaa väestöjä, ja pitää ihmiset sekä koukussa että peloteltuina reseptilääkkeiden kautta.

Kesäkuun 7. päivänä 2008, FDA (Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkevirasto) viimein tunnusti että elohopea (amalgaami) -hammaspaikat ”saattavat olla haitallisia, raskaana oleville naisille, ja kelle tahansa elohopeaherkälle”. (35) Aktiivina, amatöörikemistinä 40 vuoden kokemuksella, voin kertoa sinulle että jokainen on altis elohopealle. Elohopea erityisesti hyökkää hermojärjestelmää vastaan ja voi aiheuttaa autismia. Tällä hetkellä maassamme vallitsee epidemia koskien autismia ja lukuisia hermojärjestelmän sairauksia. Nykyään klinikoilla suositellaan että vauva saisi niin monta ruisketta, että aikanaan kun lapsi on yhden vuoden ikäinen, niin he ovat saattaneet saada 22 rokotusta. (36) Säilöntäaine jota käytetään rokotteissa, on tähän asti ollut Thimerosal, joka on elohopean lietettä. Tänä nykyisenä aikana, on olemassa 4,900 perhettä jotka ovat jättäneet valituksia USA:n vetoomustuomioistuimeen, koska heidän lapsistaan tuli autistisia vastaanotettuaan rokotteita. (37) Joka päivä siellä on miljoonia lisää joita pistetään, ja Yhdysvalloista on tullut massiivinen kokeellinen kuolemanleiri ihmisten hyväksikäytössä ja kokeilussa joka vetäisi vertoja mihin tahansa mitä oli meneillään natsi-Saksassa toisen maailmansodan aikana. Ihmisillä näyttää aina olevan hankalaa kohdata todellisuus ennen kuin todellisuus iskee heitä kasvoille!

Toinen ongelma joka on noussut esiin, on se että radiotaajuustunnistus-sirut, joita käytetään sairaaloissa, voivat aiheuttaa elintoiminnoille välttämättömien laitteiden kaatumista. Mikrosirut voivat kytkeä päältä pois hengityskoneet, tiputuspumput (syringe pumps), ja muita laitteita joita käytetään elämän ylläpitämiseen, sanoi ensiapulääkäri Erik Jan van Lieshout Amsterdamin yliopistosta. (38) Olen tiennyt vuosien ajan että huipputekniset tunnistuslaitteet ja -järjestelmät ovat suoraan saatanasta, suunniteltu käytettäviksi antikristuksen yhteiskunnassa. Ensimmäinen näistä järjestelmistä joita otettiin käyttöön, oli viivakoodi, joka on perusta kaikille myöhemmille järjestelmille. Kaikki täyden koon viivakoodit perustuvat viivoihin tai viivasarjoihin, ja ensimmäisellä, keskimmäisellä, ja viimeisellä pitkällä viivaparilla on numeerinen vastaavuus luvun 6 kanssa. Siten, jokaisessa viivakoodissa on samalla tavalla asetettu luku 666 sen sisään. Me myös tiedämme että jokaisessa täyden koon viivakoodissa on 13 numeroa. Jos sinä lisäät yhteen viivakoodin ensimmäisen, kolmannen, viidennen, seitsemännen, yhdeksännen, yhdennentoista, ja kolmannentoista numeron, ja sitten lisäät tuohon summaan kolme kertaa toisen, neljännen, kuudennen, kahdeksannen, kymmenennen, ja kahdennentoista numeron summan, niin tuloksena tulee aina olemaan kymmenellä jaollinen luku. Kymmenen on juuri Ilmestyskirjan pedon sarvien lukumäärä!

Vielä yksi asia koskien huipputeknisiä laitteita, joita mainostetaan edistyksenä, on se että niitä ensisijaisesti suunnitellaan käytettäväksi vapautta ja etuoikeuksia vastaan, hävittäen kansalaisoikeudet ja yksityisyyden. [Vrt. kännykkä, Suom. huom.] Heinäkuun 8. päivänä 2008, Paul S. Ruwaldt Kotimaan turvallisuusministeriöstä esitti suunnitelmia uudelle turvallisuuslaitteelle käytettäväksi kaikille lentomatkustajille. Se on elektroninen rannerengas joka voisi jäljittää heidän liikkeitään, säilyttää henkilökohtaista informaatiota, ja joka voitaisiin laukaista kuten Taser (etätainnutin) lamaannuttamaan heidät liikkumattomuuden tilaan. (39) Elämmekö me todella vapauden maassa ja urhoollisuuden kodissa, vai onko se petettyjen maa ja paheellisuuden koti?

                                                           Epätoivoisia huutoja luomakunnasta joka on vaikeuksissa!

Nämä ovat hämmästyttäviä aikoja ennennäkemättömille tapahtumille. Ensimmäistä kertaa ihmisen historiassa, meillä saattaa olla tilanne jossa Pohjoisnavalla ei ole lainkaan jäätä, ja se saattaa tapahtua tänä vuonna. (40) Kaliforniassa, maastopalot ovat riehuneet jatkuvasti siitä lähtien kun Kalifornian korkein oikeus ohjeisti että ”gay-avioliitto” on oikein! Kaksi päivää lain säätämisen jälkeen, salamat alkoivat iskeä; joskus siniseltä pilvettömältä taivaalta. Tätä on tapahtunut aikaisemminkin, mutta se on hyvin harvinaista. Kaliforniassa, oli kertoman mukaan 30,000 sellaista salamaniskua äskettäin. Tuhatneljäsataa tulipaloa oli käynnissä samaan aikaan, (41) ja tähän mennessä, kokonainen Rhode Islandin osavaltion suuruinen alue on tuhottu. Menetykset ovat tähtitieteellisiä. Herra puhuu äänekkäästi, mutta kuunteleeko kukaan?

Tulvavahinko Keskilännessä on ollut katastrofaalinen, ja maissisato tässä ”maailman vilja-aitassa” on tuhoutunut. Tämä ajaa ruuan hinnat mahdottomille tasoille. (42)

Voimakkuudeltaan merkittävät maanjäristykset jatkavat maapallon ravistelua vaikkakin uutismedia ei puhu siitä paljon. Viimeisten 30 päivän aikana on ollut yli 360 maanjäristystä voimakkuudeltaan 4 astetta tai enemmän! Yksi oli voimakas 7,7 asteen järistys Okhotskin merellä lähellä Venäjää. (43) Kesäkuun 30. päivänä 2008, Israelin viranomaiset antoivat varoituksen kaikille hoitolaitoksille ja -organisaatioille että voimakasta seismistä aktiviteettia on nopeasti kehittymässä eteläisen Libanonin alueella, ja voimakas maanjäristys uhkaa Israelin valtiota. (44) Ilmestyskirjan luku 16:18-19 kertoo meille suuresta maanjäristyksestä joka jakaa ”suuren kaupungin” kolmeen osaan ja sitten aiheuttaa kansojen kaupunkien kukistumisen!

Punaisessa Kiinassa missä olympialaiset pian alkavat, savusumu on täyttänyt alueen, ja se on niin paksua että se joskus peittää auringon näkyvistä. Saastetasot ovat viisi kertaa yli turvallisten rajojen. (45) Samalla alueella, Kiinan Keltainenmeri on muuttunut verenpunaiseksi mitä kutsutaan ”punaiseksi vuorovedeksi (tide)”, joka aiheutuu levästä. (46) Nyt heinäsirkkavaroitus on annettu tuolle samalle alueelle kun suurten heinäsirkkaparvien odotetaan saapuvan juuri samana päivänä jolloin olympialaisten on määrä alkaa ”Zeuksen suuren olympiapadan” sytyttämisellä. (47) Nämä vitsaukset tuovat mieleen Egyptin kymmenen vitsausta. Epäilemättä, Herran tulemus on käsillä!

Jatka valvomista ja rukoilemista, ja muista että me yhä toivotamme tervetulleeksi teidän rukouspyyntönne. Niille kaikille annetaan yksilöllistä huomiota. Minä sydämestäni kiitän kaikkia teitä jotka tuette tätä lopunajan profeetallista ministeriötä. Rukoilen että olisitte suuresti siunattuja. Armo ja rauha olkoon yllänne Herran Jeesuksen nimessä.

David J. Meyer

Suomentanut: Olli R. (”nokialainen”)


Lähdeluettelo

01. AFP News Service, Jul. 9, 2008, Santa Barbara, CA.
02. USA Today, July 1, 2008, by Stefanie Frith, Gannett News Service.
03. St. Louis Post Dispatch, Jun 30, 2008, by Nicholas J.C. Pistor, St. Louis, MO.
04. Milwaukee Journal Sentinel, May 21, 2008, by Garance Burke, San Francisco, CA.
05. Milwaukee Journal Sentinel, Jun 24, 2008, by Annysa Johnson, Linda Spice, & Gred J. Borowski, Milw. WI.
06. Florida Catholic News Service, May 9-22, 2008, by Barbara J. Fraser.
07. Milwaukee Journal Sentinel, Jul. 1, 2008, AP News Service.
08. The Independent, Jul. 7, 2008, by Andrew Grice, Hokkaido, Japan.
09. Daily Telegraph, Jul. 7, 2008, by Robert Winnett, Hokkaido, Japan.
10. CBS News, Jun. 23, 2008, Chicago, IL.
11. Associated Press, Jul. 27, 2007, by John Wilen, New York, NY.
12. The Wall Street Journal, June 7-8, 2008, by Kelly Evans & Kris Maher, New York, NY.
13. AFP News Service, Jul. 6, 2008, AFP News, Algeria.
14. AFP News, Jul. 1, 2008, AFP News, Saudi Arabia.
15. Daily Telegraph, July 1, 2008, London, England, U.K.
16. ABC News, Jul. 2, 2008, by Kim Landers, Washington, D.C.
17. The Boston Globe, Jul. 6, 2008, by Robert Weisman, Boston, MA.
18. Daily Telegraph, Jun. 28, 2008, London, England, U.K.
19. Los Angeles Times, Jul. 12, 2008, by Kathy M. Kristof & Andrea Chang, Los Angeles, CA.
20. New York Amsterdam News, June 12-18, 2008, New York, NY.
21. Life Site News, Jun. 10, 2008, by Peter J. Smith, Washington, D.C.
22. CNN News Service, Jul. 8, 2008 Obama Campaign Event.
23. ABC News, Jul, 1, 2008, by Jennifer Loven, AP, Zanesville, OH.
24. Milwaukee Journal Sentinel, Jun. 29, 2008, by Jodi Kantor, New York Times, New York, NY.
25. The Times of India, Jun. 24, 2008, New Delhi, India.
26. London Times, Jul. 8, 2008, London, England, U.K.
27. Crossroad, Nov. 2007, by Warren Smith.
28. ABC News, Apr. 15, 2008, by Susan D. James.
29. New York Daily News, Apr. 22, 2008, Voice of the People, New York, NY.
30. Sydney Morning Herald, Jun. 28, 2008, by Linda Morris, Sydney, Australia.
31. Milwaukee Journal Sentinel, Jun. 22, 2008, Milwaukee, WI.
32. London Daily Express, Jul.7, 2008, by Nick Fagge, London, England, U.K.
33. London Daily Express, Jul. 5, 2008, by Tony Brooks, London, England, U.K.
34. London Daily Express, Jul. 5, 2008, London, England, U.K., sharris@dailymail.co.uk
35. West Bend Daily News, Jun. 7, 2008, from MTC, Philadelphia, PA.
36. Dean St, Mary’s Health System, official brochure, Madison, WI.
37. CNN News, May 12, 2008, AP, Washington, D.C.
38. Reuters News Service, Jun. 24, 2008, by Michael Kahn, London, England, U.K.
39. WorldNetDaily, Jul. 8, 2008, WorldNetDaily.com.
40. The Independent, Jun. 27, 2008, by Steve Connor, London, England, U.K.
41. Associated Press, Jun. 30, 2008, by Scott Lindlaw, San Francisco, CA.
42. Milwaukee Journal Sentinel, Jun. 17, 2008, by Rick Barrett & John Schmid, Milwaukee, WI.
43. U.S. Geological Survey, Jul. 5, 2008, official report, USGS, Washington, D.C.
44. AFP News, Jun. 30, 2008, Tel Aviv, Israel.
45. London Times, Jul. 6, 2008, London, England, U.K.
46. International Herald Tribune, Jun. 30, 2008, by Jim Yardley, Beijing, China.
47. Bloomberg News, Jul. 5, 2008, by Grant Clark, Beijing, China.

http://www.lasttrumpetministries.org


 Takaisin