Luku 2: Milloin Aadam luotiin?Mikä on saanut monet tutkijat tekemään näitä virheellisiä päätelmiä "maailmanlopusta vuonna 1999"? Vastausta etsiessämme meidän täytyy palata Raamatun alkulehdille saakka. Milloin Aadam luotiin? Lopullista vastausta emme saa ehkä koskaan tämän elämämme aikana tietää, mutta tutkijat jotka ovat käyttäneet Raamatun sukuluetteloita apunaan ovat useimmiten päätyneet joko vuoteen 4076 eKr tai 5642 eKr. Kustannusosakeyhtiö Uuden tien vuoden 1993 Raamatunpainokseen on otettu mukaan nämä molemmat taulukot: ensimmäistä sanotaan Masoreettiseksi ja jälkimmäistä Septuagintaksi. Masoreettinen tulkinta tarkoittanee sitä että käytetään pelkästään Vanhan Testamentin sukuluetteloita; Septuaginta puolestaan sitä, että käytetään Luukkaan Evankeliumin alussa olevaa lähdettä. Monet tutkijat ovat ajatelleet, että Aadam on luotu hiukan ennen vuotta 4000 ekr -- piispa Usser on laskenut luomisvuodeksi 4004 eKr -- koska tällöin kaikki pelastushistorian kannalta merkittävät tapahtumat olisivat tapahtuneet 2000 vuoden välein (luomisesta Aabrahamiin 2000 vuotta; Aabrahamista Jeesukseen 2000 vuotta; ja Jeesuksesta Tuhatvuotiseen valtakuntaan 2000 vuotta). Tällöin koko pelastushistoria Aadamista Viimeiseen tuomioon kestäisi tasan 7000 vuotta. Tämä sopisi kauniisti yhteen seitsemän päivää kestäneen Luomisen kanssa. Raamatussa ei kuitenkaan sanota että pelastushistorian pitäisi kestää tasan 7000 vuotta, kyseessä on tutkijoiden itse itsellensä kehittämä uskonto. Mikään voima maailmassa ei voi pakottaa Jumalaa määräämään että näiden asioiden pitäisi kestää tasavuosia! Koska lähes kaikkien tutkijoiden mukaan Luominen tapahtui jo ennen vuotta 4000 eKr ja Jeesuksen syntymä ennen vuotta 0, Jeesuksen toisen tulemuksen olisi pitänyt tapahtua jo vuosia sitten. Koska näin ei ole tapahtunut voimme todeta tämän tulkinnan virheelliseksi.
Toinen ongelma joka liittyy Masoreettiseen tulkintaan on vedenpaisumuksen ajankohta. Em. tulkinnan mukaan vedenpaisumus tapahtui 1656 vuotta luomisen jälkeen eli vuoden 2500 eKr vaiheilla. Tämä ei sovi yhteen nykyisen historiankirjoituksen kanssa, jonka mukaan mm. Egyptissä ja Kaksoisvirtainmaassa oli jo tuolloin järjestäytynyt yhteiskunta kuninkaineen ja faraoineen. Septuagintan tulkinnan mukaan vedenpaisumus tapahtui jo 900 vuotta aikaisemmin. Tämä sopii paremmin yhteen historiankäsityksen kanssa; sen mukaan nämä kulttuurit syntyivät "tyhjästä" vuosien 3500 eKr ja 3000 eKr välillä.
Masoreettinen Septuaginta
Adam 4076 eKr 5642 eKr
Seet 3946 eKr 5412 eKr
Enos 3841 " 5207 "
Keenan 3751 " 5017 "
Mahalel 3681 " 4847 "
Jaaret 3616 " 4682 "
Eenok 3554 " 4520 "
Metusala 3489 " 4355 "
Lemek 3302 " 4188 "
Nooa 3120 " 4000 "
Vedenpaisumus 2520 " 3400 "
Seem 2617 " 3497 "
Arpaksad 2517 " 3397 "
Kainam Ei mainintaa 3262 "
Selah 2482 " 3132 "
Eber 2452 " 3002 "
Peleg 2418 " 2862 "
Regu 2388 " 2738 "
Serug 2356 " 2606 "
Naahor 2326 " 2476 "
Terah 2297 " 2297 "
Aabraham 2167 " 2167 "
Luku 3: Takaisin vuoteen 2003
Mitä siis tapahtuu 17. syyskuuta vuonna 2003? Roy A. Reinhold antaa sellaisen tulkinnan, että Jumala herättää sinä päivänä Israelin tajuamaan sen, että Jeesus Kristus on tämä kauan odotettu Messias. Kuitenkin Reinhold mielestäni iskee kirveensä kiveen mennessään tulkinnoissaan tämän pidemmälle. Hän selittää, että kolmannen temppelin vihkiminen tapahtuisi tällöin, ja että vihkimismenojen aikana Jumala mielistyy Israeliin niin paljon että antaa heidän silmiensä avautua, koska he uhraavat näissä vihkimismenoissa niin paljon eläimiä! Tässä on kaksi ongelmaa: ensiksikin, Reinhold selittää, temppelin vihkiminen syksyllä vuonna 2003 ja rauhansopimuksen solmiminen Antikristuksen kanssa kaksi vuotta aikaisemmin perustuvat inhimillisiin profetioihin sekä Raamattukoodeihin. Raamattukoodien luotettavuus on samaa luokkaa kuin Nostradamuksen ennustuksilla, ja inhimilliset profetiat menevät usein pieleen. Siispä minun täytyy jatkaa tätä jännittävää tutkimusmatkaa ja lähteä etsimään vastausta muualta.
Kerran Internetissä surffatesani eksyin mielenkiintoiselle sivulle. Tällä sivulla on tarkka selvitys tulevista tapahtumista Danielin Kirjassa annettuihin lukuihin perustuen. Tämän tulkinnan mukaan rauhansopimus Antikristuksen kanssa solmitaankin keväällä eikä syksyllä kuten Reinholdin tulkinnassa. Ja temppeli olisi valmis 250 päivää myöhemmin, eli saman vuoden joulukuussa. Mikäli tulkinta Israelin kansan heräämisestä 17.9.2003 kuitenkin pitäisi paikkansa, rauhansopimus täytyisi allekirjoittaa ennen 17.9.2003 koska sopimusta tehtäessä juutalainen kansa luulee Antikristuksen olevan kauan odotettu Messias. Siis: rauhansopimus allekirjoitetaan huhtikuussa vuonna 2002 tai 2003. Pidän todennäköisempänä vuotta 2002, koska tällöin temppeli valmistuisi joulukuussa 2002 ja Herääminen (17.9.2003) 9 kuukautta myöhemmin. Tässä tapauksessa tapahtumien jotka johtavat Antikristuksen ilmestymiseen (pörssiromahdus) pitäisi alkaa hyvin pian. Toinen vaihtoehto on se, että rauhansopimus solmitaankin vuotta myöhemmin (huhtikuussa 2003) ja temppeli vihittäisiin vuoden 2003 joulukuussa. Myös tämä on Raamatun mukainen tulkinta, ja jos mitään erikoista ei ensi vuonna tapahdu, minun täytyy luottaa tähän tulkintaan. Tällöin juutalaisen kansan herätys tapahtuisi temppelin rakentamisen aikoihin. Mutta jos vuonna 2003:kaan ei tapahdu mitään erikoista, silloin nämä molemmat teoriat joutaisivat romukoppaan. Tällöin minä voin vain todeta: "En käsitä!" ja lisätä: "Harri Veijonen on paljon minua viisaampi, koska hän ei ole julkaissut tällaista satua!" Vielä yksi asia: David Wilkerson on eräässä kirjeessään valittanut, että lahjoitukset hänen seurakunnalleen ovat vähentyneet merkittävästi tänä vuonna. Luulen tietäväni syyn tähän: koska hänen ennustuksensa talousromahduksesta eivät ole vielä (13.7.2001) toteutuneet, ihmiset ovat alkaneet kyllästyä häneen ja ovat vähentäneet lahjoituksia. Olen varma, että jotakin on pakko tapahtua ja pian, koska Jumala ei salli uskollisten palvelijoidensa olla moisessa alennustilassa loputtomiin.
Vaihtoehto 1
2002 Huhtikuu -- Rauhansopimus allekirjoitetaan. Temppeliä aletaan rakentaa
2002 Joulukuu -- Temppeli on valmis, ensimmäinen uhrikaritsa
2003 Syyskuu -- Juutalaisen kansan herääminen
Vaihtoehto 2
2003 Huhtikuu -- Rauhansopimus allekirjoitetaan. Temppeliä aletaan rakentaa
2003 Syyskuu -- Juutalaisen kansan herääminen
2003 Joulukuu -- Temppeli on valmis, ensimmäinen uhrikaritsa
Erehtyikö David Wilkerson Paina Tästä