Lähetetty: Lau Huh 10, 2004 20:29 Viestin aihe:
USA:n sokea kannatus tekee
kylmäksi?
--------------------------------------------------------------------------------
Olen havainnut, että ne uskovat jotka suhtautuvat USA:n toimiin
kuin Jumalan ääneen,
tuntuvat olevan kylmääkin kylmempiä elämälle.
Näin ei tietenkään ole, mutta
sellainen vaikutelma tulee väkisin.
On turha puolustella toteamalla, että Islam on perkeleestä.
Kaikki me tiedämme, että
Islam, Buddhalaisuus (jonka piireissä nyt muuten käännytetään
kristittyjä
väkipakolla) ja kaikki väärät uskonnot ovat isästä
perkeleestä lähtöisin.
Meillä EI ole oikeutta siunata tappajia tai maailmanvalloittajaa.
On suuri harha
väittää, että nyt ollaan asein valloittamassa Jumalan
valtakuntaa maan päälle. Tätä
nimittäin uskovat ne kristityt tahot, jotka ovat Bushin takana.
Kyseessä on ns. "War
Theology". Itse asiassa he sokeudessaan ovat menneet niiin pitkälle,
että ovat
toteuttaeet Habakukin ennustuksen lopun ajan kaldealaisista.
Mitä Habakuk sanoo?
Hab 1:5 Katsokaa kansojen joukkoon, katselkaa ja kauhistukaa, sillä
minä teen teidän
päivinänne teon, jota ette uskoisi, jos siitä kerrottaisiin.
Kuka olisi ennen WTC iskuja uskonut, että USA on oleva petovaltio?
Hab 1:6 Sillä katso, minä nostan kaldealaiset, tuiman ja rajun
kansan, joka kulkee
maata lavealti ja ottaa omaksensa asuinsijat, jotka eivät ole
sen.
Hab 1:7 Se on hirmuinen ja peljättävä, siitä itsestään
tulee sen oikeus ja sen
korkeus.
Tähän asti voidaa hyvin väittää, että kyseessä on Islamistit.
Hab 1:8 Sen hevoset ovat nopeammat kuin pantterit, ne juoksevat kiivaammin
kuin
sudet illoin. Sen ratsumiehet kiidättävät - kaukaa tulevat
sen ratsumiehet, ne
lentävät, niinkuin kotka syöksyy syönnökselleen.
Hab 1:9 Se tulee kaikkinensa väkivallan tekoon, heidän kasvojensa
suunta on suoraan
eteenpäin; se kokoaa vankeja kuin hietaa.
Vaan eipä enää. Tunnetusti ainoastaan USA:lla on tällaiset resurssit.
Hab 1:10 Pilkkanaan pitää se kuninkaat ja naurunansa ruhtinaat.
Se nauraa kaikille
varustuksille, kasaa kokoon hiekkaa ja valloittaa ne.
Eikö USA nimenomaan suunnilleen naura Eurooppalaisille ja muille kansoille?
Hab 1:11 Sitten se tuulena kiitää ja hyökkää,
mutta joutuu syynalaiseksi, tuo, jolla
oma voimansa on jumalana.
Näin on nyt tapahtunut.
Hab 2:2 Ja Herra vastasi minulle ja sanoi: "Kirjoita näky ja piirrä
selvästi
tauluihin, niin että sen voi juostessa lukea".
Hab 2:3 Sillä näky odottaa vielä aikaansa, mutta se
rientää määränsä päähän, eikä
se
petä. Jos se viipyy, odota sitä; sillä varmasti se toteutuu,
eikä se myöhästy.
Habakuk näki Kaldean (Babylon, USA) kohtalon.
Hab 2:4 Katso, sen kansan sielu on kopea eikä ole suora; mutta
vanhurskas on elävä
uskostansa.
Hab 2:5 Ja vielä: viini on petollista, urho on röyhkeä;
mutta hän ei ole pysyväinen,
hän, joka levittää kitansa kuin tuonela ja on täyttymätön
kuin kuolema, kokoaa
itselleen kaikki kansakunnat ja kerää itselleen kaikki kansat.
Mikä muu kansakunta on pystynyt levittämään omat
lonkeronsa joka nurkkaan? Muuten
Nokiakin on jo pitkään ollut tosiasiassa amerikkalainen
yritys.
Hab 2:6 Mutta ne kaikki virittävät hänestä pilkkalaulun,
ivarunon, arvoituslaulun;
he sanovat: "Voi sitä, joka hankkii paljon omaisuutta, mikä
ei ole hänen - ja
kuinkahan pitkäksi aikaa? - ja kasaa päällensä
pantteja!
Hab 2:7 Eivätkö nouse äkisti sinun vaivaajasi, eivätkö
heräjä sinun ravistajasi? Ja
sinä joudut niiden ryöstettäväksi.
Hab 2:8 Sillä niinkuin sinä olet riistänyt monia kansakuntia,
niin riistävät sinua
kaikki jäljellejääneet kansat ihmisveren tähden
ja väkivallan tähden, joka on tehty
maalle, kaupungille ja kaikille sen asukkaille.
Väärä riistäminen väärin perustein (ensin
posautetaan WTC itse, koska muuten ei oman
kansan tukea eikä maailman tukea tälle jo 90-luvulta asti
suunnitellulle
maiilmanvalloitusretkelle olisi saatu, sitten lähdetään)
on niin voimakasta, ettei
kukaan voi sille mitään. Ainoastaan Jumala pysäyttää
sen. Ajallaan.
Hab 2:9 Voi sitä, joka kiskoo väärää voittoa
huoneensa hyväksi laittaakseen pesänsä
korkealle, pelastuakseen kovan onnen kourista!
Hab 2:10 Sinä olet neuvoillasi tuottanut häpeätä
huoneellesi, tuhoamalla paljon
kansoja, ja olet oman henkesi rikkonut.
Amerikkalaiset ovat olleet mestareita väärän voiton pyytämisessä.
Kaikki kansathan
sitä harrastaa mutta amerikkalaiset ovat osanneet virittää
tämän "armolahjan" aivan
omiin mittoihinsa. Räikein esimerkki on geenimuunneltu vilja,
jota kehitellään
myytäväksi kolmansiin maihin. Vilja on muunneltu niin, että
se tuottaa vain yhden
sadon! Eli Jumalan luoman viljan kasvaminen on silloin lisensioitu!
Sitten mielenkiintoiseen seikkaan:
Jer 50:8 Paetkaa Baabelista, lähtekää pois kaldealaisten
maasta, ja käykää kuin
johtokauriit lauman edellä.
TÄSTÄ amerikkalaisten kristittyjen keskuudessa jo jonkin verran
puhutaan. Muutamat
ovat näkemässä, että Jumala tulee heidät kutsumaan
pakenemaan Baabelista, USA:sta.
Onko USA Baabel? Katsotaan:
Jer 50:9 Sillä katso, minä herätän ja tuon Baabelia
vastaan suurten kansojen joukon
pohjoisesta maasta, ja ne asettuvat sotarintaan sitä vastaan.
Sieltäkäsin se
valloitetaan; heidän nuolensa ovat kuin voitollisen sankarin,
joka ei tyhjänä
palaja.
Jer 50:10 Ja Kaldea joutuu ryöstettäväksi, kaikki sen
ryöstäjät saavat yltäkyllin,
sanoo Herra.
Ahaa..Baabel onkin Irak, eikö vain? USA tulee pohjoisesta.
Väärin. Pohjoinen maa on Venäjä.
Jer 50:14 Asettukaa sotarintaan Baabelia vastaan, yltympäri, kaikki
jousenjännittäjät. Ampukaa sitä, älkää
nuolia säästäkö; sillä se on tehnyt syntiä
Herraa vastaan.
Jer 50:15 Nostakaa sotahuuto sitä vastaan joka taholta. Se antautuu,
sen pylväät
kaatuvat, sen muurit sortuvat. Sillä tämä on Herran
kosto. Kostakaa sille, tehkää
sille, niinkuin sekin on tehnyt.
Jousi ja nuoli kuvaavat ohjuksia. USA:ta vastaan hyökätään
joka puolelta. Se on
tehnyt syntiä Herraa vasaan. Muslimit eivät voi tehdä
syntiä samalla tavalla, koska
eivät ensinkään ole samalla tavalla tietoisia mitä
tekevät. Periaate on, että jolle
on annettu paljon, siltä myös vaaditaan paljon.
Jer 50:17 Eksynyt lammas on Israel, leijonat ovat sen eksyksiin saaneet.
Ensiksi
Assurin kuningas söi sen, ja nyt viimeksi Nebukadressar, Baabelin
kuningas, kalusi
sen luut.
Jer 50:18 Sentähden, näin sanoo Herra Sebaot, Israelin Jumala:
Katso, minä rankaisen
Baabelin kuningasta ja hänen maatansa, niinkuin minä rankaisin
Assurin kuningasta.
Bush/Kerry/muu tulee olemaan se viimeinen Nebukadnessar, joka valloittaa
Israelin.
Silloin myös em. tuomio astuu käytäntöön.
Ei ennen.
Jer 50:19 Ja minä tuon Israelin takaisin sen omille laidunmaille,
ja se on käyvä
laitumella Karmelilla ja Baasanissa ja tyydyttävä nälkänsä
Efraimin vuorilla ja
Gileadissa.
Juutalaisten exodus alkaa samalla tai jo ennen kun USA tuomitaan.
Jer 50:23 Kuinka rikottu ja särjetty onkaan se vasara, joka löi
koko maanpiiriä!
Kuinka onkaan Baabel tullut kauhistukseksi kansojen seassa!
Irak ei voinut koskaan olla vasara, joka löi koko maanpiiriä.
Sen sijaan USA on
ainoa, joka tähän mahtuu.
Jer 50:24 Minä viritin sinulle pyydyksen, ja niin sinut, Baabel,
vangittiin
tietämättäsi. Sinut tavattiin ja otettiin kiinni, sillä
Herraa vastaan sinä ryhdyit
taisteluun.
Sota terrorismia vastaan oli Baabelille asetettu pyydys. Hyvin toimi.
Jer 50:25 Herra avasi asehuoneensa ja toi ulos vihansa aseet. Sillä
Herra, Herra
Sebaot, on tekevä työnsä kaldealaisten maassa.
Jer 50:26 Käykää sen kimppuun kaikilta ääriltä,
avatkaa sen aitat, heittäkää ulos,
mitä siinä on, läjään niinkuin lyhteet. Vihkikää
se tuhon omaksi, älköön siitä
tähdettä jääkö.
Jer 50:27 Hävittäkää kaikki sen härät,
astukoot ne teurastettaviksi. Voi heitä!
Sillä heidän päivänsä on tullut, heidän
rangaistuksensa aika.
USA vahvistuu voimantunnossaan kunnes sen voima on hajautettu tarpeeksi
ohueksi.
Sitten muuttuu peli.
Jer 50:28 Kuule! Pakenevia ja pakolaisia tulee Baabelin maasta Siioniin
ilmoittamaan
Herran, meidän Jumalamme, kostoa, kostoa Hänen temppelinsä
puolesta.
Onko Irakista tullut Siioniin pakolaisia siinä määrin,
että Jeremia olisi nähnyt
aiheelliseksi kirjata se ylös? USA:sta tullaan tulemaan massoittain.
Jer 50:29 Kutsukaa ampujat kokoon Baabelia vastaan, kaikki jousenjännittäjät:
leiriytykää sen ympärille, älköön pääskö
pakoon ainoakaan. Maksakaa sille sen
tekojen mukaan; kaiken sen mukaan, mitä se on tehnyt, tehkää
sillekin. Sillä se on
uhitellut Herraa, Israelin Pyhää.
USA suorastaan kerjää kostoa itseänsä vastaan. Jopa
viime päivien toimet Irakissa
herättävät epäilyt, että vastarintaa itse
asiassa halutaan lisää.
Esim.
http://www.guardian.co.uk/international/story/0,3604,1188850,00.html
Summa summarum:
On vaarallista ryhtyä siunaamaan Babylonin eliitin toimia, jolle
Jumala on jo
tuomionsa asettanut. Tutki itseäsi, oletko varmasti Herran tahdossa
vaeltava
kristitty vai onko ylpeys sokaissut sinut?
Jolla on korva, se kuulkoon.
p.s.
Tämä on samalla minun viimeinen kirjoitukseni foorumille.
Kiitos ja siunausta!