Hei Pasi,

Kuuntelit kai eilen sunnuntaina (7.11.) Radio Deitä klo 21:stä alkaen. Ensimmäisen puolen tunnin aikana Pasi Turunen haastatteli mm. Leo Melleriä, ja kysyi USA:n presidentinvaaleista ja Bushin vakaumuksesta. Kysymykset liittyivät aiemmin päivällä pidettyyn kokoukseen Kristillisessä Keskuksessa, jossa Meller ruoti näitä USA:n vaaleja. Muu osa Patmoksen eilisestä radio-ohjelmasta (lähtien klo 21.30) oli nauhoitettua osuutta aikaisemmista "Taivaan ja maan väliltä" -ohjelmista.

Nyt viimeistään tuli Mellerin kanta Bushista ja USA:n tulevasta romahduksesta esille. Meller ennusti, että ensimmäinen Danielin peto (leijona), eli USA (+ Britannia), ei romahda ainakaan seuraavan 4 vuoden aikana, jolloin Bush on vallassa, vaan vasta sen jälkeen, jolloin presidentiksi nousisi Hillary Clinton ja YK:n pääsihteerinä olisi hänen puolisonsa Bill Clinton. Uskomatonta mutta totta. Väitettään hän perusteli sillä, että Hillary ei voisi päästä presidentiksi neljän vuoden kuluttua, jos Kerry olisi voittanut vaalit. Meller demonisoi täysin Clintonit ja piti taasen Bushia aidosti uudestisyntyneenä kristittynä, joka vielä mukamas olisi suuri sielujenvoittaja. Hohhoijaa. Onkohan Mellerin mielestä kaikki USA:n republikaanipresidentit olleet uudestisyntyneitä kristittyjä (esim. Ronald Reagan)?! Vain demokraatit olisivat näin pahoja!!!

Meller kertoi, että Bush olisi saanut Jumalalta kutsun ryhtyä presidentiksi taistelemaan mahdollista muslimimaailman länteen kohdistuvaa maailmanvalloitusta vastaan. Tämä satuilija Meller väitti näin, että George W. Bush olisi Jumalan valittu ase taistelussa pahoja muslimeja vastaan, jotka viidensadan melko rauhallisen vuoden jälkeen jälleen olisivat hyökkäämässä mm. Eurooppaan. Eikö tämä nyt ole jo täysin tuulesta temmattua juttua? Eihän aikaa 500 vuotta sitten voi verrata nykyaikaan, jolloin läntisellä maailmalla on modernit aseet ja näin täysin vastustamaton ylivoima sota-aseistuksessa verrattuna esim. muslimivaltioihin. Toisin oli 500 vuotta sitten. Sitäpaitsi vain murto-osa nykyisistä muslimeista on sodassa länsivaltioita, eritoten USA:ta, vastaan. Näistäkö muutamista tuhansista äärimuslimeista olisi uhkaa länsimaiselle sivistyneelle maailmalle? Ehkä he jonkin suuren terrori-iskun voivat siellä täällä saada aikaiseksi (esim. pieni ydinisku), mutta islamin mahdollista valloitusta "kristittyihin" maihin on aivan mahdotonta uskoa. Minusta nämä muutamat muslimiterroristit ovat vain Jumalan vihan ase maallistunutta ja perinteisistä arvoistaan luopunutta "kristillistä" maailmaa vastaan, joka palvoo vain rahaa, ja myöskin tuomionase väärää kristillisyyttä vastaan, jota mm. George W. Bush edustaa (Dominion- tai Valtakunta Nyt -oppi). New York on nykyään suuri Babylon eli portto (Ilm. 17;18), joka "istuu paljojen vetten päällä", ja tulee tuhoutumaan osittain terroristien iskuissa. Tuo "paljojen vetten päällä" voisi viitata YK:hon, joka koostuu monista kielistä ja kansoista, ja YK:n päämaja on New Yorkissa.

Meller on aikaisemmin viitannut myös mahdollisuuteen, että lopullinen antikristus olisi muslimi tai ainakin muslimimaassa syntynyt. Tämä on minusta puppua. Kyllä lopull. antikristus verhoutuu pikemmin kristillisyyden ja juutalaisuuden kaapuun, jotta hän voisi eksyttää paremmin ihmiset länsivaltioissa ja Israelissa. George W. Bush ja Paavi ovat esimerkkejä lopull. antikristuksen edelläkävijöistä. On täysin absurdia olettaa, että lopull.  antikristus olisi esim. muslimi. Tämä on vain sitä Mellerin retoriikkaa, jotta hän saisi Bushin toimet oikeutetuiksi.

George W. Bush on vain yksi pelinappula tässä terrorismisodassa, jossa hän näyttelee tärkeää osaa ärsyttääkseen jotkin muslimit vain entistä enemmän hyökkäämään. Nyt tämä Bushin uudelleenvalinta vain vahvisti näkemystäni siitä, että 3. maailmansota puhkeaa pian, jota ennen suuri terrori-isku kohtaa USA:ta. Uskon, että tähän ei mene vuottakaan kun näin tapahtuu. Jos Kerry olisi valittu, olisin ehkä ollut valmis unohtamaan koko 3. maailmansodan, mutta nyt asiat ovat kyllä niin kuin illuminaatit ovat suunnitelleetkin, eli että sota vain jatkuu ja vielä kiihtyy entisestään. Kuvioihin siis sopii hyvin se, että presidenttiä ei vaihdeta kesken Irakin ja Afganistanin operaatioiden. Kolmannen maailmansodan myötä Feeniks-lintu (USA-peto) kohoaa tuhkasta (ks. Ilm. 13:3) ja sen viimeinen johtaja astuu remmiin luoden poliisivaltion, jossa kansalaisten vapauksia on rajoitettu merkittävästi. Jonkinlainen pedonmerkki tulee käyttöön.

Lopuksi pitää kuitenkin muistaa, että mitään ei tapahdu Jumalan sallimatta ja illuminaatitkin ovat eräällä tavalla Jumalan talutusnuorassa. Jumala varmistaa vain, että Raamatun profetiat täyttyvät, ja Hän huolehtii omistaan pelastaen valittunsa tulevasta koetuksesta (ks. Ilm. 3:10).

En varmaan enää paljon kirjoittele sivuillesi. Lopettamispäätös on edelleen voimassa. Nyt oli kuitenkin kommentoitava jotenkin viimeaikaisia tapahtumia, jotka ovat olleet merkittäviä. Sartolaankin oli puututtava.

Siunausta,
T: Olli



 

 Takaisin