Hei,
Bush on minusta kyllästetty aika lailla luvulla 13. Hänet
valittiin korkeimman
oikeuden päätöksellä USA:n presidentiksi 13. päivä
joulukuuta v. 2000, ja hänen
virkaanastumisestaan presidentiksi 20.1.01 kului 234 päivää
WTC-iskuihin 11.9.01.
Luku 234 on jaollinen 13:lla. Bush julisti Irakin sodan päättyneeksi
1.5.03, joka
oli noitien Beltaine-juhlan 13. päivä (päätöspäivä
eli sapatti). Laskin, että ensi
sunnuntaina 3.10.04 Bush on ollut presidenttinä 1352 päivää
("autuas se, joka
odottaa ja saavuttaa 1335 päivää", ks. Dan. 12:12),
ja tämä luku 1352 (1+3+5+2=11!)
on kaksinkertaisesti jaollinen 13:lla. (1352 = 8 x 13 x 13). Silloin
on kulunut 17
päivää Rosh Hashanahista eli juutalaisten uudestavuodesta
tänä vuonna (16.9.04),
joka mielestäni oli tämän Hoosean kahden päivän
täyttymys mitattuna 2000 kuuvuodessa
(myös Veijonen sanoi päivien täyttyneen tällöin).
Mielenkiintoista on varsinkin se,
että George W. Bush tuli olleeksi presidentin virassa 1335 päivää
kun Rosh Hashanah
alkoi Israelissa tänä syksynä.
Jeesus siis ristiinnaulittiin mielestäni 5.4. v. 33 ja nousi kuolleista
9.4. v. 33.
Juutalaisten uusivuosi eli pasuunansoitonjuhla voisi kuvata "eläväksi
tekemistä 2
päivän kuluttua" ja sitten "kolmantena päivänä
hän meidät herättää" eli Herra nostaa
uskovat (viisaat neitsyet) taivaallisiin eteensä vähän
jälkeen 2000 kuuvuoden
täyttymisen. Juutalaisten lehtimajanjuhla (= sadonkorjuujuhla)
muuten alkaa tänä
syksynä 30.9., ja kestää 7+1 päivää.
Aika osuva nimi (sadonkorjuu) tälle juhlalle
ajatellen tempausta. Jeesuskin syntyi lehtimajanjuhlan aikoihin todennäköisesti
v. 2
eKr. Tämä meneillään oleva 40. viikko on lisäksi
luterilaisessa kirkkovuodessa
omistettu Israelin suojelusenkeli Mikaelille (ks. Dan. 12:1-3 ja Ilm.
12:7-12). No,
tässä jälleen yksi teoria.
On kyllä mielenkiintoista ettei Yhdysvaltain historiassa koskaan
ole tapahtunut
tällaista hurrikaaniaaltoa (viimeiset 6 viikkoa), kuin nyt on
Floridan suhteen
käymässä. Eilisten TV-uutisten mukaan 153 vuoteen, eli
siitä asti kun mittauksia on
tehty, ei ole vastaavaa koettu. Ilmeisesti viimeinen eli 5. hurrikaani
Karl on vielä
tulossa tällä viikolla. Totisesti Jumala on nyt antamassa
(viimeisen) varoituksensa
Amerikalle. Tosin illuminaattien suunnitelmaankin nämä hurrikaanit
voivat sopia.
Terv. Olli