Onko Golfvirta pysähtymässä?
Olen seurannut suurella mielenkiinnolla säätä vuoden ensimmäisellä puoliskolla. Pohjois-Amerikassa sää oli talvella ja keväällä tavallista kylmempi; viimeinen kylmän ilman purkaus tapahtui 27.4. jonka jälkeen lämpötila palasi normaaliksi tai jopa normaalia korkeammaksi. Euroopassa, sitävastoin, talvi ei ollut erityisen kylmä mutta maalis-huhtikuussa alkoi Länsi-Euroopassa viileämpi jakso (joka jatkuu nyt pohjoisessa ja idässä) ja esimerkiksi Espanjan Aurinkorannikolla päivälämpötila pysytteli 17 asteen vaiheella toukokuun 12. päivään asti. Tämä oli ajoittain jopa 5-6 astetta normaalin alapuolella.

Syy tähän epätavalliseen kylmyyteen oli Atlantilla pitkään majaillut laaja korkeapaineen alue jonka itäreunaa pitkin pääsi virtaamaan kylmää ilmaa jäämereltä asti Länsi-Eurooppaan, Espanjaan, ja ajoittain Kanarian saarille asti (ja vieläkin pidemmälle -- lähelle päiväntasaajaa).

Koska tämä korkeapaine oli sen verran lännessä, aluksi kylmä ilmavirtaus ei yltänyt Suomeen asti eikä Itä-Eurooppaan, ja muutamana päivänä toukokuun alussa Suomessa oli yhtä lämmintä kuin Turkissa. Mutta toukokuun 10. päivän tienoilla tämä korkeapaine siirtyi lännemmäksi ja Suomessa kylmeni. 12.5.2004 Lahdessa mitattiin huimat -7 astetta. Tätä kirjoitettaessa (26.5.2004) kylmä ilmavirtaus jatkuu ja sen on ennustettu jatkuvan ainakin muutaman päivän.

Alla on CNN:ltä otettu sääennustus koskien Bulgarian pääkaupunkia Sofiaa maanantaina 24.5.2004. Kuten näette, yölämpötilan ennustettiin putoavan lähelle nollaa. Ja Sofia sentään sijaitsee 42. leveysasteella!

 

Suuret nälkävuodet 1866-1868

Olen jo aikaisemmin miettinyt että mikä oli se säätila joka sai aikaan sadon menetyksen suurimmassa osassa Suomea vuonna 1867. Kirjoista olen saanut lukea että talvi ja kevät oli sinä vuonna poikkeuksellinen: helmikuun alusta kesäkuuhun vallitsi melkein taukoamaton koillinen ilmavirtaus, ja kirjassa "Urjalan historia" kerrotaan näin: "Talvi kesti pitkälle kevääseen, vielä toukokuun lopullakin oli Urjalassa monin paikoin kinoksia. Touot saatiin juhannukseen mennessä tehdyksi. Kun sitten kesä-heinäkuun vaihteessa luonto vihdoin puhkesi kukoistukseen, alkoi ihana kesä. ... Karjanravinnosta oli erityisen ankara puute, koska toukokuussa ei vielä kasvanut maassa juuri mitään." Muista lähteistä saamme lukea että kesäkuun alussa oli mahdollista kulkea jalan järven poikki.

Miten voisi olla mahdollista että järvet olivat jäässä vielä kesäkuussa? Entä kuukausia kestävä koillinen ilmavirtaus? Luulen että olen nyt löytänyt vastauksen: sama ilmiö joka sai aikaan kylmän kevään Malagassa ja kylmän toukokuun Suomessa -- Atlantilla majaileva korkeapaine. Aamulehdessä oli jokin aika sitten juttu Suurista nälkävuosista, ja siinä kerrottiin että toukokuu vuonna 1867 oli noin kuusi astetta normaalia viileämpi. Siinä sanottiin myös että sinä keväänä jääpeite pohjoisella Atlantilla oli normaalia etelämpänä. Se teki pohjoisesta ilmavirtauksesta entistä kylmemmän.

Palatkaamme vielä näihin nälkävuosiin. Eri lähteistä voimme lukea että kaikkia viljalajeja ei suinkaan kohdannut täydellinen kato. "Urjalan historia" kertoo:

"Vuoden 1867 tulos oli edellistä huonompi. Rukiista tuli vain kaksi jyvää, vehnästä täysi kato, kaurasta viisi jyvää, herneestä kato ja perunasta huonompi sato edellisenä vuonna, joskin nyt säästyttiin rutolta." [s. 128]

Aikaisemmin kirjassa kerrottiin vuoden 1866 sadosta:

- Vehnä, alle keskitason, 4 jyvää
- Ruis, kato, 3 jyvää
- Ohra, alle keskitason, 4 jyvää
- Kaura, keskinkertainen, 6-7 jyvää
- Herne, kato, 2 jyvää.

Selkokielellä, vuonna 1867 kaurasta saatu viiden jyvän sato oli alle keskitason mutta kuitenkin lähellä sitä.

"Urjalan historia" kertoo seuraavaa vuoden 1866 sadosta:

"Vuoden 1866 kesällä alkoivat ne luonnonoikut, joille ihminen ei mahtanut mitään. Kevät oli kylmä, mutta ruis harvaan kasvaneenakin näytti kehittyvän suotuisasti. Mutta kesän ollessa kauneimmillaan "taivaan akkunat aukenivat" ja vettä virtasi viikosta toiseen taukoamatta. Rantaniityt ja -pellot joutuivat ennen pitkää täysin veden valtaan, ja tilanne huononi jatkuvasti ollen pahimmillaan elokuun puolivälissä. ... Syksynkin säät jatkuivat häiriöllisinä. Sateiden liottamilla pelloilla oli varsin hankala tehdä kylvötöitä, joita lisäksi nytkin rankkasateet usein häiritsivät. ... Syyskuun lopun ankara helle ei suinkaan ollut suotuisa märkään maahan heitetylle siemenelle. Jo marraskuun lopussa saatiin vankka lumi jäätymättömään maahan."

Virallisesti "helle" tarkoittaa sitä lämpötila on yli +25 astetta. Kuulostaa  uskomattomalta olisi päästy tällaisiin lukemiin. Tekemässäni taulukossa (paina tästä) syyskuun lopussa ei olisi mahdollista päästä lähellekään +25 astetta (myös toukokuun 12. päivänä Lahdessa mitattu -7 astetta on asteen verran enemmän kuin taulukon mukaan olisi ollut mahdollista).

Pieni jääkausi

On kerrottava vielä yksi seikka koskien katovuotta 1867: sitä pidetään "pienen jääkauden" viimeisenä kylmänä henkäyksenä. Pieni jääkausi alkoi 1400-luvulla 200 vuotta kestäneen keskiajan lämpimän kauden jälkeen, ja saavutti huippunsa 1600-luvulla. 1700-luku oli taas hiukan lämpöisempi mutta 1800-luvun alkupuolella koettiin uusi viileämpi jakso. Mikä aiheutti pienen jääkauden? Mahdollisesti tekijöitä on useampia: tulivuorenpurkaukset; sekä auringon matalampi aktiivisuustaso (1600-luvulla auringonpilkkuja oli poikkeuksellisen vähän, ilmiö tunnetaan nimellä "Maunderin minimi"); sekä Golfvirran heikkeneminen. Golfvirta on osa maailmanlaajuista veden kiertokulkua. Sitä pitää yllä Grönlannin itäpuolella toimiva ns. "makeanveden pumppu". Golfvirta saa alkunsa Karibianmereltä, ja se liikkuu noin 2-3 kilometrin tuntinopeudella Pohjois-Atlantin poikki kohti Jäämerta. Koska Golfvirta on ympäristöään lämpimämpi myös sen suolapitoisuus on suurempi. Kun virta kohtaa kylmän Jäämeren, se jäähtyy ja suolaisempana se painuu pohjaan -- se jäähtyessään myös höyrystyy ja sen suolapitoisuus kasvaa entisestään -- ja jatkaa matkaansa Atlantin keskiselännettä pitkin etelään. [Alla olevissa kuvissa olen yrittänyt kuvata ilmiötä yksinkertaistettuna; todellisuudessa ilmiö on monimutkaisempi ja hienostuneempi eivätkä tiedemiehet ole selvittäneet sen periaatteita täysin.] Tiedemiehet uskovat että Napajäätiköiden ja Grönlannin sulamisen sekä lisääntyvien sateiden seurauksena tälle alueella muodostuisi suuri makeanveden vaippa joka häiritsee suolaisen veden vajoamista pohjaan ja sitä kautta hidastaisi Golfvirtaa. Virta onkin hidastunut viime vuosikymmenten aikana mutta asiaa ei pidetä vielä kovinkaan merkittävänä. Arvoitukseksi jää että onko napajäätiköiden sulaminen ollut syynä Golfvirran hidastumiseen vai ovatko tiedemiehet keksineet tästä syyn virran hidastumiselle. Joka tapauksessa, tiedemiehet eivät usko että ilmasto viilenisi merkittävästi Euroopassa.

Normaali tilanne:

 

Tilanne lämpenemisen jälkeen:

 
 

Uskon että Golfvirran heikkeneminen on saattanut olla osaltaan syynä Pieneen jääkauteen. Pientä jääkautta edelsi 200 vuoden lämmin jakso jolloin Islannissa ja jopa Grönlannissa pystyttiin kasvattamaan viljaa. Entäpä jos tämä keskiajan lämmin jakso sulatti Grönlantia ja napajäätiköitä niin paljon että Golfvirta hidastui ja ilmasto kylmeni 500 vuodeksi? Ja sitten kun jäätä kertyi tarpeeksi, Golfvirta käynnistyi taas??

Karttakirjoissa Golfvirta kuvataan talvella paksummin nuolin kuin kesällä. Siis, jos Golfvirta heikkenisi, sen pitäisi ensin näkyä kesällä matalapainetoiminnan ja läntisen ilmavirtauksen heikkenemisenä? Tammi-helmikuussa 2002 matalapaineiden kulku keskeytyi kun Pohjois-Atlantille muodostui korkeapaineen selänne ja sen itäreunaa pääsi purkautumaan hyvin kylmää ilmaa Keski- ja Itä-Eurooppaan (artikkeli jonka kirjoitin tuolloin lopussa). Ja nyt, tapahtui sama ilmiö. Onko tämä merkki Golfvirran heikkenemisestä? Onko tulossa uusi "pieni jääkausi"? Kumpi oli ensin, muna vai kana? Pitääkö Golfvirta yllä matalapainetoimintaa vai matalapainetoiminta Golfvirtaa? Voiko pitkään paikallaan pysyvä korkeapaine heikentää tätä virtaa? Pienen jääkauden kehittyminen huippuunsa kesti 300 vuotta, mutta toistuuko tämä tapahtuma tällä kertaa paljon nopeammin? Voidaan leikkiä että kasvihuoneilmiö alkoi Pohjolassa "virallisesti" 1.1.1988 kun Atlantin lämpimät ilmamassat vihdoinkin pääsivät Suomeen pitkän kylmän jakson jälkeen. Jos halutaan keksiä ajankohta jolloin tämä lämmin kausi päättyi se voisi olla maanantai 10.5.2004 kello 15:00 jolloin kylmä rintama saavutti eteläisen Suomen.

Tämä on tietenkin vain spekulointia, ja voi olla että ilma lämpenee piankin uudestaan, mutta kannattaa seurata sääkarttoja ja pitää silmällä, että muodostuuko Atlantille lisää pitkään paikallaan pysyviä korkeapaineen alueita.
 

Pasi Toivonen
 
 

--------------------------------------------------------------------------------

04.01.2002

Maapallon ilmasto lämpenee III

Ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1995 saatiin Suomessa kylmä joulukuu. Vaikka täällä ei ennätyspakkasia mitattukaan, muualla Euroopassa niistä saatiin kärsiä muidenkin edestä: Pohjois-Kreikassa lämpötila laski pariinkymmeneen miinusasteeseen; Romaniassa pakkasasteita mitattiin 31 ja Saksassa, Baijerissa jopa 45 (joidenkin lähteiden mukaan 46) astetta! Syy näihin pakkasiin oli voimakas korkeapaine joka muodostui aivan Brittein saarten länsipuolelle, ja jonka itäreunaa pitkin pääsi puhaltamaan pohjoisesta ja koillisesta hyvin kylmää ilmaa kaikkialle Eurooppaan. Tällaisen korkeapaineen muodostuminen Pohjois-Atlantille on hyvin harvinaista etenkin talvella, joten on täysin mahdollista että kyseessä ei ollut luonnollinen vaan keinotekoisesti aikaansaatu sääilmiö.

IPCC on etukäteen arvellut että vuosi 2001 olisi ollut historian toiseksi lämpimin; 0,3 astetta kylmempi kuin vuosi 1998, jota pidetään yleisesti lämpiminpänä siitä lähtien kun mittauksia on alettu tehdä 1850-luvun puolivälistä lähtien. Saa nähdä vaikuttavatko joulukuun kylmät säät lopputulokseen. Helsingin Sanomissa oli 9.9.2001 mielenkiintoinen artikkeli, jossa annettiin suunvuoro -- lehden aikaisemman politiikan vastaisesti -- kasvihuoneilmiöön epäilevästi suhtautuville tutkijoille. Artikkelissa mainitaan tanskalaiset fyysikot Egil Christensen ja Knud Lassen, sekä selitetään lyhyesti heidän teoriansa kasvihuoneilmiöstä: syy ilmaston lämpenemiseen heidän mukaansa on auringon aktiivisuuden tilapäinen lisääntyminen -- tämä näkyy auringonpilkkujen lisääntymisenä -- joka vähentää maapallolle saapuvan kosmisen säteilyn määrää ja täten myös pilvien määrä vähenee. Myös mittauspisteiden vähäisyys sekä niiden keskittyminen liiaksi kaupunkien ympärille saavat artikkelissa haastatellun suomalaisen merigeologin Boris Winterhalterin epäilemään kasvihuoneilmiön todenperäisyyttä.

Voin sanoa, että olen melko lailla samoilla linjoilla merigeologi Winterhalterin sekä näiden tanskalaisten fyysikkojen kanssa, mutta sanoisin toisaalta, että kasvihuonekaasujen olisi pitänyt lämmittää maapalloa näiden 200 vuoden aikana ainakin jonkin verran; en usko, että tutkijat jotka uskovat hiilidioksidin nostavan lämpötilaa olisivat täysin väärässä. Kuitenkin, mikäli lähdemme siitä olettamuksesta että IPCC:n laskema 0,6 asteen lämpötilan nousu viime vuosisadalla perustuu mittausvirheisiin, silloin lämpötila ei hiilidioksidin märän lisääntymisestä huolimatta olisi noussut, ainakaan näin paljon. Satelliittimittaukset antavat tukea tälle väitteelle, sillä niiden perusteella lämpenemistä ei ole juurikaan tapahtunut viimeisen 21 vuoden aikana. Jos oikein tarkkoja ollaan, voidaan havaita että viimeisen viiden vuoden aikana nousua olisi ollut Pohjoisella pallonpuoliskolla noin 0,3 astetta -- juuri silloin kun auringon aktiivisuus oli korkeimmillaan -- mutta, että Eteläisellä pallonpuoliskolla nousua ei tällöinkään ollut juuri havaittavissa. Täten, lämpötilan nousu kokonaisuudessaan jää 0,15 asteeseen huolimatta kasvihuonekaasuista, auringon aktiivisuuden lisääntymisestä sekä toimista joilla maapalloa tarkoituksella pyritään lämmittämään korkeaa teknologiaa käyttäen (lue artikkeli kotisivultani http://www.mantta.fi/~patato/Yst6.html). Olisiko niin, että lämpenemisen sijaan maapallo olisikin viilenemässä hirvittävää vauhtia?

Joulukuussa esitettiin televisiossa mielenkiintoinen dokumentti aurinkokunnastamme. Kun sarjan kolmas eli viimeinen osa oli alkamassa, kuuluttaja kertoi että jakso saattaa aiheuttaa ahdistusta perheen pienimmille. Jakson nimi oli "Maan tulevaisuus". Koska minä olen aikaisemminkin katsellut aihetta käsitteleviä ohjelmia, arvelin jo etukäteen tietäväni mitä asioita ohjelmassa tultaisiin käsittelemään, ja miksi kuuluttava antoi tällaisen varoituksen. Arvaukseni osoittautui oikeaksi.

Kuten jakson nimikin kertoi, ohjelma keskittyi tapahtumiin joiden uskotaan käyvän toteen aurinkokunnan loppuaikoina. Kun aurinko polttaa energiaansa loppuun, se kasvaa. Kasvun uskotaan olevan alussa hidasta: noin 10% miljardissa vuodessa; mutta loppua kohden se kiihtyy ja noin kahdeksan miljardin vuoden päästä aurinko kasvaa niin suureksi että se nielaisee Maan. Ohjelmassa kerrottiin, miten maan päällä asiat tullaan kokemaan: Kun lämpötila on noussut 5%, kasvit alkavat kuolla; kun lämpötila nousee 10%, alkavat eläimet kuolla; lämpötilan noustua 15% meret alkavat höyrystyä, jolloin muodostuu paksu pilvipeite Maan ilmakehään ja lämpötilan nousu kiihtyy entisestään. Lopulta Maa-planeetta muuttuu tulipalloksi joka syöksyy aurinkoon... Ei mikään miellyttävä tulevaisuuden kuva. Varmasti tällainen aiheuttaa ahdistusta pienelle lapselle, sellaiselle joka kuitenkin on tarpeeksi vanha ymmärtämään mitä ohjelmassa sanottiin. Minutkin tieto hiljensi vaikka osasin tällaista odottaakin. Kaiken lisäksi kerrontaa elävöittämään käytettiin huolella tehtyjä tietokone-animaatioita.

Eräässä toisessa BBC:n tiedeohjelmassa kerrottiin, että tiedemiehet uskovat Marsin "jokien" syntyneen kolme miljardia vuotta sitten, jolloin planeetan pinnalla virtasi vesi. Nyt siellä on liian kylmää, joten kaikki kosteus on muodostunut jääksi planeetan napaseuduille jo aikoja sitten. Huomaatko ristiriidan: samat tiedemiehet jotka uskovat auringon lämpenevän 10% miljardissa vuodessa, uskovat että kolme miljardia vuotta sitten Mars oli lämpimämpi paikka ja että siellä virtasi vesi? Tämän logiikan mukaan Marsin olisi pitänyt olla kolme miljardia vuotta sitten vielä nykyistäkin kylmempi paikka! Pekka Reinikainen on kirjassaan "Unohdettu Genesis" selittänyt, että koko teoria auringon toiminnasta fuusioreaktioineen pitäisi heittää romukoppaan. Hänen mukaansa aurinko käyttäytyy niin kuin palavat esineet yleensäkin käyttäytyvät: polttoaineen vähetessä se pienenee eikä suinkaan kasva. Todistaakseen tämän Reinikainen on laittanut kirjaansa tilastoja jotka tosiaankin osoittavat, että aurinko on pienentynyt prosentin verran viimeisen 200 vuoden aikana. Reinikaisen teoria selittäisi, miksi Marsissa on aikoinaan virrannut vesi. Tiedemiehet eivät hyväksy tätä teoriaa, koska tällöin aurinko ei voisi olla enempää kuin 50 000 vuotta vanha. Myös evoluutioteoria täytyisi tällöin romuttaa.

Jos lähdemme siitä olettamuksesta että Reinikainen on oikeassa, pääsemme mielenkiintoiselle tutkimusmatkalle. Voisimme ajatella, että kenties keskiajan lämmin jakso johtui osittain siitä, että aurinko oli silloin hieman nykyistä suurempi. Sitten, vuosien 1500 ja 1700 välisenä aikana ilmasto oli huomattavasti kylmempi auringon passiivisemman jakson (vähän auringonpilkkuja) takia, mutta myös siksi että monet tulivuorenpurkaukset syöksivät suuria tuhkamääriä ilmakehään. Tämä jälkimmäinen väite ei ole täysin tuulesta temmattu, sillä siihen aikaan maalatuissa tauluissa auringonlaskut kuvataan poikkeuksellisen punaisiksi (tämä on syy myös siihen, miksi maailmanlaajuisen ydinsodan jälkeen iltaruskot ovat poikkeuksellisen kauniita). Sitten, 1700-luvun puolivälistä lähtien tulivuorenpurkaukset vähenivät ja auringon hiljainen jakso päättyi. Ilmasto lämpeni vähitellen, mutta ei enää niihin lukemiin joista keskiajalla saatiin nauttia koska aurinko oli tällä välin kutistunut. Ihmisen toiminta tänään on sitten lämmittänyt ilmastoa sen verran, että viileneminen on saatu tilapäisesti pysäytettyä ja jopa käännettyä lieväksi lämpenemiseksi.

Yhteenvetona voidaan sanoa, että ilmeisesti ilmastoa on yritetty lämmittää tarkoituksellisesti syöttämällä ilmakehään suuria energiamääriä sekä ilmavirtausten reittejä ohjailemalla. Kun tähän lisätään ihmisen toiminnalla aikaansaatu ihmisen toimilla aikaansaatu tahaton lämpötilan nousu sekä viime vuosituhannen lopulle osunut auringon aktiivisempi jakso (paljon auringonpilkkuja), ilmasto on lämmennyt vuosien 1979 ja 2000 välillä aikaisemmin mainitut 0,15 astetta. Jotta saataisiin todella näyttämään siltä että kasvihuoneilmiö olisi totta, nämä samat tiedemiehet jotka syöttävät energiaa ilmakehään ohjailevat korkeapaineiden ja matalapaineiden reittejä niin että lämpimät ilmamassat pysyttelevät tiheästi asutettujen seutujen, kuten Euroopan yllä. Ilmeisesti tämän vuoksi Pohjoisella pallonpuoliskolla on noussut 0,3 astetta kun taas Eteläisellä pallonpuoliskolla lämpenemistä ei ole havaittu lainkaan. Ilmeisesti Yhdysvalloissa monina perättäisinä vuosina koettu kuivuus ja sadon menetykset ovat seurausta tästä ilmaston säätelystä ja tarkoituksella aiheutettuja. En osaa varmasti sanoa, miksi nimenomaan Yhdysvallat on näiden Illuminati-tiedemiesten hampaissa, mutta siellä hehtaarisadot ovat suuria ja silloin myös satotappiot kuivina kesinä. Saattaa myös olla niin, että Pohjois-Amerikan Keskilänteen on suhteellisen helppo luoda voimakas korkeapaineen alue joka pysyy paikallaan koko kesän, jolloin lännestä tulevat säärintamat pysähtyvät rannikolle ja kuihtuvat siellä pois. Koska Illuminatin tarkoituksena on hävittää maapallolta neljä miljardia ihmistä, sekä uudelleen asuttaa väestö, kuivuus ja katovuodet tulevat jatkumaan USA:n keskilännessä myös tulevina kesinä. Vuonna 1999 Texe Marrs julkaisi videon (http://www.texemarrs.com/091999/thirst1.htm) jossa hän ennusti että Amerikkaa tulee kohtaamaan ankara kuivuus. Tämä ennustus on toteutunut hämmästyttävän hyvin. Drought Watchin (http://enso.unl.edu/ndmc/watch/watch.htm) mukaan noin puolet Yhdysvaltoja on eri asteisen kuivuuden kourissa. Mikäli tämä talvi on siellä vähäsateinen ja ensi kesä yhtä kuiva kuin mitä parina viime vuotena on koettu, seuraukset maailman suurimman viljanviejän maataloudelle saattaisivat olla tuhoisat. Viljan hinta nousisi, maailmalla saattaisi syntyä nälänhätää, valtiot joutuisivat sekasortoon... Mutta tätähän Illuminati haluaakin. Näin ollen, minä ainakin tulen seuraamaan suurella mielenkiinnolla talven ja tulevan kesän säätä, niin Pohjois-Amerikan, Suomen kuin koko maailmankin osalta.


 Takaisin