TULI TAIVAASTA: Elonkorjuukuun taistelu & tosikertomus avaruussukkuloista

by "One Who Knows" -- Luku 7

USA:n ja Japanin välinen vihamielisyys

Toinen uhkaava kriisi oli tämä kasvava vihamielisyys USA:n ja Japanin välillä. Näytti aivan siltä kuin Washington ei osaisi tehdä mitään oikein Japanin suhteen. 10.4.1981, tämä ensimmäinen yritys laukaista avaruussukkula Columbia tapahtui Cape Canaveralissa. Se päättyi epäonnistumiseen tietokone-ongelman vuoksi, mutta se oli tärkeä uutinen sinä päivänä Amerikassa. Japanissa eräs toinen uutinen oli tärkeä tuona päivänä.

Edellisenä päivänä, eräs amerikkalainen sukellusvene oli upottanut japanilaisen partioveneen, ilmeisesti törmäämällä siihen. Sitten tämä sukellusvene oli paennut paikalta edes yrittämättä pelastaa eloonjääneitä. Mikä pahempaa, koska Yhdysvallat ei ollut edes myöntänyt tätä välikohtausta Japanin viranomaisille kuin vasta 36 tuntia tapauksen jälkeen, tämä episodi nostatti yhä enemmän kysymyksiä japanilaisten milessä.

Laivastolla on erilainen selitys -- kuten tavallisesti

Yhdysvaltain laivasto julkaisi raportin joka eroaa huomattavasti kolmentoista onnettomuudesta selvinneen japanilaisen todistuksista. Tässä Laivaston raportissa jopa törmäyspaikka oli 3,5 mailia sivussa todellisesta törmäyspaikasta. Japanilaiset halusivat tietää että MIKSI.

Japanilaiset alkoivat vaatia vastauksia tähän sekä moniin muihin kysymyksiin jotka liittyivät tähän tapaukseen. Tämä niinsanottu japanilaisen partioveneen "vahingossa" tapahtunut upottaminen oli vain yksi haava USA:n ja Japanin välisissä suhteissa.

Järkytys toisensa perään ravisteli Japania. Amerikkalaiset sotalaivat purjehtivat japanilaisten kalastusalusten välistä, rikkoen verkkoja. Äkkiä, kerrottiin että amarikaklaiset laivat joissa oli ydinaseita käyttivät japanilaisia satamia säännöllisesti, salassa.

Ulkoministeri Haig perui vierailunsa Japaniin. Hän jopa perui Japanin pääministeri Suzukin kutsun Washingtoniin. Hän käytti sellaista kieltä joka sai aikaan syytöksiä Japanissa että Suzuki oli suunnittelemassa salaista sotilasliittoa Yhdysvaltain kanssa. Ironia tässä kaikessa oli, että Suzukin vaikeudet johtuivat siitä että hän vastusti tällaista liittoa.

Faktat, tietysti, olivat sellaisia että Japania yritettiin painostaa koska suuria määriä väärennettyä rahaa virtasi Etelä-Amerikasta ja Antarktikselta. Lisäksi, nämä bolshevikit Yhdysvalloissa halusivat Japanin aseistautuvan uudelleen, tulevan läntisen Tyynenmeren poliisiksi. Suzukin edeltäjä, Pääministeri Ohira, oli valmis yhteistyöhön amerikkalaisten bolshevikkien kanssa huolimatta Venäjän varoituksista.

Sitten, yllätysten yllätys, Ohira kuoli äkkiä, ja Suzuki tuli tilalle. Suzuki ei halunnut aseistaa Japania uudeleen, ja niin amerikkalaiset bolshevikit halusivat hänet pois virastaan. Japani oli kohdannut kaikenlaisia järkytyksiä näinä kuukausina, mutta niillä oli yksi yhteinen tekijä: niiden tarkoituksena oli saada Japani ja erityisesti Päministeri Suzuki menettämään kasvonsa, ja kasvojen menetys on aasialaiselle erityisen tuskallista.

Aasiassa, kasvojen menetys on hyvin, hyvin vakava asia. Käyttämällä sitä poliittisena aseena, amerikkalaiset bolshevikit uskoivat että he pystyisivät kaatamaan Suzukin hallituksen. Kuka ikinä seuraisikaan Suzukia, hänen täytyisi valmistautua sotaan mikäli hän aikoisi tehdä yhteistyötä Washingtonin kanssa.

Muita paikkoja

Muualla Aasiassa, Punainen Kiina ja Vietnam olivat juuri käyneet raskaita raja-taisteluita joista tuli paljon uhreja. Sillä välin, tämä niin kutsuttu Reaganin hallitus valmistautui julistamaan avoimesti että se myisi kaikkein nykyaikaisimpia aseitaan Punaiselle Kiinalle. Mahtaisitko sinä olla samaa mieltä että tämä syöpä joka oli kalvamassa Amerikkaa oli saanut aikaan täydellisen hulluuden? Ajatteletko että asiat olisivat korjautuneet tämän jälkeen? Tuota, kaikki on varmasti muuttunut paljon pahemmaksi. Sinulla ei ole aavistustakaan millainen vuosikymmen 1980-luku todella oli.

Euroopassa myös, oli mylerrystä bolshevikki-agenttien ansiosta. Italian hallitus oli juuri kaatunut valtavassa skandaalissa johon oli liittynyt monien maan johtavien kansalaisten massiivinen salaliitto.

Länsi-Saksassa, liittokansleri Helmut Schmidt oli tulilinjalla niiden voimien taholta jotka halusivat horjuttaa tasapainoa jonka hän oli luonut Idän ja Lännen välille.

Ja Ranskassa, bolshevikit saivat suuren vaalivoiton. Siihen asti, Ranskalla oli ollut erityisen läheiset suhteet Neuvostoliiton samoin kuin Lännen kanssa. Tämä luottamus oli saatu aikaan kovalla työllä alkaen Charles de Gaullen ajoista, mutta tämä uusi presidentti, Mitterrand, uurasti kovasti tehdäkseen tyhjäksi nämä uroteot. Mitterrand yrittäisi tuoda Ranskan Neuvostoliiton vastaiseen leiriin, jota amerikkalaiset bolshevikit johtavat. Huomioi hänen nykyinen läsnäolonsa jokaisessa avoimessa sekä suljetussa kokouksessa, ja yhdistä itse palat.

Näihin aikoihin, suuret ja pienet kriisit yltyivät kaikkialla ympärillämme, ja suurelta osin ne eivät olleet sattumaa. Ne olivat osa amerikkalaisten bolshevikkien tarkoituksellista strategiaa luoda sota. Muuttamalla maailma kriisi-padaksi, he olivat rakentamassa näyttämöä YDINSOTA NUMERO YHDELLE. Koko maailma oli täynnä levottomuutta aivan samoin kuin Balkanin niemimaa juuri ennen Ensimmäistä maailmansotaa. Onko tämä sekasorto vähentynyt?

Ensimmäinen maailmansota syttyi, näennäisesti onnettoman sattuman seurauksena, Itavallan arkkiherttuan murhalla.

Kun avaruussukkula Columbia lähti epäonniselle lennolleen 12.4.1981, erityisten lentokoneiden laivue oli mukana auttaakseen sen seuraamisessa. Yhdysvallat oli riippuvainen nykyaikaisista "range-instrumentation" -lentokoneistaan. Nämä olivat lentäviä tutkia ja tietoliikenne-asemia jotka tunnettiin nimellä "Froop Snoot" valtavan pullistuvan nokkansa takia.

Tämä erityinen lentokone oli muokattu Boeing 707, merkitty nimellä "EC-135N". Kun ne eivät olleet mukana avaruus-laukaisuissa, näillä koneilla oli myös muuta käyttöä, mukaanlukien venäläisten satelliittien seuraaminen. Näitä koneita oli vain muutama, joten ne kaikki olivat hyvin tärkeitä. Kun avaruussukkula Columbia nousi ilmaan huhtikuussa, näitä koneita oli kahdeksan.

Sukkula-ohjelma oli elintärkeä bolshevikkien sota-suunnitelmille, ja "EC-135N" -koneet olivat elintärkeitä tälle sukkula-ohjelmalle. 6.5.1981, eräs "EC-135N", lempinimeltään "Boss Hog", nousi tukikohdastaan, Wright-Pattersonista, Ohiosta. Se suuntasi itään sellaisella reitillä jonka oli tarkoitus näyttää rutiininomaiselta harjoitus-lennolta. Kun tämä muokattu Boeing 707 lensi itään, se teki odottamattoman kohtaamisen.

Leijuen kukkuloiden yllä läntisessä Marylandissa, eräs yksinäinen Cosmosphere oli odottamassa tätä lentokonetta. Kello 10:51 Itärannikon aikaa, "Boss Hog":in lentäjä lähetti radiolla tukikohtaan seuraavat sanat: "Flight level 29". Tämä kone oli 29.000 jalan korkeudessa.

Hetkeä myöhemmin tämä Cosmosphere-alus ampui varattuja hiukkasia alas tähän koneeseen joka oli maileja sen alapuolella. Tämä säde poltti reiän koneen runkoon. Ohjaamosta katosi ilma. Tämä säde aiheutti myös toisen räjähdyksen muuttaen koneen tulipalloksi.

Tämä romuttunut lentokone putosi alas kuin kivi. Tutkaliikenteen tarkkailijat säikähtivät nähdessään koneen katoavan äkkiä tutkalta, mutta se oli kaikki dokumentoitu. Se oli ohi ennenkuin he edes tiesivät että jotakin oli tapahtunut.

Maan päällä, silminnäkijät kuulivat "boom-boom-boom", ja hetkeä myöhemmin jättimäinen tulipallo tuli ujeltaen alas pilvistä. Ainakin kymmenen minuutin ajan pieniä osia putosi alas kymmenen mailin laajuiselle alueella.

Jos mikä tahansa lento-onnettomuus tapahtuu, joka on yhtä väkivaltainen kuin tämä, tutkimukset kestävät tavallisesti yli kuukauden -- mutta ei tällä kerralla. Perjantaina, 29. toukokuuta, vain kolme viikkoa maahansyöksyn jälkeen, Ilmavoimat vaivihkaa ilmoitti että sen tekemät tutkimukset olivat jo loppuneet ja että lentäjä oli tehnyt "jonkinlaisen virheen". Ilmavoimat tiesivät mikä oli tuhonnut heidän tutkakoneensa, mutta he myös julistivat että "nyt ei ollut aika kertoa tuloksista julkisuuteen".

Samalla kun Ilmavoimat olivat yhä toipumassa tämän arvokkaan "EC-135N" -lentokoneen tuhoutumisesta, oli Laivaston vuoro pitää hauskaa. Auttaako mikään näistä tapahtumista hahmottamaan kokonaiskuvaa, sen suhteen mitä "todennäköisesti" tapahtui kaikissa näissä merisota-harjoituksissa?

Nämä hiukkas-säteet OVAT NIIN TEHOKKAITA ETTÄ NE VOIDAAN KOHDISTAA SUORAAN SUIHKUKONEEN TURBIINIIN -- LENNOSSA. Taas kerran, Venäjän kohde oli erittäin nykyaikainen elektroniseen sodankäyntiin suunniteltu suihkukone. Tämä kone oli eräs "EA-6B" -merkkinen pertiokone (Prowler) joka oli mukana ydinläyttöisellä lentotukialuksella, USS Nimitzillä.

Tiistai-iltana, 26.5.1981, USS Nimitzillä harjoiteltiin lentokoneiden yöllisiä laskeutumisia Itärannikon lähellä. Laskeutumiset lentotukialuksen kannelle ovat aina vaarallisia, varsinkin jos ne tehdään yöllä; mutta, tällä "EA-6B" -koneella on yksi erityinen etu. Se on varustettu automaattisella laskeutumisjärjestelmällä joka sallii turvallisen laskeutumisen jopa silloin kun näkyvyyttä ei ole lainkaan.

Osin tämän seurauksena, Prowlerit tiedetään lentotukialuksen turvallisimmiksi koneiksi, mutta toukokuun 26. päivän yönä eräs Venäjän uusista Cosmosphere-aluksista leijui korkealla USS Nimitzin yllä. Se oli eräs kahdesta jotka oli aseistettu hiukkas-säteillä.

Kun tämä "EA-6B" lähestyi USS Nimitziä laskeutuakseen, Cosmosphere oli odottamassa. Kun viimeisen lähestymisvaiheen kriittinen hetki koitti, tämä Cosmosphere ampui. Nämä näkymättömät neutronisäteet surmasivat miehistön (kolme miestä) välittömästi sekä sokaisivat lentokoneen elektroniset järjestelmät.

Ollen äkkiä ilman ohjausta, tämä suihkukone kääntyi oikealle ja törmäsi kannelle joka oli täynnä lentokoneita. Tulos: 14 kuollutta, 48 haavoittunutta, sekä 20 tuhoutunutta tai vaurioitunutta lentokonetta. Se oli Laivaston pahin lentotukialuksen kannella sattunut onnettomuus 1950-luvun alkupuolen jälkeen.

Yhdysvallat nälvii Venäjää

Näihin aikoihin puhuttiin paljon "kansallisesta turvallisuudesta". Mitä tämä tarkoitti? Voisiko olla kansallista turvallisuutta ilman kansallista eloonjäämistä?

Hassu asia -- meidän johtajamme jatkoivat vakuutteluaan että uhka meidän turvallisuudellemme oli Venäjä. Sitten, samalla kun me emme katsoneet, he kääntyivät ympäri ja PILKKASIVAT VENÄLÄISIÄ. Tässä on esimerkki.

Tämä lentotukialus Nimitz saapui satamaan pian onnettomuuden jälkeen. Se saapui satamaan 28. toukokuuta ja lähti taas matkaan kaksi päivää myöhemmin, 30. toukokuuta. Virallinen tarina oli että alus suuntasi kohti Karibiaa jatkaakseen harjoituksiaan.

Tämä Nimitz, kuitenkin, oli käsketty purjehtimaan pohjoiseen, ei etelään. Se oli merkittävä poikkeama normaalista käytännöstä -- amerikkalaisen lentotukialus-ryhmän käskettiin purjehtia Barentsin merelle, aivan Venäjän läheisyyteen. Tämän retken odotettiin olevan lyhyt, mutta se oli mitä vaarallisin. Se oli mielipuolinen toimenpide amerikkalaisilta bolshevikeilta, verrattavissa suolan kaatamiseen avoimeen haavaan.

Venäläisillä oli ollut hetkensä eivätkä he tunteneet enää tarvetta esitellä voimiaan, mutta epäilemättä tulee vielä aika jolloin kumpikaan osapuoli ei suostu enää perääntymään.

Valheita: suuria silloin ja suuria nyt

Tämä valhe kansallisesta turvallisuudesta oli aivan yhtä suuri valhe silloin kuin se on nyt. Mitä enemmän me teeskentelemme käyttävämme rahaa kansalliseen turvallisuuteen, sitä vähemmän turvallisuutta me saamme. Ne jotka salaa hallitsevat Amerikan tulevaisuutta (sekä täten koko maailman tulevaisuutta), eivät voi sietää totuutta ja tämä on syy miksi ainoastaan totuus voi auttaa meitä irroittautumaan siteistämme.

Näihin aikoihin tapahtui niin paljon että minulla ei ole aikaa kertoa niistä kaikista -- Iran, keski-Amerikka, Israel, jne. Tammikuussa 1982, Venäjä nykyaikaisti geofysikaalista sodankäyntiään johon liittyi sään muokkaus sekä keinotekoiset maanjäristykset -- sellaisia asioita joita tapahtuu nyt enemmän kuin koskaan. Osa Kanadaa on kärsinyt sellaisista äärimmäisistä lumimyrskyistä että "kansallinen hätätila" oli julistettu. [Suomessa on "kärsitty" epätavallisen lauhoista talvista. Suom. huom.]

Yli neljän vuoden ajan Venäjän sähkögravitatiivisten aseiden telakat, nimeltään Cosmospheret, ovat leijuneet korkealla Yhdysvaltojen yllä. Ensin he ilmoittivat olemassaolostaan luomalla jättimäisiä räjähdyksiä ilmassa pitkin Itä- ja Länsirannikkoa. Niiden määrä jatkoi kasvuaan ja ne partioivat jatkuvasti kaikenlaisten strategisten alueiden yllä.

Meidän amerikkalaiset bolshevikkimme suunnittelivat ampuvansa alas mahdollisimman monta Cosmosphere-alusta, käyttäen voimakkaita lasereita, siten kun sota syttyy. Vuoden 1981 loppupuolelle asti, ei ollut mahdollista edes havaita korkealla päämme yllä leijuvia Cosmosphere-aluksia.

Ne olivat näkymättömiä normaalille tutkalle, paitsi silloin kun ne ovat hyvin lähellä, mutta vuoden 1981 lopulla kehitettiin järjestelmä joka kykenee joskus havaitsemaan nämä alukset ja sallii laserin kohdistamisen. Tämä uusi tekniikka oli nimeltään "Computer-Enhanced Infrared" (tietokoneen avustama infrapuna). Se oli äärimmäisen herkkä laite joka pyrki aistimaan Cosmosphere-alusten lähettämän lämpösäteilyn. Se tunnistettiin lyhenteellä CEIR.

Illalla 12.1.1982, suoritettiin koeammunta erästä Cosmosphere-alusta vastaan joka partioi korkealla keskisen New Jerseyn yllä. CEIR:iä käytettiin kohdistamaan suuritehoinen maassa oleva laser tähän Cosmosphere-alukseen, sitten laserilla ammuttiin. Osa Cosmospherestä roihahti sinivihreisiin liekkeihin.

Kun liekit alkoivat levitä, aluksen miehistö kiihdytti Cosmospheren kohti rannikkoa koska kaikille aluksille oli annettu ehdoton käsky että alus ei KOSKAAN saa joutua vihollisen käsiin. Tämä vaurioitunut Cosmosphere, joka paloi sinivihreällä liekillä, nähtiin hyvin laajalla alueella Pennsylvanian itäosassa ja New Jerseyn keskiosassa.

Se oli leijunut yli 40 mailin korkeudessa, mutta se tuli alas nopeasti. Sen puolijäykkä kuori alkoi luhistua. Se ohitti Atlantic Cityn malko matalalla ja syöksyi mereen vain muutama maili rannikon ulkopuolella. Monet silminnäkijät katselivat kun Cosmosphere-aluksen jäänteet paloivat kelluen veden pinnalla noin kymmenen minuutin ajan. Tämä koko tapaus aiheutti paljon kohua paikallisten piirissä, mutta viralliset hallituksen puhemiehet sanoivat sen olleen tavallinen "ei-tapahtuma" (non-event)!

Cosmosphere-aluksen tuho sai aikaan shokki-aallon Kremlissä. Päätettiin nopeasti että Pentagonille pitäisi lähettää viesti että he maksaisivat kalliisti mikäli tapahtuma toistuisi. venäläiset tiesivät että laser oli ampunut alas heidän Cosmosphere-aluksensa, joten seuraavana päivänä, 13.1.1982, eräs Air Florida -nimisen lentoyhtiön Boeing 737, lento numero 90, jossa oli mukana laser-sodankäynnin asiantuntijoita, ammuttiin alas Washington D.C:ssä. Tämä kone törmäsi siltaan, ja vajosi jokeen. Turmassa kuoli 74 koneen 79 henkilöstä sekä 4 ihmistä sillalta pudonneista autoista. Kenties sinä muistat tämän tapauksen. Eikä sota olekin hauskaa?

Seuranneita maahansyöksyjä

Sitten seurasi sarja maahan putoamisia ja melkein maahan putoamisia -- kaikki nämä niinsanotusti selittämättömiä. Kaikki neljä Ilmavoimien Thunderbird-lentokoneiden esittelytilaisuutta pätyivät maahansyöksyyn. Eräs Boeing 737 Kaliforniassa putosi useita kilometrejä ja vältti täpärästi maahansyöksyn mutta ehti sitä ennen katkoa voimalinjoja.

Kaikkein omituisin tapaus oli Japan Air Linesin DC-8 joka putosi Tokionlahteen 9. helmikuuta laskeutumisen viime vaiheessa. Oli täydellinen lento-sää, selkeää ja aurinkoista. Tämä DC-8 oli vain 1.000 metrin päässä kiitoradasta, lentäen pehmeää liitoa. Ei ollut mekaanisia ongelmia. Äkkiä, ohjaaja käyttäytyi aivan kuin hänet olisi huumattu. Kertoman mukaan, hän vähensi kaasua kahdesta koneen neljästä moottorista. Koneen nokka kääntyi alas, törmäsi valopylväisiin ja syöksyi matalaan veteen. 24 ihmistä kuoli ja noin 150 loukkaantui.

Myöhemmin, sairaalassa, lentäjä sanoi että hänellä oli ollut "blackout". Tämä toinen lentäjä oli mennyt tokkuraan mutta hän taisteli sitä vastaan ja säilytti tajuntansa.

Äkkiä, paljastettiin informaatiota koskien Ufoja sekä alienien vierailujen salailuja, ja niin edelleen.

Neutronisäteet

Neutronisäteet häiritsevät elektronisia laitteita sekä myös ihmisen henkistä tasapainoa sekä hermojärjestelmää. Venäläiset sanoivat amerikkalaisille bolshevikeille Pentagonissa: "Jos te ammutte vielä yhdenkin Cosmosphere-aluksen, ei ole paikkaa missä piileskellä."

Helmikuussa 1982, kolme suurta ryhmäkuntaa kamppaili siitä kuka olisi "kukkulan kuningas". Eräs ryhmäkunta oli tämä Rockefellerien kartelli -- monikansallinen Suuren öljyn, Suurten pankkien, sekä Suuren bisneksen kompleksi. Toinen ryhmäkunta oli tämä bolshevikkien ja sionistien akseli jonka pääpaikkana oli sekä New York että Jerusalem.

Kolmas ryhmäkunta olivat Venäjän UUDET johtajat jotka olivat karkoittaneet suurimman osan bolshevikeista jotka olivat olleet aiemmin vallassa.

Rockefellerien ja Venäjän kartelli

Uudet toiminnalliset suhteet olivat käynnissä Venäjän uusien johtajien ja Rockefellerien kartellin välillä. Nämä järjestelyt olivat kuitenkin kaukana todellisista suhteista.

Nämä uudet järjestelyt olivat pohjimmiltaan sopimus olla vahingoittamatta vastapuolta tietoisella politiikalla. Tämä ensisijainen kohde oli vapauttaa heidät molemmat (venäläiset ja Rockefellerit) heidän yhteisestä vihollisestaan, eli amerikkalaisista bolshevikeista jotka olivat soluttautuneet tärkeisiin asemiin Washingtonissa.

Tärkein alue jolla Rockefellerien kartelli voisi olla avuksi koski taloutta. Amerikkalaisten bolshevikkien hallitsema politiikka Yhdysvalloissa pyrki Venäjän ja sen satelliittivaltioiden taloudelliseen näännyttämiseen. Tämä Rockefellerien kartelli pystyi osittain tekemään tyhjäksi tämän politiikan tekemällä yhteistyötä Venäjän kanssa.

Amerikkalaisten bolshevikkien taloudellinen sodankäynti Neuvostoliiton blokkia vastaan oli kaikkein näkyvin Puolassa. Nämä Amerikkalaiset bolshevikit lopulta onnistuivat, käyttämällä hyväkseen Solidaarisuus-liikettä, viemään Puolan sotatilaan. Sotatilaa käytettiin tekosyynä saada puolalaiset kärsimään vieläkin enemmän amerikkalaisten käsissä. Kevyesti peitelty elintarvike-saarto Yhdysvaltain taholta asetettiin Puolaa vastaan. Jopa kananruoan vienti loppui jotta puolalaiset kanafarmit joutuisivat vaikeuksiin. Tehtiin kaikki voitava jotta saataisiin puolalaiset niin epätoivoisiksi että he kapinoisivat avoimesti.

Puolan romahdus oli sotilaallinen uhka Venäjälle, ja se oli myös taloudellinen viemäriputki. Venäjän uudet johtajat puuhastelivat kömpelön keskitetyn talousjärjestelmän kanssa jonka karkoitetut bolshevikit olivat jättäneet taakseen. Sitä ei voitaisi muuttaa yhdessä yössä, joten venäläiset olivat haavoittuneita taloudellisessa sodankäynnissä. Välttääkseen taloudellisen katastrofin, venäläiset yrittivät saada itselleen lisää läntistä valuuttaa. Pitkällä tähtäimellä, venäläiset halusivat luoda molempia osapuolia hyödyttävät taloudelliset sidokset Lännen kanssa.

Siperian kaasuputki

Venäjän talouden keskeiseksi osaksi tuli tämä Siperian kaasuputki läntiseen Eurooppaan. Se oli 25 miljardin dollarin projekti, suurin Neuvostoliiton ja Lännen välinen taloudellinen projekti. Se olisi valmis vuonna 1984. Nämä bolshevikit yrittivät pysäyttää tämän projektin, mutta Rockefellerien öljy- ja bisnes-kartelli teki ahkerasti töitä avustaakseen tätä projektia. Helmikuun puolivälissä, USA:n Kauppakamari, Rockefellerien julkisivu, tuli yleisön eteen tämän kaasuputken suhteen. Se väitti Reaganin saartoa tämän putken rakennusaineita vastaan "taloudelliseksi sodankäynniksi Venäjää vastaan".

Kongressin "Joint Economic Committee" kannatti tätä kaasuputkea, ja Euroopassa, amerikkalaiset monikansalliset yhtiöt myös kannattivat tätä putkea -- kaikki paitsi Mobil Oil. Toisin kuin Rockefellerien öljykartelli, Mobil Oil Länsi-Saksassa julkisesti vastusti tätä kaasuputkea, joka olisi haitannut yhtiön tuloksentekoa.

Venäläisille, tässä kaasuputkessa oli kyse taloudellisesta eloonjäämisestä, ja koska täysimittainen sota häämötti taivaanrannalla, Kremlillä ei ollut kärsivällisyyttä niitä kohtaan jotka sanoivat uhtä ja tekivät toista. Venäläiset eivät tykänneet Mobil Oilin asenteesta, joka oli sama kuin amerikkalaisilla bolshevikeilla. Venäjän hallitsijat päättivät antaa Mobil Oilille syytä ajatella uudelleen asennetaan -- ja nopeasti.

Torstaina, 11.2.1982, venäläinen konttilaus, "Mekhanik Tarasov", lähti Quebecin satamasta päämääränään Leningrad. Se suuntasi koillisiin pitkin St. Lawrence -jokea, sitten St. Lawrencen lahteen, ja lopuksi Atlantin valtamerelle.

Purjehdittuaan Newfoundlandin eteläpuolelta, laiva otti suunnakseen idän. Sen kurssi valittiin jotta se pääsisi purjehtimaan mahdollisimman läheltä maailman suurinta öljynporauslauttaa, purjehtien sen eteläpuolelta. Arvaa mitä? Tämä lautta oli nimeltään "Ocean Ranger", jota ei operoinut kukaan muu kuin Mobil Oil. Se oli niin sanotusti uppoamaton, kuten "Titanic". Tällä laivassa, kuten niin monissa muissakin venäläisissä kauppa-aluksissa, oli aseita vaikka sitä ei myönnetty. Kun se lähestyi tätä jättimäistä porauslauttaa myrskyn lähestyessä, se laukaisi torpedon jossa oli pieni ydinkärki.

Juuri ennen kello 01:00 maanantai-aamuna, 15.2.1982, tämä torpedo saavutti kohteensa, yhden jättimäisen vedenalaisen ponttoonin. Ydinräjähdyksen veden alla ovat paljon rajoitetumpia kuin ilmassa, ja myrskytuulet ja korkeat aallot kätkivät tämän hyvin. Ponttooniin tuli reikä ja "Ocean Ranger" alkoi kallistua. Miehistö pyysi apua radiolla; ja puoli tuntia myöhemmin he kertoivat siirtyvänsä pelastusveneisiin. Mutta japanilaisten rakentama "Ocean Ranger" oli suunniteltu maailman uppoamattomammaksi öljynporauslautaksi! Lautan yksi kulma kosketti vettä ja sitten kallistuminen pysähtyi. Lautta pysyi pinnalla.

Miehistö lopetti siirtymisen pelastusveneisiin, toivoen että veneitä ei tarvittaisi lainkaan. Sitten eräs Cosmosphere-alus joka leijui porauslautan yläpuolella otti kallistuneen kulman kohteekseen. Voimakas räjähdys joka oli peräisin säde-aseesta räjäytti reiän osittain veden alla olevaan kulmaan.

Välittömästi, "Ocean Ranger" kääntyi nurin ja upposi. Se upposi niin nopeasti että pelastusveneitä ei ehditty enää laskea.

Tämä rahtilaiva, "Mekhanik Tarasov", jatkoi kurssillaan upotettuaan öljynporauslautan. Venäläiset odottivat että laiva olisi kaukana ennenkuin kukaan tajuaisi mitä oli tapahtunut -- mutta he laskivat väärin!

Noin kello 14:00, samana iltapäivänä, 15.2.1982, eräs amerikkalainen sukellusvene lähestyi "Mekhanik Tarasov" -laivaa. Sukellusvene ampui yhden torpedon. Vesi syöksyi sisään, ja rahtilaiva alkoi upota.

Myös "Mekhanik Tarasov" -laivan miehistölle oli annettu tiukat ohjeet suojella laivansa salaisuuksia, ja niin tämä venäläinen kapteeni kieltäytyi lähellä purjehtivan tanskalaisen kauppalaivan tarjoamasta avusta, samalla kun hänen aluksensa upposi vieden salaisuutensa mukanaan.

Tuota, Mobil Oil sai viestin ja vain kaksi vuorokautta myöhemmin Mobil Oil sulki kaksi muuta öljynporauslauttaansa jotka olivat lähellä ja hinasi ne rantaan.

Minä suosittelen sinua katsomaan toisen kerran kaikkiin "öljyvuoto" -onnettomuuksiin jotka ovat tapahtuneet lähihistorian aikana.


Takaisin