Nälän ja kaaoksen päivät

Tuleva suuri elintarvikepula Amerikassa

Texe Marrs

LUKU 7

Uuskolonialismi -- pientilat murskataan

"Olen ylpeä siitä että olen maanviljelijä, ja minä nautin tehdessäni tätä työtä 60 tuntia viikossa. Mutta en ole halukas tekemään tätä ilmaiseksi."

-- Blake Hurst,
Tarkio, Missouri

Kirjassani Millenium: Peace, Promises and the Day They Take our Money Away, minä esitän tämän kysymyksen: "Tuleeko nälänhätä piinaamaan Amerikkaa ja maailmaa?" Minun vastaukseni on tänään aivan yhtä ajankohtainen kuin se oli silloin:

"1970- ja 1980-luvun vaihteessa pidettiin paljon meteliä siitä kun farmarit olivat suuressa ahdingossa. Voit muistella että Country-laulaja Willie Nelson piti lukuisia Farm Aid -konsertteja yrittäessään kerätä rahaa ahdinkoon joutuneille farmari-perheille. Tänään, kukaan ei puhu paljoakaan siitä mitä tapahtuu perheviljelijälle joka omistaa vain kymmenen hehtaaria? Miksi media on hiljaa?"

"Surullinen uutinen on se, että useimmat pienviljelijöistä ovat jättäneet farminsa ja perheensä ja elävät nyt köyhydessä. Nousset tuotantokustannukset pakottavat useimmat lopettamaan. Viljelijät pekotetaan lainaamaan suuria summia pankeista sekä maksamaan korkeita korkoja. Monet pohjoisamerikkalaiset farmarit ovat menneet konkurssiin viimeisten 15 vuoden aikana."

"Järkyttävä seikka on, että valtio ja megapankit ottavat haltuunsa näiden farmareiden maan ja myyvät ne 'super-farmareille', agribisnesmiehille... Nämä varakkaat maatalouskombinaatit tuottavat suurimman osan elintarvikkeista tänään. Useimmat ovat rikkaiden ihmisten omistamia jotka eivät itse tee töitä tilalla."

"Tämä tarkoittaa sitä että maatalous on nyt vain muutamien ihmisten käsissä. Elintarvikkeiden tuotanto ja jakelu on asteittaisesti siirtynyt samojen ihmisten käsiin jotka hallitsevat rahaa. Tämä on pelottavaa. Se tarkoittaa, että keinotekoinen pula voidaan luoda välittömästi. Tämä on OPEC-tyyppinen kartelli joka operoi maataloudessa tänään."

"Jopa hyvin köyhät maat kuten Etiopia, Tsad, Vietman ja Peru tuntevat nahoissaan tämän elintarvikekriisin. Uutiset kertovat että ruokakuljetukset ovat alhaisimmillaan vuosien 1975-1976 jälkeen huolimatta siitä että miljoonat ihmiset ovat vaarassa." ⁽¹⁾

USA:n historian varhaisemmissa vaiheissa, suurin osa väestöstä kykeni elämään maan antimilla ja syödäkseen sen verran että pysyi hengissä silloin kun pörssi ja muut taloudelliset mittarit menivät kaakkoon. Viime vuosikymmeninä, kaupungostuminen on edennyt vauhdilla, saaden yli useammat ihmiset muuttamaan pois maaseudulta ja hylkäämään farminsa ja karjatilansa. Yhä suuremmassa määrin, vararikon tehneet farmarit joutuvat asumaan ahtaissa kaupungeissa, jossa ilman erityistaitoja, he joutuvat tekemään työtä nälkäpalkalla.

AGRIBISNEKSEN AIKAKAUSI

Aiemmin, siilloin kun kansallinen talous romahti, ihmiset selviytyivät pienten maapalstojensa avulla. Nämä päivät ovat mennyttä. Tämä on agribisneksen, suurten maatilojen aikakausi. Ei ole juuri lainkaan perheiden omistamia maatiloja, yhä vähemmän perheiden omistuksessa olevia karjatiloja, ja hyvin vähän perheiden omistamia farmeja. Kun seuraava suuri pulakausi koittaa, useimmat ihmiset nälkiintyvät. Ihmiset eivät voi syödä teknologiaa tai tietokoneita. Ihmiset eivät voi syödä isoja TV-ruutuja. [Ihmiset eivät voi syödä myöskään pieniä TV-ruutuja. Suom. huom.] Pian, kun romahdus tulee ja elintarvikeliikkeet sulkevat ovensa, keskiverto amerikkalainen tulee hulluksi turhautumisesta. Hänen perheensä yksinkertaisesti nälkiintyy.

Tämän päivän farmarin suuri ahdinko muuttuu keskiverto amerikkalaisen suureksi ahdingoksi huomenna. Jatkuva elintarvikkeiden tuotannon ja jakelun keskittyminen päättyy nälkäisten amerikkalaisten painajaismaiseen luhistumiseen. On täten elintärkeää että me näemme mitä tapahtuu amerikkalaiselle farmarille.

Kaksi tosiasiaa joita ei voida kieltää ovat: 1) maatilat kasvavat; 2) maatilojen lukumäärä kutistuu joka päivä.

Laura Meckler, kirjoittaessaan Associated Pressille Washington D.C:stä, raportoi että "amerikkalaisten maatilojen koko kasvaa kun edellisen vuoden pientila lopettaa." ⁽²⁾

Tässä samassa, paljastavassa artillelissa, Meckler kuvailee mitä kauaksi ulottuvia vaikutuksia tällä amerikkalaisen maatalouskulttuurin dramaattisella muutoksella on:

"Väestönlaskentakeskus raportoi, että niiden maatilojen lukumäärä joiden liikevaihto on yli 100.000 dollaria on kasvanut 51.995:stä 333.865:een vuosina 1969-1988. Samaan aikaan, maatilojen kokonaismäärä putosi 2,7 miljoonasta 1,9 miljoonaan. 'Se on huolestuttava trendi', sanoi Bill Christison, jonka farmi Missourissa on liikevaihdontaan 300.000 dollaria. 'Farmit eivät voi enää selviytyä jos ne ovat liian pieniä.'"

"'Se vain on täysin mahdotonta näille farmeille kilpailla ilman suuren koon tarjoamaa etua', sanoi Christison, National Family Farm Coalitionin pääjohtaja. 'Se on eräänlainen aikain merkki.'" ⁽³⁾

Myrphy Farmsin myynnin arvo on satoja miljoonia dolareita vuodessa. Tämä valtava kombinaatti nojaa satoihin pienempiin farmeihin jotka kasvattavat porsaita sopimuksella. Toisin sanoen, monet pienviljelijät ovat, tänään, täysin riippuvaisia jättimäisistä, useiden miljoonien dollarien korporaatio-farmeista. ⁽⁵⁾

Väestönlaskentakeskuksen mukaan, vuonna 1992 nämä suuret korporaatio-farmit, joiden pinta-ala on usein kymmeniä tuhansia eekkereitä, tuottivat 83 prosenttia maataloustuotteista. ⁽⁶⁾ Vuonna 1999, arvioitiin että niiden osuus oli noussut 90 prosenttiin.

Nämä suuret toimijat tuottivat 98% kaupallisesta siipikarjasta, 93% vihanneksista ja meloneista, 92% puuvillasta ja 91% kasvihuonetuotteista. ⁽⁷⁾

Surullinen on tämä tilasto, että suurimmalla osalla maatiloista liikevaihto on alle 100.000 dollaria ja nettovoitto 15.000 dollaria. Pieniä perheyrityksiä murskataan tasaisesti isojen poikien toimesta.

HALLITUS SUOSII AGRIBISNES-KOMBINAATTEJA

Usa:n hallituksen politiikka jatkuvasti suosii näitä suuria maatalous-yritysryppäitä. Vuonna 1998, kongressi hyväksyi asetuksen jota edustajat ja senaattorit optimistisesti kutsuivat nimellä, "Freedom to Farm Act". Allekirjoittaessaan lain, Presidentti Clinton kehui kaikille että hallitus puolustaa maanveljelijöitä. Mutta Radio Free America -ohjelmassa, Charles Walters, Acres USA -lehden julkaisija, selitti kuinka tämä niin kutsuttu Freedom to Farm Act oli "käytännössä tuhonnut viimeisetkin perheviljelyn rippeet Amerikassa".

"Teollinen maatalous", sanoi Walters, "on nyt normi, eikä tulevaisuus näytä hyvältä pienviljelijöiden kannalta." ⁽⁸⁾

Se mitä nyt maatalousvyökykkeellä tapahtuu on pahaenteistä Amerikan tulevaisuuden kannalta, raportoi spotlight -sanomalehti. Tämä eliitti, sanomalehti sanoo, on muuttamassa koko maailman globaaliksi plantaasiksi. Itse asiassa, nämä super-rikkaat ihmiset jotka ovat jo pitkään hallinneet rahaa ja pankkijärjestelmää ovat nyt näitä uuskolonialisteja jotka ovat vastuussa elintarvikehuollostamme. Nämä ovat uuden keskiajan feodaaliherroja. Heidän maan valloitustaan seuraavat plutokraattinen "vapaakauppa" -politiikka ja YK:n määräykset jotka näyttävät aina aina suuntautuneen pienviljelijöiden etuja vastaan ja sen sijaan hyödyttävän näitä super-rikkaita maatalouskombinaatteja.

Tämä populistinen sanomalehti jatkoi: "Tänään, maatalous on suurta bisnestä. Ne ovat monikansallisia korporaatioita jotka tekevät voittoa kauppapolitiikan avulla, eivät perheviljelmät." ⁽¹⁰⁾

Pettävästi, pitääkseen veronmaksajien rahoittaman maataloustuen virran vuolaana sekä varmistaakseen Liittovaltion avustusten virran lihottamaan heidän pankkitilejään, nämä korporaatioiden johtajat jotka johtavat nyt näitä agribisnes-kombinaatteja antavat amerikkalaisten säilyttää romenttisen käsityksensä farmareista amerikkalaisen yhteiskunnan selkärankana. Esimerkiksi, The Business Rountablen, voimakkaan monikansallisen korporaation mainoksessa näytetään kuvaa ahkerasti työtä tekevästä farmarista traktorissaan iltahämärässä. Otsikko kuvan edessä sanoo: "Älä anna auringon laskea amerikkalaisen maanviljelijän ylle." ⁽¹¹⁾

Saatuaan amerikkalaisten sympatiat puolellaan tällä juonella, näiden monikansallisten yritysten pohatat sitten pyytävät lukijoitaan vaatimaan että kongressi myöntäisi heille miljardeja dollareita veronmaksajien rahaa, Auta kansainvälistä valuuttarahastoa, niin sinä autat amerikkalaista farmaria. Itse asiassa, IMF ei ole koskaan antanut yhtäkään dollaria amerikkalaiselle viljelijälle -- ei koskaan!

Tämä samaa taktiikkaa käytetään yhä uudestaan vakuuttamaan yleisö siitä että amerikkalaisten miljardit YK:lle ovat amerikkalaisten etu, tai että WTO, Nafta tai Multilateral Investment Treaty (=monikansallinen investointisopimus) auttavat ahdinkoon joutunutta maanviljelijää.

Todellisuudessa, nämä sosialistiset ohjelmat ja internationalistisen organisaatiot lyövät viimeisenkin naulan pienviljelijän arkkuun samalla kun he varmistavat miljardien tulot ja entistä suuremman vallan näille super-rikkaille uuskolonialisteille jotka hallitsevat tätä globaalia plantaasia.

Äskettäin ilmestyneessä artikkelissaan, arvostettu julkaisu, Congressional Quarterly, puhui aiheesta joka käsitteli tätä valtavaa ja voitollista agribisnes-teollisuutta ja esitteli kuinka ulkopuolisten intressit ovat tuoneet koko toimeentuloa uhkaavan kriisin perheviljelmille:

"Tämä Agribisnes-teollisuus todellakin kontrolloi suurta osaa maatalousmaasta ja farmareista, mutta ihmisillä on edelleen mielessään kuva yksittäisestä perheviljelmästä, ja tämä auttaa heitä valtavasti, sanoi Larry J. Sabato, Virginian yliopiston hallintotieteiden professori."

"Yli kaksisataa vuotta sitten, Thomas Jefferson kirjoitti: 'Ne jotka saavat elantonsa maasta ovat Jumalan valitsemia.' Jopa tänään, lihanjalostus-lobbarit puhuvat 'jeffersonilaisesta agraari-idealismista', ja kansanedustaja Bob Smith, oregonilainen republikaani puhuu melkein mystisin termein siitä kuinka 'farmarit muuttavat siemenet sellaiseksi joka ylläpitää elämää'."

"'Periaatteessa, amerikkalaista maataloutta hoidetaan yritystoiminnan tapaan jolla ei ole mitään tekemistä jeffersonilaisen idealismin kanssa', sanoi Merrill Peterson, Virginian yliopiston eläkkeellä oleva historian professori. 'Tästä tuli myytti viimeistään 1930-luvulla.'" ⁽¹²⁾

Blake Hurst, joka työskentelee veljensä kanssa 2.800 eekkerin tilallaan Tarkiossa, Missourissa, peilaten tämän päivän viljelijän yleistä mielialaa sanoi: "Olen ylpeä siitä että olen maanviljelijä, ja minä nautin tehdessäni tätä työtä 60 tuntia viikossa. Mutta en ole halukas tekemään tätä ilmaiseksi. ⁽¹³⁾

Hurst, kirjoittaessaan Heritage-säätiön Police Review -lehteen selittää, että onneksi monet ihmiset -- eritoten julkisuuden henkilöt -- haluavat vilpittömästi auttaa farmareita. Heidän sydämensä on paikallaan. Ongelma on se, että koska ei tiedetä farmareiden todellista tilannetta, mitään todellista ei saada aikaan. Lisäämässä farmareiden huolta ovat nämä uudet pseudo-asiantuntijat, kuten environmentalistit jotka kertovat viljelijöille että mikäli he eivät käyttäisi kemiallisia lannoitteita ja suojelisivat uhanalaisia hyönteisiä ja kuoriaisia, kaikki menisi paremmin. Hurst valittaa:

"Tuholaisten, rikkakasvien, kuivuuden, tulvien ja byrokraattien lisäksi, me farmarit tunnemme saavamme enemmän kuin oman osuutemme asiantuntijoista."

"Viljelijöiden sanomalehdet olivat 1980-luvun alkupuolella täynnä kirjoituksia ihmisiltä jotka suosittelivat siitakesienten tai muiden eksoottisten kasvien viljelyä ratkaisuna taloudellisiin ongelmiin. Nyt, olen varma että siitakesienille on olemassa markkinat, mutta ne tuskin ratkaisevat ongelmaa jonka 75 miljardin dollarin velkataakka on saanut aikaan. Sitten meitä siunattiin kuvilla joissa Jesse Jackson haalareissa, Willie Nelson laulamassa Farm Aid -konsertissa, sekä Jessica Lange esiintymässä maanviljelijän vaimona joka taistelee tilansa puolesta. Ostaisin lipun mikäli pääsisin katsomaan kun Nti. Lange lukee sanakirjaa, mutta se että hän selitti kongressille maanviljelijöiden ongelmia tuskin merkitsee paljon yleiseen mielipiteeseen."

"1990-luvulla asiat eivät olleet menossa parempaan suuntaan, kun jotkin näistä asiantuntijoista yhdistivät voimansa environmentalistien kanssa... Onneksi äänestäjät tyrmäsivät ehdotuksen joka olisi kieltänyt useimmat kaupalliset lannoitteet ja tuholaismyrkyt." ⁽¹⁴⁾

Tuntien minun sydämeni ajatukset koskien heidän ja heidän perheidensä hyvinvointia, lukuisat farmarit ovat kirjoittaneet minulle ministeriööni ja keskustelleet heidän ankarasta tilanteestaan. Jotkut antoivat yksityiskohtaista tietoa maatalouden kriisistä yleensä. Esimerkiksi, John Levrier, ministeriöni ystävä Houstonista, Teksasista, leikkasi minulle artikkelin Houston Chronicle -lehdestä jonka otsikko oli: "Nousevat kustannukset pakottavat farmarit myymään maitokarjansa kun voitot kuivuvat." Tässä on vain osa siitä mitä artikkelissa luki:

"Freeman Ethridge Sulphur Springsistä ei ole onnistunut tekemään voittoa 135 lehmänsä kanssa 1,5 vuoteen. Joten, huhtikuussa, kun hänelle tarjottiin lihasta 0,22 dollaria kilolta, kolmannes normaalia korkeampaa hintaa, hän päätti että oli aika lopettaa."

"Ethridge ja hänen perheensä kuljettivat lehmät perävaunuun Sulphur springsin karjamarkkinoillemyytäväksi korkeimman tarjouksen tekevälle."

"Tällä toimenpiteellä, Ethridge liittyi työttömien 'karjafarmareiden' yhä kasvavaan joukkoon jotka ovat yhä nousevien polttoaineen, heinän ja lannoitteiden hintojen uhreja."

"David Fowler, huutokaupan omistaja, näkee ihmisten kuten Ethridge 'kuljeskelevan ympäriinsä, yrittäen löytää jotakin tekemistä'."

"'Jotkut näistä työttömistä saavat töitä kuorma-auton kuljettajina kun taas muut etsivät päivätyötä. Mikäli mainitsee työhakemuksessa olleensa karjatilan omistaja, ei saa töitä.' Fowler sanoo."

"Ennätyksellisen kalliin rehun ongelma pakottaa pienemmät Teksasin maitotilat lopettamaan samalla kun suurimmat ja vahvimmat selviävät koska niillä on syvimmät taskut."

"Ethridge sanoi että tilanne oli pahin hänen näkemistään, mutta hän oli lypsänyt lehmiä vain kymmenen vuoden ajan. 'Se muuttui pahemmaksi ja pahemmaksi, lopulta katkeamispisteeseen', hän sanoi."

"Perheet jotka ovat olleet maidontuottajina neljän tai viiden sukupolven ajan joutuvat lopettamaan, sanoi Chris Clark, Hopkinsin piirikunnan sheriffi." ⁽¹⁵⁾

Hiljattain, ktistitty ystävä Oregonista kirjoitti informoidakseen meitä siitä mitä hänen kotiosavaltiossaan tapahtuu. Kirjeen mukana tuli valokuvia.

"Dear Texe, vaimoni ja minä lähetimme joitakin kuvia jotka me otimme vehnäpellolta Pendletonin ja Helixin väliltä, Oregonissa. Me olimme töissä Helixissä perjantaina. Kun me menimme takaisin Pendletoniin maanantaina, monet vehnäpellot oli kynnetty sato mukanaan. Tämä oli ensimmäinen kerta kun me olemme nähneet tällaista, koskaan. Näiltä pelloilta ei ollut korjattu satoa. Me näimme että noin puolet pelloista oli kynnetty. Jäljellä olevilta pelloilta korjattiin myöhemmin sato, mutta vain niiltä joissa kasvoi tuulen vaurioittamaa viljaa."

"Vehnän hinta on noin 0,1 dollaria kilolta, joka on kriisiraja; ei ole juurikaan kannattavaa korjata satoa tällä hinnalla. Me ajattelemme että pellot joilta korjattiin satoa oli vakuutettu, ja että farmarit korjasivat satoa vahingoittuneilta pelloilta, pelastaen mitä oli jäljellä vahingonkorvausvaatimusten jälkeen. Jos tämä on totta, ja jos he tekevät tätä muuallakin Oregonissa ja ulkopuolella, se voisi olla suuri askel kohti 'nälän ja kaaoksen päiviä'."

"Myös Idaho on juuri hyväksynyt asetuksen joka kieltää kaikki viljan tuholaismyrkyt. Tämä kielto on voimassa kahdeksan vuotta."

"Kirjeen liitteenä on valokuvia. Kuvat viljasiilolta osoittavat että ei ole paljon vehnää varastossa. Tämä osittainen sadonkorjuu on saatu melkein pätökseen. Usein vehnää on valtavan kokoinen kasa. Tänä vuonna mitään ei ole nähtävillä.

"Paikallinen sanomalehti ei ole maininnut tästä mitään meidän tietääksemme."

"Asiat satuttavat hyvin paljon kiitos yhä paisuvan hallituksen ja yhä useampien valheiden. Inflaatio on paljon suurempi kuin mitä on kerrottu. Viime vuonna minä myin karjaa, 500 dollaria per pää. Toistaiseksi, tänä vuonna, 300 dollaria. Ei kata tuotanto kustannuksia.

"Liian märkää tänä vuonna ja viime vuonna. Jonkin verran heinää mutta ei viljaa. Vilja on hyvin lyhyttä. Papuja 4-10 bushelia eekkeriltä kun pitäisi olla 30-50."

"Te ihmiset Austinissa, Teksasissa, olette hyvin todennäköisesti kuulleet millaisissa hilloissa maissi on Iowassa ja ympäröivissä osavaltioissa. On niitä jotka tekevät sillä paljon rahaa, ja, tietysti, on niitä jotka kärsivät."

"Olen kuullut viime syksystä lähtien että on maailmanlaajuinen polttoainepula. Kenties nämä maissin hinnat kertovat meille jotakin. Sitten taas, kenties markkinoita kontrolloidaan. Olen kuukkut huhuja että ensi syksynä sadonkorjuuaikaan, maissin hinta putoaa. Kuka tietää? Minä en usko että meidän elintarvikevarastomme ovat niin runsaita kuin ne olivat joitakin vuosis sitten."

"Olen 68-vuotias ja olen aina asunut maaseudulla. Kotini, Dumont, Iowa, on pieni 750-800 asukkaan kaupunki ja olen aina ollut joko farmilla tai enemmän tai vähemmän maatalouteen liittyvän teollisuduen palveluksessa. Useita vuosia sitten, minä kuulin pienviljelijöiden sanovan että he eivät pysty kilpailemaan hallituksen tukemien suurten toimijoiden kanssa. Kuten käy, suuri maatalous-operoija käyttää hallituksen avustus-shekkiä ostaakseen farmin pieneltä operoijalta. Tällä pientilallisella ei ole muuta vaihtoehtoa kuin jättää kunnollinen farmi maaseudulla ja muuttaa perheineen huumeiden ja rikosten kyllästämään kaupunkiin etsiäkseen töitä ja kasvattaakseen perheensä."

"Täällä, pieniä, perheiden omistamia maatiloja ei juurikaan ole. Kun olin 16-vuotias, 160 eekkerin (72 hehtaaria) farmi takasi hyvän elannon perheelle ja jotakin säästöön. Mitä meillä on tänään, tuota, me voimme kutsua sitä edistykseksi, vai onko se jotakin muuta?"

"Sama on tapahtunut lihateollisuudelle. Samaa on tapahtumassa porsaiden kasvatukselle täällä Iowassa, kuten monissa muissakin paikoissa. Rikkaat ottavat sen pois pieniltä operoijilta."

"Useimmat porsaat menevät suoraan ruokkimislaitokselta jalostustehtaaseen. Ja kuten minä ymmärrän, nämä kaksi operoivat käsi kädessä sopimusten kautta. Pienet ihmiset ovat 'out'. Rikkaat ovat 'in'."

"Kaikki tässä mainitut asiat -- onko tämä Jumalan tapa hoidella hommat vai saatanan tapa? Ilman epäilystä, minä uskon että me tiedämme vastauksen. Olen varma että me tiedämme."

Nämä vaikuttavat silminnäkijätodistukset ovat provokatiivisia ja murheellisia. Näin on todellakin tapahtumassa Amerikassa. Perinteistä farmaria ollaan tallaamassa tomuun. Hän on menettämässä farminsa ja elinkeinonsa. Mitkä ovat hänen vaihtoehtonsa? Tämä lopetteleva farmari voi nostaa vähäiset säästönsä joita hänellä ehkä on vielä jäljellä ja muuttaa kaupunkiin jossa hän todennäköisesti joutuu työskentelemään nälkäpalkalla. Kuitenkin, jos hän haluaa pysyä farmillaan -- jos hänen palveluksiaan tarvitaan -- tämä pois potkittu farmari saattaa olla niin onnekas että hän saa töitä valtavalta tehdas-farmilta -- tästä korporaatio-kollektiivista, jossa hänelle maksetaan jonkinlaista palkkaa.

Tämä on kolonialismin ydin. Se on merkki siitä että pahempaa on tulossa.