Nälän ja kaaoksen päivät
Tuleva suuri elintarvikepula Amerikassa
Texe Marrs
KIITOKSET
Niin monet ihanat ihmiset ansaitsevat kiitokset avustaan tätä kirjaa kirjoitettaessa. Minun kallisarvoinen vaimoni, Wanda, on aina aarre. Hänen hymynsä ja rohkaisunsa, ajatukset ja neuvot, sekä hallinnolliset taidot ovat arvokkaampia kuin hopea ja kulta. Ilman hänen apuaan tätä kirjaa ei olisi koskaan julkaistu. Minun ylivoimainen, asialleen omistautunut henkilökunta täytyy mainita -- Michelle Delgado ja hänen hallinnolliset kykynsä, apuna kirjan kannen ja formaatin suunnittelussa, sekä innokas kristillinen henki; Anita Gonzales vertaamattomasta puhtaaksikirjoittamisestaan ja editoinnista; ja James Lundeen kannen suunnittelusta, taidegrafiikasta ja kirjan muotoilemisesta. Olen kiitollinen Joe Saldañalle ja hänen pojalleen, Josephille, sekä Gerry Schappertille ja Shirley Ganttille, joiden säihkyvä persoonallisuutensa ja ATK-taidot ovat olleet hyödyksi. Kiitokseni kuuluvat myös Dollie Halmarkille hänen hallinnollisesta avustaan, sekä Sandra Myersille erinomaisesta puhtaaksi kirjoituksestaan. Lopuksi, tämän ministeriön monille ystäville jotka seisovat rinnallani ja jotka rukoilevat puolestamme: Kiitos ja Jumala siunatkoon sinua!
Nälän ja kaaoksen päivät -- Tuleva suuri elintarvikepula AmerikassaSISÄLLYSLUETTELOCopyright (c) 1999 by Texe Marrs. Published by RiverCrest Publishing, 1708 Patterson Road, Austin, Texas 78733.
Kaikki oikeudet varattuja. Mitään tämän julkaisun osaa ei ole lupa julkaista edelleen tai jäljentää millään tavalla; sähköisesti, mekaanisesti, valokopiona, ääninauhana, tai millään muulla tavalla, ilman julkaisijan lupaa.
Raamatun lainaukset ovat Kirkkoraamatun vuoden 1933/1938 käännöksestä.
Painettu Amerikan Yhdysvalloissa
"Sillä kansa nousee kansaa vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan, ja nälänhätää ja maanjäristyksiä tulee monin paikoin... Sillä silloin on oleva suuri ahdistus, jonka kaltaista ei ole ollut maailman alusta hamaan tähän asti eikä milloinkaan tule... Katso,minä olen sen teille sanonut."--Jeesus, meidän Herramme
Matteus 24:7,21,25
ESIPUHE: "Katso: hallava hevonen"
1. Tuleva suuri nälkä
2. Nälkä ja taudit ennaltamäärätyt
3. Mitta vehnää, mitta ohria
4. Isoveli valvoo meidän ruokahuoltoamme
5. Demoniset siemenet -- siemen-salaliitto ja tuhoaja-geeni
6. Globaali kartelli kontrolloimassa ja manipuloimassa ruokahuoltoamme
7. Uuskolonialismi -- pientilalliset alas
8. "Ruoka on valtaa" -- he valvovat ruokaa, elämää ja kuolemaa
9. Uusi sivilisaatio
10. Pimeys laskeutuu -- paniikki, ratkaisut ja Amerikan jälleenrakentaminen
11. Ruokamellakat, kaaos ja terrori -- sivilisaation romahdus
12. Avaimesi selviytymiseen ja vaurauteen
Viiteluettelo
ESIPUHE
"Katso: hallava hevonen"
Usein minulta on kysytty: "Mikä, sinun mielestäsi, on yksittäinen kaikkein pelottavin ja kauhistuttavin kaikista Raamatun profeetallisista kuvista?"
Ilman epäilystä, minun vastaukseni on aina sama. Minulle, Ilmestyskirjan luku 6 on selkeästi kaikkein voimakkain ja mieltä liikuttavin. Siitä hetkestä lähtien kun minä ensimmäisen kerran kuulin näitä jakeita luettavan ääneen kirkossa aina tähän päivään asti, puoli vuosisataa myöhemmin, olen lumoutuneena ja kauhuissani lukenut tätä dramaattista kuvausta jonka Jumala on antanut meille Lopun ajan tapahtumista.
tähän on tallennettuna suuri pahuus ja hirvittävimmät teot. Tässä me näemme pahaenteisten, pelottavien, apokalypsin neljän ratsastajan laukkaavan kohti meitä ja täydellä vauhdilla, tuoden tuomionsa sodan, veranvuodatuksen, nälän ja tautien muodossa.
Nopeassa järjestyksessä, me näemme valkoisen, punaisen, mustan, ja lopulta luunvalkoisen hevosen. Tämä ratsastaja luunvalkoisella hevosella on varmasti kaikkein pelottavin näistä neljästä. Hänen nimensä on Kuolema, isolla alkukirjaimella.
"Ja minä näin, ja katso: hallava hevonen; ja sen selässä istuvan nimi oli Kuolema, ja Tuonela seurasi hänen mukanaan, ja heidän valtaansa annettiin neljäs osa maata, annettiin valta tappaa miekalla ja nälällä ja rutolla ja maan petojen kautta." [Ilmestyskirja 6:8]Kuka on tämä arvoituksellinen ratsastaja luunvalkoisella hevosella, jolla on tämä julma nimi, Kuolema? Onko Kuolema yhden henkilön vai monien henkilöiden nimi? Onko Kuolema symbolinen nimi heille, eliitille, joista tämä aristokraattinen globaalin salaliiton sisäpiiri koostuu. Onko tämä syy miksi he ovat niin päättäväisesti perustamassa Uutta maailmanjärjestystä näinä viimeisinä päivinä? Varmasti, mitä hyvänsä tämä paha nimi, Kuolema, pitääkin sisällään, me tiedämme että kaikki nämä kaameat, helvetin demonijoukot seuraavat häntä. Näillä joukoilla on tarvittava valta ja keinot tuhota neljäsosa ihmiskuntaa. Heidän viikatteen jälkensä, joka korjaa ihmissatoa, saavutetaan sodalla ja nälkiinnyttämisellä.
Kuolleiden määrä tulee olemaan ällistyttävät 1,5 miljardia epäonnista miestä, naista ja lasta, jotka pian kohtaavat Luojansa. Näillä uhreilla, kuten sinulla ja minullakin, on tapaaminen kohtalonsa kanssa. Kukaan meistä ei voi välttää sitä. Ajan alusta, Jumala kirjoitti kirjaansa yksityiskohtaisen suunnitelman ja tiekartan sinun elämäsi ja minun elämäni osalta.
JUMALA ON SÄÄTÄNYT
Täten, minä aloitan tämän kirjan vihlovalla julistuksella: Jumala on säätänyt raivoisan ja synkän, ylitsevuotavan nälän ja kuoleman periodin käyvän ihmiskunnan päälle. Tämä tulee olemaan henkeäsalpaavan tuhon ja kärsimyksen panoraama jollaista sinä ja minä emme ole koskaan todistaneet, tai mahdollisesti pysty koskaan kuvittelemaan. Miehet ja naiset tulevat niin epätoivoisiksi nälästä että he surmaavat lähimmäisiään ja syövät heidät. Jotkut jopa leikkaavat irti omia ruumiinjäseniään ja syövät ne.
Tätä julmaa nälän ja verenvuodatuksen aikaa edeltävät suuret tapahtumat finanssimaailmassa. Maailmantalous romahtaa, jättäen pörssin riekaleiksi, pankit menevät täydelliseen vararikkoon, USA:n dollari tulee arvottomaksi, ja sadat miljoonat järkyttyneet ihmiset kärsivät nälästä, sairauksista ja kodittomuudesta.
Tämä nopea dollarin heikkeneminen saa elintarvikkeiden hinnan romahtamaan. [Itse asiassa, kävisi juuri päinvastoin. Suom. huom.] Leipä, maito, liha, morot ja muut hyödykkeet maksavat vain pennejä. Kuitenkin, ruokaa on saatavilla vain hyvin vähän. Kaikki ruoka varastoidaan jakelupisteisiin ja sitä säännöstellään. Paikallisten myymälöiden ja supermarkettien ovat lukitaan, ja hyllyt ovat tyhjiä.
Tällä välin, sato mätänee pelloille. Maanviljelijöitä jotka pyrkivät keräämään satoa rangaistaan amkarasti viranomaisten toimesta.
Paniikki salpaa ihmisten sydämet kaikkialla. Rahaa ei ole, ei ruokaa mitä syödä, maailma vajoaa polvilleen. Lyhyen taloudellisen romahduksen jälkeen tulee täysimittainen nälänhädäm, tautien ja kodittomuuden aave. Tämä lohduton tulevaisuus täyttää miesten ja naisten sydämet pelolla ja kauhulla. Pian, viha ja turhautuminen saa väkivaltaisia ilmenemismuotoja. Aiemmin lainkuuliaiset kansalaiset kääntyvät toisiaan vastaan, jopa veli veljeä vastaan, väkivaltaisessa kamppailussa ruoasta ja eloonjäämisestä.
LIITTOVALTION VIRANOMAISET RYHTYVÄT TOIMIIN
Ketju nopeaan tahtiin eteneviä tapahtumia löytää paikkansa. Presidentti, Kongressin täydellä tuella ja kansalaisten vaatimuksesta julistaa Martial Lawn.
FEMA ottaa käyttöön keskitysleirit mellakoitsijoille, ryöstelijöille, elintarvikkeiden hamstraajille sekä aiemmin määritellyille potentiaalisille "hallituksen vastustajille".
YK:n Turvaneuvosto, kriisi-istunnossaan, valtuuttaa WFO:n (World Food Organization) ottamaan hallintaansa planeetan ruoantuotannon ja -jakelun. Jokaisella kansakunnalla, provinssilla, kaupungilla ja kylällä on oma elintarvikeneuvostonsa. Tämä koostuu ryhmästä kollektiivisia, viranomaisten määräämiä valtuutettuja jotka ovat juridisesti ja moraalisesti vastuussa elintarvikkeiden säännöstelystä, varastoinnista ja jakelusta.
Näiden uusien lakien ja säädösten vastustajia, erityisesti "elintarvike-kriminaaleja", tullaan kohtelemaan julmasti. Väliaikaiset oikeusistuimet, joiden tuomarit ovat kansainvälisen rikosoikeuden nimittämiä, jakavat välittömiä kuolemantuomioita. Välitön kaulan katkaisu tulee olemaan universaali rangaistus rettelöitsijöille. Loppujen lopuksi, miksi ruokkia heitä ja tuhlata vähiin käyneitä resursseja?
Täten, tämä pahaenteinen profetia Ilmestyskirjan luvussa 13:15 toteutuu: viranomaisilla on valta "saada aikaan, että ketkä vain eivät kumartaneet pedon kuvaa, ne tapettaisiin".
Mustiin pukeutuneet ja kasvonsa naamioineet poliisin SWAT-tiimin jäsenet ratsaavat terroristeiksi epäiltyjä ja "hallituksenvastaisia ryhmiä". Kansalliskaarti ja armeija avustavat talosta taloon etenevää tuliaseiden takavarikointia sekä ruokakätköjen etsimistä juuriakseen ylös ne jotka ovat syyllistyneet elintarvikkeiden hamstraamiseen. Ne, jotka jäävät kiinni ylenmääräisen ruoan varastoimisesta, otetaan talteen. Joidenkin kasvot näytetään televisiossa, ja yleisöä rohkaistaan ilmaisemaan vihansa ja halveksuntansa näitä "yhteiskunnan syöpäläisiä" kohtaan.
Edelleen, enemmistö näkee tämän Jumalan palvelemisena, sen että nämä "syöpäläiset" heitetään ulos. Näin toteutuu Jeesuksen profetia, että "jokainen joka tappaa teitä, luulee tekevänsä uhripalveluksen Jumalalle". [Johannes 16:2]
"ARMAHTAVA VAPAHTAJA"
Tämä laantumaton verenhimo, jonka pahat ihmiset ovat tarkoituksella inspiroineet, saa kaikkien kansakuntien ihmiset kunnioittamaan "armahtavana vapahtajana" tätä ihmis-jumalaa joka hallitsee heitä. Tehden näin, he myös osoittavat uskollisuutta Saatanalle, tälle lohikäärmeelle, joka sulauttaa nämä ihmiset ja heidän valvomisekseen rakennetun globaalin valvontajärjestelmänsä yhteen tällaisen hirvittävän vallan ja auktoriteetin kanssa:
"Ja he kumarsivat lohikäärmettä, koska se oli antanut sellaisen vallan pedolle, ja kumarsivat petoa sanoen: 'Kuka on pedon vertainen, ja kuka voi sotia sitä vastaan?'... Ja sille annettiin valta käydä sotaa pyhiä vastaan ja voittaa heidät, ja sen valtaan annettiin kaikki sukukunnat ja kansat ja kielet ja kansanheimot." [Ilmestyskirja 13:4,7]ENNAKKOVAROITUS TULOSSA OLEVASTA PAHUUDESTA
Ovatko tässä esitetyt tapahtumat liian järjettömiä käsittää? Epäiletkö sinä hetkeäkään näiden toteutumista? Minä pyydän sinua ymmärtämään: jo tällä vuosisadalla yksinään, Herra on antanut sinulle ja minulle ennakkovaroituksia tulossa olevasta pahuudesta. Siemenet on kylvetty.
Meidän tarvitsee vain katsoa lähihistoriaan nähdäksemme vilahduksen siitä mitä kauhuja on edessä. Pohdi nälänhätää Ukrainassa. Jos olisit elänyt 1930-luvulla, sinusta olisi todennäköisesti tullut erään ihmiskunnan suurimman kansanmurhan uhri. Nämä kommunistit ajoivat ukrainalaiset farmarit ja heidän perheensä kollektiivi-tiloille ryöstämällä heidän maansa ja kotinsa. Stalin sitten puhdisti ja surmasi 5-20 miljoonaa ihmistä yksin Ukrainassa.
Saksassa, 1940-luvulla, Raamattuun uskovana kristittynä tai juutalaisena sinusta olisi todennäköisesti tullut keskitysleirin uhri; historioitsijat ovat kutsuneet näitä oikeutetusti "kuoleman tehtaiksi". Sinun ruumiisi olisi todennäköisesti poltettu tuhkaksi krematoriossa.
Jos, 1970-luvun Kamputseassa, kun kommunistiset khmerit ottivat vallan, sinä olisit valmistunut yliopistosta, ollut edellisen hallituksen virkamies tai käyttänyt silmälaseja, sinut olisi hakattu kuoliaaksi pesäpallomailalla ja sinun ruumiisi häpäisty osana luu-pyramidia. Ennen kuolemaasi, sinua olisi kidutettu luolamaisessa "uudelleenkoulutus keskuksessa".
1990-luvulla, Tutsi-heimon jäsenenä oleminen Ruandassa, olisi ollut lippu silpomiseen viidakkoveitsellä. Itäisessä Euroopassa, Bosniassa ja entisessä Jugoslaviassa, jos sinä olisit ollut kroaatti tai muslimi, kohtalonasi olisi ollut luodinreikä päässäsi ja kaivinkoneella kaivettu joukkohauta.
Myöskään Yhdysvallat ei ole ollut rauhan keidas. Jos sinulla olisi ollut riittävästi epäonnea huhtikuussa 1993 ollaksesi viaton lapsi Davidin oksan rakennuksessa Wacossa, Teksasissa, sinua olisi peloteltu ja pidetty nälässä tai muulla tavoin kidutettu. [En ole mitenkään vakuuttunut että David Koresh olisi pahoinpidellyt näitä lapsia. Suom. huom.] Sitten, sinut ja sinun vanhempasi olisi joko kaasutettu, ammutettu, tukehdutettu tai poltettu kuoliaaksi FBI:n tai BATF:n julmien agenttien toimesta.
VALTION TELOITTAJAT JA KIDUTTAJAT
Jokaisessa näissä epäinhimillisten julmuuksien esimerkissä nämä syylliset eivät olleet kapinallisia tai hallituksen vastaisia terroristeja. Teloittajat ja kiduttajat olivat valtio itse tai valtion agentit. Kun maailma kulkee nopeasti kohti uutta vuosituhatta, tämän valtion rahoittaman kansanmurhan ensisijaisia hyväksyjiä olivat valtioiden johtajat jotka kansalaisten enemmistö itse asiassa valitsi asemaansa. Useimmat nousivat valtaan demokraattisten vaalien tuloksena, aivan kuten Hitler valittiin Saksan Valtakunnankansleriksi enemmistön äänin.
Nämä valtion palkkaamat vainoajat ovat ylpeitä ja ylimielisiä. Heillä on tiedustelupalvelu, salainen poliisi sekä oikeusjärjestelmä käsissään. He turhamaisesti pyrkivät hankkimaan yhä enemmän rahaa ja yhä suurempaa valtaa, ja he tappavat ja satuttavat niitä jotka vastustavat tai vain protestoivat hallituksen epäoikeudenmukaisuutta.
Maan päällä, hetken, pahat ihmiset saavat rellestää. Kuitenkin, paholaisen yllyttämänä, nämä ihmiset vuorollaan, tuhotaan. Kuten Psalmi 10:2 sanoo: "Jumalattomien ylpeyden tähden kurja kärsii, takertuu heidän punomiinsa juoniin." Edelleen: "Joka kuopan kaivaa. se siihen putoaa..." [Saarnaaja 10:8]
OHJATUT, ETUKÄTEEN SUUNNITELLUT KRIISIT
Edelleen, pitäisi ymmärtää että tämä tuleva suren nälän ja kaaoksen aika ei ole seurausta satunnaisista, neutraaleista olosuhteista. Tämä tulee olemaan suunniteltu tapahtumien sarja, ohjattu perättäisten kriisien sarja, luotu hätätila joka on suunniteltu luomaan olosuhteet vallankumouksellisen hallituksen luomiselle sekä säteilevän uuden sivilisaation vihkimiselle.
Ei ole ensimmäinen kerta kun illuministinen eliitti on luonut sekä hyötynyt poliittisesta, sosiaalisesta ja taloudellisesta kaaoksesta. 1940-luvulla, Kongressiedustaja Louis McFadden lausui painokkaasti:
"Tämä pula-aika ei ollut sattumaa. Se oli huolellisesti suunniteltu. Kansainväliset pankit pyrkivät luomaan epätoivoisen tilanteen jotta he voisivat hallita meitä kaikkia." (1)Seurauksena röyhkeydestä paljastaa nämä faktat Suuresta pula-ajasta. McFaddenia vastaan hyökättiin monilta tahoilta käsin. Tämä edustaja kohtasi ennenaikaisen ja arvoituksellisen kohtalonsa. Jotkut väittävät että hänet salamurhattiin.
SANKARIT ELÄVINÄ TÄNÄÄN
Tänään, minä uskon että on edelleen olemassa sankareita -- miehiä ja naisia jotka, kuten McFadden, kieltäytyvät polvistumasta oman edun alttarin eteen. Nämä miehet ja naiset jotka kieltäytyvät palvomasta petoa tai nöyristelemästä tämän korruptoituneen maailmanjärjestelmän edessä. Vaikka tällaisia sankareita saattaa olla vain muutama, heidän rohkeat sankaritekonsa ja lukemattomat voitot tullaan mainitsemaan ikuisuudessa erinomaisena esimerkkinä hyvyydestä, idealismista ja uhrautumisesta. Hämmästyttävä totuus on, että nämä sankarilliset miehet ja naiset ovat loistokkaita Jumalan valtakunnan asukkaita. Tällaiset henkilöt eivät etsi kunniaa tai mainetta. He eivät ole huolissaan mahdollisista etujensa menetyksistä, vaan pikemminkin, he pyrkivät miellyttämään Herraansa ja Vapahtajaansa Taivaissa.
Nämä ovat niitä jotka pelkäävät Jumalaa, mutta eivät ihmistä tai paholaista. Ja heidän uskonsa ja toivonsa ansiosta, Hän jolla on elämän ja kuoleman avaimet palkitsee heidät. Hänen katseensa on heidän päällään, ja nälänhädän ja kuoleman aikana he tulevat elämään:
"Katso, Herran silmä valvoo niitä, jotka häntä pelkäävät ja panevat toivonsa hänen laupeuteensa, pelastaakseen heidän sielunsa kuolemasta, elättääksensä heitä nälän aikana." [Psalmi 33:18-19]Oletko valmistautunut jo aikoja sitten profetoituun ja nyt nousevaan nälän ja kaaoksen päiviin? Jos mielit päästä turvaan tältä kaikelta, sinun täytyy nojautua Kirkkauden Herraan. Sinun täytyy uskoa Häneen ja tulla ristin ääreen näinä edessä olevina armottomina aikoina. Hän, joka pyrkii säilyttämään elämänsä menettää sen, mutta hän joka luottaa Häneen ja kääntää elämänsä Jumalan puoleen pelastaa sen. Se jolla ei ole Jeesusta menettää kaiken. Mutta se jolla on Jeesus voittaa ikuisen elämän."Pahana aikana he eivät joudu häpeään, ja nälän päivinä heillä on kyllin syötävää." [Psalmi 37:19]
"Mutta vanhurskasten pelastus tulee Herralta, hän on heidän linnansa ahdingon aikana. Herra auttaa heitä ja vapahtaa heidät, vapahtaa jumalattomista ja pelastaa heidät; sillä he turvaavat häneen." [Psalmi 37:39-40]