Luku 4: Rakentamassa taivasta maan päälle
Mac Dominick
"Kenties kaikkein vaarallisin päähänpinttymä on tämä uskomus että saatuaan riittävän määrän valtaa ja kykyä manipuloida ja hallita, hyvää tarkoittavat ihmiset voivat luoda taivaan maan päälle." [1]Globaali yhteisö
Baabelin tornista lähtien, ihmiset ovat pyrkineet perustamaan maailmanhallitusta joka sitoisi koko ihmiskunnan yhdeksi epäitsenäiseksi ihmisyhteisöksi. Hyvin pintapuolinenkin vilkaisu sekulaariin historiaan osoittaa tämän, kun maailmanlaajuiset imperiumit ovat nousseet ja kaatuneet ratsastaen vuorovesi aalloilla jotka ovat pyyhkineet ihmiskunnan hiekkarantaa. Nämä maailmanvallat olivat Assyria, Egypti, Babylon, Kreikka, ja lopulta Rooma. Lisäksi, oli muitakin yksilöitä jotka saivat surmansa yrittäessään matkia näitä maailman valtojen hallitsijoita.
Nämä olivat henkilöitä kuten Napoleon Bonaparte, Tshingis Khan ja Adolf Hitler. Mikäli historia ei ole luonnehtinut näitä henkilöitä kaikkein hyväntahtoisimmiksi, oli myös Iso-Britannia "hyväntahtoisine" imperialistisine lonkeroineen jotka levisivät ympäri maailman 1900-luvulla. Kuitenkin, on olemassa eräs tekijä jonka useimmat ylenkatsovat tutkittaessa maailmanvaltoja, ja juuri tämä tekijä osoittaa että mikä tahansa maailmanhallitus (hyväntahtoinen tai tyrannimainen) on vastoin Jumalan suunnitelmaa ihmiskuntaa kohtaan. Edelleen, ne jotka tutkivat Jumalan Sanaa tunnistavat että seuraava maailmanvalta tulee olemaan pahoista maailmanvalloista kaikkein pahin, jota johtaa itse antikristus.
Kun luetaan huolellisesti selostusta Baabelin tornista (Genesis, luku 11), paljastuu mikä oli todellinen tarkoitus sirotella ihmiset ympäri maailmaa. Raamatussa sanotaan että Jumala hajoitti ihmiskunnan jotta he eivät voisi tehdä kaikkea mitä heidän mieleensä juolahtaa. Ennen kuin kyseenalaistetaan Jumalan motiivi rajoittaa ilmaisunvapautta, täytyy painaa mieleen Raamatun tulkitsemisen ensimmäinen sääntö: "Anna aina Raamatun itse selittää Raamattua." Sillä vain kaksi lukua aikaisemmin, Genesis 8:21, Jumala vakuuttaa Nooalle vedenpaisumuksen jälkeen: "...ihmisen sydämen aivoitukset ovat pahat nuoruudesta saakka." Nyt, jos ihmisen sydämen ajatukset ovat läpeensä pahoja kuten Jumala sanoo Genesiksen luvussa 8, mikä tahansa koko ihmiskunnan kattava maailmanjärjestelmä varaa välittömästi kaikki kuviteltavissa olevat ihmiskunnan resurssit Luciferin palvelukseen. Siksi Jumala hajoitti ihmiskunnan sekoittamalla heidän kielensä. Tämä Jumalan toimenpide loi myös perustan itsenäisille valtioille -- Jumalan geopoliittiselle suunnitelmalle ihmiskunnan varalle.
Toinen sydämen pahuudesta johtuva uhka on maailmanuskonto. Tämän osoittavat seikat että jokaisella edellä mainitulla maailmanvaltakunnalla on ollut oma "virallinen uskontonsa". Lisäksi, Raamattu opettaa että tuleva antikristuksen maailmanvalta kerskaa myös yhdellä maailmanuskonnolla -- lohikäärmeen palvomisella, sen, "joka antoi voimansa pedolle". [2] Täten, jos "hyvää tarkoittavat ihmiset" kuten Barry Goldwater kutsui heitä, pyrkivät rakentamaan "taivaan maan päälle", "uuden Atlantiksen" tai "uuden maailmanjärjestyksen", nämä suunnitelmat eivät perustu ainoastaan poliittisiin pyrkimyksiin jotka ovat vastoin Jumalan tahtoa vaan ne myös yhdistävät kaikki uskonnot Luciferin palvonnaksi.
Globaali yhteisö = antikristuksen valtakunta
Kun joku tarkastelee historiaa siitä perspektiivistä että tämänhetkiset tapahtumat ovat lukittuina kurssille jotka vievät kohti luciferilaista valtakuntaa, tämä henkilö alkaa nähdä nykyiset poliittiset ja uskonnolliset tapahtumat kokonaan toisenlaisessa valossa. Jos joku tulkitsee väärin tai tekee väkivaltaa kontekstille Jumalan Sanan ja nykyisen kurssin kohti "Jumalan valtakuntaa" välillä, silloin tämä yksilö saattaa hyvinkin langeta ansaan ja tulkitsee väärin tai jopa tukee niitä tekijöitä jotka toteuttavat luciferilaisen antikristuksen valtakunnan ehtoja.
Selvennöksenä, tämä Jumalan tuhatvuotinen valtakunta jota ei hallitse kukaan muu kuin Jeesus Kristus toteutuu aivan varmasti. Jeesus itse palaa maan päälle lunastettujen puhiensä kanssa ja lyö antikristuksen. Hän myös heittää Luciferin sidottuna pohjattomaan kuiluun tuhanneksi vuodeksi eli milleniaalisen valtakunnan ajaksi. Tämä toimenpide lopullisesti hävittää Uuden maailmanjärjestyksen, ja aloittaa Jeesuksen hallintakauden maan päällä toteuttaen Hänen lupauksensa Israelin patriarkoille ja Hänen palvelijalleen, Daavidille. Vaikka ylöstemmattu ja kirkastettu seurakunta on mukana tässä valtakunnassa, tämä tuhatvuotista valtakuntaa ei tulla rakentamaan ennen Jeesuksen toista tulemista.
Jos sitten Jumalan tuomio lankeaa maan päälle siinä laajuudessa että 2/3 maapallon maapinta-alasta tuhoutuu ja kokonaiset populaatiot epäuskoisia ihmisiä hävitetään; [3] miksi tämän ajan pelastuneet edes kuvittelisivat että he voisivat auttaa Jumalaa tämän maanpäällisen valtakunnan rakentamisessa? Jumalan Sanan mukaan, maanpäällinen valtakunta ei synny ennenkuin maapallo on tuhottu. Lisäksi, Jumala ei tarvitse ihmisen apua rakentaakseen maanpäällistä valtakuntaansa; lisäksi jälleenrakentaminen tapahtuu tavalla joka ylittää inhimilliset kyvyt.
Siksi, tämä "Valtakunta" -terminologia jota korkean profiilin evankeliset saarnaavat on täysin Jumalan Sanan opetusten ulkopuolella. Kyllä, kaikki kristityt ovat "Jumalan valtakunnan lapsia", mutta tämä on se valtakunta josta Jeesus puhui kun Hän julisti Pilatukselle: "Minun valtakuntani ei oel tästä maailmasta." [4] Edelleen, kun yksilö on uudestisyntynyt Jumalan Pyhästä Hengestä, tästä yksilöstä tulee osa sitä, ja omalta osaltaan kasvattaa "Taivaan valtakunnan" kokoa. Kuitenkaan, nämä maanpäälliset pelastetut tänä armotalouskautena eivät millään tavalla rakenna maanpäällistä "Jumalan valtakuntaa" joka tulisi ilmi geopoliittisena kokonaisuutena, ja heidän toimiaan voisi kuvailla termillä "leikkiä tulen kanssa". Valitettavasti niin monilla kristityillä ei ole aavistustakaan siitä kuinka kuumaksi helvetin tuli voi tulla kuin vasta sitten kun se tulee kovin lähelle.
Pitkä sota Jumalaa vastaan
Tässä kirjassa, "The Long War Against God", Tri. Henry Morris selostaa Luciferin suunnitelmaa syrjäyttää Jumala. Hän edelleen antaa viitteitä jotka todistavat että Lucifer todella uskoo pystyvänsä lyömään Jumalan, ja hän ymmärtää että hänen aikansa on käymässä vähiin. Ollen samaa mieltä näiden väitteiden kanssa, samalla kun "lopun ajat" lähestyvät, Lucifer painaa kaasua saavuttaakseen lopullisen päämääränsä. Se on tämä tuli joka on lähtöisin taistelun tiimellyksestä joka polttaa ne jotka ovat liian etäällä Jumalan Sanan totuudesta. Täten, Jotta todella taisteltaisiin Jumalan puolella sekä "kamppailtaisiin uskon puolesta", täytyy ymmärtää vihollisen päämäärät ja taktiikat.
Silmäys historiaan kirjaimellisesti paljastaa että Luciferilaisilla joukoilla on yksi suuri päämäärä -- perustaa antikristuksen valtakunta. Tämän strategisen suunnitelman toteuttaminen, vieläkään, noin 4.400 vuotta sen laatimisen jälkeen, ei onnistu yhdessä yössä. Tämä tosiseikka havainnollistuu hyvin länsimaisessa yhteiskunnassa jossa kristiliset arvot vähitellen korvataan pakanallisilla arvoilla. Nämä muutoksen tuulet ovat puhaltaneet useita vuosisatoja, ja vaivihkaa, strateginen muutos nousee asteittain näkyville.
Tämä arvojen ja asenteiden muutos ei toteudu väkivaltaisella tavalla. Pikemminkin, nämä muutokset on juurrutettu vaivihkaa, hitaasti, systemaattisesti ja tarkoituksella. Historiallisen yli-analysoinnin vaarallakin, täytyy vähintäänkin tutkia niiden päämääriä ja pyrkimyksiä, joilla on suorat yhteydet luciferilaisiin voimiin, jotta saavutettaisiin ymmärrys sekä niiden toiveista jotka ovat mukana uudessa poliittisessa paradigmassa että niiden jotka ovat mukana "uuden paradigman kirkossa", joka lankeaa antikristuksen syliin yhtä hellästi kuin syksyllä maahan putoava lehti.
Uusi maailmanjärjestys
Aluksi, täytyy ymmärtää että tämä uusi poliittis-uskonnollinen paradigma nimeltään "Uusi maailmanjärjestys" perustuu ensisijaisesti niiden henkilöiden muinaisiin arvoihin jotka elivät kolmannen sukupolven aikana jälkeen vedenpaisumuksen, sekä heidän demonien inspiroimaan haluunsa palauttaa tämä jumalaton sivilisaatio joka oli olemassa ennen vedenpaisumusta. Kuten tässä käsikirjoituksessa on aiemmin kerrottu, Nimrod yritti avata portin jotta demonit voisivat kontrolloida koko ihmiskuntaa; mutta vaikka Lucifer hävisi Baabelin tornin luona, maailmanvallat nousivat ja kuihtuivat 400-luvulle saakka.
Jopa ennen historian tätä vaihetta, nämä niin kutsutut suuret viisaat jotka syleilivät okkultistisia mysteerioita alkoivat profetioida "kultaisesta aikakaudesta" joka palauttaisi maailman paratiisimaiseen olotilaan. Näitä mysteereitä säilyttivät salaseurat, kabbalistit, gnostilaiset tai jopa "gnostilaiset kristityt". Kaikki tämä salainen tieto pantiin käytäntöön kun Sir Francis Bacon loi allegoriansa, Uusi Atlantis. Mikä vielä paljon merkittävämpää, Bacon ja hänen työtoverinsa esittelivät yksityiskohtaisen suunnitelman paratiisin palauttamiseksi maa-planeetalle. [5]
Bacon suunnitteli että hänen teoriansa toteutettaisiin asuttamalla Uusi maailma. Se oli tällöin kun kamppailu niiden välillä jotka halusivat rakentaa utopian maan päälle, sekä niiden jotka halusivat että kansakunta perustettaisiin Jumalan Sanan periaatteiden mukaan nousi uusiin korkeuksiin, sekä teki Amerikan Yhdysvalloista totuuden säilyttämisen taistelukentän.
1900-luvulle mentäessä, okkultistiset voimat maailmanlaajuisesti alkoivat tehdä rohkeita aloitteita. Kirjassaan "The Externalization of the Hierarchy", okkultisti Alice Bailey (automaattikirjoituksella) merkitsi muistiin demoni-oppaansa Djwahl Kuhl:in sanat:
"Vuosi 1934 merkitsee alkua miesten ja naisten organisaatiolle... uuden järjestyksen ryhmätyölle jossa edistyminen määritellään palvelemisella... tämä Veljeskunnan työ... nämä valon joukot... ja kaiken olemassaolevan kulttuurin ja sivilisaation hävityksestä, tämä uusi maailmanjärjestys täytyy rakentaa." [6]Fabianilainen sosialisti H.G. Wells toisti näitä samoja konsepteja:
"Tästä luotu organisaatio jota minä kutsun avoimeksi salaliitoksi, joka lopulta tarjoaa opetuksen, lainkäytön ja ohjaavat julkiset palvelut koko maailmalle, on tämä välitön tehtävä ennen kaikkien rationaalisten ihmisten eteen... suunniteltu maailmanhallitus on ilmestymässä tuhannessa pisteessä... 'kollektiivinen maailmanhallitus' tai 'uusi maailmanjärjestys' joka koostuu 'sosialistisista demokratioista'. Kansallinen individualismi on sairaus... tämä silminnähtävä valttämättömyys luoda kollektiivinen maailmanlaajuinen kontrolli jotta eliminoitaisiin sodat, sekä välttämättömyys ihmiskunnan biologisen ja taloudellisen elämän kollektiiviseen valvontaan ovat tämän yhden ja saman prosessin eri puolia.... Minä ehdotan että tämä saadaan aikaan 'universaalin lain' ja propagandan (tai koulutuksen) kautta." [7]On helpo ymmärtää mikä vaara tähän sisältyy kun julkisen koululaitoksen johtajat yhtyvät tähän okkultistiseen skenaarioon:
"Tämä 'Progerssive Education Association', jonka John Dewey loi vuonna 1947, opasti tämän kansakunnan opettajia, vaatien 'aidon maailmanjärjestyksen' luomista; järjestelmän jossa kansallinen itsemääräämisoikeus alistetaan maailman auktoriteetin alle... järjestelmän jossa 'maailman kansalaisuudella' olisi samanarvoinen asema kansallisuuden kanssa.... Kun vanha järjestelmä murenee, on syntymässä uusi ja vapaa järjestys... on olemassa nationalismin kuume... mutta itsenäisistä valtioista on tulossa yhä huonommin kykeneviä suoriutumaan kansainvälisistä poliittisista tehtävistään.... Nämä ovat joitakin syitä jotka vievät meitä kohti uuden maailmanjärjestyksen todellista rakentamista." [8]Tämän tunteellinen vuodatus herätti epäilyä jopa USA:n Kongressissa. 24.4.1954, kansanedustaja Usher Burdick (R-NE), puhui Kongressille:
"Hra. Puhemies, ei ole epäilystäkään etteikö olisi laajaa yhteisymmärrystä ja sopimuksia tämän hallituksen virastojen ja YK:n ja NATO:n välillä rakentaa maailmanhallitus, ja tehdä tehdä Yhdysvalloista osa sitä -- huolimatta Perustuslaista, lainsäädännöstämme ja traditioista. Tämä tehdään rauhan nimissä, mutta johtaa vapautemme täydelliseen tuhoon. Nämä virastot jotka edustavat Yhdysvaltoja eivät kenties tarkoituksella pyri tähän maanpetturuuteen, mutta parasta mitä heistä voidaan sanoa on että heitä huiputetaan." [9]1970-luvulle mentäessä, asiat olivat jo selvästi huonontuneet. Richard Gardner kirjoitti "Foreign Affairs" -lehdessä, Ulkomaansuhteiden neuvoston virallisessa julkaisussa seuraavaa:
"Lyhyesti, 'maailmanjärjestyksen huone' täytyy rakentaa mieluummin alhaalta ylöspäin kuin ylhäältä alaspäin... jäähyväiskierros kansalliselle suvereniteetille, murentaen sitä pala palalta; näin saavutetaan paljon enemmän kuin vanhanaikaisella rintamahyökkäyksellä." [10]Vuonna 1975, 32 senaattoria ja 92 kansanedustajaa allekirjoitti "epäitsenäisyysjulistuksen", josta tässä käsikirjoituksessa puhuttiin jo aikaisemmin. Tässä dokumentissa sanotaan:
"Meidän täytyy liittyä muihin synnyttääksemme uuden maailmanjärjestyksen.... Kansallisen suvereniteetin kapea-alaisia käsityksiä ei tule suvaita." [11]Sitten kun Clintonin hallitus kontrolloi Washingtonin byrokratiaa, tämä huonontuva tilanne tuli entistä räikeämmäksi. Ulkoministeri Strobe Talbotin alaisuudessa, Maailman federalistien jäsen antoi tämän huolestuttavan lausunnon:
"Seuraavalla vuosisadalla, kansakunnat sellaisina kuin me ne tunnemme tulevat olemaan vanhentuneita; kaikki valtiot tulevat tunnustamaan yhden, globaalin auktoriteetin. Kenties kansallinen suvereniteetti ei ollutkaan niin hyvä ajatus." [12]Vaikka lausunnot kuten nämä Talbotin antamat viittaavat antikristuksen valtakunnan saapumiseen, tavallinen amerikkalainen yhdistää lauseen "uusi maailmanjärjestys" äärioikeistolaisiin fanaatikkoihin jotka elävät parantumattomuden jatkuvassa ja kaikenkattavassa sumussa ja lopulta kohtalokkaassa vainoharhaisuudessa. Kuitenkin, faktat osoittavat aivan muuta. Se että arvostetut ihmiset käyttävät tätä terminologiaa osoittaa että on todellakin olemassa okkultistinen hierarkia joka pyrkii rakentamaan utopisti-sosialistisen yhteiskunnan joka perustuu muinaisiin luciferilaisiin mysteereihin.
Jos halutaan syyttää näitä yksilöitä suoranaisesta saatananpalvonnasta, saatetaan syyllistyä liioitteluun jossain määrin, mutta heidän motivaatioidensa tunnistaminen luciferin inspiroimiksi on kaikkea muuta kuin liioittelua. Sillä hyökkäykset kansallista suvereniteettia vastaan ovat itse asiassa hyökkäyksiä Jumalan säätämää järjestystä vastaan. Vaikka kaikki jotka tekevät näitä hyökkäyksiä eivät avoimesti vanno kuuliaisuutta Luciferille, he varmasti edistävät luciferilaista agendaa -- vaikka tällainen edistäminen tehtäisiinkin tietämättömyydestä.
Yhteiset arvot: globalismin rakennuspalikat
Kuten luvussa 2 havainnollistettiin, jos paha aina näyttäytyy pahuutena, näiden pahojen tekojen viettelystä ei niin helposti kyettäisi "myymään" hyväuskoiselle väestölle. Kuitenkin, jos luciferin suunnitelma kyettäisiin "myymään" suunnitelmana kehittää ihmisten yhtenäisyyttä monimuotoisuudessa, kuinka paljon menestyksekkäämpi tästä suunnitelmasta tulisikaan? Edelleen, mikäli joku haluaisi pyrkiä luomaan globalistisen yhteisyyden monimuotoisuudessa, millainen strategia palvelisi yhdistämään erilaisista taustoista, uskonnoista ja kulttuureista tulevat ihmiset?
Ratkaisu tähän kysymykseen on hyvin yksinkertainen (toteutus ei ole niin simppeli mutta ratkaisun idea on): etsiä yhteinen pohja ja kehittää sitä. Sitten kun yhteinen pohja on löydetty, rakenna tämän perustan päälle yhteisten arvojen järjestelmän avulla, ja perusta täten yhteisyys. Sitten kun yhteiset arvot on perustettu, niiden joiden arvot ovat vastakkaisia täytyy muuttua (tai muuten).
Tämän asian ydin kiertää sen faktan ympärillä että globalistiset, yhden-maailman arvot ovat suorassa konfliktissa sekä todellisen Kristinuskon fundamentaalisten käsitteiden kanssa, että niiden jotka tekivät tästä maasta suuren. Esimerkiksi, niiden perusarvot, jotka rakensivat tämän kansakunnan, perustuivat karuun individualismiin josta esimerkkinä näiden yksilöiden "pioneeri-henki". Samaan tapaan, kristillinen usko myös perustuu yksilön pelastumiseen ja yksilön vastuuseen Kaikkivaltiaan Jumalan edessä.
Sitä vastoin, "uuden paradigman" arvojen täytyy painottaa ryhmän -- ei yksilön -- hyvää, ja tämä on vaikuttanut tuoreimpien sukupolvien sielunelämään. Se on tämä sama ryhmä-ajatteluun perustuva arvojärjestelmä joka on vaivihkaa soluttautunut Jeesuksen Kristuksen seurakuntaan, ja useimmat sen jäsenet eivät edes tajua mitä on tapahtunut. On olemassa niitä jotka ovat alkaneet kysellä: "Kuinka näin on saatanut käydä?" Kuitenkin, useimmat on huijattu muuttamaan asenteitaan siihen pisteeseen asti että he ovat omaksumassa postmodernin suvaitsevaisuuden ja kadottamassa Jumalan Sanan ikuiset totuudet.
Vaikka liike arvojen muuttamiseksi on päältäpäin katsottuna poliittinen, se lopulta johtaa syvällisiin hengellisiin muutoksiin. Asian poliittista näkökulmaa mainostetaan avoimesti useilla rintamilla. YK:n julkaisu, "Our Global Neighborhood", esittää vetoomuksen toisensa perään jotta ihmiset ottaisivat käyttöön uudet arvot jotka painottavat tarvetta luoda uusi globaali etiikka:
"Tämä uusi maailmanjärjestys täytyy organisoida monimuotoisuuden hallintomallin, ei yhdenmukaisuuden ympärille.... Rakennettuna globaalin naapuruuden arvojen valta-aseman perustalle jakavan nationalismin sijaan..." [13]Entinen Neuvostoliiton johtaja, Mihail Gorbatshov, puhuen radikaalin ympäristöjärjestön, Vihreän ristin perustajana, sanoi:
"Tänään ihmiskunnalla on edessään valinnan paikka: meidän täytyy löytää uusi paradigma, joka perustuu yhteisiin arvoihin, jotka ovat kehittyneet useiden vuosisatojen aikana.... Uuden paradigman etsinnän pitäisi olla synteesin etsintää, sen mikä on yhteistä ja mikä yhdistää ihmiset, maat ja kansakunnat, mieluummin kuin sen mikä erottaa heitä." [14]Huomioi että tämä "uusi paradigma" josta hän puhuu yhä uudestaan käsittelee Hegeliläistä Dialektista prosessia aivan samaan tapan kuin H.G. Wells: synteesin etsintää, yhteisen pohjan joka yhdistää ryhmän ja täten koko ihmiskunnan. Tämä on taas kerran tämä sama suunnitelma jota Nimrod yritti -- suunnitelma jonka Kaikkivaltias Jumala torjui. Ihmiskunta, Luciferin suorassa ohjauksessa, pyrkii palvomaan ja palvelemaan luotua Luojan sijaan rakentamalla uudestaan Baabelin tornin -- tämän himoitun uuden maailmanjärjestyksen. Muutkin organisaatiot kosiskelevat tämä samaa strategiaa. Esimerkiksi, Eatrh Charter, jota Stephen Rockefeller johtaa, sanoo:
"...fundamentaalisten periaatteiden lausunto selkiyttää ihmiskunnan yhteisiä arvoja ja kehittää uutta globaalia etiikkaa kestävän kehityksen elämäntavalle.... Maapallo on veitsenterällä väestön dramaattisen kasvun myötä joka hallitsee tuotantoa ja kulutusta, pilaten ympäristöä. Massiiviset lajien sukupuutot... köyhyys, rikollisuus, väkivalta.... Fundamentaaliset muutokset meidän asenteissamme, arvoissamme ja elämäntavassamme -- me tunnustamme että on kiire luoda yhteinen perusarvojen visio joka tarjoaa eettisen perustan tälle nousevalle maailman yhteisölle. Me vahvistamme seuraavat kestävän kehityksen periaatteet..." [15]Taas kerran, tässä Earth Charterissa näyttää olevan ryhmä-ajatteluun perustuva arvojärjestelmä. Arvojärjestelmä joka vähättelee yksilöllisten, henkilökohtaisten vapauksien tärkeyttä, ja henkilökohtaista vastuuta Kaikkivaltiaalle Jumalalle -- se on ryhmä joka on tärkein. Tämän Earth Charterin teesi on, että ihmiskunnan täytyy muuttaa arvojaan tai kohdata maapallon tuhoutuminen sekä ihmislajin sukupuutto. Kuten Wells sanoi, ihmiskunnan täytyy kulkea eteenpäin Vesimiehen aikakauteen -- aikakauteen jolloin ihminen itse ymmärtää että hän on Jumala.
Veitsenterällä on suuri uskonnollinen kysymys, sillä tämä liike on uskonnollinen aivan samoin kuin poliittinenkin. Tämä fakta todetaan monilla rintamilla. Kuten "Our Global Neighborhood" julistaa:
"Meidän täytyy asettaa yhteiset, perusarvot joiden ympärille me voimme yhdistää ihmiset, katsomatta heidän kulttuurillisiin, poliittisiin tai uskonnollisiin taustoihin." [16, 21]Kuitenkin, jos sinä haluaisit yhdistää ihmiskunnan perustuen yhteisiin uskonnollisiin arvoihin, minkä uskonnon maailma omaksuisi? "World Goodwill", Lucis Turstin alaosasto kertoo:
"Valmisteltaessa miesten ja naisten hyväntahtoisuuta täytyy saattaa käytäntöön uudet elämänarvot, uudet käytös-standardit, uudet eristäytömättömyyden asenteet ja yhteistyö joka johtaa oikeanlaisiin ihmisten välisiin suhteisiin ja rauhalliseen maailmaan. Tuleva maailman opettaja tulee olemaan pääasiassa keskittynyt uuden maailmanjärjestyksen vaatimuksiin." [17]Lucis Trust ja Maailmanpalvelijoiden uusi ryhmä ovat ilman epäilystäkään tekemässä työtä valmistellakseen tulevaa maailmanhallitsijaa -- joka ei ole kukaan muu kuin antikristus. Edelleen, heidän terminologiansa on sellainen että jokaisen kristityn pitäisi kiinnittää huomionsa kaikkiin jotka avoimesti puhuvat Uudesta maailmanjärjestyksestä tai niihin jotka pyrkivät rakentamaan "Jumalan valtakuntaa". Nämä ovat yksilöitä jotka zombien tapaan marssivat Luciferin rummutuksen tahdissa ja valmistelevat maailmaa itselleen antikristukselle."Tätä Uutta maailmanpalvelijoiden ryhmää voidaan pitää Jumalan valtakunnan syntymisenä maan päälle, mutta pitäisi muistaa että tämä valtakunta ei ole kristillinen valtakunta tai maanpäällinen hallitus." [18]
Siksi, nämä pyrkimykset rakentaa "taivas maan päälle" globaalin yhteisön kautta johtavat lopulta antikristuksen maanpäälliseen valtakuntaan. Sillä Raamattu puhuu hyvin selkeästi että "paha valtakunta" nousee tämän nykyisen aikakauden lopulla, ja se toteutuu tämän tapahtumajärjestyksen kautta että Jumala ei ainoastaan kaada vihaansa syntisen ihmisen ylle, vaan Hän solmii uuden sopimuksen Israelin kanssa varmistaakseen jäännöksen jotka pelastetaan asuttamaan Jeesuksen Kristuksen tuhatvuotista valtakuntaa.
Korvausteologia & Valtakunnan teologia
Nyt kun lukija ymmärtää sen "tulen" luonteen jonka kanssa kuuluisat evankeliset leikkivät, täytyy määritellä -- ei ainoastaan kuinka tämä "tuli" sai alkunsa, vaan minne se on leviämässä ja kuka ruokkii tätä tulta. Pähkinänkuoressa: teologiset ongelmat jotka ovat seurausta Raamatun vääristelemisestä jossa virhettä kasataan virheen päälle, jonka alkuperä on Kirkon varhaisissa vuosisadoissa.
Tämä Varhainen kirkko koki Luciferin hyökkäyksiä monilla rintamilla, ja nämä hyökkäykset voidaan jaotella kahteen kategoriaan: ulkoisiin ja sisäisiin. Ulkoiset hyökkäykset tulivat juutalaisilta viranomaisilta esimerkkinä Jeesuksen ristiinnaulitseminen, ja myöhemmin Rooman keisareilta. Vaikka Varhaisessa kirkossa olikin monia marttyyreitä, ulkoinen vaino ainoastaan lietsoi evankelioinnin liekkejä, ja Kirkko jatkoi kasvuaan huomattavalla vauhdilla.
Nämä sisäiset hyökkäykset, kuitenkin, olivat paljon tuhoisampia pitkällä aikavälillä. Nämä hyökkäykset tulivat näiltä "kirkko-isiltä" jotka omaksuivat aryanismin, gostilaisuuden ja manikealaisuuden, mainitakseni muutamia. Se oli näiden filosofioiden soluttautuminen jotka saivat Uuden Testamentin kirjoittajat, Pyhän Hengen ohjauksessa, varoittamaan vääristä opettajista jotka "viekoittelevat varomattomat". Edelleen, se vastauksena näihin röyhkeisiin hyökkäyksiin pääasiassa Jeesuksen Kristuksen persoonaa ja jumalallisuutta kohtaan joka sai aikaan päätöksen Nikean kirkolliskokouksesta. Tästä kokouksesta, jonka Keisari Konstantinus kutsui, sekä tätä seuranneista kokouksista, tuli tärkein tekijä Roomalaiskatolisen Kirkon perustamisessa. Se oli juuri tämä instituutio joka keräsi kokoon rapautuvan valtakunnan putoavat sirpaleet rakentaakseen organisaation jolla on "jumalisuuden ulkokuori", mutta joka oli todellisuudessa samanlainen kuin mitä Jeesus sanoi farisealaisista: "valkeiksi kalkittuja hautoja". [19]
Se oli tämä Roomalaiskatolinen Kirkko joka loi "Korvausteologian" epäraamatullisen käsityksen sekä käsityksen Kirkosta maanpäällisenä "Jumalan valtakuntana". Vaikka nämä kaksi ovatkin eri asioita, ne kulkevat käsi kädessä muodostaessaan eskatologian joka tekee väkivaltaa Raamatun asiayhteyden perusteella tapahtuvaan tulkintaan. Yksinkertaisesti selitettynä, nämä kaksi opetusta ovat seuraavanlaisia:
Tuloksena, monet Roomalaiskatoliset väärät opit suodattuivat todellisiin protestanttisiin kirkkoihin -- Luterilaiseen ja Presbyteeriseen (baptistit, metodistit, anglikaanit ja episkopaalit joita yleisesti pidetään protestanttisina kirkkoina eivät ole protestanttisen reformaation suoria jälkeläisiä). Vääriä opetuksia jotka siirtyivät katolilaisuudesta olivat lapsikastelu, korvausteologia ja jälkimilleniaalinen eskatologia. Presbyteerisestä yhteydestä Calvinin Liitto-teologiaan tuli modernin evankelisen liikkeen opillisten virheiden ensisijainen katalyytti.
Uudistuva fundamentalismi
1900-luku alkoi suurten hengellisten mullistusten kera. Uskonnollinen skeptisyys joka alkoi Englannissa 1800-luvun puolivälissä kasvoi aikuisuuteen 1920-luvun lopulla. Apinaoikeudenkäyntiä seuranneen metelin myötä, skeptismi kehittyi nykyaikaiseksi modernismiksi. Nämä modernistit, muiden väärien oppien lisäksi, kielsivät Raamatun inspiraation ja virheettömyyden, neitseestä syntymisen, Kristuksen veriuhrin, sekä ruumiillisen ylösnousemuksen. Modernismi soluttautui nopeasti valtavirran protestanttisiin organisaatioihin ja yliopistoihin, ja tuloksena, tämä "pitkä sota Jumalaa vastaan" nousi uusille tasoille.
Se oli näiden tapahtumien takaisku joka johti termin "fundamentalisti" syntyyn ja kristillisestä fundamentalismista tuli turvapaikka niille jotka seisoivat modernistien kieltämien oppien takana ja olivat halukkaita puolustamaan näitä oppejaan ja erottautumaan niistä jotka kielsivät uskon. USA:n fundamentalistinen liike seurasi 1800-luvun brittiläisen Charles Spurgeonin esimerkkiä ja tätä liikettä johtivat ihmiset kuten Tozer, Schofield, Gordon, Ironside, Jones, Rice, McIntire ja Machen. Nämä miehet kantoivat soihtua Kristuksen puolesta läpi sekasortoisen ajan, ja ainoastaan ikuisuus paljastaa heidän töidensä todelliset hedelmät.
Kuitenkin, oli niitä joita fundamentalistien "takametsien" tyyli loukkasi, ja konservatiivisen presbyteeri-pastorin, Tri. Harold Ockendan johdolla, muodostui uusi liike. Ne jotka johtivat tätä liikettä tunsivat että fundamentalistit epäonnistuivat "sosiaalisen filosofian" lisäämisessä heidän pelastussanomaansa. He syyttivät fundamentalisteja myös siitä että he eivät vieroksuivat ihmisiä jotka omaksuivat virheitä. Nämä "uudet evankeliset", kuten he kutsuivat itseään, lähestyivät moderneja aiheita sellaisesta perspektiivistä että asiat "vedenpaisumus", maapallon ikä, luominen pitäisi jättää intellektuaaleille. Kaikkein merkittävintä, kuitenkin, oli väite että kristittyjen ei pitäisi erottautua luopumuksesta (kuten Raamattu opettaa), vaan pikemminkin, todellisten kristittyjen pitäisi soluttautua luopiokirkkoihin ja -organisaatioihin yrittämään muutosta sisältä käsin. Nämä Uudet evankeliset perustivat oman seminaarinsa edistämään ajatuksiaan, ja Fullerin Teologisesta seminaarista valmistuneet ovat nyt "Uuden paradigman kirkon" johtajia.
Tätä Uutta evankelistista filosofiaa edisti globaalilla tasolla sen ensimmäinen "keulakuva", Tri. Billy Graham, ja tämä liike joka alkoi pienenä solinana todellisen kristinuskon sisällä alkoi hitaasti nousta vuorovesi-aalloksi jollaiseksi se on tullut tänään. Tätä liikettä johtaa tänään Tri. Grahamin perillinen, Fullerin seminaarista valmistunut Rick Warren. Tri Warren itse lausui että hän johta "Uutta reformaatiota" tulosperusteisella lähestymistavallaan ja hän on aivan oikeassa. Kuitenkin, se mitä hän ei kerro sinulle on, että tämä "Uusi reformaatio" alkoi vuonna 1948 jolloin Harold Ockenga, Charles Fuller sekä muut jotka perustuvat liikkeen nimeltä "National Association of Evangelicals" suunnittelivat tämän "Uusi evankelisuus" -nimisen filosofian uudistaakseen fundamentalismin.
Takaisin globaaliin yhteisöön
Tässä kohden, joku saattaa kysyä: "Mitä tekemistä Rick Warrenilla, Billy Grahamilla ja Korvausteologialla on globalisaation, 'taivas maan päällä', tai sen kanssa että ollaan rakentamassa ei-itsenäistä globaalia yhteisöä?" Tämä on erinomainen kysymys, ja se ansaitsee seikkaperäisen vastauksen. Vastaus on siinä että tunnistetaan tämä yksilö joka palvelee kanavana utopialaisen yhteiskunnan edistämisen ja Evankelisen kirkon välillä: hän oli Peter Drucker.
Drucker, Systeemien teoria & Utopia
Peter Drucker, tämä pahamaineinen bisnes-guru joka kuoli marraskuussa 2005, tuli hyvin suosituksi evankelisissa piireissä 1990-luvulla. Druckerin johtamisjärjestelmä, "Johtaminen päämäärä tähtäimessä", on tulosperusteinen järjestelmä joka painottaa deduktiivisen logiikan prosessia jotta saavutettaisiin ennaltamäärätty lopputulos.
Peter Drucker joutui tekemisiin kirkon kanssa ensisijaisesti teksasilaisen TV-magnaatti Bob Bufordin ansiosta. Buford, suositun "Halftime" -kirjan kirjoittaja, oli Peter Druckerin säätiön presidentti; säätiön josta tuli myöhemmin "The Leadership Network". Näiden organisaatioiden kautta, Buford ja Drucker tekivät töitä suurten mega-kirkkojen kanssa (mukaanlukien Saddleback Community Church ja Rick Warren) kehittääkseen organisationaalisen rakenteen varmistaakseen tulevan kasvun ja vakauden.
Druckerin intressit näissä projekteissa olivat hyvin merkittäviä, sillä hän käytti elämänsä jälkimmäisen puoliskon työhön kirkkojen ja muiden voittoa tuottamattomien organisaatioiden kanssa kehittääkseen sitä mitä hän kutsui "yhteisöksi" jotta voisi "pelastaa yhteiskunnan epätoivolta". [20]
Hänen "yhteisön" konseptinsa perustuu täydelliseen yhteistoimintaan mitä hän kutsui "yhteiskunnan kolmeksi tukipylvääksi" -- valtio, yritykset ja voittoa tavoittelemattomat yhdistykset. Druckerin mukaan, näiden kolmen tukipylvään sidoksilla "yhteisö" voitaisiin muodostaa. Hän kutsui tätä mallia nimellä "kolmijalkainen jakkara", jossa nämä kolme jalkaa pitävät pystyssä tätä konseptin huippua -- "yhteisöä". Christianity Today -lehden mukaan, Drucker näki tämän yhteisön samoin kuin John Dewey: "Uusi yhteiskunnan muoto kamppailee päästäkseen ulos hyönteiskotelostaan.
Drucker, kuitenkin, suunnitteli että kirkot ja säätiöt johtaisivat tätä yhteiskunnallista läpimurtoa. [21]
Tämä maailman yhteisön malli ei ole mitään uutta. Tämä on se uuden maailmanjärjestyksen "järjestelmien sisääntulo" jota okkultistiset ja globalistiset lähteet ovat matkineet yli vuosisadan ajan. Vuonna 1973 kirjoittamassa kirjassaan, "Ilman anteeksipyyntöjä", Battu Goldwater kertoi että tämä räikeän globalistinen Trilateraalinen komissio pyrki rakentamaan oman versionsa aiheesta "taivas maan päällä" neljän pilarin varaan: poliittisen, taloudellisen, uskonnollisen ja koulutuksellisen. Yhdistämällä trilateristien "koulutuksellisen" ja "uskonnollisen" alajärjestelmän luokkaan "voittoa tavoittelemattomat", voi nähdä identtisen rakenteen Druckerin "kolmijalkaisen jakkaran" kanssa. Jo 1800-luvulla, tämä pahamaineinen okkultisti, Alexandre Saint Yves d'Alveydre, puhui yhteiskunnan kolmesta tukipylväästä: uskonnollisesta, taloudellisesta ja poliittisesta edistämään hänen Synarchy-teoriaansa: hallitsemisesta salaseurojen avulla. [23] Yvesin pylväät ovat samat kuin Druckerilla jos sinä sisällytät uskonnon Druckerin "voittoa tavoittamattomat" -tukipylvään hallitsevaksi komponentiksi. Täten nämä molemmat ovat samoja kuin Trilateraalisen komission suunnitelma.
Täten, kenenkään ei pitäisi olla liian yllättynyt siitä että Drucker uhrasi elämänsä jälkimmäisen puoliskon projektiin tuoda tämä voittoa tavoittelematon jalka mukaan tähän lammastarhaan -- sillä 1970-luvulle asti, kristillisen fundamentalismin kasvu oli suurin uhka Druckerin utopialaiselle yhteisölle. Sillä evankelisen ja fundamentalistisen kristillisyyden kova nousu Yhdysvalloissa -- niinkin myöhään kuin 1970-luvun alkupuolella itsenäiset baptisti-kirkot olivat nopeimmin kasvava kirkko maailmassa -- utopistisen järjestelmän rakentajilla oli suuri tarve saada tämä kasvava yhteiskunnan segmentti mukaan "järjestelmään" sillä se oli kasvanut liian suureksi ja hallitsemattomaksi. Pähkinänkuoressa, jos Raamattuun uskovat kristilliset fundamentalistit ja evankeliset kristityt seisoisivat keskellä "keltatiilistä tietä" Raamattu kainalossaan ja tukkisivat tien Ozin ihmemaahan, jonkun täytyisi astua esiin ja keksiä suunnitelma kääntää nämä kapinalliset niin että he halukkaasti liittyisivät Dorothyn, Peltimiehen ja Leijonan joukkoon ja kulkisivat käsi kädessä tätä keltatiilistä tietä kohti Ozin ihmemaata. Kysymys kuuluikin: "Kuinka tämä juoni saataisiin toteutettua?"
1960-luvun loppupuolella ja 1970-luvun alkupuolella, nämä modernistien uskonsuunnat, vaikkakin ne olivat kiinteä osa "järjestelmää", olivat rajussa alamäessä. Näillä Uusilla evankelisilla, joita johti heidän keulakuvansa, Tri. Billy Graham, oli vain vähän tai ei lainkaan vaikutusvaltaa niihin jotka olivat menneet fundamentalistien leiriin. Itse asiassa, nämä itsenäiset baptistit, American Council of Christian Churches, International Council of Christian Churches ja muut fundamentalistiset ryhmät halveksivat avoimesti Billy Grahamia. Joten kuinka voitaisiin toteuttaa suunnitelma kääntää näiden fanaatikoiden pää?
Vuonna 1973, Richard Gardner, Ulkomaansuhteiden neuvoston lehdessä "Foreign Affairs", laati kehykset tälle suunnitelmalle. Tässä artikkelissa, jonka otsikko oli "Kivinen tie kohti maailmanjärjestystä" sanottiin:
"Lyhyesti, 'maailmanjärjestyksen huone' täytyy rakentaa mieluummin alhaalta ylöspäin kuin ylhäältä alaspäin... jäähyväiskierros kansalliselle suvereniteetille, murentaen sitä pala palalta; näin saavutetaan paljon enemmän kuin vanhanaikaisella rintamahyökkäyksellä." [24]Vaikka tämä artikkeli puhuukin kansallisesta suvereniteetista silmiinpistävänä vihollisena, tämä periaate sopii myös oikeistolaisiin kristillisiin fundamentalisteihin ja evankelisiin. Pohjimmiltaan tällainen suunnitelma tarkoittaisi sitä että soluttautumisella ja peitetyllä manipulaatiolla ensiksi hidastettaisiin ja lopulta neutraloitaisiin kaikki raamattuun uskovien kristittyjen taholta utopialaiseen globalistiseen järjestelmään kohdistuva vastustus. Tämä soluttautuminen alkoi -- vaikkakin nämä henkilöt olivat hyvää tarkoittavia narreja -- Ockengan, McGavaranin ja Fullerin seminaarin myötä. Sen propagandaa julistettiin Christianity Today -lehdessä ja sen esitaistelijana toimi Tri. Billy Graham. On jopa niitä jotka väittävät että tämä globalistinen peite-operaatio oli vastuussa karismaattisen liikkeen "toisesta aallosta" 1970-luvun lopulla. [25] Kaikki tämä oli osa Gardnerin "vähittäistä funktionalismia" joka synnyttäisi "paradigman muutoksen" askel askeleelta, pala palalta, ja saisi veden kuumenemaan niin hitaasti että sammakko ei ymmärtäisi hypätä pois kattilasta. 1990-luvulle mentäessä ilmassa oli muutosta. Karismaattinen liike kuljetti eteenpäin Assemblies of God (=helluntai) -seurakuntaa maailman nopeimmin kasvavana kirkkona. Kuitenkaan, tämä muutos ei ollut täydellinen. Tri. Grahamista oli tulossa vanha, ja tarvittiin joku hänen tilalleen.
40 rauhan päivää & globaali "P.E.A.C.E. Plan"
Takaisin Rick Warreniin. Warrenista, Fullerin seminaarista valmistuneena ja Saddleback Community Kirkon pastorina, oli tullut Peter Druckerin läheinen ystävä. Hän vei Druckerin kotiinsa, ja kertoi lukevansa kaiken mitä Drucker on kirjoittanut. Drucker kutsui Tri. Warrenia "ikuisen herätyksen keksijäksi". [26] Julkaistuaan kirjat "Päämäärätietoinen seurakunta" ja "Päämäärätietoinen elämä", Warren tunnetaan nimellä "Amerikan pastori", ja hänestä on tullut Tri. Billy Grahamin manttelinperijä. Hänen "yhteisö", "globaali kristity" ja "uusi paradigma" -terminologiansa kaikuu -- ei ainoastaan utopialaisen Druckerin -- vaan myös okkultistien Alice Baileyn ja Marilyn Fergusonin opetuksia. Lisäksi, hänen "etsijä-herkkä" lähestymistapansa kattaa täysin "kolmannen tien" okkultistisen tiedon prinsiipin ilman oppia. [27]
Tässä käsikirjoituksessa on puhuttu paljon tämän "Päämäärätietoisen elämän" ja Tri. Warrenin ohjelman "40 päivää yhteisöä" filosofiasta ja ongelmista, mutta syksyllä 2005, Saddleback Community Church käynnisti Tri Warrenin kaikkein kunnianhimoisimman ohjelman, "40 rauhan päivää". Tämä ohjelma virallisesti alustaa Tri. Warrenin "P.E.A.C.E. Suunnitelmaa", jossa kirkot kaikkialla maailmassa paneutuvat siihen mitä Warren kutsuu "viideksi suurimmaksi ongelmaksi" jotka kohtaavat ihmiskuntaa: hengellinen tyhjyys, koulutuksen puute, köyhyys, sairaudet ja tehokkaan johdon puute. [28] Kirjoittajan tarkoitus ei ole kritisoida tätä "P.E.A.C.E. Plan":ia kohta kohdalta. Kuitenkin, kun sosiaaliset ohjelmat ovat käynnissä, tämä kirjoittaja on samaa mieltä niiden kanssa ja ylistää monia metodeja ja filosofioita joita tässä suunnitelmassa toteutetaan jotka ottavat uuden, loogisen, innovatiivisen lähestymistavan alueilla joilla hallituksen sosiaaliset ohjelmat ovat epäonnistuneet surkeasti vähentämään köyhyyttä, lukutaidottomuutta ja sairauksia. Kuitenkin, "johtajuus" -on täysin erilainen aihe ja siitä keskustellaa seuraavassa luvussa. Kuitenkin, uskonnollisesta perspektiivistä, tässä konseptissa on myös paljon sellaista mikä ahdistaa. Seuraavassa on lyhyt analyysi näistä huolenaiheista:
Onko ohjelma kuten "P.E.A.C.E. Plan" todellakin Kirkon tehtävä?
Tosiasia on, että Tri. Warren on toteuttamassa Tri. Harold Ockengan visiota vuodelta 1948 jossa hän kritisoi fundamentalismia. Tri. Ockenga tunsi että pitäisi löytyä tasapaino modernistien sosiaalisen evankeliumin saarnaamisen ja fundamentalistien välillä jotka keskittyvät etupäässä yksilön hengelliseen tilaan. "Uuden evankelisuuden" neljästä ydinkäsitteestä, numero yksi on listalla seuraavanlaisena:
"Uudet evankeliset paneutuisivat sosiaalisiin kysymyksiin joita fundamentalistit välttelevät. Uudet evankeliset sisällyttäisivät pelastukseen 'sosiaalisen filosofian'." [29]Ei ole epäilystäkään etteikö Kirkko olisi menettänyt keskittymisensä ensisijaiseen tehtäväänsä. Tämä tehtävä on kaksiosainen: evankeliointi ja mielen ylentäminen. Kirkon tulisi johdattaa toiset pelastavaan tietoon Jeesuksesta Kristuksesta ja opettaa näitä yksilöitä elämään Jumalan Sanan periaatteiden mukaan. Se on niin yksinkertaista. Tri. Rick Warren olisi varmasti samaa mieltä tämän lausunnon kanssa, ja luultavasti puolustaisi tätä "P.E.A.C.E. Suunnitelmaa" sillä että se johtaa tämän lopputulokseen. Kuitenkin, tässä väitteessä on kaksi ongelmaa: 1) puhuuko Pyhä Henki yksilön sydämeen maallisten tarpeiden täyttymisen vai Sanansa kautta? 2) Tekeekö maallisiin tarpeisiin keskittyminen Jumalan Sanan saarnaamisesta toisarvoista?
Ei ole epäilystäkään etteivätkö suuret lähetystyöntekijät jotka ovat voittaneet monia Kristukselle olisi olleet tai olisivat edelleen lääkäreitä, lentäjiä ja opettajia. Kuitenkin, kokonainen ohjelma joka keskittyy perustarpeisiin todennäköisesti päättyy samalla tavalla kuin Äiti Teresan palvelustyö; hän kertoi että hänen palvelustyönsä ei keskity niiden hengelliseen tilaan jotka ovat hinduja tai buddhalaisia; vaan pikemminkin, he keskittyvät siihen että he voisivat tehdä kaikkensa rohkaistakseen heitä ja helpottaakseen heidän oloaan fyysisissä sairauksissa.
Myöskään, kirjoittajan tarkoitus ei ole väittää että fundamentalistit ovat aina pitäytyneet Kirkon tärkeimmässä tehtävässä. Sillä, huolimatta siitä mitä jotkut kuuluisat fundamentalistit ovat menneisyydessä sanoneet, Kirkon tehtävä ei ole ollut koskaan taistella kommunismia vastaan tai edistää patrioottisuutta. Näitä asioita muiden muassa on käytetty markkonointi-metodeina saavuttaa yksilöt; mutta usein, nämä markkinointi-metodit ovat ohittaneet tehtävänsä johon niillä pyrittiin. Mikäli tämä "P.E.A.C.E. Suunnitelma" voittaisi kadotetut Kristukselle ja sitten pyrkisi täyttämään heidän maalliset tarpeensa, tämä jälkimmäinenkin osa olisi täysin Raamatun mukainen. Kuitenkin, kuten tämä suunnitelmaa esitetään, se on sosiaalinen ohjelma joka painottaa maallisia tarpeita kadotettujen sielujen kustannuksella.
Estääkö tällaisen suunnitelman toteuttaminen Pyhän Hengen pelastavaa työtä?
Kirjoittavan aiempi kirja, "Tulosperusteinen uskonto", käsittelee tämä ryhmä-dynamiikan dialektista prosessia joka voi mahdollisesti tuhota niiden uskon jotka käyvät pienryhmiin pohjautuvissa "kirkoissa". Tri. Warren lausui että tämän "P.E.A.C.E. Suunnitelman" päämäärä on maailmanlaajuisesti tuhansia kirkkoja pienryhmä-periaatteelle: metakirkko-suunnitelma. Jos tämä päämäärätietoinen, tulosperusteinen filosofia moninkertaistuu ympäri maailman tämän "P.E.A.C.E. Suunnitelman" myötä, se voisi olla kaikkein tuhoisin isku jonka todellinen Kristinusko on koskaan kohdannut. Sillä tämä filosofia on resepti tuhoisalle paradigman muutokselle pois Jumalan Sanan doktriinien opetuksesta kohti uutta hybridi-uskontoa joka voi hyvinkin täyttää osallistujien maalliset tarpeet samalla kun se tuomitsee heidän sielunsa ikuiseen kadotukseen.
Johtaako globaalin yhteiskunnallisen ohjelman toteuttaminen muidenkin globalististen agendojen edistämiseen?
Valitettavasti, tähän kysymykseen on jo vastattu. New York Times raportoi 8.2.2006, että 86 evankelista kristillistä johtajaa oli päättänyt hypätä samaan kelkkaan radikaalien ympäristönsuojelijoiden kanssa liittymällä ryhmään nimeltä "Evangelical Climate Initiative to fight Global Warming". Näiden allekirjoittajien joukossa oli Rick Warren ja Leith Anderson, Church Growth -liikkeen kaksi ylintä johtajaa. Tämä ei yhdistä heitä ainoastaan Mihail Gorbatshoviin, jonka uskonto on Äiti Maan palvonta, vaan lisäksi tätä aloitetta rahoittavat globalistiset organisaatiot kuten Rockefeller-säätiö ja Pew Charitable Trust. [30]
Kysytäänpä näiltä "suurilta kristillisiltä johtajilta" muutama peruskysymys Raamatun eskatologiasta: uskotteko että tuhatvuotinen valtakunta pitää ottaa kirjaimellisesti, ja että Jeesus hallitsee maan päällä? Jos sinä vastaat "kyllä", kuinka sinä voit tukea aloitetta jonka perusväittämä on että ihminen on tuhoamassa maan ja tekemässä siitä elinkelvotonta? Edelleen, Kuinka sinä voit olla niiden kanssa jotka uskovat että maa on elävä olento, Jumalatar-äidin henkilöitymä, ja käyttää tämä "globaalia ympäristöagendaa" evankelioinnin perustana? Mitkä ovat sinun perusteesi liittyä pakanalliseen, globalistiseen aloitteeseen?
Itse asiassa, vaikka ei saisi vastausta näihin kysymyksiin, pallo on heitetty näille yksilöille. Täytyy olla syvempiä asioita väijyksissä näiden "kristillisten" johtajien julkisivun takana. Nämä asiat voidaan todellakin paljastaa kun henkilö kaivautuu teologiaan jota näiden uuden paradigman kirkkojen saarnastuoleista käsin opetetaan.
Globaali rauhansuunnitelma & Jumalan valtakunta
Kun hänen "40 Days of Peace" -suunnitelmansa oli melkein valmis marraskuussa 2005, Rick Warren kertoi miksi hän ja hänen seuraajansa aikovat toteuttaa tämän globaalin "P.E.C.C.E. Plan":in. Hän luetteli useita syitä miksi hän on ryhtymässä tällaiseen rohkeaan yritykseen, mutta hänen viimeinen kohtansa paljasti koko tarinan. Hän kertoi tässä kohtaa että syynä oli "historiallinen välttämättömyys".
Tri. Warren kertoi että vaikka tämä "P.E.A.C.E. Plan" on suuri projekti, Jumalalla on suurempi suunnitelma. Jumalan suuri suunnitelma on Jumalan valtakunta maan päällä, ja tämä "P.E.A.C.E. Plan" on yksi askel lähemmäksi Jumalan lopullisen päämäärän toteuttamista. Nyt on todistettu että kristityt eivät tämä armon aikakautena tule rakentamaan Jumalan valtakuntaa maan päälle, vaan luciferilainen Uusi maailmanjärjestys tulee olemaan seuraava maailmanvalta. Edelleen, Raamattu on aivan yksiselitteinen sen suhteen että antikristuksen valtakunta tulee perustumaan petokselle (2 Tess. 2). Täten, on vaarallista että "konservatiiviset kristityt" ovat liittäneet kätensä yhteen utopialaisten yhteiskunta suunnittelijoiden kuten edesmennyt Peter Drucker kanssa, käynnistääkseen tämän "uuden reformaation".
Tähän loppuun, täytyy ymmärtää että eskatologia, oppi tulevista tapahtumista, muodostuu doktriineista jotka kattavat huomattavan osan Jumalan Sanaa.Raamatun eskatologia (tai profetia) on äärimmäisen tärkeää kristillisen uskon kannalta kolmesta syystä:
Toisaalta, "Valtakunnan Evankeliumi" on "hyvä uutinen" siitä että Jumalan valtakunta on lähellä, ja että katuvat ja tekevät parennuksen synneistään ja kääntyvät Kuningasten Kuninkaan puoleen, tulevat Hänen maanpäällisen valtakuntansa kansalaisiksi. Johannes Kastaja, Jeesus ja Hänen apostolinsa saarnasivat tätä evankeliumia Israelin huoneelle kun Jeesus oli maan päällä. Kuitenkin, juutalaiset hylkäsivät tämän Valtakunnan Evankeliumin eikä sitä tulla kunnolla saarnaamaan ennenkuin vasta sitten kun Jumala taas kerran hoitaa asiat kuntoon Israelin kanssa ahdistuksen aikakaudella -- silloin kun antikristus ja Uusi maailmanjärjestys hallitsevat. Täten, kun Jeesus puhui Valtakunnan Evankeliumin saarnaamisesta koko maailmalle ennen kuin loppu tulee, hän viittasi näihin 144.000 pelastettuun juutalaiseen jotka saarnaavat tätä evankeliumia ahdistuksen -- ei armon -- aikakaudella. [32]
Johtopäätöksenä, se mikä uuden paradigman kirkon filosofioissa on todistettuna on tämä väärän teologian tragedia sekoitettuna utopialaisiin konsepteihin. On ja on ollut monia Jumalan ihmisiä jotka seisovat tai seisoivat rintamalinjalla uskoa puolustamassa mutta samaan aikaan syleilevät tätä väärää eskatologiaa, mutta nämä ihmiset eivät kuitenkaan sekoittaneet tätä eskatologiaa okkultistisiin utopialaisiin järjestelmiin. Sillä kun väärä eskatologia menee avioon utopialaisten käsitteiden kanssa, nämä uudet filosofiat, jotka luonnollisesti ja loogisesti syntyvät tästä liitosta, omaksuvat tämän saman paradigman muutoksen kuin okkultistinenkin maailma.
Tämä voi johtaa ainoastaan kahteen mahdolliseen johtopäätökseen. Tri. Warren ja muut joko ottavat tieten tahtoen osaa tähän pahaan salaliittoon, tai vaihtoehtoisesti utopialaiset yhteiskunta suunnittelijat ovat huijanneet heidät mukaan. Vaikka kyse olisikin jälkimmäisestä, se ei tarkoita että Tri. Warrenin aikomukset olisivat kunnioitettavia. Jopa Tri. Warren pystyy puolustelemaan koko prosessia miettimällä hänen työnsä kautta pelastuneiden määrää. Kuitenkin, lopullisessa analyysissä, noudattamalla päämäärätietoisen, uuden paradigman kirkon agendaa, ei tulla rakentamaan Jumalan valtakuntaa -- kysymys on vain siitä että evankeliset on saatu edesauttamaan Baabelin tornin rakentamista.
(1) Goldwater, Barry. With No Apologies, William Morrow Publishing, 1979, p.280.
(2) Revelation 13:12.
(3) Revelation 8-9.
(4) John 18:36.
(5) Dawkins, Peter. Building Paradise, Francis Bacon Research Trust, Warwickshire, UK, 2001, p.62
(6) Bailey, Alice. Externalization of the Hierarchy, Lucis Trust, New York, 1934.
(7) Wells, HG. The New World Order, As quoted by Marilyn Ferguson, The Aquarian Conspiracy.
(8) Dewey, John. Quotation from a speech to the American Education Fellowship, 1947.
(9) Congressional Record. April 24, 1954.
(10) Gardner, Richard. “The Hard Road to World Order”, Foreign Affairs, April 1974.
(11) Commager, Henry Steele. “A Declaration of Interdependence”, Signed by 32 U.S. Senators and 92 Representatives.
(12) Talbot, Strobe. “The Birth of the Global Nation”, Time Magazine, July 20,1992.
(13) Our Global Neighborhood, the Basic Vision. United Nations Commission on Global Governance, p.46-47.
(14) Gorbachev, Mikhail.“A Call for New Values”, Noetic Sciences Review, Autumn, 1995.
(15) Earth Charter Benchmark Draft,
(16) Our Global Neighborhood, the Basic Vision. p.9.
(17) “The New Group of World Servers”. Pamphlet published by World Goodwill, Division of Lucis Trust, New York.
(18) Ibid.
(19) Matthew 23:27.
(20) Stafford, Tim. “The Business of the Kingdom”, Christianity Today, 11/15/99.
(21) Ibid,
(22) Goldwater.
(23) Caldwell, Joseph G. On Synarchy,
(24) Gardner.
(25) This statement is based on an eyewitness account of an individual whose father, allegedly a member of an elite secret society, beginning in 1948 acted as the perpetrator and masqueraded as a Pentecostal minister in order to direct Pentecostals toward gobalist goals. This individual states that he was just one member of a team that infiltrated Pentecostalism for this purpose. This cannot be documented further than this eyewitness account, and must be construed accordingly. The individual involved was interviewed by this author in order to have first hand confirmation of this statement.
(26) Stafford.
(27) Ferguson, Marilyn. The Aquarian Conspiracy, J.P. Tarcher, Inc., Los Angeles, CA., 1980, p.377.
(28) Warren, Rick. 40 Days of PEACE, Audio of sermon, Saddleback Community Church, 10/-_/05.
(29) Dollar, George. A History of Fundamentalism in America, Bob Jones University Press, Greenville, SC. 1973. p.204.
(30) Goldstein, Laurie. “Evangelicals Join Global Warming Initiative,” New York Times, Feb. 8, 2006, http://www.nytimes.com. 31. II Timothy 3:16. 32. Matthew 24:14, Revelation 7:4-8.
Takaisin