Profit on televisiosarja joka on Suomessa nähty pariin kertaan YLE TV2:lla. Sarja lopetettiin ensimmäiseen tuotantokauteen eli kahdeksaan jaksoon. Jaksojen nimet ovat Profit, Hero, Sykes, Healing, Cupid, Chinese Box, Security ja Forgiveness. Ensimmäinen jakso on pilotti, joka on pituudelta muita pidempi.
Proftin tekijät ovat Stephen J. Cannell, David Greenwalt ja John McNamara. Heidän kuuluisimpia tekemiään muita töitä ovat Wiseguy, Shannon's Deal ja The Adventures of Brisco County Jr.
Sarja keräsi amerikassa pahaa palautetta, joten siitä vain neljä ensimmäistä jaksoa näytettiin. Tästä ei ole vieläkään varmuutta mikä oli loppullinen todellinen syy, webissäkin on kymmeniä sivuja jossa asiaa spekuloidaan suuntaan jos toiseen... Suomessa, Ruotsissa, Ranskassa ja Tanskassa sarjasta on näytetty kaikki kahdeksan osaa sekä myös mahdollisesti muissa maissa joista en ole tietoinen.
Jim Profit on lapsi joka kasvoi julman isän luona, isä pakotti hänet nukkumaan pienessä pahvilaatikossa jossa oli aukko mistä hän katsoi televisiota. Tämän takia Jim ei voi vielä nykyäänkään olla samassa huoneessa television kanssa. Kun Jim oli 15-vuotias hän sitoi isänsä kiinni sänkyyn, poltti koko talon ja katosi. Sen jälkeen Jim kävi Whartonissa kaupallisen alan koulutuksen ja on nyt 28-vuotias, Gracen & Gracen Inc:in työntekijä. Hän on hankintaosaston varajohtaja ja virallinen kuvaus hänen työstään kuuluu seuraavasti:
"Diabolical, ambitious go-getter wanted for upper-management position of mighty big conglomerate. Must be willing to lie, blackmail and murder his way to the top. Depraved family background a plus. Good benefits package."
Pilottijaksossa Jimin äitipuoli Bobbi löytää hänet lehtiartikkelin perusteella, sekä kertoo että Jimin isä on elossa laitoshoidossa ja kiristää Jimiltä rahaa tai muuten hän kertoo poliiseille missä Jim on. Myöhemmin pilottijaksossa hän jäljittää isänsä ja tappaa hänet sairaalassa, samalla lavastaen asian niin että hän voi tarvittaessa pistää sen Bobbin syyksi.
Jimin työpaikka on siis Gracen & Gracen Inc, joka on 14.8 miljardin dollarin pääomalla toimiva maailman 15. suurin yritys joka ostaa ja myy edelleen pienempiä yhtiöitä. Yrityksellä on työntekijöitä 38.000 ympäri maailmaa. Sarja kertoo pääasiassa Jimin häikäilemättömästä pelistä tuossa yrityksessä, kuinka bisnesmaailma pelaa likaista peliä ja kuinka Jim hallitsee muita ihmisiä. Sarjaan sisältyy myös syvää filosofiaa missä Jim kertoo ihmismielestä, ainakin allekirjoittanut on useamman kerran pysähtynyt ajattelemaan Jimin kertomia sanoja.
Kaikenlaiset televisiosarjojen arvostelijat helähtivät amerikassa runollisiksi kun Profit tuli, sen tapaa käsitellä liikemaailman julmuuksia ja television huonoa vaikutusta jne. Usein kuultiin vertauksia Wiseguy televisiosarjaan samojen taustovoimien takia ja jopa "90 luvun Dallas, missä Jim Profit on J.R. Eving" lausahdus pääsi livahtamaan yhdeltä Amerikan suurimmista alan arvostelijalta. Alla on amerikan suosituimman televisio-oppaan tekijän arvostelu:
It's an enjoyable show that tries to match the sleazy glitz of "Melrose Place" with the fiendish fun of the three "House of Cards" films from "Masterpiece Theater." Like the serpentine prime minister in those films, Profit narrates the show, making asides to the camera as if inviting the audience to take pleasure in his villainy. And Profit's a smidgen more believable than a soap opera bad guy: His abused childhood has turned him into a sociopathic adult who sleeps in a cardboard box and works, nude, at his computer, as his aquarium casts ominous shadows on his skin.
Each week the viewers watch their antihero connive his way up the corporate ladder, matching wits with Joanne Meltzer corporate security officer and other adversaries, and startling plot twists abound. But the cast is uniformly bland (except for Jim Profit and Bobbi Stokowsi as Profit's white trash, drug-abusing stepmonster), and "American Gothic" proved the difficulty in finding an audience for a show with a murderous protagonist. "Profit" won't find it easy to succeed without really trying.
Charles Henry Gracen
On yhtiön perustajan Charles Gracenin vanhempi poika joka ylennettiin Gracen & Gracenin hallituksen puheenjohtajaksi neljä vuotta sitten. Hänen lempinimensä on Chas, jota hänestä yleensä käytetään. Chas on melko julma ja häikälemätön ihminen, juuri sellaista jota liike-elämässä kaivataankin ja tästä hän luonnollisesti saa Jimiltä kunnioitusta osakseen. Chas myös haluaa näyttää ihmisille missä kaappii seisoo, varsinkin hänen pikkuveljensä Pete saa joskus kokea kovia. Pilotissa Chas leuhki kuinka hän pienenä ei päässyt pesäpallo-otteluun ja järjesti asiat niin ettei Petekään päässyt. Jos Chas ei saa haluamaansa, muutkaan eivät saa. Chasin paheisiin kuuluu uusi rakastajatar yhtiön työntekijöistä joka kuukausi, eikä pomolla ole mitään ongelmia saada naisia kun hän kertoo ylenemismahdollisuuksista...
Pete Gracen
On myös töissä hakintaosaston johtoportaassa ja on siis yhtiön perustajan Charles Gracenin nuorempi poika joka tuntee suunnatonta vihaa isoveljeään Chassia kohtaan. Pete on jouppo, impotentti ja vaimonhakkaaja. Hänen isoveljensä pitää huolen että koko yhtiö tietää asiasta... Peteä usein kutsutaan perheen mustaksi lampaaksi, eikä oikeastaan turhaan.
Jim Profit
On uusi hankintaosaston varajohtaja. Hän työskenteli ennen saman yrityksen kirjanpitopuolella. Jimin paikkomielle on saada tuo "vara-" etuliite pois, hän haluaa hankiosaston johtajaksi. Jimillä on kotona salainen huone kirjahyllyn takana, missä hänellä on tietokone ja samainen Gracen & Gracen Inc:in pahvilaatikko missä hän nukkui lapsena. Hänen oikea nimensä on Jimmy Stokowski, hän muutti nimensä paetessaan isänsä murhaamista.
Joanne Meltzer
On yriytksen länsirannikon turvallisuuspäällikkö. Psykologisen testin perusteellä hän on "fanatical in pursuit of a goal" eli fanaattisesti päämääriinsä pyrkivä ihminen. Jim kommentoi häntä "her obsessive personality is undoubtedly the result of a severe childhood trauma, but it serves her well as an investigator". Pilotissa hän kertoo Jack Waltersille että häntä on lapsena pahoinpidelty. Joanne on tyylikäs brunette, vaikka onkin kasvissyöjä. Hän harrastaa helicopter skiing -nimistä harrastusta pilotin perusteella, joka on rikkaiden ihmisten versio laskettelusta missä mennään helikopterilla koskemattoman vuoren huipulle.
Gail Koner
On sihteeri yrityksessä. Hänen äitinsä on sairaalahoidossa ja hän on kavaltanut rahaa Gracen & Gracenilta äidin hoitoa varten tekemällä pieniä penninpyöristyksiä väärin. Jim oli ennen kirjanpito-osastolla töissä ja hän oli huomannut asian, mutta ei raportoinut sitä. Pilotissa hän kiristää Gailia kierouksiinsa mukaan uhkaamalla kertomalla asiasta ja lopulta ottaa hänet omaksi sihteerikseen.
Jeffrey Sykes
On musta ja vihainen, mies joka taisteli neljä vuotta sitten suuren oikeustaistelun Gracen & Gracen Inc:iä vastaan ja voitti sen. Hän tulee sarjaan mukaan jaksossa Sykes Joanne Meltzerin avuksi Jim Profitin kieroilujen selvittämiseen.
Nora Gracen
On Peten vaimo, epäonnellisessa avioliitossa. Pete on juoppo, joka pahoinpitelee ja laiminlyö vaimonsa. Hänen miehensä impotenssi ei myöskään paranna tilannetta. Joten Nora on helppo kohde lipevälle miehelle, kuten Jim Profit on huomannutkin ja hän käyttää Noraa häikäilemättömästi hyväksi omiin juoniinsa.
Bobbi Stokowsi
On Jim Profitin äitipuoli, jonka kanssa Jimillä on outo suhde. He kiristävät, lavastavat syylliseksi ja rakastelevat toistensa kanssa. Loppujen lopuksi alan epäilemään että Jimillä jopa on poikkeuksellisesti tunteiden kaltaisia emotionaalisia häiriöitä Bobbia kohtaan. Bobbi on narkomaani, kuten dialogi pilotissa paljasti "I'm a diabetic" johon Jim vastaa "Then you should not be shooting drugs".
Wayne Gresham on entinen hankintaosaston varajohtaja, joka sarjan pilotin mukaan oli ylityöllistetty, ylipainoinen ja kuoli sydänkohtaukseen. Koko sarja alkaa siitä kun Wayne Gresham kuolee ja Jim Profit tulee hänen tilalleen hankintaosaston varajohtajaksi.
Jack Walters on hankintaosaston johtaja sarjan alussa. Jackilla oli suhde Joanna Meltzerin kanssa minkä takia hänen vaimonsa jätti hänet, mutta nyt Jack on taas yhdessä vaimonsa kanssa ja he käyvät parisuhdeterapiassa. Jackin vaimo on hyvin mustasukkainen koska Jack on työnsä puolesta paljon yhdessä Joannan kanssa.
Elizabeth Gracen Walters On Jack Waltersin vaimo, Chasin ja Peten serkku. Jack nai hänet rahojen takia päästäkseen sisälle Gracen & Gracen Inc:in ympyröihin. Heidän avioelämä meni huonosti useita vuosia sitten milloin Jackilla oli suhde Joanne Meltzerin kanssa. Hän jopa turvautui suuriin määriin alkoholia, nykyään he ovat parisuhdeterapiassa Jackin kanssa viikottain.
Jim Profit was raised in a cardboard box. His only outside contact was a TV set. His entire life was shaped by the programs he watched. And they say television's bad for you.
Gracen & Gracen is not just a company. Not to me, at least-it's a family.
Wow. What a dark view of humanity.
It's good to see Gail understands the basic nature of business: we adapt, or pay the price.
When you want someone to love you, open your heart. When you want someone obsessed with you... close it.
Know when to let go of what was and be certain that your focus is always on the moment and that your plans only concern the future, not the past. Of course, that doesn't mean you let others walk all over you.
Failure... it's a much better teacher than success. My failure was in underestimating my competition, which was far more complex and dangerous than I had suspected. I'll know better next time.
Their marriage has a few kinks I'm trying to work out, which is why I introduced Pete to my stepmonster, Bobbi...
Hm. Isn't that always the way? Just when you're prepared to settle in and focus on one person, somebody else needs your attention. But the important thing to always remember in business is what may seem like a calamity can often become an opportunit
You know, it got me thinking... perhaps I could use some therapy.
But in my experience, the worst way to get a straight answer is to ask an honest question.
But then, life ain't easy. It's both questions, pain, and people who have to be endured.
No, life may not be easy. It can be lonely-full of people we think we know, but barely comprehend. Yet we must always remember, it's the challenges that define us best and the obstacles that illuminate what we're truly capable of.
The
(Unofficial) Profit Home Page
The
Unofficial Adrian Pasdar Fan Page
SALON:
Monster in a Box
And We
Have a Winner... Profit
Business
Bashing: Fox's Profit Motive
TV On the
Edge: Dialing for Dollars
Frode
Storåker's Jim Profit Page
Suck: Hit
And Run XXIX
Sun
Newspapers: Tuned In
Television
Cynic: Class Envy
People:
Adrian Pasdar, Making a Profit
People:
Refreshingly Cruel, Fox's Profit
TV
Guide Insider Plus 04-08-96: Profit Motive
Time
Magazine 4-22-96: Serial Power Monger
Stephen J.
Cannell Online with People Magazine
Profit
Is An Intriguing Series About Snakelike Executive
Profit,
Loss: Cancellation Denied Audiences the Best Episodes
Fortune
5-13-96: Profit Claws His Way Up Fox's Slippery Ladder
The
Detroit News: Wealthy Anti-Hero Pays Off in Fox Drama
The
News-Times 04-04-96: Profit Premiering
The
News-Times 04-04-96: Pasdar Plays a Psychopathic
Businessman
The
News-Times 04-08-96: Profit Premiering
The
News-Times 04-12-96: For Adrian Pasdar, Evil Turns a
Good Profit
The
News-Times 05-06-96: Fox's Wickedly Twisted Profit
The
News-Times 07-11-96: Profit May Find New Life
Takaisin etusivulle - Back to index page