Martti opiskelee Ammattikoulussa keittajaksi. Martti tykkaa urheiluautoista, tyttokalentereista seka jaakiekosta. Han asuu vanhempiensa luona yksiossa Tampereella Hervannassa. Hanella on yksi sisko ja yksi veli. Lisaksi Martilla on siniset silmat,kuuluva nauru, omenankokoiset hymykuopat seka navasta alaspain halvaantunut ruumis. Martti on vammainen niin paljon kun vain vammainen voi olla. Hanen alaruumiinsa on kuollut kuin frigidin lesbon libido.
Martilla on monta kaveri. On yksi Juha. Sitten on yksi Veikko. Ja sitten eras kolmas tyyppi, kenet han tapasi kerran Pieksamaen rautatieasemalla, mutta jolta unohti kysya nimea. Marttia vituttaa koska han ei voi juosta tai luistella tai pelata jaakiekkoa niinkuin terveet, mutta han kylla uskoo vankkumatta vanhempiinsa jotka sanovat etta vammainen voi olla _aivan_ yhta onnellinen ja tasapainoinen kuin kuka tahansa niinsanottu normaali. Joskus han jopa inkontinenssilakanoillaan suloisesti uinuessaan nakee unta jossa han olympialaisten Suomi-Kanada loppu-ottelussa on vasen laitahyokkaja Saku Koivun rinnalla ja sekuntia ennen ottelun loppua ampuu Sakun syotosta Suomen 7-6 voittomaalin. Silloin kaikki palvoisivat hanta sankarina ja rinnakkaisluokan Heidikin lopulta huomaisi hanet. Mutta eipa se taida kayda, Martilla on tarpeeksi ongelmia ulosteen pidattelemisessakin, saatikka sitten olympiamitalin hommamisessa rystypuolen vipilla 500 miljoonan TV-katsojan edessa.
Mutta onneksi Martti on loytanyt suuren lohdun uskonnosta. Eipa se ole ihme. Kun kaikki muut ihmiset aina karttavat hanta niin onneksi kuitenkin naapurin aito ja oikeasti onnellinen jehovantodistajapariskunta aina sillointalloin sunnuntaisin ottaa Martin mukaan kierrokselleen. Martin valtakunnan hyodyksi tekema tyo on helppoa. Martin taytyy vain hieman vaivautunut ja epileptinen ilme finnisella naamallaan pitaa kadessaan raamattua seka muita myytavia kirjoja, seka kertoa kuinka paljon helpompaa on olla uskovan Kristuksen seurakunnan vihrea oksa. Lisaa mielihyvaa Martti saa kun perheen jehova-isa joskus hieroo Martin hartijoita, vatsaa seka reisia perheen aidin ollessa pois paikalta. Sen lisaksi perheen isa rukoilee ja pyytaa anteeksiantamusta Jehovalta, eritoten senjalkeen kun on hieronut Martin selkaa ja nivusia.
Martti ei suuresta pahkailystaan huolimatta voi tajuta miksi kukaan tytto ei halua seurustella tai suudella hanen kanssaan ? Koulussa aina sanottiin etta vammaiset ovat ihan samanlaisia ihmisia kun muutkin, mutta miksi silti kuitenkaan kukaan tytto ei lahde hanen kanssaan esimerkiksi elokuviin, Martti miettii samalla finnia nenastaan puristaen. No, tosin kerran eras oppilaskuntaan pyrkinyt tytto suostui vaalien alla lahtemaan Martin aidin pyynnosta katsomaan Polanskin "Bitter Moonia" ( Tyton oma valinta, muuten ) mutta elokuvateatterissa sitten ei Martin pyoratuoli paassytkaan kynnyksen yli ja tytto olikin saanut ihmisen tuijotuksesta paniikkikohtauksen ja hyperventiloinnin jalkeen oli juossut suoraan kotiinsa ja koittanut itsemurhaa vitamiinitableteilla, jotka han huuhtoi alas salmiakkikossulla. ( Tyton isa kirjoitti tasta valitettavasta episodista myohemmin salmiakkikossua parjaavan kirjeen Toimi Kankaanniemelle, mutta se onkin jo toinen juttu ). Lisaksi tyton vanhemmat olivat soittaneet Martin vanhemmille ja syyttaneet tata tyttarensa seksuaalisesta ahdistelusta ja jopa suoranaisesta vittuilusta ja siksipa Martti onkin nyt karsimassa kaksikuukautista kovennettua kotiarestiaan, haaveillen uudesta ja ihanasta maailmasta jossa ei olisi kurjuutta, eriarvoisuutta, ennakkoluuloja eika liian korkeita kynnyksia.
Martin isa on sita mielta etta Martti on vammainen koska Martin aiti oli niin kevytkenkainen nuoruudessaan. Samasta syysta han muuten vaittaa nykyaan ryyppaavansakin, siis amman vika. Aina silloin talloin han lyokin kannipaissaan tasta syysta aitia niin kovaa etta naapurit alkavat valittaa kun aidin itku pitaa heita hereilla, tai estaa heita katsomasta Kauniita ja Rohkeita. Ja joskus kun isi on pillereista ja hassiksesta oikein sekaisin niin Marttikin saa tietty osansa. Mutta silloin kun Suomi on havinnyt latkassa oikein kunnolla niin Aiti saa joskus _oikein_ kunnolla turpiinsa, ja silloin Martti kuulee aidin itkun koko yon ajan korvissaan, ja joskus viela koulussakin kun katselee yksikseen paperivarastossa televisiota. Martti niin haluaisi saada aidin itkun pois paastaan, mutta Isi sanoi etta Martti viedaan heti pois koulukotiin tai myydaan mustalaisille jos Martti sanallakin kertoo asiasta koulussa kenellekaan sosiaaliammalle tai jollekin muulle kuka ei tajuaisi mita kaikkea kodinkoneissa ja muissa sahkolaitteissa majailevat henget ja maahiset isin pakottavat tekemaan.
Martti saa ihmisten lasnaollessa joitain outoja kohtauksia, tuntuu kuin kaikki ihmiset alkaisivat tuijottamaan Marttia ja happi loppuisi ja korkea suhina alkaisi voimistumaan Martin korvissa, sitten ihmiset tuijottavat lisaa ja sitten koko maailma mustenee Martin kaihin runtelemissa silmissaan. Martin isa sanoo etta laakariin ei voi menna koska Martin luvatta ylihinnalla Pertsalta ostama Saku Koivun nimikirjoitus oli tyhjentanyt isin pankkitilin miinukselle, niin etta isin nyttenkin on juotava hermoja rauhoittaakseen kossua ja yleis-pulituuria tavanomaisen suosikkinsa, armanjakin sijasta. Ja kaiken lisaksi nimmari oli myohemmin paljastunut vaarennokseksi. Lisaksi isi pelkaa etta naapurit eivat suhtautuisi haneen enaa vakavasti. Se rikkinaiseen NMT-puhelimeen puhuminen taloyhtion kokouksessa on niillakin piruilla viela tuoreessa muistissa, eika se kupru naapurin pikkutyton pyykkinarulta havinneista pikkupoksyistakaan pahemmin suuta hymyyn kaanna. Ihmis elo on vaikeaa, onneksi taivaan isan luokse voi aina lahtea. Nain isi aina kannipaissaan Martille uhoaa. Ja joskus Isi uhottelee ottavansa Martinkin mukaansa Taivaan isaa katsomaan.
Martti on juuri ystavystynyt yhen Pertsan kanssa. Pertsa myy Martille pillereita joiden avulla Martti saa aidin itkun pois korvistaan. Ja viinan kanssa nama pillerit auttavat eritoten. Martti saa ryypata Pertsan kanssa kunhan ostaa viinaa Pertsallekin. Niin on Pertsa joskus Martille sanonut. Joskus Pertsa ja Pertsan kaverit juovat Martinkin viinat huiviinsa ja antavat Martille kaupanpaallisiski turpiin mutta Martti antaa helposti anteeksi koska raamattu niin kehoittaa. Jaakiekon ohella usko on Martille hyvin tarkea ja henkilokohtainen asia. Martti muistaa miten raamatussa kerrotaan eraasta jeesus-nimisesta tyypista joka aina oli sita mielta etta ihmisten pitaisi digata toisiaan ja elaa sovussa toistensa kanssa. Naapurin Jehovantodistajaseta tosin sanoo ettei Martin kannata lukea raamattua ilman patevia selittajia, ja Martin tulkinnat raamatusta ovatkin taten valitettavasti vaaria, ja Saatanan, Panettelijan hanen korvaansa rokkimusiikin seassa kuiskuttamia. Kuulemma ostamalla Raamatunselitysoppaan Martti voisi vahvistua uskossaan. Sen saakin Naapurin sedan kautta, edullisesti....
Martti on kova latkafani. Han kannustaa Tapparaa koska on Tamperelainen. Nytkin han on jaakiekkohallissa hurraamassa suosikki joukkuettaan voittoon. Hanella on Tappara-lippis, Tapparan takki, Tappara housut, sireeni, Tappara-paita, kova-aaninen, Tappara viiri, astma, Tappara lippu ja sen lisaksi vielapa Tappara-leikekirja jota han pitaa _aina_ matseissa mukana. Tosin viime kerralla Ilveksen fanit olivat vessassa hyokanneet hanen kimppuunsa ja repineet leikekirjan silpuksi ja pakottaneet veitsella uhaten Martin syomaan Tappara-lippiksensa seka vessanpytysta loytyneita tupakintumppeja, jonka jalkeen he olivat heittaneet Martin pois puoratuolista pisoaariin ja pissanneet Martin pysyvasti halvaantuneen kehon paalle. Onneksi Pertsa oli tullut apuun ja hakannut ketjuilla ilveslaiset huligaanit teholle, muttei juuri ennen apuun rientamistaan amfetamiinia, enkelinpolya, pameja, mobilaattia ja keskikaljaa ottaneena heti ollut tunnistanut Marttia ystavakseen ja taloudelliseksi hyvantekijakseen, vaan oli potkaissut taltakin muutaman kylkiluun poikki.
Useimpien ihmisten mielesta Martti on lahinna saalittava Tappara-faniudessaan mutta Martti saa niin paljon hymya ja naurua osakseen liikkuessaan fani-varustus paalla etta han silti haluaa jatkaa Tappara-fanina, etenkin nain MM-latkakisojen aikaan. Aiti kylla hapeaa Amerikkalaista sirkuspellea muistuttavaa poikaansa kun tama kuolaa valuvalla suullaan keraa helppoja irtopisteita macdonaltsilla. Mutta toisaalta Martin aiti, Maritta on koko kulmakunnan arvostetuin nainen. Muiden naisten valittelut ja vastoinkaymiset jaavat kirkkaasti kakkoseksi kun Maritta kertoo naapureille Martin ylimaaraisista kromosomeista , poikansa migreenista tai epilepsiasta tai vaikkapa vain poikansa virtsanpidatysvaikeuksista joka aiheuttaa Maritalle niinpaljon ylimaaraista pyykkia ja karsimysta. Lisaksi Maritta syo poikansa takia perati neljaa eri rauhoittavaa, siina kuin normaali naapuruston perheenaiti ei syo kuin kahta.
Mutta tanaan Martti on iloinen koska kotiaresti paattyi eilen ja han on taas tauon jalkeen koulussa runsaan toveripiirinsa ymparoivana. Siella nytkin Martti on valitunnilla mukanaan ryhma innokkaita ystavia. Eraskin veijari yrittaa piristaa Marttia koittamalla tyhjentaa Martin pyoratuolin renkaita. Pertsa lyo Marttia nivusiin jaakiekkomailalla ja kaskee tata matkimaan Nasse-setaa ja kyllapas Martin imitaatio saakin koko porukan nauramaan. Martilla on naet S-, R-, K- T-,ja L-vika ja se saakin kaikkien Martin ystavien kasvoille valittoman ja aidon hymun. Kello soi takaisin tunnille samalla kun joku laimaisee Marttia taas nyrkilla kasvoille ja sanoo "HIPPA", ja joku toinen `ystava` tyontaa Tapparan viirin pyoratuolin pinnojen valiin niin etta Martti jaa muiden juostessa tunnille pihalle. Onneksi Martti vartin verran itkettyaan ja apua huudeltuaan tapaa jonkun sadetakkisen sedan joka vie Martin kampille ja nayttaa henelta televisiosta filmeja joissa on alastomia miehia, seka piiskoja, kahleita ja katetreja. Lisaksi hassu pippeliaan alati hiplaava seta tarjoaa Martille paljon karkkia seka limonaatia ja pullaa ja torttua ja kekseja ja katkeraa mehua joka saa Martin nukahtamaan. Martti heraa kuitenkin elavana hieman tokkurassa jostain puskasta, ja kolme tuntia apua huudeltuaan lopulta paasee takaisin pyoratuoliinsa ja lahtee rullamaan reuman ja downin syndrooman runtelemilla kasillaan ylamakea kohti kotiaan, jossa isi jo pullon ja remmin kanssa odotteleekin kuumeisesti Marttia kertomaan syyta myohastymiselle ja veri- ja spermatahroille tapparahousuissaan...
Martti opiskelee keittajaksi mutta koska Martti haittaa muiden nuorten oppimista niin paljon jo olemassaolollaan seka on vaivana opettajille niin rehtori on paattanyt etta Martti saakin katsella paivat pitkat paaksytysten koulunsa kellarin paperivarastossa televisiota tai lukee vanhoja apuja ja seuroja. Rehtori vihaa Marttia koska reksin mielesta Martti on yksinkertaisesti tyhma, laiska ja sen lisaksi viela niin saakelin ruma. Mutta kaikkein eniten rehtoria kylla vituttaa se etta opettajien uuteen kahvihuoneeseen varattu satatonninen meni inva-ramppiin. Onneksi opettajainkokous paatti niukasti evata koulun kynnysremontin jotenka viimeistaan puolen vuoden sisalla rehtori paasee aina valituntisin horppimaan kahvia ja jatkamaan tyopaikka-ahdisteluaan upouudessa kahvihuoneessa.
Martti oli iloinen siitakin syysta etta tanaan on jo perjantai ja koulu loppuu jo kahdelta elikka hanen ei tarvitse lukea usean vuoden vanhoja perhelehtia kuin enaa nelja tuntia. Han miettii mita voisi illalla kotona tehda. Katsoisko kotiin paastyaan teeveen ykkos-, kakkos- vai kolmoskanavaa, vai leikkisiko isin veljentyttaren paperinukeilla.
Kesken Martin sisaisen olemassaolo dialogin rehtori tulee varastoon tupakalle. "Saatanan tupakkalaki", rehtori kiroilee mielessaan, "Pitaa tulla tanne invojen joukkoon polttelemaan. Onneksi ei kukaan metsastyskaveri oo nakemassa." Nyt muistaessaan han sanoo Martille etta jonkun ministerion tyoryhma on tylossa ensi viikolla koululle vierailukaynnille ja Martin kuulemma kay kopelosti ellei han kehu uutta inva-ramppia. Samaten han sanoo etta Martin pitaisi syoda
ainakin kolminkertainen annos kortisonilaakkeitaan jotta hanen naamansa turpoaisi ja han nayttaisi vielakin saalittavammalta arvovaltaisen delegaation edessa. Martti nyokkaa ymmarryksen merkiksi ja rauhoittaa tupakansavusta supistunutta henkitorveaan imulla astmapiipusta. Samalla han muistuttaa etta jonkun pitaisi sitten hakea hanet pois paperivarastosta paivan paattyessa, ettei kay niinkuin viimevuonna kavi joululomalle lahdettaessa.
Martin isoveli Ilkka opiskelee Kauppakorkeassa. Aina kun Ilkka tulee jonkun kaverinsa kanssa kaymaan kotona niin Martti laitetaan vaatekomeroon piiloon jottei Ilkan tarvitse haveta ystaviensa edessa. Ilkka on ihan kiva, paitsi etta se aina silloin talloin myy Pertin tavaroita kavereilleen, mutta Martti ei rahaa eika mammonaa tarvi, sita oli Martin isakin sanonut Martin tilin kerran lapsilisista tyhjaksi nostaessaan "Mitaan et taalta mukaasi saa" ! Martti uskoo etta Herra kuitenkin on oikeamielinen ja lopulta vie Martinkin paratiisiin. Han tosin on hieman peloissaan ja epavarma ettei Jumala kenties huolikaan hanta taivaaseen. Naapurin Jehovantodistajat sanovat etta ellei Martti pista valejaan poikki Koulun Helluntalaisiin ei Martti kavele paratiisissa yhdessa Jehova Rauhanruhtinaan kanssa. Vastaavasti Helluntalaiset ja Martin isa valottavat Helvetin kivuista ja tuskista, ellei Martti hylkaa Jehovia, ja ala ostamaan helluntalaisten julkaisemia kirjoja. Joskus Martti nakee unta siita etta viimeisella tuomiolla Martti joutuu tuomiolle ja Jumala hylkaa hanet. Siina unessa Isa ja naapurin seta ja Saalem seurakunnan Gunnar kaikki nauravat henelle ja karventavat Martin kasvoja ja Tappara-leikekirjaa tulikuumalla raudalla.
Mutta Paiva se on huomennakin. Kello osoittaa etta Martin pitaisi menna nukkumaan. Onneksi Televisiosta tulee viela ostoskanavaa, jossa on Mike Levy -show, jota Martti ei missaisi mistaan hinnasta. Martti nukahtaa pian. Han heraa yolla muutaman kerran aidin itkuun, seka vaippansa pettamiseen, mutta muuten nukkuu oikein sikeasti. Han nakee unta siita etta han olisi Suomen Presidentti. Voi kuinka paljon han parantaisi tata maata, jos han saisi paattaa asiasta... Han poistaisi kaiken koyhyyden ja tyottomyyden, ostaisi kaikille vammaiselle lapselle sahkokayttoisen pyoratuolin ja kustantaisi itselleen ohitusleikkausken. Sitten han poistaisi kaikki verot, ja lopulta Heidi tulisi ja kutsuu hanet synttareillensa juomaan mehua ja suomaan kekseja.
Tama siis oli katkelma Martin elamaa. Se mielestani osoittaa etta jos olet tarpeeksi tyhma ja saalittava niin kaikki vain kusevat sinua silmaan ja koittavat hyotya susta. Siksipa kannattaakin olla yrmea ja ennakkoluuloinen kaikkia kohtaan, ja koittaa aktiivisesti hyotya jokaisesta ennenkuin ne kerkiavat hyotymaan susta. Jaakiekko voi olla pakotie, mutta siihen ei kannata turvata koska ennemmin tai myohemmin viimeisella tuomiolla siita joutuu vastuuseen. Halleluja !
Takaisin etusivulle - Back to index page