Kadonneen Bitin Tarkoitus

Jumala istahti tietokoneensa äärelle ja tunsi olonsa tylsistyneeksi. Hän oli viimeiset 2000 vuotta viettänyt tappavassa työpaineessa, lähinnä ainoa hauskuus hänelle oli Marssilaisten kuolleiden hippien kanssa harpun soittaminen Pyhän Mariankadun harpurilaisbaareissa.

Kalenterissa näkyvä päivämäärä 3.2.1979 ei yhtään piristänyt Jumalaa, tuohan tarkoitti sitä että vuotuisiin Pyhän Gabrielin Harppufestivaaleihin oli yli neljä kuukautta vielä aikaa.

Jumala oli vanha ja väsynyt, hän halusi päästä eläkkeelle ja viettää kaiken aikansa hippien kanssa harppua soittamassa. Tämä ei kuitenkaan ollut viime aikoina onnistunut lähes ollenkaan, kaikki aika oli mennyt niska limassa työn tekemiseen. Hän melkein oli alkanut tuntea sympatiaa niitä lukuisia bisnesmiehiä kohtaan mitkä olivat rukoilleet pelastusta juuri ennen itsemurhansa tekoa työpaineiden takia.

Hän sai loistavan idean, helpottaa tuskaansa laittamalla tietokoneen tekemään työt hänen puolestaan. Hän istahti tietokoneensa äärelle. Parin tunnin ohjelmoinnin tuloksena hän sai valmiiksi tekoälyohjelman, jonka hän päätti nimetä Jeesukseksi. Joku nimihän tietokoneelle oli pakko keksiä, jotta sen voisi taivasnettiin kytkeä. Koska hänen oma poikansa Jeesus oli viime aikoina tehnyt asioita mitkä eivät olleet Jumala miellyttänyt, hän päätti nimetä tietokoneen poikansa mukaan.

Jumala ajatteli, että Jeesus-ohjelma voisi hoitaa kaikki taivaan arkiset tehtävät ja Jumala voisi vain kännykästään lukea tekstiviesteinä tilanneraportit sekä olla samalla harppua soittamassa Pyhän Mariankadulla.

Jumala oli kuitenkin epäröi, Saatana oli alakerrassa päässyt tietokoneiden tuotekehityksessä pidemmälle kun ei ollut mitään laajempia sotia viimeiseen 40 vuoteen järjestänyt. Saatana oli viime aikoina käyttänyt kaiken aikansa tietokoneiden parissa leikkimiseen.

Kaikki alkoi siitä kun vuonna 1969 Saatana keksi pirullisen idean tietokoneiden käytöstä omana tuhovälineenään. Hän lupasi helvetissä oleville asukkaille uuden elämän maan päällä sillä ehdolla että he levittäisivät ihmisten mieltä myrkyttävää tietokoneohjelmaa maanpäällä oleviin tietokoneisiin.

Hän pisti asialle parhaan miehensä, Ken Thompsonin, joka aikoinaan vuonna 0 onnistui tappamaan Jumalan ainoan pojan Jeesuksen. Sen jälkeen Ken oli ollut Saatanan ykkösmies ikuisesti ja jokaisena jouluna Saatana kertoo pitkiä tarinoita tuosta Kenin uroteosta juhliessaan Jeesuksen kuolemaa.

Saatana mietti tarkkaan ja harkiten nimeä uudelle tietokoneohjelmalle. Olisihan kyseessä eräs maailman suurimmista tietokoneohjelmista joka muuttaisi koko universumin historiaa. Sitten hän muisti kuinka hän oli viimeksi maanpäällään käydessään vahingossa kävellyt päin jotain isoa laatikkoa.

Hän muisti asian hyvin, koska maan päällä käyminen oli monimutkaista koska siellä Jumalan joukot olivat hyvin järjestyneinä kirkkokuntiin ja Saatananpalvojat erittäin pieni vähemmistö. Pään lyöminen laatikkoon oli kuitenkin sen verran kivulias kokemus, ettei Saatana muistanut tuon laatikon nimeä.

Saatana lähetti ykkösmiehensä Kenin maan päälle ja töihin siihen yritykseen missä Saatana oli kävellyt päin laatikkoa. Yrityksen nimi oli Bell Labs ja sieltä Ken nopeasti löysikin tuon laatikon missä näytöllä luki "Multics". Ken palasi takaisin helvettiin ja kertoi nimen Saatanalle.

Saatana ei kuitenkaan pitänyt nimestä ja spiritismilaudallaan sitten arpoi uuden tuho-ohjelman nimen. Vastaus minkä lauta hänelle antoi näytti typerältä: "UNIX". Mutta eipä Saatana jaksanut enää asiasta saivarrella ja lähetti Kenin maan päälle kehittämään Unixia. Ken otti kaverinsa Dennis Ritchien mukaan ja he lähtivät tekemään tätä pirullista tuho- ohjelmaa.

Dennis tuli siihen lopputulokseen että jos tuho-ohjelma tehtäisiin käyttöjärjestelmäksi sillä olisi paljon paremmat mahdollisuudet soluttautua maanpäällisiin alkeellisiin tietokoneisiin. Koska maanpäälliset ohjelmointikielet olivat niin alkeellisia, Dennis kehitti helvetissä käytetystä C++ ohjelmointikielestä maanpäällisen version ja sillä koko Unix sitten kirjoitettiin. C++ oli rakenteeltaan sellainen ohjelmointikieli, että Unix pystyi nopeasti leviämään erilaisiin tietokoneisiin.

Vuonna 1974 asiat alkoivat olla valmiina, Unix oli valmis ja sitä pystyi käyttämään usealla eri tietokonemerkillä. Saatanallisen hyvänä käyttöjärjestelmänä se levisi nopeasti kaikkialle ja Saatana saavutti uskomatonta valtaa maan pällä. Unixissa olevat takaovet sallivat hänelle pääsyn kaikkiin maassa oleviin tietokoneisiin ja Unixin subliminaalisilla tempuilla hän pystyi vaikuttamaan ihmisten alitajuntaan.

Jumalan väsymys johtui siitä, että hän oli itse joutunut käymään usein maan päällä Unix-tietokoneita hajoittamassa vasaralla kun hitaat enkelit eivät tehneet sitä tarpeeksi nopeasti. Ja Jumalakaan ei enää pysynyt mukana tahdissa, Unix vaan levisi leviämistään vaikka mitä tahansa keinoja Jumala yritti sen tuhoamiseksi.

Jeesuksen piti olla ratkaisu näihin kaikkiin ongelmiin. Automaattinen tietokoneohjelma joka osaisi tuhota Unix-käyttöjärjestelmiä maan päällä olevista tietokoneista nopeammin kuin mihin Jumala itse pystyy. Jumala meni taivaan johtokunnan puheille esittämään ajatustaan. Ajatus meni lävitse johtokunnassa, paitsi että nimi Jeesus hänen oman poikansa mukaan tuntui liian huonolta markkinointiosaston mukaan.

Johtokunta lähetti 10 enkeliä maan päälle tutkimaan tilannetta. He keksivät nimen CP/M pahamaisen Unix-komennon "CP" mukaan jolla tuota tuhoavaa ohjelmaa levitettiin.

Ikävä kyllä he myös totesivat ettei taivaan enkeleiden määrä riittäisi tuon ohjelman levittämiseen maan päällä. Ennen tietokoneita Saatana oli keksinyt Freoni-nimisen aineen joka heikensi otsonikerrosta maan ilmakehässä. Tuon jälkeen enkeleiden läpi kulkeminen maan ilmakehään oli vaikeutunut ja vain taitavimmat enkelit pystyivät siihen.

Jumala oli pettynyt. Hän oli masentunut ja istahti televisionsa äärelle kelaamaan kauko-ohjaimella läpi kanavia. Enkelit olivat asentaneet hänelle maahan lähettimiä ja 900 MHz taajuudella hänelle tuli kaikki maassa näkyvät televisiokanavat. Hän päätti katsoa BBC-nimistä Englantilaista kanavaa jonka uskonnosta kertovat dokumentit olivat hänestä brittiläistä komediaa parhaillaan, melkein jopa höyrypäisen Douglas Adamsin kirjoitusten veroisia.

Niissä hänen poikansa aina kuvattiin partaiseksi mieheksi joka käveli sandaalit jalassa valkoisessa halvasta kankaasta tehdyssä lakanassa ympäri Israelia. Tämä muistutti häntä kuinka suuri virhe oli aikoinaan antaa Jeesukselle pelkkiä työharjoittelijoita avuksi kirjoittamaan Raamattua. Todellisuudessa Jeesus oli 175 senttiä pitkä ruskeatukkainen nutturapäinen adonis joka aina pukeutui parhaimpiin mahdollisiin vaatteisiin.

BBC:llä alkoi mainostauko ja Jumala oli menossa jääkaapilleen, mutta aikoinaan Saatanan kanssa kaksintaistelussa Amerikan villissä lännessä satutettu selkä alkoi taas säteilemään kipua. Niimpä Jumala joutui ensimmäistä kertaa pitkiin aikoihin katsomaan mainokset BBC:ltä. Ja hän teki suuren havainnon, IBM-niminen tietokoneyritys mainosti itseään ja Jumala ei havainnut ruudussa puhuvassa henkilössä Saatanan vaikutusta.

Jumala lähetti viisi enkeliä maan päälle tutkimaan IBM:ää. Tullessaan takaisin he kertoivat todella hyviä uutisia. Saatana oli käyttänyt liikaa aikaa yliopisto- ja korkeakoulu-maailmassa Saatana-nuorien kouluttamiseen eikä ollut edes huomannut vasta äskettäin reikäkorteista tietokonealalle siirtynyttä IBM:ää.

Jumala lähetti suurimman osan enkeleistään kertomaan unissa IBM:n johdolle ja tuotekehittelijöille ajatuksia uudesta tietokonemallista jossa Jumalan suunnittelema CP/M ohjelma pyörisi nopeasti sekä miellyttäisi käyttäjiä niin paljon että Unix kuolisi pois nopeasti. Suunnitelma tehosi ja uuden tietokoneen suunnittelu alkoi.

Ikävä kyllä Saatana oli huomannut omalta Unix-päätteellä olevasta supertarkasta tutkastaan kuinka enkelit olivat liikehtineet normaalia enemmän taivaan ja maan välillä. Saatana käytti Unix-tietokoneiden muodostamaan Internettiä enkeleiden jäljittämiseen ja sai selville että he liikkuivat taivaan ja IBM nimisen yrityksen välillä.

Saatana lähetti verotarkastajiksi naamioituneet lähettinsä paikalle nuuskimaan asioita ja hän saikin pian selville mistä oikein on kysymys. Saatana käyttää usein henkilökuntaansa maanpäällä verotarkastajiksi, Internet-konsulteiksi, Bingolotto-juontajiksi, teekkareiksi jne naamioituneina, koska se on kaikkein helpoin keino. Saatanan lähettien naamioiminen ihmisiksi on helppoa, mutta pirullinen luonne ei katoa mitenkään. Kaikki ihmiset kuitenkin ovat siinä luulossa että tietyt ihmisryhmät ovat pirullisia sekä kuvottavia joten tämä ei herätä mitään turhia epäilyksiä.

Saatana päätti kuitenkin pysytellä toistaiseksi pelkkänä tarkkailijana tässä asiassa ja käyttää IBM:ää keinona houkutella Jumala maan päälle ja vihdoinkin päästä tappamaan hänet. Saatana oli monena aamuna herännyt sänky märkänä sen takia kun hän oli nähnyt unia Jumalan tappamisesta. Niin monta kertaa hän oli sitä yrittänyt mutta aina epäonnistunut, yleensä vain itse vahinkoa kärsien.

Jumala kuitenkin huomasi, että Saatana on hänen jäljillään ja niin hänen piti keksiä joku maanpäällinen johtaja tälle uudelle tietokonevallankumoukselle minkä piti tappaa saatanallisen Unixin leviäminen. Hän ei voinut itse liikkua maan päällä, nyt kun Saatana oli hänen jäljillään. Joskus vanhoina hyvinä aikoina, kun freoni ei estänyt enkelien mukaanottamista turvamiehiksi hän liikkui useinkin maanpäällä mutta nykyään hänen maanpäälliset visiitit rajoittuivat hyvin harvoihin kertoihin.

Jumala käski enkeleidensä hakea maan päältä tietokonealan lehtiä ja sieltä Jumala alkoi etsiä uutta johtajaa tälle tietokoneiden suurelle vallankumoukselle. Popular Electronics nimisestä lehdestä hän löysi mielenkiintoisen kertomuksen siitä kuinka Bill Gates ja Paul Allen nimiset ihmiset olivat tehneet oman käyttöjärjestelmän Altair 8800 tietokoneelle. Jumala lähetti muutamat enkelit hakemaan Bill Gatesin taivaaseen ja hän kertoi Billille omat suunnitelmansa.

Bill sai hoitaakseen CP/M käyttöjärjestelmän myymisen IBM:lle sekä pitää huolta siitä että asiat etenevät maan päällä Jumalan suunnitelmien mukaan. Jumala lupasi puolestaan pitää huolta siitä että IBM on innostunut hänen käyttöjärjestelmästään ja että kaikki ihmiset alkavat alitajunnastaan käsin haluta ostaa Bill:in yrityksen, Microsoft Partnership:in tuotteita.

Jumala ei voinut suoranaisesti avustaa rahallisesti, koska taivaassa ei käytetty rahaa. Hän laittoi ICP:n toimikunnan asialle jotka antoivat Microsoft Partnership yritykselle suuren rahapalkinnon huhtikuussa 1979. Näillä rahoilla Microsoft Partnership muuttui Microsoft Corporation:iksi ja Bill Gates yrityksen johdossa ja Paul Allen varajohtajana.

Yhtenä iltana pokeripelissä kavereittensa kanssa Bill kertoi Paul:ille tästä Jumalan kanssa tapahtuneesta tapaamisesta. Paul haukkui häntä hulluksi ja kieltäytyi ehdottomasti tuollaisesta sekoilusta. Paul halusi, että Microsoft jatkaisi samaa linjaa kuin ennenkin, Basicin kehittämistä eri tietokoneille ja Fortran-ohjelmointikielen kehittämistä. Bill sai kuitenkin Jumalan avustuksella Paulin taivuteltua yhteistyöhön.

Sitten elokuussa 1981 vihdoinkin IBM PC oli valmis johon CP/M käyttöjärjestelmä piti asentaa. Tätä ennen Jumala oli testannut käyttöjärjestelmää maan päällä varsin hyvällä menestyksellä ja nyt Jumala sitten lähetti CP/M:n sorsakoodin Tim Paterson nimiselle ihmiselle joka möi sen QDOS nimellä Bill Gatesille. Näin saatiin harhautettua Saatanaa, että hän ei tajunnut kyseessä olevan Jumalan tekemä ohjelma. Bill teki sorsakoodiin vielä muutamat parannukset että se sopisi PC-tietokoneisiin paremmin ja sitten Bill antoi sen IBM:lle MS-DOS nimellä.

Hitaasti mutta varmasti, pienillä taikavoimilla taivaasta käsin avustettuna MS-DOS alkoi valtaamaan tietokonealaa. Kaikki meni hyvin, kunnes marraskuussa 1982 saatana alkoi pääsemään jäljille. Hän pähkäili mielessään että siinä on pakko olla yliluonnollisia voimia pelissä kun hätäisesti koottu buginen käyttöjärjestelmä nimeltään MS-DOS leviää ja syö hänen UNIX-koneittensa elintilaa.

Tammikuussa 1982 hän vihdoinkin sai selville, että MicroSoft on Jumalan johdattama yritys. Heti välittömästi hän alkoi suosittelemaan pommi-iskua kyseistä yritystä vastaan. Saatanan tietokonevastaava Ken Thompson kuitenkin totesi että MS-DOS on niin yksinkertainen ohjelma että kuusivuotias CP-vammainen (sisäpiirin vitsi helvetissä viitaten CP/M-käyttöjärjestelmään) limuviinan vaikutuksen alaisena pystyy kirjoittamaan sen uusiksi. Ken Thompson totesi, että tähän tarvitaan pirullisen salakavala juoni ja laittoi tekoälyohjelmansa laskemaan sopivia teorioita.

Helmikuussa 1982 Kenin Unix-kone sanoi, että suunnitelma on valmis. Kone esitti, että markkinoille pitää laittaa lisää ATK-alan firmoja sekoittamaan tilannetta, siinä samalla salaa saada MicroSoft kopioimaan tai matkimaan suoraan heidän ideoitaan mitkä itseäsiassa ovatkin suoraan Unix:ista kotoisin ja sisältävät saatanan takaoven. Myös MicroSoftin ainoa älykäs työntekijä Paul Allen pitää saada pois pelistä. Kaikki tämä tulee tehdä tavalla mikä ei herätä epäilyksiä taivaassa että saatanalla olisi jotain tekemistä asian kanssa.

Ensin saatana tartutti Paul Allen:iin Hodgkinsonin taudin, minkä seurauksena hän ei enää kyennyt työskentelemään. Se oli helppoa, seuraavaksi piti miettiä että kuinka Unix:in takaovet saadaan salaa sujautettua MicroSoftin tuotteisiin. Ken kertoi, että hänellä on paljon ystäviä Xerox nimisessä firmassa ja he ovat monta iltaa istuneet yhdessä naureskelemassa kuinka Kenin kavereiden tahallaan tekemät bugit Xeroxin tuotteisiin ovat saaneet mm. Xeroxin kopiokoneita hajoamaan ja sitten he ovat yhdessä seuranneet paniikissa olevaa yritystä kuin saippuaoopperaa. Ken totesi että niin luovat ja hauskat heput kyllä saatavat yhden käyttöjärjestelmän aikaan koska tahansa.

Ja suunnitelma pelasi täydellisesti, Xeroxin pojat loivat graafisen käyttöjärjestelmän jota käytettiin hiirellä eikä normaaliin tapaan näppäimistöllä. Tyypilliset idiootit kuolevaiset ihmiset kuolaisivat tuollaisen käyttöjärjestelmän perään aivan hulluna, Ken suorastaan repesi nauruun kun hän näki sen.

Ettei saatanan sekaantuminen suunnitelmaan vahingossakaan paljastuisi, piti vielä käyttää toista yhtiötä nimeltään Apple joka "varastaisi" tuon graafisen käyttöjärjestelmän idean heiltä. Kun saatana kuuli että peiteyhtiön nimeksi on valittu Apple eli Omena, hänellä oli pirullisen hauskaa muistellessaan hänen ensimmäistä urotekoaan Aatamille ja Eevalle paratiisissa.

Apple sitten teki MacIntosh nimisen käyttöjärjestelmän tuosta Xeron poikien lelusta, joka alkoi hitaasti mutta varmasti leviämään. Ikävä kyllä Ken oli tehnyt yhden pahan virhearvioinnin, Xeroxin pojat olivat tyypillisiä puvut päällä kulkevia toimistorottia ja niimpä MacIntosh miellytti vain samanlaisia toimistorottia. MacIntosh ei levinnyt kunnolla muualle kuin kirjapainoihin, lehtien toimituksiin ja muille täysin vähäpätöisille aloille.

Ikävä kyllä saatana oli niin huvittunut ja rakastunut tuohon Apple tuotemerkkiin, että hän ei Kenin neuvoista huolimatta luovuttanut MacIntosh:in suhteen. Ken tuskastuneena päätti yrittää tehdä itse jotain, ensin hän lisäsi Unix:iin graafisen käyttöliittymän mutta huomasi että sekään ei saavuta suosiota suurien massojen keskuudessa.

Seuraavaksi hän luuli keksineensä lopullisen voittokortin, suoraan MicroSoftin kotirintamalle eli IBM PC koneisiin Unixin iskemisen. Jokavuotuisilla helvetin Karjala- festareilla hän tapasi suomenruotsalaisen miehen nimeltään Linus Torvalds joka oli opiskellut Kenin kehittelemän C/C++ ohjelmointikielen ulkoa etu- ja takaperin. Ken tarjosi hänelle työpaikkaa amerikasta sekä ikuista ihailuja teekkaripiireissä, mikäli PC-pohjainen Unix alkaisi leviämään kunnolla maapallolla. Linus suostui ja Kenin suuren egon korostamiseksi käyttöjärjestelmän nimestä piti käydä selvästi selville että kyseessä ei ollut Unix. Linus:illa oli myös suuri ego ja hän halusi oman nimensä näkyviin, joten LINU X Is Not Unix kuullosti hyvältä kompromissilta. Saatana kuitenkin halusi lyhyemmän tuotenimen, joten lopulliseksi valinnaksi tuli jokaisen sanan alkukirjain eli Linux.

Jumala oli kuitenkin saanut sillä aikaa selville, mistä Applen ja Xeroxin asioissa oli kyse. He alkoivat pikavauhtia kehittämään graafista käyttöliittymää sekä IBM:llä että MicroSoft:lla. Lopputuloksena oli IBM OS/2 ja MS-Windows nimiset käyttöjärjestelmät. Sillä välin kun saatana vielä rakasti Applea ja yritti epätoivoisesti kehittää sitä paremmaksi, IBM/MicroSoft valtasivat alaa huolestuttavaa vauhtia graafisilla käyttöliittymillään. Kenin salainen ase Linux ei sekään saanut sellaista tulta siipiensä alle kuin mitä Ken oli odottanut.

1990-luvun alkupuolella tilanne alkoi näyttää todella pahalta, MicroSoft Windows oli vallannut suurimman osan maan päällä olevista tietokoneista. Mikä vielä pahinta, Jumala oli kehittänyt siitä täsmäaseen Unixia vastaan nimeltään NT - se valtasi sitä ainoaa alaa missä Unix- koneet olivat vielä suosittuja eri palvelimissa.

Saatana kuitenkin melkein vielä onnistui, hän yritti soluttautua IBM:ään Motorola-nimisen yrityksen avulla ja tehdä PowerPC -nimistä lastua mikä pystyisi ajamaan huoletta suosittuja IBM PC -ohjelmia, mukaanlukien jopa tuki tuolle pahamaiselle Windows NT:lle. Suunnitelma kuitenin epäonnistui, koska MicroSoft oli juuri PowerPC:n suosion alkaessa saamassa uutta versiota nimeltään Windows '95 tehdyksi käyttöjärjestelmään ja panosti suuresti sen markkinointiin. Lisäksi vielä sitten seuraavasta NT versiosta puuttui tuki PowerPC lastulle ja siihen koko saatanan suunnitelma kuihtui.

Lopulta Ken kuitenkin huomasi jotain nerokasta, ne idootit MicroSoft:lla olivat käyttäneet suoraan Unixista otettuja osia Windows '95 ja Windows NT käyttöjärjestelmien valmistukseen. Samat saatanan Internet-takaovet olivat niihin nätisti kopioituna. MicroSoft yritti hädissään laittaa liikkeelle "Service Pack" ja "HotFix" nimisiä tuotteita poistaakseen noita takaovia, mutta se oli täysin tuhoontuomittu yritys - olihan Unix sentään suoraan helvetistä, kaikkia takaovia ei koskaan löydettäisi.

Tällä hetkellä saatana ja Ken odottelevat kiltisti kuinka Internet leviää maapallolla kulovalkean tavoin. Sitten kun se on tarpeeksi levinnyt, saatana painaa isoa punaista nappulaa ja kaikki maapallon asukkaat ovat hänen orjiaan!

Takaisin etusivulle - Back to index page