| |
2002 2003 2004
2005 2006 2007
Kesä
2007 Veneilyä koko kesä! Sain laituripaikan Helsingin
kaupungilta Kulosaaresta, josta oli hyvät yhteydet tehdä
veneretkiä Helsingin ympäristöön. Aluksi vene vuoti aika
paljon koska se oli ollut monta vuotta kuivilla
ja puu oli kutistunut. Loppukesää kohti mentäessä vuotaminen
väheni koko ajan kun puu turposi ja lopulta se ei
vuotanut juuri lainkaan. Asensin takapenkin alle ison vapaa-ajan akun ja automaattisen
pilssipumpun jotka huolehtivat että vesi pysyi meressä eikä veneessä. Huippunopeus GPS:llä mitattuna
oli n.35 km/h ja bensaa meni n. 10L tunnissa, hieman
riippuen ajonopeudesta. Vene kulki todella nätisti isommassakin
aallokossa.
Perjantai
29. kesäkuuuta 2007
Vene vesillä! Ensi matkan aikana koettiin kauhun
hetkiä koska vettä tuli aika lailla sisään mutta pinnalla pysyttiin
juuri ja juuri!! Seuraavana yönä jäi yöunet vähiin ja äyskäri ja ämpäri
tulivat tutuksi...
Keskiviikko
27. kesäkuuuta 2007
Hieman sikaa moottorikaivon saumoihin
Tiistai
26. kesäkuuuta 2007
Asennettu moottorin sammutuskytkin kojelautaan.
Tungettu vaseliinia moottrin rasvanipoihin.
Sunnuntai
24. kesäkuuuta 2007
Vaihteiden säätöä, keksin ja takaosan
säiltyslokeroiden pohjalevyjen lakkaus, proofia rakoihin. Uuden
tiivisteen asennus moottrin koppaan.
Lauantai
23. kesäkuuuta 2007
Ruuvailtu
petsatut mäntyrimat kiertämään ikkunan karmeja ja kasteltu venettä
sadettimella pohjasta päin.
Torstai
21. kesäkuuuta 2007
Testailtu moottoria. Ensin ei meinannut vesi
kiertää mutta kun laittoi tarpeeksi ison saavin ja vedenpinnan sai
nostettua reilusti vedenottoaukon yläpuolelle niin alkoi vesi kiertää.
Vesipumppu kun on korkeammalle kuin vedenotto aukko niin pumppu ei
jaksa nostaa vettä vaan vedenpinnan pitää olla pumpun korkeudella.
Kiinnitetty moottori paikoilleen ja kytketty kaasu- ja vaihdevaijeri
paikoilleen. Valomasto kiinnitetty. Lepuuttajille ruuvattu kiinnikkeet
kanteen. Mäntyrimojen ja keksin lakkausta

Keskiviikko
20. kesäkuuuta 2007
Ruuvailtu
köysien kiinnikkeitä paikoilleen. Rakojen proofausta. Haettu Etolasta
muovinpalaset rekisterikilviksi. Tarrafirmassa teetetty tarratkirjaimet
rekisterikilpeen.
Maanantai
18. kesäkuuuta 2007
Mäntylistojen, lattiaralllien ja keksin lakkaus
Sunnuntai
17. kesäkuuuta 2007
Myrkkymaalia 2. kerros.
Ikkunoiden kiinnitys muovilistalla. Hioin hiomatahnalla
harmaantuneet
kromatut köysikiinnikkeet jotka muuttuivat kuin uusiksi. Moukaroin
keulan metallista törmäyssuojaa paikoilleen. Turvotusta
märkien
pyyhkeiden avulla.
Lauantai
16. kesäkuuuta 2007
Bilteman myrkkymaalia ensimmäinen kerros.
Keskiviikko
13. kesäkuuuta 2007
Lakkasin
takapenkin alla olevaan säilytystilaan
tulevat lattiarallit. Irroitin Perämoottorin kopan kuluneen tiivisteen.
Petsasin Hempelin petsillä mäntylistat jotka kiertävät ikkunan karmeja.
Maanantai
11. kesäkuuuta 2007
Hain apteekista pari 20mm lääkeruiskua ja proofasin
pahimmat lautojen raot. Homma toimii parhaiten niin että laitetaan
lääkeruiskuun proofia ja lämmitetään se esim vedenkeittimessä niin
kuumetessaan proof pehmenee ja sitä on helpompi levittää.
Lauantai
9. kesäkuuuta 2007
Kyllästin veneen sisäpuolen ja tein
polykarbonaatista etuikkunat. Polykarbonaatti naarmuuntuu helposti
joten suoja muovi kannattaa ottaa pois vasta viime hetkellä. Etulasit
jouduin tekemään polykarboonatista koska ikkunoiden karmi oli mennyt
hieman propelille vuosien saatossa ja karkaistu lasi ei oikein
istunut paikoilleen. Polykarbonaatti joustaa hyvin.
Perjantai
8. kesäkuuuta 2007
Mäntylistojen sovittelua paikoilleen.
Sunnuntai
3. kesäkuuuta 2007
Kromiosien kiillotusta. Sidol kiillottaa
hienosti harmaantuneet kromiosat.
Perjantai
1. kesäkuuuta 2007
Laitoin vesipumppuun uuden siipipyörän ja
kokeilin moottoria saavissa. Pumppu ei lähtenyt kierrättämään vettä...
Maanantai
28. toukokuuuta 2007
Vahasin kannen muoviset reunalistat ja
kiinnitin paikoilleen.
Sunnuntai
27. toukokuuuta 2007
Vesipumpun purku. Edellisen omistajan
jäljiltä löytyi outo ruuviviritys siipipyörästä ja rikkinäinen
siipipyörä. Ruuviksi oli laitettu ruostuva peltiruuvi. Normaalisti
kiila pitää siipipyörän pyörimässä, en tiedä mitä tässä oli yritetetty.
Aika paljon paskaa vesipumpun sisällä. Hion kannen muoviset reunalistat
vesihiomapaperilla.
Lauantai
26. toukokuuuta 2007
Hion takasäilytystilaan tulevia mahonkisia
pohjalevyjä ja purin moottorista perän irti.
Pultit lähti suht helposti irti ilman lämmitystä.
Perjantai
25. toukokuuuta 2007
Kaasu- ja vaihdevaijerit pahasti jumissa,
mutta crc:tä ruiskimalla ja käsin vaijeria liikuttelemalla edestakaisin
alkoi vaijerit herkistymään. Avasin kaasukahvan ja sisältä oli
vaseliinit kuivuneet paikkapaikoin pahasti.
Sunnuntai
21. toukokuuuta 2007
Opiskelut hieman hidastaneet projektin
etenemistä... Herkistelin ohjauskaapelia ja kiinnitin sen paikoilleen.
|
|