|
MC NIUWAN MAGNEETON alkutaipaleet
|
|||
|
|
Itte alotin 1996 keväällä, jolloin harrastusta oli todella vähän; tuskin lainkaan. Jossain vaiheessa -98, -99 Pali, Tyllerö ja Sari V hankkivat skootterit ja niillä päristeltiin omaan tahtiin. Syyskuussa 1999 jutte- lin ruokalan nurkalla Sari V:n kanssa, että olisi mukava käydä kiertämässä Vehmersalmen lenkki ja siinä yhteydessä ajateltiin, että Palia vois pyytää kolmanneksi. Talvi tuli sinä syksynä varhain ja lokakuulle suunniteltu reissu täytyi haudata. Päätettiin palata asiaan seuraavana keväänä ja loppu onkin sitten historiaa ..... kuvat löytyy ruokasalin seinältä, jolloin ei ollut vielä omia ajohaalareita. Talo sponssasi kuitenkin niillä ruskeilla takeilla, kukilla ja traktori oli mukana jo eka kesänä Ramin ajaessa ( silloin amppeleita ja belargoonioita tippui moottoritielle ja Rami nakkeli loppuja metsikköön klubitakki, reikäpaita ja siniset verkkarit päällä ) ; poliisi ei kuitenkaan vienyt miestä ? Kukat todettiin heti
alussa hyväksi asiaksi, sillä niiden
avulla tehtiin ujompienkin avulla tuttavuutta.
Kaikki paikat jossa käytiin, saivat kukan ja jaettiinpa niitä
muillekin satunnaisille ohikulkijoille. Siltä reissulta
jäi mieleen Palin pappatunturi .... haisi pahalle,
huuti kuin syötävä ja jossain Puutossalmea
lähestyttäessä eräässä
alamäessä meni moottorin palikat uuteen uskoon. Onneksi
oli se peräkärry, jossa Pali asiantuntevasti kypärä
päässä viittoili ohiajaville, että nyt
saa mennä. Ja olihan se hyvä se Vehmersalmen
lossin kuskikin, kun järkyttyi 20 vuoden työrupeaman
jälkeen, kun ukot kiipesi torniin belargonioita ja- kamaan.
Loppumatkasta törmättiin Takka-baarissa yhteen Sorbaan,
joka tais saada sen viimeisen kipinän kesken oluen juonnin
? Kokousta perustettaessa sovittiin mm. periaatteellisista säännöistä mm. omaa mopoa ei tarvitse, työasioista ei puhuta, puheenjohtaja ja sihteeri valitaan vuodeksi kerrallaan, jotta jokainen sai kantaa vastuuta vuorollaan. Ehdotuksia merkkikisaa tuli muistaakseni 2 ( Hilkka ja Mika ), mutta Mikan yön hämyssä tuhraama vedos todettiin olevan omaa luokkaansa. Siitä sitten merkit painoon ja samalla tilattiin ne ensimmäiset t-paidat. Eka keväänä maalattiin sitten kyltti traktoria varten; maalaus kesti 2 iltaa ja mukavaa oli. Päämaalarina oli itseoikeutetusti merkin virallinen suunnittelija.
|
||
|
||||