Tällä kertaa yllätin itsenikin - olin hyvissä ajoin liikkeellä. Herätys hieman kolmen jälkeen, aamupala, viimeisten tavaroiden pakkaus ja muutaman tunnin pikapyrähdys Mikkelistä Helsinkin-Vantaalle.
Pienen odottelun jälkeen alkoi vapaputkia kantavia miehiä saapua lähtöaulaan. Ajoissa tuli onneksi Vainion Mikakin ja sain lentolippuni ja viisumini. Kaikki pitäisi olla kunnossa.
Lähtöselvitykseen jonottaessa joku Frontiersin henkilökunnasta kiilasi eteemme ja hoiti koko Ponoin porukan lähtöselvitykset.
Lähes tunnin seisoskelun jälkeen pääsemme eteenpäin ja sitten onkin jo kiire. Pikaisesti viskit ja suklaat tax-freestä ja juoksujalkaa portille. Ehdittiin kuitenkin.
Muurmanskiin saavuttaessa kotomaan helle oli vaihtunut kylmään tuuleen. Sumua ei kuitenkaan ollut, joten kopterit pystyisivät lentämään. Venäläinen passintarkastus kesti ikuisuuden. Kovin tarkkaan täytyy passi syynätä, että
siihen saa 20 minuutia menemään. Ainakin aulabaarin myynti kasvoi. Lopulta päästiin kuitenkin kopteriin. Lento sujui reippaan myötätuulen siivittämänä harvinaisen nopeasti, vaikka kupla otsassa istunut Tiaisen Joni olisi varmaan toivonut sen olevan vieläkin nopeampi.
Leirille saavuttaessa Eino oli henkilökunnan kanssa jo vastassa. Majoittuminen ja ruokailu veivät vain muutaman hetken kun ensimmäiset innokkaat olivat jo valmiina kalaan. Keli ei suosinut, sillä tuuli oli lähes myrkyisä ja vettäkin vihmoi hetkittäin. Kävin itsekin muutaman tunnin heittelelmässä, mutta mitään mainittavaa ei tullut.
Sunnuntai oli lähes lauantain toisinto. Ilma oli vielä huonompi jos mahdolista. Alavirralta olivat muutamia lohia saaneet ja innokkaimat tuulessa piiskaajat olivat saaneet ylävirran puolelta jopa joitakin mittataimenia.
Oma saaliini rajoittui noin 40-48 senttisiin taimeniin ja muutamiin rautuihin. Yhtään mittataimenta, eli yli 50 senttistä, en onnistunut saamaan. Ilta menikin saunoessa ja vodkan juonnissa. Mieli oli vähän maassa, tänne asti piti tulla ja keli on niin huono ettei huvita edes kalastaa.
