Harrastuksen edetessä laatu on noussut määrää tärkeämmäksi ja luonnonkalan kalastuksesta onkin tullut itselleni tärkein osa harrastusta. Tämä vaatii jonkin verran matkustelua, ja miellyttävimmät kalastuskohteet ovatkin löytyneet Suomen ja Ruotsin tunturialueelta, sekä Kuolan niemimaalta Venäjältä. Onneksi myös Etelä- ja Keski-Suomesta löytyy paikkoja, joista voi saada luonnonkalan siimansa päähän.
Oman kalastelun lisäksi olen laajentanut harrastusta artikkelien kirjoittamiseen, opastukseen ja kurssien pitoon. Vuoden 2006 alusta olen kuulunut Pohjolan Perhokalastaja-lehden toimituskuntaan. Opastusta ja kalastuskursseja olen vetänyt mm. Kuolan niemimaalla Varzinalla, sekä Mäntyharjun reitin koskilla ja Vuoksella.
Myös seuratoiminta tuo mukavan lisän harrastukseen ja olenkin mukana Mikkelin koskikalastajien, Imatran seudun perhokalastajien ja Mäti & Maidin toiminnassa.
Koska Internet on pullollaan toinen toistaan kattavampia linkkilistoja sekä väline- ja kalapaikkaoppaita esittelen näillä sivuilla vain omia fiiliksiä vuosien varrelta. Jos jollekin kuitenkin herää kiinnostus näillä sivuilla näkyviin paikkoihin, välineisiin tai muihin asioihin niin vastailen kysymyksiin mielelläni.