Metsästys


Metsästys on yksi lapsuudesta asti mukana kulkeneista rakkaista luotoharrastuksista. Ensimmäiset saaliit on varmaan olleet loukulla pyydetyt hillerit hyvinkin nuorena, mutta aktiivinen metästysura alkoi 15-vuotiaana asenkantolupien myötä. Metsäkanalintujen pyynti on aina ollut lähimpänä sydäntä, mutta myös muuta pienriistaa olen jahdannut vaihtelevalla innostuksella. Vesilintujen pyyntiin on viime vuosina tuonut lisäintoa mökille rakennettu ja hyvin toimiva kosteikkoalue. Muutenkin tutuimmat metsästysmaat löytyvät Ruokolahdelta, mutta jahdissa olen matkustellut ympäri maata ja hieman länsinaapurin puolellakin.

Ehkä suurin käännekohta metsästysuralla oli 2003 tapahtunut koiran hankinta. Se on tuonut harrastukseen paljon uusia haasteita ja sisältöä. Lisäksi omasta mielestäni opin oikeasti metsästämään vasta koiran avustuksella. Tuollaisen luontaisen metsästäjän seuraaminen on opettanut enemmän kuin mikään muu koko eräelämän aikana.


Nuoruusmuistoja

Saalista

Pyymetsällä

Perintökivääri

Masse


Suokytis

Sorsapaikka

Aloituspäivän satoa

Toppjakt

Ikuista oppimista