Harjusjoella


Harjus on luonnonkaloja jahtaavan kalastajan kannalta hyvä saalis. Luontaisia harjuskantoja on huomattavasti tiheämmässä kuin vastaavia taimenkantoja. Aina ei luonnonkalan takia tarvitse ajaa satoja kilometrejä tai lentää maailman ääriin, vaan harjusta löytyy jopa Etelä-Suomesta. Tutuimmksi itselleni ovat tulleet Vuoksen runsaslukuiset harjukset. Myös Puuskankoskelta ja Ruunankoskilta on tullut hienoja kaloja.

Parhaat muistot ovat kuitenkin tunturialueiden karuilta joilta. Siellä on tullut suurimmat kalat, mutta myös opettavaisimmat nöyryytykset. Aina ei kalaa niin vain oteta - on kalastettava luonnon ja kalan ehdoilla, silloin kuin syönti on päällä.


C&R
Evä
Ruokakoon harjuksia


Larvalla
Perusharba
Pinturiin nousee


Pieni muistelo syksyltä 2001

Mukavan lämpöisenä syyskuun päivänä käveltiin Santun kanssa leiriltä kohti muutama päivä aikaisemmin löydettyä hienon näköistä poolia. Lähimmän harjanteen päältä tarkkailtiin poolia ja oltiin näkevinämme kahden kalan pintakäynnit. Lähemmäs hiippaillessa havaittiin enää yksi pintova kala, jota Santtu lähti yrittämään. Ei mennyt montaakaan minuuttia kun kala oli kiinni ja kohta haaviin solahti noin 45 senttinen harjus. Itse tarkkailin poolin yläosaa, mutta muita pintojia ei näkynyt. Heitin kuitenkin muutaman heiton arviosta; saaliina puhdas nolla.

Santtu ehdotteli jo poislähtöä, mutta itse olin vakuuttunut että alueella liikuskeli toinenkin aktiivinen kala ja ehdotin pientä aikalisää. Väsättiin nuotio rannan läheisyyteen teen keittoa ja harjuksen savustusta varten. Alkoikin olla jo ruoka-aika. Kesken ruokatauon alkoi taas tuikkeja harvakseltaan ilmestyä erään kiven alapuolelle. Kala vaikutti melko mukavan kokoiselta. Nopea perhonvaihto, varovainen hiivintä rantaan ja pinturia tarjoamaan. Kala pintoi melko pitkällä ja larvastukseen rakennettu peruke ei kunnolla oiennut, joten heitot jäivät vähän vajaiksi. Lopetin jo parin heiton jälkeen koska en halunnut säikyttää kalaa. Palasin takaisin nuotiolle ja kehotin Santtua kokeilemaan samalla kun itse aloin rakentaa uutta peruketta.

Santunkaan heitot eivät kantaneen kalalle asti ja taas oli pienen rauhoittumishetken jälkeen minun vuoroni. Kala söi pinnasta vaaksiaisia, mutta koska minulla ei enää ollut sopivan kokoisia vaaksiaisjäljitelmiä valitsin oranssin-ruskean Klinkhämerin. Perho oli tehty sumarijäljitelmäksi, mutta aikaisempien kokemusten mukaan jäljitteli kohtuullisesti myös vaaksiaista. Oikaisin siimaa varovasti alavirtaan ja heitin ensimmäisen kalastusheiton. Santtu epäili heiton jääneen lyhyeksi, mutta itse olin vakuuttunut että linja on oikea. Parin metrin vapaan uiton jälkeen harjus kelpuutti tarjouksen. Muutamia minuutteja hauskaa väsytystaistelua, mutta vääjäämättömästi 5-luokan Scotti imi voimat kalalta. Pyysin Santtua haavitsemaan ja rutiinilla kala pussiin. Kiitokset haavitsijalle kädestä pitäen ja mittauspuuhiin. 55,5 senttiä joten oma harjusenkka oli selviö.


Suurharjusten asuinseutu
Oma ennätys