Vilkas kilpailukausi käynnistyi
”Kesä meni kolisten…” Niin kai se on todettava laulun sanoin, vaikka itse onkin kesäihminen ja luopumisen tuskaa tahtoo olla näin vuodenvaihteen kynnyksellä. Kink on aloittanut kilpailukauden Kiiminki päivien kisoilla jossa nähtiin 10 vauhdikasta ottelua. Nyrkkeilykerhon Jukka – Pekka Jämsä on omalla harjoitteluinnolla antanut loistavan esimerkin että tulosta syntyy kun jaksaa tehdä töitä ja uskoo itseensä. Jos vielä edellistalven lumien aikana J – P niukahkosti hävisi ottelunsa Oulun Tarmon Petteri Fröjholmille niin Kiiminki päivien kisoissa selvä 3 – 0 voitto kyseisestä vastustajasta osoitti että huono kunto Jämsän osalta on tosiaan menneen talven lumia ja kesällä on hikoiltu treeneissä, vaikka hellekesällä olisi hiki tullut muutenkin. Kun nyt lajikunto on asteittain tulossa esille pystyi Jämsä näyttävään suoritukseen Iisalmessa jossa lujille joutui ja hallitseva Suomen mestari Toni Hämäläinen Oulun kehäkerhosta. Tämä heidän kohtaaminen oli ensimmäinen miesten sarjan ottelu J – P:n osalta. Kiiminki päivien yhteydessä järjestettiin myös SNL:n pohjoisen alueen leiri jossa kaikkiaan oli lähes viisikymmentä osallistujaa. Kink – salin salivastaava Esko Kurtti on rakentanut saliin toisen kehän joten leirillä oli parhaat mahdolliset olosuhteet. Samalla sinne tuli lisää pehmustettua jumppatilaa ja se on myös kuntonyrkkeilyä ajatellen suuri lisäarvo. Kuntonyrkkeily on hiljoitellen virittäytynyt käyntiin. 4.9 olevan kokouksen jälkeen tiedämme milloin joka kotiin jaettava ilmoitus tulee jossa tulee ilmi virallinen Kink – salin ohjelma syys ja kevät kaudeksi. Tulemme joka tapauksessa viimeistään heti lokakuun ensimmäisellä viikolla aloittamaan ainakin: nyrkkeilykurssit kaikille 10 – 16 vuotiaille, kuntonyrkkeilyn naisille ja miehille ja jos ohjaaja löytyy niin Kick boxing palaa kuvioihin. Vaikka virallista nyrkkeilykurssia ei olekkaan aloitettu voimme ilolla todeta että jälleen uusia ja ns. ”uusvanhoja” harrastajia on saapunut salillemme. Mahtavaa oma – aloitteisuutta.
Khalegdad Nazari aloitti lupaavasti
KINK:in uusin kilpailija Khalegda Nazari 57kg aloitti lupaavasti vappu viikonloppuna Kuopiossa, missä hän kohtasi miesten tämän vuoden SM-pronssi miehen Raahen Jari Saarelan. Saarelan sarja on 60kg. Voi olla että kun ”Kale” treenaa peruskuntoaan tiukasti läpi kesän hänen painonsa putoaa alle 57kg:n ja sarjaksi muodostuisi ajan kanssa 54kg. Tämä vain osoittaa että Nazari oli alipainoinen 60kg otteluun, mutta selvisi kunniakkaasti piste tappiolla. Reissussa valmentajan roolissa ollut kokenut ”kehäkettu” Timo Kurtti totesi että avauserä lyötiin tasatahtiin ja muutenkin ottelu oli tasainen.
J-P Jämsä otteli voitokkaasti peräti 8kg raskaampaa Kuopion riennon Verneri Hastia vastaan. Selvä 3-0 voitto osoitti, että tunnollinen harjoitus tuo tulosta. Jämsä on ollut pois harjoituksista tammikuun jälkeen vain kahdesti ja silloinkin syyt ovat olleet todellakin perusteltuja. Urheilija kun muistaa, että vastustajaa ei pysty itse valitsemaan, mutta kunnon hyvyyden ja taidon pystyy ainakin trimmaamaan omat kyvyt huomioiden maksimiin. Silloin kun urheilijalta löytyy syy miksi tulee salille on taitotason nouseminen tosiasia, mutta jos löytyy syy miksi jättää treenit välistä taito ei kehity ja sitä saliharjoittelua ei voi 100% missään muualla korvata. Samoin lajikunto kehittyy ainoastaan lajin parissa. On ollut tapauksia, että kovasta fyysisestä kunnosta on ollut jopa haittaa jos taito ei riitä. Kun urheilijalla on kova kunto voi hän taidottomana juosta kovaa taitavan ja kovan peruskunnon omaavan vastustajan nyrkkiin. Toisin sanoen, että jos juoksulenkit ja punttisali korvaisi lajitreenin, niin eihän me maailmassa nyrkkeilysaleja tarvittaisi. Joskus jotkut valmentaja legendat ovat sanoneet että ”nyrkkeilemään oppii vaan nyrkkeilemällä”. Tämä lause ei kauas karkaa totuudesta. Kun ahkeraan saliharjoitteluun lisätään tehokas peruskunto harjoittelu, niin tuloksena syntyy kovakuntoinen taitoniekka. Siitä voisi seurata esim. Euroopan mestari, jonka paidoissa lukee KINK. (10.5.2006)
Fani bussi Kemiin
Kiimingin nyrkkeilykerho järjesti Kemiin linja-auto retken. Se oli KINK’s cup talkooväen yhteinen reissu, jonka seura hyvin pitkälle kustansi. Maalis- huhtikuun vaiheessa Kemin tervahallissa järjestettiin ammattilais-ilta, jonka yhteydessä meidän Simo Orava otteli loistavan ottelun miesten SM finalisti Valtteri Koivuniemen kanssa. (Simo B 54kg) Orava otteli ylivoimaiseen voittoon. Linja-autollinen Kinkkiläisiä sai mahtavan vastineen reissulleen Simo Oravan iskiessä voiton fanien hurjan kannustuksen saattelemana. Reissussa entisestään hyvä yhteishenki vain parani. Iloinen tunnelma välittyi aina kotimatkalle asti, eikä väsymyksestä ollut tietoakaan. Huhujen mukaan seuraavana päivänä olisi joillakin vähän väsyttänyt, mutta niihinhän ei yleensä ole uskomista.
Jukka-Pekka Jämsän tiukka harjoittelu on tuottanut tulosta
J-P Jämsä on harjoitellut KINK’s cupista alkaen todella tunnollisesti. Yleensä työ kiittää tekijäänsä. Niin nytkin, sillä J-P on kehittynyt todella vauhdilla sekä fyysisesti että psyykkisesti. Kun J-P lisäksi taidollisesti on mennyt eteenpäin on hän itsekin nauttinut ottelemisesta. 9.4–06 Jämsä otteli voitokkaasti. Hänen käsittelyssä joutui taipumaan myös Valtteri Koivuniemi. Tällä kertaa paikkakunta oli Tornion umpitunneli. (ottelussa J-P:n sarja A 54kg). Pääsiäisenä J-P otteli A-junioreiden Skotlannin mestaria vastaan sarjassa A 51kg. Paikkana oli Tampere ja tapahtuma 8:n maan pyynikki-turnaus. Jukka-Pekka Jämsä aloitti ennakkoluulottomasti avauserässä, lisäten vauhtia toiseen erään, mutta skotin vastaisku maksankärkeen kahdesti oli vielä tälläkin kertaa liikaa. Vaikka matsi pitikin keskeyttää, niin J-P:n otteet huomioi nuorisovalmentaja Kari Korhonen myönteisesti. Vasta 12 ottelua otellut ja parisen vuotta treenannut Jämsä oli rohkea Pyynikki-kehässä, eikä etukäteen hävitty otteluaan, kuten joskus on nähty tapahtuvan. J-P otti tavoitteeksi osallistua syyskuussa Ruska-turnaukseen. Katsotaan syksyllä toteutuuko tavoite. Sitä ennen meidän kaikilla iskijöillä on useita kisoja jäljellä. Kiiminki-päivä kisat on yksi niistä. Ne ovatkin yksi Kiiminki-päivien seuratuin tapahtuma.
KINK – KEVÄT KUULUMISIA
SM-kisat miesten puolella meni ihan mukavasti seuramme ykkösiskijältä Timo Kurtilta. Timpan iskentään tuli heti viikko SM-kisojen jälkeen tauko, koska hänen olkapäävamma alkoi oireilemaan. On harmillista, vaikka harjoitusohjelma suunniteltiin lääkärin ja fysioterapeuttien antamien ohjeiden mukaan ei siltikään päästy olkapään kiputiloista täysin irti. Tiistaina 21.3.-06 käden operoinut kirurgi Flinkkilä antaa diaknoosin tilanteesta. Kun kyseessä on Timo Kurtti, niin tunnetusti hän taistelee itsensä kehäkuntoon ennemmin tai myöhemmin. Kysymyksessähän on ”vain” olkapäävamma ja suomessakin vaihdetaan ”varaosia” ihmiseen ja tehdään jopa uusia raajoja, joten tästä Timppa selviää.
KINK ESITTELEE UUSIA KYKYJÄ
Seuran top fighter kevät kisoissa, ensimmäistä kertaa kehässä nähdään afganistanilainen Khalegdad ”Nasse”. Tämä 26 vuotias nyrkkeilijä viralliselta nimeltään Nazari on n. 57kg:n painoinen. Kotimaassaan aloittanut lajin parissa joskus nuorena ja nyt vastaanottokeskukseen muuttanut uusi kinkkiläinen on mielenkiintoinen tuttavuus. KINK-salilla on kuitenkin riittänyt paljon töitä tekniikan parantamisessa. Uskomme kuitenkin että Nazari Khalegdad kehittyy ihan kelpo kehätaistelijaksi.
”UUTTA VIRTAA” KINKIN TREENEISSÄ
Kiimingin nyrkkeilykerhon salilla riittää säpinää. Tällä hetkellä pelkästään kilpanyrkkeily harjoituksissa kulkee peräti parisenkymmentä treenaajaa, joista tyttöjä on onneksi kaksi. Jos Jenna Inkala ja Mira Lohvansuu säilyttävät nykyisen aktiivisuuden on kilpa-uran avaaminen täysin mahdollista vielä tänä vuonna. On erittäin myönteinen asia että paljon kaivattuja D- ja C-junioreita on ilmaantunut salillemme. Kun nuoria on tulossa on tietysti tulevaisuus on aina valoisa.
Juha Erkkilä pääsee lajin parin
Armeijassa Rovaniemellä aliupseeri kouluun valittu Juha Erkkilä saa harjoitusvapaa anomuksen ajantasalle. Hänen mukaan treeni alkaa onnistumaan Rovaniemellä, kun metsäleiri päättyy. Testeissä kunto oli Erkkilällä nyrkkeilystä johtuen niin rautainen, että kuntoisuuslomat tulivat ansaitusti. Nyt vain lajin pariin.