
Toimintasuunnitelma
2006
Sisällysluettelo:
1. Yleistä
2. Toiminta-ajatus
3. Toiminta kaudella 2006
3.1. Kink:n
organisaatio kuluvalle kaudelle
3.1.1. Seuran
organisaatio
3.1.2. Seuran
alajaostot
Alajaostojen vetäjät
vastaavat jaoston toiminnasta sekä budjetista seuran johtokunnalle
3.2. Päätapahtumat
kaudelle 2006
4. Valmennukselliset tavoitteet
5. Kehitystoiminta
6. Tiedottaminen
7. Toimintasuunnitelman hyväksyminen
1. Yleistä
Noin 10.000 asukkaan Kiiminkiin
perustettiin vuonna 1986 Kiimingin Nyrkkeilykerho (KINK). Perustajina toimivat
Ari Keronen ja Niilo Mäläskä.
Toiminta alkoi vuonna 1987, jona vuonna ensimmäinen nyrkkeilykoulu aloitti
toimintansa
Seura perustettiin aluksi Oulun
Nyrkkeilyseuran (ONS) sisarseuraksi. Oulun Nyrkkeilyseuran perustivat myös
samat henkilöt, Ari Keronen ja Niilo Mäläskä, v 1983.
Aluksi Kiimingin
Nyrkkeilykerholaiset kulkivat Oulun Nyrkkeilyseuran treeneissä Oulussa, ja noin
kerran viikossa seuralla oli omat treenit. Ne olivat yleensä joko peruskoulun
ylä- tai ala-asteen salissa. Tosin silloin tällöin harjoituksia pidettiin jopa
Niilo Mäläskän omistamassa Mökkinikkari-firman
veistohuoneessa, jossa valmistetaan tänäkin päivänä mökkejä myyntiin aina
Japania myöten.
Seuraava seuran historian
paalumerkki oli vuonna 1996, kun Oulussa yritettiin perustaa yksi nyrkkeilyseura
yhdistämällä Oulun Tarmo, Oulun Kehäpojat, Oulun Nyrkkeilyseura ja Kiimingin
Nyrkkeilykerho. Tämän ns. seurafuusion seurauksena Kiimingin Nyrkkeilykerho jäi
huonompaan asemaan, eikä seurafuusiokaan sujunut suunnitelmien mukaan.
Kiimingin Nyrkkeilykerho vuokrasi omat tilansa vuonna 1997.
Matti Lantto on toiminut seuran valmennuksessa
vuodesta 1987 ja on tällä hetkellä ainoa, joka on mukana toiminnan käynnistysvuodesta
alkaen
Tänään KINK on
vakavarainen ja velaton, tulorahoituksella toimiva seura.
Meneillään olevalla kaudella 2006 seurassa toimii kaiken kaikkiaan 15 kpl kilpanyrkkeilijää sekä pirteä ja aktiivinen kuntonyrkkeily jaosto joissa harrastajia yhteensä n. 50 kpl.
Toiminta-ajatuksenamme on tarjota harrastajille mahdollisuus kokea elämysrikkaita hetkiä perinteisen kamppailuharrastuksen parissa, mukavassa seurassa ja hyvässä ohjauksessa. Kink on kirjannut sisäiset pelisäännöt, joita seura noudattaa ja jotka tulee jokaisen käydä läpi niin nyrkkeilijän kuin vanhempienkin keskuudessa. Pelisäännöt ovat seuraavat:
1. Kivaa olla yhdessä
· seuraan sisäänpääsy tehdään helpoksi uudelle harrastajalle
· harrastaminen ja yhdessä tekeminen on hauskaa, nuoremmilla jopa leikinomaista
· ” Kink joukkue” toimii yhdessä myös salin ulkopuolella
2. Terveet elämäntavat
· liikunnan positiivinen merkitys elämisen laadulle
· tupakointi, alkoholi ja huumeet tapakasvatus
· harjoitellaan silloin, kun ollaan terveenä ja kun se tuntuu hyvältä
3. Tasapuolisuus
· kaikki harrastajat tasavertaisesti niin otteluissa kuin harjoituksissakin
· ”Mestareita” ei ole
4. Käyttäytyminen
· otteluissa, harjoituksissa käyttäydytään sovittujen sääntöjen mukaan
· myös salin ulkopuolella toimitaan, kuten ”herrasmiehet”
· Valmentajat ja vanhemmat ovat nuorten esimerkkejä
5. Rehellisyys ja molemminpuolinen palaute
· harrastaja, vanhemmat ja harrastajien organisaatio muodostavat kolmikannan
· tiedonkulku jokaisen osapuolen välillä varmistetaan avoimella ja ennakoivalla tiedottamisella
· valmentajat ja harrastajat keskustelevat ja käsittelevät palautteet avoimesti ja reaaliajassa
6. Seuran kehittäminen
· yhdessä olemme vahvoja, hyvällä yhteistyöllä ja ”me-hengellä” kehitymme edelleen
· Kink salin harrastajat muodostavat koko Kiimingin nyrkkeilykerhon, joka on ihan yhtä vahva, kuin toistemme välinen yhteistyö mahdollistaa sen olevan
· KINK antaa positiivisen kuvan ulospäin, ”on kiva olla Kinkkiläinen”
· KINK on meidän seura
· Seuramme pitkäjaksoinen tavoite on kehittää kansainvälistä yhteistyötä ja samalla tuoda Kiiminkiä tunnetuksi maamme rajojen ulkopuolella (seuraava tavoite, Brittein saarten projekti).
Kausi alkaa 1.1.2006 ja päättyy 31.12.2006. Seuran toiminta- ja tilivuosi on kalenterivuosi (15 §)
Seura pitää kaksi varsinaista kokousta, joista kevät kokous pidetään maali-huhtikuussa ja syyskokous pidetään loka- marraskuussa. Kokouksen paikan ja tarkemman ajan määrää johtokunta.
Johtokuntaa kuuluu yhdeksi (1) toimintavuodeksi valittu puheenjohtaja ja kahdeksi vuodeksi valitut kuusi(6) jäsentä. Johtokunnan jäsenistä puolet on erovuorossa vuosittain.
KiNK johtokunta 2006:
· Matti Karjalainen puheenjohtaja vuoden 2006 alusta
· Matti Lantto, vpj,
· Anita Orava, rahastonhoitaja
· Liisa Siermala-Hiironen, seuran sihteeri
· Tuomo Mustola, Kuntonyrkkeily vastuu vetäjä
· Maarit Juntunen, Kuntonyrkkeily vastuu vetäjä
· Pirjo Pirnes, Seuran tiedotus vastaava
· Esko Kurtti, Sali/Kisapaikkojen peruskunnon vastaava
· Esko Ijäs
·
Kilpanyrkkeily / Nyrkkeily koulu /Koulu voimistelu, vastuu valmentaja
Matti Lantto.
·
Kunto nyrkkeily, Tuomo Mustola, Maarit Juntunen
·
Tarvike myynti ja hankinta, Matti Lantto,
Matti Karjalainen, Anita Orava
· Emo seura toiminta, Matti Karjalainen, Matti Lantto
Kauden päätapahtumat, jotka paaluttavat toimintavuoden, ovat seuraavat:
·
Tammikuu 06 suur kinks cup
·
Liittojen mestaruuskisat 2 kpl
·
SM-kisat miesten 3/06, C-D poikapäivät 3/06, A-B jun.
10/06
·
Ruska turnaus 9/06
·
Tammerturnaus 10/06
·
Tämän lisäksi seuramme järjestää 6 kpl kisoja Kiimingissä
·
Seuramme käy kansainvälisiä / kansallisia kisoja pitkin vuotta 2006
Seura suunnittelee omat valmennukselliset ja kasvatukselliset tavoitteensa päävalmentajan johdolla. KINK:n yhteisesti sovittuja valmennuksellisia tavoitteita, on kuvattu seuraavassa:
·
Harrastajat kasvatetaan sosiaaliseen kanssakäymiseen ja annetaan eväät
myös yksilölliseen henkiseen kasvuun.
·
Painotetaan monipuolista liikuntaa ja tapaa oppia urheilullisia ja
liikunnallisia elämäntapoja.
·
Nyrkkeilykoulussa pääpaino on leikit ja uuden oppiminen lapsen
ehdoilla, kykyjensä ja innokkuutensa mukaisesti.
·
Seuran kilpailulliset tavoitteet asetetaan vanhemmilla ikäryhmillä
alkaen B-junioreista.
·
Yhteisissä harjoituksissa ja muissa tilaisuuksissa painotetaan hyvää
käytöstä, toisen huomioon ottamista ja yhteisesti sovittujen sääntöjen
noudattamista.
·
Hygieniasta huolehtiminen kuuluu kasvatuksellisiin painotusalueisiin.
·
Tavoitteena on luoda joukkue, jonka tärkein vahvuus on hyvä
joukkuehenki jonka myötä kaikilla joukkueen jäsenillä on hauskaa harrastaa
nyrkkeilyä ”joukkueessamme”.
Kinki:llä on Päävalmentaja, joka vastaa ohjaajien sitouttamista tehtäviinsä.
Päävalmentaja myös huolehtii seuran ohjaajien koulutustarpeista. Kauden aikana
tullaan järjestämään tilaisuuksia joissa valmennuksellisia asioita käsitellään.
KINKI:n tärkein kehityshanke kaudelle 2006 on seuran toimintojen järkeistäminen siten että päällekkäisiä toimintoja ei tapahdu ja kaikki tietävät omat tehtävänsä.
Seura ylläpitää järjestelmää, jolla tiedonkulku seuran sisällä varmistetaan. Tiedottaminen harjoitusryhmistä on ohjaajien vastuulla. Harjoitus ryhmän vetäjä toimii koko seuran tiedotusjärjestelmässä johtokunnan ja ryhmänsä välisenä linkkinä. Harjoitusryhmä raportoi ryhmänsä toiminnasta johtokunnalle ja vastaavasti välittää johtokunnan päätökset ja esitykset ”joukkueen” tietoisuuteen. Johtokunnan vastuulla on järjestää tiedon kulku organisaatiossa horisontaalisuuntaan niin, että tieto kulkee riittävän reaaliaikaisesti seuran ryhmien välillä.
Hyväksyn kirjoitetun toimintasuunnitelman ja sitoudun toimimaan sen mukaisesti.
Paikka: Pvm:
Kiimingin
Nyrkkeilykerho ry, johtokunta
Matti
Karjalainen
Puheenjohtaja