|
METSÄSTYS- JA KALASTUSSEURA JOUKAHAINEN RY
KALASTUSSÄÄNNÖT
1
Kalastussääntö koskee vain niitä vesialueita, jotka
yhdistys on vuokrannut käyttöönsä, ja joissa
yhdistyksen toimesta tapahtuu kalojen istutusta ja kasvatusta, sekä
muuta kalaveden hoitoa.
2
Edellä mainitusta toiminnasta kuin myöskin kalastuksesta päätetään
yhdistyksen talvikokouksessa.
Kalastusjaosto tekee ehdotuksen toimintasuunnitelmaksi kokousta varten.
3
Metsästys- ja Kalastusseura Joukahaisen jäsen saa ottaa vieraaksi
mukaansa kalastusretkelle kalastussäännön
alaisille vesille:
- yhdistyksen ulkopuolisia henkilöitä kokouksen määräämissä
puitteissa
- vierasmaksu maksettava ennen kalastusta
- alle 20-vuotiaita omia perillisiä
- oman avio- tai avopuolison
4
Kalastettaessa kalastussäännön alaisilla vesillä on
jäsenkortti ja kuitti maksetusta vierasmaksusta aina pidettävä
mukana ja vaadittaessa näytettävä kalastuksenvalvojalle
tai toiselle jäsenelle.
5
Liikuttaessa kalastussäännöissä mainituilla alueilla
on jokaisen jäsenen:
- vartioitava kalastusalueita salakalastukselta
- suoritettava järjestettyä kalojen ruokintaa ohjeiden mukaan
- huolehdittava siitä, että ko. vesistöjen rannoilla on
tarpeellisilla paikoilla
asianmukaiset ilmoitustaulut ja että annettuja ohjeita kaikilta osin
noudatetaan
- noudatettava yleisesti hyväksyttyjä kalastustapoja
Päivitetty: talvikokous 25.2.2003

Nettimestari:
Tuomo Seppä
|