ETUSIVU | KIRJAT | NOVELLIT | PAKINAT | MATKAKERTOMUS | RUNOT | MINÄ | LEHTIARVOSTELUT | PALAUTE
|
yksi syy siihen, että menimme Espanjaan itä-Euroopan kautta oli uusi romaanini;
siinä Pohjois-Pohjaanmaalta lähtöisin oleva sonniasemanhoitaja Kutvonen ajautuu reissuillaan entisen itäblokin ytimeen.
Uskoin saavani uuden ja oikean käsityksen siitä ajamalla läpi itä-Euroopan.
Olin väärässä; se vanha käsitys mikä minulla oli vahvistui syksyn kuraamassa Puolassa.
Pohjois-Puolan rekkojen ruuhkaannuttamat tiet, harmaat talot syksyisessä tihnusateessa, kahviloiden ynseät ihmiset ja saastesumuiset kaupungit, niitä kaikkia osasin kyllä odottaa, mutta en uskonut niitä niin kliseenomaisina löytäväni. Varmaan juuri säästä johtuen kaikki oli niin luotaan työntävän harmaata, ettei mielialaa saanut nostetuksi punnertamallakaan. Kesäisessä auringonpaisteessa kaikki olisi varmaan näyttänyt aivan toisenlaiselta. Mutta sen sain, mitä hain; juuri syksyistä kuvaa kaipasinkin. SEILAUSTA URIEN VÄLISSÄ Tiet Puolassa kulkivat kaikkien kylien ja kaupunkien läpi ja ne olivat todella huonossa kunnossa. Oli omat urat rekoille(niitä meni jatkuvana virtana molempiin suuntiin) sekä pienille polski-Fiateille, joita vilisti rekkojen seassa. Tästä seurasi se, ettei Kleinbussin renkaat sopineet kumpiinkaan uriin, vaan auto seilasi siinä urien välissä. Urien lisäksi oli kuoppia, monttuja, tiukkoja kurveja, koiria, hevosia, reikäpäisiä kuskeja, taas rekkoja, rautapyöräisiä traktoreita, tietöitä ja kaikkea muuta liikkuvaa ja paikallaan pysyvää. Tienvarren ristit seppeleineen kertoivat liikenteessä menehtyneistä. Erityistä ongelmaa aiheuttivat jatkuvat tietyöt. Kerran opasnuoli osoitti kapealle maastoon vedetylle uralle, josta vain pintamaa oli poistettu. Rekkakaravaanissa luikertelimme pihojen sivu. Estottomasti tuijottavat ihmiset toivat mieleen Kuutamosonaatin kuvaukset syrjäseudun ihmisistä. Jatkuvien tietöiden suurin riesa oli se, ettei niiltä tahtonut löytää takaisin päätielle. OUDOT PIZZAT Se täytyy myöntää, ettei kaikki Puolassakaan ollut huonoa: Hintataso oli todella halpa, paitsi Varsovassa. Hyvätasoinen hotelli rajanpinnassa maksoi vain 60 markkaa kahdelta, ruokakaupasta sai kaksi pussia ruokaa 16 markalla ja tavarat olivat ihan samoja kuin Suomessa; juustoa, levitteitä, leipää, shipsejä, vessapaperia ja kolme olutta. Kävi mielessä, ettei koti-Suomessa 16 markalla saa edes niitä kolmea olutta. Halpaa meille, mutta ei välttämättä puolalaisille. Ravintoloissa syöminen oli myös meille halpaa, mutta ruoka ei aina ollut sitä mitä odotti sen olevan. Erityisesti mieleen tulee puolalainen pizza, joka oli kyllä halpa (7 markkaa), mutta niin erikoinen, että se piti tilata kahdessa eri paikassa ennen kuin uskoi näkemäänsä. Puolalainen pizza on seuraavanlainen: Tuuman paksu kakkumainen pohja, jonka päälle on laitettu puoli pulloa ketsuppia. Täytteet on ujutettu ketsupin sisään. Ei juustoa ja vain hiukkasen täytteitä. Ensimmäisessä paikassa ketsuppi oli lämmitetty, mutta toisessa vain pohja oli lämmin ja ketsuppi jääkaappikylmää. Onneksi koirat eivät ole niin nirsoja, vaan pizza syötiin suurempiin suihin. Puolassa sadalla markalla kaksi ihmistä yöpyy hotellissa, käy (huonolla)pizzalla ja jos ei saata syödä sitä,niin ostaa pari pussillista evästä kaupasta. Halpaa. Edellä mainittu pitää paikkansa Varsovan ulkopuolella. Itse pääkaupungissa hinnat ovat korkeat ja tiet hyviä. Esimerkiksi yö saksalaisessa Rest-ketjun hotellissa maksoi meiltä neljältä 600 markkaa. Koirat saivat pulittaa huoneesta 100 markkaa per kirsu. VAUHTIEKSTAASISSA Kylmyyden kohmettamina emme kierrelleet Varsovassa enempää kuin oli pakko; sinne jouduttiin kun ei ollut ohitustietä ja oikean ulosmenon löytämiseksi jouduimme pyörimään pari tuntia miljoona kaupungin liikenteessä. Siinä taas yksi vinkki, jonka huomasimme: Suurkaupunkiin on helppo löytää, kaikki kyltit viitoittavat tietä. Pois pääseminen onkin eri juttu, sillä kyltit opastavat eri kaupungin osiin, mutta eivät välttämätä ulos kaupungista. Kaupunkikartastakaan ei ole hyötyä, jollei siihen ole merkitty ajosuuntia(yksisuuntaisia sun muita). Puolasta Tsekkiin mentäessä oli tullin ylitys yllättävän helppoa, kun tullimies huomasi, että olemme Suomesta, niin hän ei halunnut edes passeja katsoa. Naurellen vaihdettiin muutama sana englanniksi; Suomen jääkiekkojoukkue sai kehuja. Olimme helpottuneita, sillä Liettuan ja Puolan rajan jälkeen odotimme todella tiukkaa seulaa. Tsekissä tiet paranivat ja olivat todella hyviä, jopa parempia kuin Suomessa. Puolan läpi neljääkymppiä nytkyteltyämme olimme vauhtiextaasissa. Suorastaan vimmaista onnen huumaa tuntien painatimme tasaisia teitä, kunnes puolensataa kilometriä ennen Prahaa poikkesimme huoltoasemalle. Siitä sai taas alkunsa yksi kommellus; huoltamon työntekijä sanoi, ettemme voisi ajaa muutaman kilometrin päässä alkavalle moottoritielle, jollei meillä ole maksettuna vuotuista moottoritiemaksua. Maksun suorittaminen kävi ilmi samanlaisesta ikkunaan liimattavasta verotarrasta kuin Suomessa ennen auton käyttömaksu. Meillä ei ollut tarraa ja olisimme ostaneet sen huoltamolta, mutta myyjä ei suostunut myymään. Jollain tsekin, saksan ja englannin sekoituksella hän selitti, ettei meidän kannata ostaa tarraa niin lyhyen matkan takia. Ilmeinen veronvastustaja, joka ei halunnut rikastuttaa valtiota. ELÄMÄ KUIN SATOJA VUOSIA SITTEN Verotarraa emme saaneet, emmekä päässeet moottoritielle. Sen sijaan mies opasti meidät todelliselle pikkutielle sanan varsinaisessa merkityksessä. Pariin kertaan hänen piti näyttää mistä kohtaa pihaa kyseinen tie lähti, ennen kuin ymmärsimme sen siinä olevan. Sitten kävi niin kuin arvata saattaa, hyvistä neuvoista huolimatta eksyimme Prahan ympäristön pikkuteille. Välissä ajoimme ihan moottoritien vieressä, mutta kun ei ollut liittymää, mistä koukata sille. Ajoimme pienissä taajamissa, joissa ihmiset elivät kuin menneessä; aasit ja puiset talot olivat aivan muuta kuin mitä odotti näkevänsä suurkaupungin liepeillä. Tie oli kapea ja erittäin mäkinen. Siellä ensimmäiset merkit jarrujen katoamisesta ilmaantuivat. Seurasi korjausyritys, poliisisaattueessa korjaamolle meno ja kamala mottiin jäänti, mutta siitä seuraavalla kerralla. Kuvat 1 ja 2
Yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa: Luotaan työntävät talo kompleksit kuvastavat minusta parhaiten tuntemuksia syksyisestä Puolasta Kuva 3 ![]() Motelli ihan Puolan rajalla; 60 markkaa yö. Varsovassa Hotelli Restissä oli yöpyminen 10 kertaa kalliimpaa. |