Praha

POLIISISAATTUEESSA KORJAAMOLTA TOISELLE…

Kun olimme selvinneet pitkää oikotietä ohi Prahan, yövyimme ensimmäisen kaupungin liepeillä, joka eteen sattui. Kaupunki oli Benisovi, 40 kilometriä Prahan ulkopuolella. Meille väsyneille ja nälkäisille matkalaisille se näyttäytyi satujen keitaana. Motelli seisoi yksinään idyllisen kauniilla paikalla, korkealla mäellä jylhän metsän siimeksessä. Kävelimme metsän syksyn raikkaassa hämärässä. Kauris juoksi rymisten metsässä. Fasaanit pyrähtivät äänekkääseen lentoon hiljaisessa metsässä. Ruska oli tyrmistyttävän kirjava Lapin miehenkin silmin katsottuna. Jäätyneen ruohon ratistessa jalkojen alla mielikin tasottui. Pikku teillä sekoilun synnyttämä sekavuus haihtui hengityshuuruina metsän puihin.

HAALARIHEPUN JARRUTESTISSÄ

Söimme hyvin motellin ravintolassa. Ruoka ei ollut mitenkään halpaa alkupaloineen ja jälkiruokineen(ja tietysti oluineen), kuitenkin halvempaa kuin Suomessa ja hyvää, ihan maha myhisi tyytyväisenä. Kaikki näytti olevan mitä parhaimmin. Mutta kun tulimme syömästä, huomasin öljylammikon Hippariksi nimittämämme Kleinbussin alla. Nuuhkaisu riitti todistamaan arvailuni oikeaksi; se oli jarruöljyä. Kuskinpuolen takajarrurummusta vuosi öljyä. Idylli oli tiessään; seuraavat tunnit vietin auton alla jäisiä muttereita puristellen. Onneksi minulla oli hirveä määrä varaosia ja työkaluja mukanani ja sain vian jotenkin korjattua. Aamulla matka jatkui taas; jarrut toimivat mielestäni paremmin kuin Suomesta lähtiessämme. Mutta eivät tarpeeksi hyvin. Kuinkas sattuikaan, Itävallan tullissa tympeäilmeinen haalariheppu ohjasi automme jarrutestiin heti kun olimme suoriutuneet normaaleista tullimuodollisuuksista. Kuskinpuolen takajarru ei pitänyt tarpeeksi hyvin ja käsijarrukin oli voimaton. Töykeästi mies tokaisi, että jarrut on korjattava juuri nyt ja siinä paikassa. Kysyin pölmistyneenä, että tässäkö ja osoitin asfalttista levikettä, jossa testauslava oli.
- Tässä, tokaisi mies tylysti.
Kun koetin selitellä, ettei minulla ole työkaluja, eikä haluja korjata jarruja kylmällä tantereella, ryntäsi mies tulliin sisään ja tuli hetken perästä takaisin kahden poliisin kanssa. Tympeä mies selitti suu vahdoten poliiseille, kuinka paatunut rikollinen olen kun olin hänen mielestään vastustanut virkavaltaa vänkäämällä vastaan.

"VÄÄRÄN" VÄRISET REKKARIT

Ryhmä kokoontui Hipparin taakse pitämään pikapalaveria. Sen verran osaan saksaa, että ymmärsin heidän puhuvan Suomesta ja EU:sta. Tympeä tyyppi poistui paikalta sanomatta meille sanaakaan ja toinen poliiseista, joka osasi erinomaisesti englantia, kysyi mielipidettäni asiasta ja selitti säännöt; auto oli korjattava tai palattava samantien takaisin Tsekkiin. Tämän poliisi sanoi asiallisesti ja käytös oli suorastaan ystävällinen. Kun sanoin haluavani korjauttaa auton, ei hän vaatinut minua tekemään sitä siinä paikassa, vaan lupautui opastamaan meidät korjaamolle. Myöhemmin mieleeni välähti, että syynä jarrutestiin joutumiseen olivat Hipparin mustat rekisterikilvet, jotka muistuttavat puolalaisten autojen rekkareita. Tätä olettamusta tuki ynseän tyypin poistuminen paikalta, kun porukka huomasi Suomenliput auton perässä. Siinä yksi oppi joka meni perille; seuraavalle reissulle autoon hommataan sellaiset liput, jotta näkyy; eipähän ainakaan puolalaisiksi luulla. Pian sitä sitten ajettiin poliisisaatossa korjaamolta toiselle. Poliisit edellä ja me sinisiä valoja seuraten perässä. Olo oli kuin valtiovierailla, vaikka oltiin vain vieraan valtion vieraita. Kahdessa ensimmäisessä paikassa ei alettu korjaamaan niin vanhaa autoa ja meidän oli ajettava Freistadiin asti, joitain kymmeniä kilometrejä rajalta. Siellä meidän vanha Volkkarimme huolittiin peräti Porche-korjaamolle. Korjaamon päällikkö Mister Jordan(niin hän esittäytyi), lupasi Hipparin olevan kunnossa heti seuraavana päivänä.

HAUVA-YSTÄVÄLLINEN KANSAKUNTA

Itse Freistad on viehättävä pieni vuoristokaupunki, vain 10 000 asukasta. Kapeat kadut, muurin ympäröimä vanhakaupunki ja lukuisat pienet kahvilat ja kuppilat tekevät siitä viihtyisän. Lisäksi Freistad on ilmapiiriltään kuin vanhanajan suomalainen kylä; kaikki ihmiset olivat ystävällisiä ja uteliaita. Paikka on sellainen, että siellä voisi viihtyä ja viipyä(vapaaehtoisesti tultuna vielä paremmin). Vanhemmat ihmiset tervehtivät ja eritoten kultaisista noutajistamme Sinistä ja Hetasta oltiin kiinnostuneita. Erikoisen mukavalta tuntui se, että koirien kanssa pääsi sisälle kaikkialle. Se tuntui erityisen kivalta suomalaisen ajattelun, "koira ihmiset ovat toisenluokan kansalaisia"jälkeen. Koirien pääsy kahviloihin selitettiin sillä, että jos koirien pääsy kiellettäisiin, niin samalla pitäisi kieltää koirien omistajien pääsy, sillä he kantavat karvoja ja pölyä vaatteissaan. Järkevän tuntuinen selitys. Ensimmäisen kerran mennessämme McDonaldsille jouduimme sitä vastoin puhutteluun siitä, ettei koiria saa jättää ulos kylmään palelemaan. Mahtavaa nipotuksen puutetta tosiaan. Sama linja päti kaikkiin paikkoihin, tunnelmalliset kahvilat mukaan lukien. Oli hyvä, että paikassa viihtyi, sillä kului vielä monia päiviä, yhteensä seitsemän, ennen kuin pääsimme karistamaan Freistadin pölyt Hipparin pyöristä. Joka aamu Mister Jordan vakuutti, että tänään tarvittavat osat saadaan. Ja joka ilta hän pudisteli surkutellen päätään. Erityistä ongelmaa tuotti jarrurumpu, joka minun silmillä katsottuna oli kulunut, mutta yhä eheä. Selitin useaan otteeseen Mister hammasharjalle, että koska Kleinbussi on maailman eniten myyty pakettiauto, niin luulisi siihen löytyvän osia, jos ei muualta niin ainakin auton kotimaasta Saksasta. Ei kuulemma löytynyt, vaikka soitettu oli.

OMATOIMISUUDESTA PELASTUS

Jarrurumpua ei varmaan olisi löytynyt vielä tänäkään päivänä, ellen olisi saanut itse tilatuksi osaa juuri Saksasta. Osoitteen sain ongituksi Suomesta Volkkarikerhon avulla. Tilanne alkoi vaikuttamaan epätoivoiselta pois pääsemisen suhteen, sillä torstaina tuprutteli jo lunta ja ilma oli pakkasen puolella päivälläkin. Hipparissahan ei ole juuri muuta lämmitystä kuin oma uloshengitys. Tilasin rummun perjantai-iltana ja kuriiri lupasi sen maanantaiksi. Mister hammasharja oli tipahtaa hämmästyksestä lattialle, kun kerroin, että minä miespoloinen, kaukana kotikonnuilta, olin onnistunut hankkimaan osan. Pienen Freistadin pienet kadut tuntuivat jo loppuun kävellyiltä ja kun pensionaatti Hupertuksen aamupala alkoi maistua jo suolattomalta kaurapuurolta, niin päätimme laajentaa ympyröitämme teemalla viikonloppu Wienissä.

Lauantaina hyppäsimme junaan ja suuntasimme kohden pääkaupunkia. Junaliikenne on Itävallassa ällistyttävän tehokasta, esimerkiksi Linzistä, Freistadin naapurikaupungista, lähti junia Wieniin päivisin 15 minuutin välein. Peräti 36 junaa vuorokaudessa. Ilmeisesti vuoristoinen maa, jossa on vähän teitä, tarvitsee kunnollisesti toimivan rautatien.

EI ITÄVALTAAAN KNÖDELEITÄ

Kaupunkina Wien on mahtava; näin jälkeen päin voi sanoa, että Wien oli matkamme vaikuttavin kaupunki. Siellä on valtavasti kahviloita, joissa voi maistella Sacher-kakkua sen alkuperäisessä ympäristössä. Loisteliaita palatseja, kuten Hofburg, jossa Itävallan hallitsijat pitivät hoviaan 1200-luvulta alkaen. On museoita, kuten Sigmund Freud museo, jossa emme tosin käyneet. Sen sijaan kellomuseossa piipahdimme. Uskoisitko, että aikanaan hyvää taskukelloa on saattanut joutua odottamaan yli vuoden. Ja jokainen niistä oli ainutlaatuinen kellomestarin taidonnäyte. Edellisten lisäksi Wienissä on musiikkia, vossikoita ja tietysti Tonava. Me pääasiassa vain kiertelimme ja katselimme; kävellen ja metrolla(koiratkin saivat omat liput). Istuimme kahviloissa herkutellen itävaltalaisilla erikoisuuksilla. Tulomatkalla junassa eräs opettaja sanoi, että emme ole käyneet Itävallassa, jos emme ole maistaneet knödeleitä ja joitain tubbelsnutteleita. Ensin mainittuja maistoimme, kun kehtasimme sen nimen lausua. Käynti Wienissä virkisti Freistadin motissa riutuneita hermojamme ja olimme valmiit jatkamaan matkaa, heti kun Hippari taas toimisi.
Mutta siitä ja muusta toisella kertaa.

Jarmo Stoor

Kuva 1

Tältä Freistadissa näytti silloin kun me sinne tulimme.

Kuva 2

Tältä Freistadissa näytti, paria päivää ennen kuin sieltä lähdimme. Kylmää kyytiä luvassa lämmittämättömällä kesäautolla.

Kuva 3

Koirille ei vossikka kyyti kelvannut. Yksi hirnaus ja paikalta poistuttiin korvat luimussa.

Kuva 4

Wienissä oli paljon tällaisia kauniisti koristeltuja portteja.