ETUSIVU | KIRJAT | NOVELLIT | MIKSI | MATKAKERTOMUS | RUNOT | MINÄ | LEHTIARVOSTELUT | PALAUTE
|
MATKA JATKUU… Onnen hetki koitti maanantai aamuna kymmeneltä, kun kuriiri toi kaivatun paketin minulle Freistadiin. Viipymättä singahdin kiikuttamaan sitä Porsche korjaamolle, jossa Mister Jordan asensi sen itse henkilökohtaisesti paikoilleen. Miehen eleistä päätellen se oli hänestä suurikin myönnytys, ilmeisesti hän tällä "uhrautumisella"koetti korvata taitamattomuuttaan jarrurummun hankinnassa. Asennettuaan rummun kirjoitti Mister Jordan minulle laskun, joka oli minun mielestäni suuren luokkan kusetusta. Laskun mukaan Mister hammasharja oli hitsauttanut pohjaan putket käsijarruvaijereille. En tiedä onko sellaisia ollut Kleinbusseissa alunperinkään. Ei niitä ainakaan oltu kaivattu kotimaan katsastuksessa. Syyksi Mister hammasharja ilmoitti sen, että jos jarrut eivät toimi kunnolla, niin se on hänen vastuullaan. Yhtä kaikki lasku oli kammottavan suuri ja oli valmis vaikka käsirysyyn saadakseni sen pienemmäksi. Ja lähes siihen pisteeseen piti asia viedä; vasta kun uhkasin jättää auton maksuksi laskusta, suostui Mister Jordan keskustelemaan laskun suuruudesta oikealta pohjalta. Hinta oli vieläkin kohtuuton, mutta ei käsittämätön. KOHTI VALKOISTA RANNIKOA MURENEVALLA AUTOLLA Kun olimme selvittäneet viimeinen esteen Freistadista lähtemisen suhteen eli hankkineet moottoritie maksusta kertovan tarran, niin lähdimme painettamaan kohden etelän lämpöä. Kello ei ollut vielä kahta maanantai-iltapäivällä. Menohalut olivat mahtavat ja painatimme suoraa soittoa Inspruckiin; syötiin ja jatkettiin matkaa yli Alppien. Lunta tuli sakeana pyrynä ja pakkanen pureksi poskipäitä. Matka eteni töppöset käsissä ja jäärapa taisteluvalmiina. Sitä tarvitsi tiuhaan, kun auton ainoa lämmitys, hengityshöyry, tuppasi kasvattamaan kuurankukkia tuulilasin sisäpuolelle. Ja niin kuin tässä ei olisi jo ollut tarpeeksi vastoinkäymisiä, alkoi Hipparin vähäinen sähkölaitteisto mureta: Ensin lakkasivat kojelaudan mittarit toimimasta, keljuinta oli se, ettei tiennyt paljonko tankissa on bensaa. Sitten lakkasi vilkut toimimasta ja tyytty hiljeni. Kun matka vielä eteni, niin katosivat jarruvalotkin. Onneksi ajovalot sentään toimivat, tosin ne sykkivät kummasti; välillä ne paloivat kirkkaammin ja välillä himmeämmin. Vähän kylmäsi kylmyyden lisäksi pelko tien päälle jäämisestä. Vian syystä minulla oli epäilys, joka varmistui perillä Espanjassa; onnettomassa Porche-korjaamossa Mister hammasharjan miehet olivat hitsanneet auton pohjassa kulkevia johtoja oikosulkuun nykertäessään käsijarruvaijereille putkia. Kyllä patitti lujasti, kun sen oivalsin. LUMITUISKUSTA HELTEESEEN Moottoritie piipahti Saksan puolella ja jossain ylhäällä Alpeilla ylitimme Italian rajan illalla 8:n aikoihin. Tarkkaa tietoa kummankaan tullin sijainnista ei ole, sillä mitään tullirakennuksia ei ollut, korkeintaan 80 kilometrin nopeusrajoitus paikalla, jolla ennen oli ollut tulli. Eu:n vapaat rajat ovat tosiaan toteutuneet näiden maiden välillä. Välimerta lähestyessä tie laski jyrkästi. Kello neljältä yöllä saavuimme Genovaan ja koimme miellyttävän shokin, lämpöshokin, kun palmut huojuivat leppeässä Välimeren tuulessa. Parkkerasimme Hipparin ihan meren rantaan; hiljaiselta hiekkarannalta kantautui vain aaltojen rauhoittava laulu. Seisoimme kadulla ja näytimme varmaan ufoilta toppatamineissa palmujen katveessa. Hipparin katolla oli vielä sulamatonta lunta Italian Alpeilta. Kylmä kyyti oli pitänyt huolen siitä, ettei meitä kumpaakaan nukuttanut, joten ajelimme nukkuvan Genoan hiljaisilla kaduilla, edes poliiseja ei näkynyt partioimassa, mitä pidimme aikaisempiin kokemuksiin perustuen hemmetin hyvänä juttuna. Valovammaisella autolla ajelu olisi varmaan johtanut taas "poliisisaattueessa korjaamolle" teemaan. LOPPUKIIHDYTYS UUTEEN KOTIIN IGenovasta puikkasimme länttä kohden vievälle pikkutielle. Aamu alkoi juuri sarastaa. Maisema elävöitti väsyneet mielet; aurinko ja meri, siinä on kaikki mitä syksyn typistämä mieli kaipaa herätäkseen. Serpentiinitietä jolkutimme pikkukaupunkiin. Oltiin ajettu yhtä soittoa jo mittaamattomalta tuntuva aika ja uni pyrki väkisten silmiin. Parkkerasimme Hipparin kadunvarteen ja ryhdyimme tosissamme tirsoille. Herätys oli kuin suoraan elokuvista; metrin päässä Hipparista mies porasi katujyrällä niin , että hampaat helisivät ja tervehti meitä sydämmellisesti kun kömmimme ulos autosta. Kello oli 9:n tiistai aamuna. Vaikka olimme nukkuneet vain kaksi tuntia, niin olo oli tosi pirteä. Etsimme viihtyisän kahvilan ja söimme aamiaisen. Silloin uskoimme, että lumi ja jää olivat jääneet taakse lopullisesti, mutta niin ei tosiaan ollut. Painatimme moottoritietä pitkin kohden Espanjaa ja vielä seuraavassa tirsapaikassamme keskiviikko aamuna, huoltamolla lähellä Barsselonaa, oli maa jäässä ja ilma pakkasen puolella. Perillä Torreviehassa olimme keskiviikko iltana; kilometrejä Freistadista oli takana 2400 ja unta oli kertynyt myssyyn vain kolmen tunnin verran tuolla matkalla. Kun saimme sängyn selän alle, niin nukuimme makeasti. Tulevaa kotia emme silloin sänkyä syvällisemmin tutkineet, mutta myöhemmin kyllä ja siitä toisella kertaa. Jarmo Stoor Kuva 1: 
Yöllä Genovassa. Pakkasesta ja lumistuiskusta pölähdimme suoraan palmurannikolle. Muutos oli nopeampi kuin konsanaan lentokoneella matkustaessa; vaatetuksesta näkee, että vielä puolta tuntia aikaisemmin olimme taistelleet lumituiskussa pikku Alpeilla. Kuva 2: 
Pikkukaupungin tirsarantamme Italiassa. Vaatetus oli vielä tuhtia vuorilla syntyneen syväkohmeen takia, vaikka olimme jo palmujen katveessa. |