|
|
Halikon asemalta Hajalaan
Ulkohuoneen siirto
Lähes kaikki vuonna 1899 liikenteelle avatun rantaradan (Helsinki-Karjaa ja myöhemmin Karjaa-Helsinki) rautatierakennukset ovat rautatiearkkitehti Bruno Granholmin piirtämiä. Halikon asema apurakennuksineen ei tee poikkeusta. Asematalo oli valmistunut v. 1899. Samoin tiettävästi matkustavaisille tarkoitettu julkinen käymälä (kuvat 1 ja 2). Kuvista poiketen alunpitäen tämänkaltaisessa käymälämallissa on ollut etusermit, joiden avulla on jaettu rakennus miesten ja naisten puoliin, vrt. Kivimäen aseman käymälä ja sama rakennus. Halikon aseman käymälässä etusermeistä osa oli tallella purettuna ja varastoituna rakennuksen sisään. Epäilemättä runsaassa sadassa vuodessa sermirakennelmat joutuvat ylivoimaisen koville säiden armoilla. Rakennus kertoo suunnittelijakseen Granholmin mm. koristeleikkausten siksak-kuvioilla, runsailla räyställä ja niiden siroilla tuennoilla, kaarilla keskimmäisten ovettomien huoneiden yllä sekä sermeissä olevin kareliaanisin asematalon ikkunan vuorilaudoissakin toistuvin rastin muotoisin puuleikkauksin.
Mitä jos tuon saisi ostaa? Hajalan asemakauppojen jälkeen teimme pihalla raivaustöitä. Yllätyksellisesti asemarakennuksesta 40 m itään löytyi pienen rakennuksen kivijalka, jonka edestä karikkeen alta paljastui laaja ja hyväkuntoinen nupukivetys. Kivijalassa kasvoi kookkaita siperianhernepensaita ja kolmikymmenvuotias koivu. Paikka näytti myös toimineen radan varresta perusparannuksen yhteydessä kaadettujen siperianpihtojen oksimispaikkana. Päättelimme, että tämän täytyy olla julkisen käymälän kivijalka. Tämän vahvistivat myöhemmin kyläläisiltä kuullut tarinat asema-alueesta ennenvanhaan sekä kuvat, joissa näin sopivan näköisiä ja muotoisia Granholmin piirtämiä käymälöitä. Kivijalka ja nupukivetys siivottiin karikkeesta. Käymälän edusta sai alkaa toimittaa grillipaikan virkaa. Kesällä 2005 kun olin (luvalla) purkamassa Halikon aseman palosta säästyneitä varaosia, tutkailin myös käymälärakennusta, jonka totesin olevan mittojen ja tyylin perusteella samanlainen, joka Hajalassa olisi voinut olla. En ole nähnyt ainuttakaan kuvaa Hajalan alkuperäisestä käymälästä, enkä edes piirustuksia, mutta mitä todennäköisimmin käymälät ovat olleet samanlaisia. Kesä 2005 meni tiilikattoprojektin kanssa ja 2006 ulkomaalauksen kanssa, joten vasta kevättalvella 2007 ehdin miettiä käymäläasiaa uudelleen. Se seisoi surkean näköisenä heinikon keskellä, katto vuotavana ja ovet auki retkottaen. Päätin ottaa jälleen yhteyttä alueen omistajaan ja kysyä, josko käymälä olisi ostettavissa - ja olihan se. Käymäläkaupasta laadittiin kauppakirjat, jotka allekirjoitettiin Naantalissa toukokuisena iltana. Kauppasumma jääköön kuitenkin osapuolien väliseksi asiaksi. Purkamaan Minulla ei ollut lainkaan kokemusta rakennusten siirtämisestä. Tämä rakennus olikin siinä mielessä hyvä ensimmäiseksi siirtokohteeksi, koska se oli varsin pieni (2 m x 7 m) ja lautarakenteinen. Rakennuksessa oli kuitenkin peräti kuusi eri tilaa. Molemmissa päissä kahdet vessakopit. Päätyjen vessakopit tavanoimaista pyöreäreikäistä puuceemallia. Sisemmissä kopeissa oli salmiakkikuvion muotoinen istuin! Keskimmäiset ja suurimmat osastot, joissa ei ole ovea, lienevät toimineet jonkinlaisina huoltotiloina. Niihin oli jossakin vaiheessa valettu betonilattia, joka oli täysin murskautunut. Siirrosta ymmärsin kuitenkin sen verran, että jokainen osa oli numeroitava. Numerointityyliksi valittiin aakkosten ja numeroiden yhdistelmiä, esim A1, A2, A3, B1, B2, B3 jne., kukin seinä omalla kirjaimellaan ja irroitettaville osille järjestysnumero. Ahkera kuvaaminen purkuvaiheessa oli numeroinnin ohella tärkeä apu kasausta silmälläpitäen. Purkuvälineinä toimivat vasara ja erikokoiset sorkkaraudat. Kaikki oli kiinni kookkailla ja vielä kookkaammilla takonauloilla. Rakennuksen ainoat ruuvit olivat ovien ja ikkunoiden saranoissa, mutta niitäkään ei tarvinnut ruuvata auki, koska ikkunat ja ovet irroitettiin saranoiltaan. Vaikka rakennuksen katto oli vuotanut paikoin kuin seula, oli seinien ponttilaudoitus suurelta osin luunkovaa. Toki sorkkaraudoista aiheutui joitakin lohkeamia, mutta ei mitään isompaa ja peruuttamatonta. vauriota. Tässäkin tapauksessa vanha rakennus neuvoi ystäväänsä!
Aloitimme isäni kanssa purkamisen rakennuksen itäpäädystä. Ulkovuoraus oli kyllä luunkovaa alas asti, mutta vuotava katto oli kuitenkin tehnyt runkoparruihin pahoja vaurioita. Itäpään kulma (kuvat 3 ja 4) jäi tyhjän päälle, koska kulma oli lahonnut pehmeäksi mössöksi. Tässä vaiheessa huolestutti kovin, miten runkoparrujen lahovaurioiden korjaus onnistuu. Purkaminen eteni seinä kerrallaan. Ulkoseinät oli naulattu takonauloilla. Vessakoppien väliseinistä osa oli pystyparruihin tehdyissä urissa ja edelleen ryhdissä ilman naulan naulaa! Katolla Katon purkaminen alkoi pölyksi murenevan tervapahvin repimisellä (kuva 5). Osa pahvista saattoi olla hyvinkin vanhaa (jopa alkuperäistä?), osin kattoa oli uusittu. Viimeisimmät vuodet kattoa oli välttävästi suojellut tuulen riekaleiksi repimä pressu. Katto oli paikoin läpilaho. Uskomatonta kyllä, kolmiorimat olivat säästyneet ja ne saatiin pelastettua, kuten myös arviolta 75 % ponttilaudasta, johon huopa oli kiinnitetty. Kattolautoja ei numeroitu, koska niiden laittaminen juuri samaan järjestykseen ei edes olisi järkevää, sillä ehjien lautojen välissä oli paikoin lahoja yksilöitä. Kun kaikki katemateriaali oli purettu pois, paljastui kattovasojen kunto. Kaikki olivat ulkoisesti (alta ja sivuilta) eheitä, mutta päältä kaksi viidestä kattovasasta oli melko pahoin pehmentynyttä. Mietittäväksi jäi, miten pehmentyneet kohdat korjataan.
Luuranko jäljellä Katon purkamisen jälkeen loput väliseinistä ja takaseinä purettiin. Jäljelle jäi vain rakennuksen runko, joka purettiin vaiheittain. Ensin irroitettiin kattovasat, jotka sitoivat etu- ja takaseinän runkopalkit toisiinsa. Tätä ennen etu- ja takaseinä piti tukea väliaikaisilla haruksilla, etteivät palkit olisi kaatuneet hallitsemattomasti. Vaikein tehtävä oli laskea 9 m pitkä etuseinän "kurkihirsi", jonka rauhallinen laskeminen ei onnistunut. Palkki säilyi kuitenkin sen verran eheänä, että se pysyi yhtenä kappaleena. Monien pystypalkkien alaosat olivat muhineet ikävän lahoiksi (kuvat 6 ja 7).
Loputkin pois Pystypalkkien kaatamisen jälkeen käymälästä oli jäljellä enää perustukset (kuva 8). Lähes kaikki lattialaudat olivat pahasti hapantuneita, samoin arviolta puolet sokkelin runkopalkeista. Lattiatavara oli kuitenkin melko tavanomaista kakkosnelosta tai sitä vähän leveämpää lankkua, joiden korvaaminen uusilla ei tuottasi merkittävää päänvaivaa. Kaikki kivijalan päällä oleva purettiin. Jäljelle jäi kasa sekalaista jätettä ja murskaantunutta betonia, jolla keskimmäisten huoneiden lattia oli ilmeisesti jälkeenpäin valettu (kuva 9). Hajalassa tällaista betonia ei valettaisin uudelleen.
Yhteensä purimme ja kuljetimme käymälää neljänä viikonloppuna. Aikaa projektiin kului arvioilta nelisenkymmentä tuntia. Viimeinen purkukerta, jolloin sokkelin osat siirrettiin, oli jo syyskuussa. Vääjäämättä näytti siltä, että kasaus siirtyy vuodelle 2008. Tämän vuoksi kaikki käymälän osat kasattiin ja peiteltiin huolellisesti pressuilla talvisäilytystä varten lähelle tulevaa kasauspaikkaa. Kesäkuu 2008: kasaaminen alkaa Edellisenä syksynä käymälän kivijalan ymäristöstä oli haravoitu pudonneet lehdet pois. Kesän alussa sitkeähenkinen siperianhernepensas oli vain innostunut vesomaan edellisvuotisen leikkauksen johdosta. Kivijalan vieressä kasvavan suuren vaahteran oksistoa oli niin ikään karsittava, jotta rakennus mahtuisi reilusti paikalleen. Tässä vaiheessa kivijalka oli jo valmis sokkelin runkopalkkien sovittelulle. Talvisäilytyksessä runkopalkit olivat ikävä kyllä kastuneet ja suorastaan likosivat keväällä vedessä, mutta ihme kyllä ne eivät olleet syksystä sanottavasti huonontuneet. Suurin osa puuseen osista oli säilynyt erittäin hyvin kuivana ja ilmavana. Ensin paikalle raahattiin takaseinän pitkä, yhtenäinen runkopalkki (kuva 10), jonka avulla totesimme, että kivijalka oli melko hyvin vatupassissa. Tämän jälkeen asettelimme muutkin sokkelin runkopalkit paikalleen. Työsarka näytti lohduttomalta, sillä noin puolet niistä oli pehmennyt uusimiskuntoon (kuva 11).
Piinallinen rungon lahovaurioiden korjaus Käymälän kanssa painiskellessa meni kymmeniä työtunteja, ennen kuin juuri mitään kunnolla näkyvää eli sokkelista ylöspäin nousevaa alkoi syntyä. Ensin kaikki sokkelin ja muutamien pystypalkkien alaosien lahovauriot oli korjattava. Uusitut sokkelin runkopalkit päätettiin valmistaa yhtä vanhasta puusta kuin ne itse olivat. Tähän tarkoitukseen tontilla oli koko Halikon palaneen aseman hirret, joista osa oli perin hyvää rakennusmateriaalia juuri tällaista työtä varten. Työvälineenä oli moottorisaha, jolla hirret pätkittiin sopivan pituisiksi. Lohenpyrstö- ym. liitosten tarkat mallit saatiin aikaan pahvisapluunoilla, jotka laadittiin lahojen palkkien mukaan tai vastakappaleista päättelemällä. Lohenpyrstöt tehtiin osittain moottorisahalla, osittain käsisahalla ja viimeisteltiin taltalla ja vasaralla (kuva 12). Yhden palkin tekemiseen kului puolesta päivästä päivään. Hankalimpia olivat kaksi pitkää etupalkkia, joihin piti porata ja taltata pystypalkkien kolot, sirkkelöidä pitkät urat keskiosan lautojen alaosien kiinnitystä varten ja siistiä kantit moottorisahalla tasaisiksi.
Ensimmäisiä pystypalkkeja saattoi sovitella vasta, kun koko sokkeli oli korjattu, koottu ja kiilattu vaakasuoraan (kuva 13). Nyt oma kättenjälki alkoi vasta näkyä ja työ edistyä. Useiden pystypalkkien alaosa oli lahonnut mössöksi, mutta onneksi lahonneista saatiin edes mitat talteen. Palkit korjattiin kuvan 14 mukaisella järein pultein yhteen kiristetyllä pykäläliitoksella, jonka pitäisi kestää niin sivuttais- kuin pystysuuntaista rasitusta. Liitokset valmistettiin moottorisahalla, käsisahalla, kirveellä, talttaamalla - mikä menetelmä ja työkalu kulloinkin tuntui sopivalta. Lahon pystypalkin hapantunut osa sahattiin kokonaan pois. Liitoskohtaan sahattiin ja veistettiin pykäläliitoksen toinen puoli. Sitten palaneesta hirrestä valmistettiin moottorisahan, sirkkelin ja sähköhöylän avulla vastaavan järeyksinen palkki, josta räätälintyönä tehtiin kuhunkin palkkiin sopiva vastakappale. Vastakappaleen pohjaan sahattiin ja taltattiin vielä tappi, joka sopivan nahkeasti sopi sokkelin runkopalkkien koloihin.
Kurkihirsien nosto Kun runko alkoi olla kasassa, oli jäljellä katon tukirakenteiden nosto. Haastavin yksittäinen osa oli valtavan painava, 9-metrinen kurkihirsi. Ennen sen nostoa, takaseinän lyhyempi vastaava vaakapalkki oli saatu tikkaiden ja siirrettävän telineen avulla kahden ihmisen voimin kammettua paikalleen. Sitä vasten oli hyvä viritellä vahvasta köydestä lenkit, joiden avulla kurkihirttä alettiin hilata ylemmäs (kuvat 15 ja 16). Lopuksi kattovasat aseteltiin paikalleen (kuva 17), näin etu- ja takaseinän palkit oli kunnolla ankkuroitu toisiinsa ja väliaikaiset vinotukilaudat saattoi naputella pois häiritsemästä. Yllättävää kyllä, rakennus kasautui ja jäykistyi kuin itsestään varsin vaateriin.
Seinät pystyyn Seinien kasaus oli aloitettava väliseinistä, jotka tulivat uriin ilman nauloja. Niitä kasatessa kattovasat oli loksautettava pois kolostaan, jotta runkoa voitiin levittää. Nämä uriin istuvat väliseinät koostuivat ponttilaudasta, jota ei koskaan ollut naulattu kiinni, eikä niitä kiinnitetty kasatessakaan millään. Näiden seinien kiinnityksen jälkeen rakennuksen yläosaa kiristettiin kuormaliinoilla kasaan, jotta kattovasat istuivat helposti paikoilleen. Kun rakennus oli jälleen ryhdissään, saattoi alkaa koota muita nauloilla kiinnitettäviä väliseiniä, sekä ulkoseiniä, joista ensimmäinen oli yhtenäinen takaseinä, joka koostui vaihtelevan pituisista ponttilaudoista (kuva 18). Koska laudoissa oli purkuvaiheessa jätetty alkuperäiset takonaulat paikalleen, niiden avulla pystyttiin useimmissa tapauksissa ankkuroimaan lauta täsmälleen oikeaan kohtaan. Lisäkiinnitys hoidettiin uusilla nauloilla, joiden kannat jäivät kulmalistojen alle. Viimeisenä pystytetyistä seinistä olivat päädyt, jotka lopullisesti lukitsivat rungon muotoonsa. Keskimmäisten huoneiden etuseinät koostuvat pystylaudoista, jotka lepäsivät alaosastaan sokkelin runkopalkkiin tehdyissä urissa. Yläosastaan laudat oli naulattu kiinni (kuva 19).
Viimeistelytöinä kiinnitettiin kulmalaudat ja vuorilaudat, sekä ovet ja ikkunat siinä kunnossa kuin ne olivat. Yhdestä ovesta puuttuu muutama peilin osa, yhdestä ikkunasta on lasi rikki. Yhdessä ikkunassa ei ollut pokia alunperinkään. Mutta kas kummaa, eräs Hajalan ulkorakennuksesta löytynyt poka on kuin tehty kyseiseen ikkunaan. Todennäköisesti se poka onkin ainoa jäljelle jäänyt osa Hajalan alkuperäisestä käymälästä. Ihmeellinen yhteensattuma! Koko vuosi 2008 oli säiltään sellainen, että sen voisi vetää vessanpöntöstä alas. Kunnon poutajaksot loppukesästä puuttuivat, eikä väliaikaista pressukatetta kertaakaan ehtinyt irroittaa ja aloittaa kattolaudoituksen nikkarointia paikalleen. Talvi lumineen yllätti jälleen ja kattoa vaille valmis käymälä jäi talveksi uinumaan ja odottamaan keväistä katon kiinnitystä (kuva 20).
Katon rakennus ja kolmiorimahuovan asennus Huhtikuun kuivien kevätpäivien aikana vessaprojekti herätettiin talviunestaan poistamalla väliaikainen pressukatto. Alla odottivat yläpuolelta ikävään kuntoon muhiheet kattovasat. Koska niiden kantavuus vaikutti kuitenkin olevan kunnossa, ne korjattiin naputtamalla kunkin vasan päälle viiden tuuman lankku (kuva 21), johon myöhemmin kattopanelointi kiinnitettäisiin. Lahovaurio ei etene enää ehjän katon pitäessä kattovasat kuivina.
Lahovaurioiden korjaus jatkui rakennuksen päissä perin pitkiä lippoja tukevien lautojen korjauksella. Veneen keulan muotoisen lankun yläpuoli oli pahoin hapantunut. Alkuperäinen muoto piti johtaa jatkamalla kaarta mahdollisemman luonnollisella tavalla. Myös päätylaudat oli päällystettävä vastaavan paksuisella rimalla kuin viiden tuuman lankku, jota oli viiden kattovasan päällä. Etupuolen lipan vastaava lankku oli säilynyt yllättäen lahoamatta, toisin kuin takapuolen lipan lankku, joka jouduttiin tekemään kokonaan uudestaan. Onneksi takapuolelle tulleessa lankussa ei ollut haasteellisia koristeleikkauksia.
Kun katon pohjat oli asennettu paikalleen ja kaikki lahovauriot korjattu, oli aika alkaa etsiä käyttökelpoisia alkuperäisten helmiponttihöylättyjen kattopanelien joukosta. Huonoimmat panelit olivat lahonneet pölyksi, joten kovin huonoja paneleita ei pinossa enää edes ollut. Panelikasa oli pinottu syksyllä 2007 välipuiden varaan siistiin pinoon. Ne olivatkin säilyneet pari talvea kieroilematta ja lahoamatta lisää. Paneleista poistettiin loput naulat ja raavittiin ponttien väliin pursunnut kattopiki pois. Panelit lajiteltiin pituuden mukaisiin pinoihin. Parhaimmista ja pisimmistä paneleista valittiin yksilöt, jotka halkaistiin takimmaisiksi paneleiksi, johon kattohuovan reuna aikanaan kiinnitettäisiin. Urospontti piti jättää osoittamaan katon nousua kohden, jottei naaraspontti keräisi vettä ja lahoaisi. Yllättävän runsaasti alkuperäistä panelia riittikin, arviolta 80 % katon alalta (kuva 23).
Kattopaneloinnin valmistuttua oli aika etsiä osakasasta numeroidut kolmiorimat. Ne järjestettiin alkuperäiseen järjestykseen, jonka jälkeen yksi rima kerrallaan puhdistettiin huopanauloista ja huovasta (kuva 24). Osa rimoista oli kokonaisia, osa jopa neljässä osassa. Ennen rimojen asennusta katolle asennettiin alaosaan kattoa puolen metrin levyinen vaakasuuntainen huopa, jonka päälle kolmiorimat ja kattovuodat pääteltäisiin
Koska rimoja oli pariton määrä (9 kpl), oli ensimmäisen riman paikka helposti mitattavissa keskelle kattoa. Tästä eteenpäin rimojen paikat määräytyivät kattohuovan leveyden mukaan. Kattohuopana kaytettiin venäläisvalmisteista harmaalla hiekoitettua kattohuopaa, jonka vetolujuudessa tosin olisi ollut toivomisen varaa. Rullan leveys oli tasan metri, jonka mukaan kolmiorimojen harjaväliksi muodostui muutamaa cm vajaa metri. Tässä vaiheessa huovat oli vain harsittu kolmiorimoihin muutamilla nauloilla (kuva 25).
Lopuksi oli vuorossa kolmiorimojen päällysliuskojen asennus, jonka myötä huopavuodat naulattaisiin kunnolla rimoihin kiinni. Päällysliuskat piti ensin leikata täysleveästä kattohuovasta alkuperäisen päällysliuskan leveyden mukaan (n. 10 cm). Varmuuden maksimoimiseksi tiivistysliimaa levitettiin kolmioriman harjan sauman kohdalle päällysliuskojen alle. Liimaa levitettiin niin ikään vuotien alapäihin, jotta ne tiivistyisivät kunnolla ensimmäisenä asetettuun vaakasuuntaiseen huopaan. Lopuksi vuotien reunat taitettiin alaspäin ja naulattiin kattopanelien päihin ja reunoihin. Näin käymälän kasaus oli valmis! Tulevaisuus Mikään projekti ei pääty yksioikoisesti. Käymälän tuleva työlista:
|
||
|
Jarkko Korhonen Vanha Turuntie 1106 25240 HAJALA jarkkoko (at) yahoo.com |
|
