LIITE 1. SELOSTUS HAJALAN ASEMARAKENNUKSEN TIILIKATON KORJAUSTYÖSTÄ

1 Tausta

Asemarakennuksen tiilikatto on arviolta peräisin 1920-30-luvulta. Tiilenä on kaksiurainen valssisavitiili (valmistaja todennäköisesti Kupittaan savi). Vuodelta 1906 olevan valokuvan perusteella talossa on alun pitäen ollut huopakate vesiohjureineen sekä syöksytorvet nurkissa. Syöksytorvet on valitettavasti poistettu tiilikatteen asentamisen yhteydessä. Kivestä hakatut rännin aluskourut ovat edelleen paikoillaan. Hain asemarakennukselle korjausavustusta vuodelle 2004, jolloin Museovirasto myönsi 2000 euroa tiilikatteen korjaukseen.

Kaiken kaikkiaan katon korjaukseen kului noin 3237,93 euroa rahaa tarvikkeisiin ja työvälineisiin (liite 2). Kaikki työ tehtiin itse tai talkoovoimin. Materiaalikuluissa säästettiin iso summa, kun rakennustelineen materiaalit saatiin ilmaiseksi itse purkamalla Halikon palaneen rautatieaseman ympäriltä. Ylipäänsäkin työssä käytetty ajattelutapa oli tehdä itse ennemmin kuin ostaa ja käyttää mieluummin käytettyä kuin uutta. Ainoastaan kattohuopa, tiilten ruodelaudat, naulat, huopaliima ja maalit sekä muutamat välineet olivat luonnollisesti uusia. Kaikki näkyvät osat eli tiilet ja pellitykset ovat alkuperäisiä tai sitten alkuperäisen kaltaisia ja vanhoja korjaustiiliä.

2 Korjaustyön vaiheet

2.1 Tiilikaton purku

Katon restaurointi aloitettiin heinäkuun alussa 2004 poistamalla kattotiilet ensin pohjoislappeelta ja edeten tämän jälkeen muille lappeille. Tiilet poistettiin liu’uttamalla ne alas tarkoitusta varten rakennetulla kattotiilen levyistä kourua pitkin (kuva 1). Yhteensä arviolta 4000 kattotiilestä vain muutama hajosi laskuvaiheessa. Tiilet pinottiin kuormalavoille painepesurilla pesua varten. Kaikki kattoon liittyvät pellitykset otettiin alas ehjinä, merkittiin numeroin ja varastoitiin puhdistusta ja maalausta silmälläpitäen.


Kuva 1. Tiilet laskettiin alas katolta tarkoitusta varten rakennettua kourua pitkin.

Kaikkiaan vaihdettavia tiiliä katolla oli noin kolmisen sataa. Tiilet olivat rapautuneet ja halkeilleet pilalle erityisesti pohjoislappeilla sammaleisimmilla kohdilla. Pahimmillaan tiili oli murentunut täysin ja tiilikatteessa olikin muutamia nyrkinkokoisia reikiä. Sain ostettua samanlaisia kattotiiliä noin 200 kpl (Tuorlan maatalousoppilaitos, ks. kuitti). Lahjoituksena sain noin 150 kpl asema-alueelta 1980-luvulla puretussa rakennuksen katolla olleita täysin samanlaisia tiiliä. Lisäksi sain joulukuussa 2004 palaneelta Halikon asemalta runsaat sata ehjänä säilynyttä tiiltä, joten varatiiliä oli runsaasti ja monia pahoin rapautuneita vaikkakin sinänsä ehjiä tiiliä ei tarvinnut käyttää uudestaan.

Ennen tiilien poistoa oli arvoitus, kuinka suureen osaan kattoa joudutaan uusimaan tiilten alusruoteet ja kattohuopa. Tiilten poiston edetessä ja ruoteiden kirjaimellisesti murentuessa jalkojen alla tuli selväksi, että koko katon kaikki ruoteet oli uusittava (kuva 2). Tästä seurasi, että myös koko aluskate oli uusittava, koska ruoteiden poistossa alushuopaan jää naulanreiät. Alushuopana oli tervapahvi, joka oli ilmeisesti alkuperäinen talon valmistumisvaiheessa asennettu ja myöhemmin ainoastaan pietty huopakate. Ruoteiden ja naulojen poiston jälkeen alushuopa harjattiin puhtaaksi uuden alushuovan levitystä varten.


Kuva 2. Tiilten alusruoteiden huono kunto paljastui tiilten poiston jälkeen.

2.2 Lahovaurioiden korjaus

Tiilten poiston jälkeen osoittautui, että pahimpien vuotokohtien yhteydessä jiireissä sekä paikoin aivan räystäiden reunoissa oli lahovaurioita (kuva 3). Eräästä jiiristä löytyi sokerimuurahaisten pesä (kuva 4), joka jouduttiin myrkyttämään ja poistamaan laudat, joiden sisällä pesä oli. Aluskatteena ollut tervapahvi jouduttiin poistamaan lahovaurion päältä ja ympäriltä, jotta aluslaudoitus saatiin näiltä osin uusittua. Aluslaudoituksen uusimisessa käytettiin vanhaa, alkuperäisen kaltaista lautaa, jota oli varastoituna pieniä määriä asemarakennuksen lautavajassa. Myös räystäiden helmipanelointia jouduttiin pieneltä osin uusimaan lahon takia. Materiaalina käytettiin uutta, mutta vastaavan levyistä ja siten täysin alkuperäisen näköistä helmipaneelia.


Kuva 3. Pahimmat lahovauriot ja vuotokohdat paljastuivat katon jiireistä.


Kuva 4. Eräässä jiirissä oli iso muurahaispesä. Valkoinen aine on muurahaisten munia ja koteloita.

2.3 Aluskatteen asennus

Aluskatteeksi valittiin Lemminkäisen Kerabit Latokate (kuva 5) hankkeen valvojan Eija Sunan (Turun maakuntamuseo) suosituksen mukaan. Alkuperäinen huopa jätettiin lahovauriokohtien korjauspaikkoja lukuun ottamatta kokonaisuudessaan uuden alushuovan alle. Huopa levitettiin alkuperäisen huovan tapaan vaakasuuntaisesti (kuva 5), kiinnitettiin huopanauloilla ja tiivistettiin jiireistä sekä piipun läpivienneistä huopakattoliimalla.


Kuva 5. Alushuopavuodat levitettiin vaakatasoon. Alushuopana käytettiin Kerabitin Latokatetta.

Ennen talvea vuonna 2004 koko katto saatiin poistettua vanhoista tiilistä ja asennettua alushuovalle. Sateinen kesä hidasti työtä merkittävästi turvallisuustekijöiden ja vesivaurioriskin vuoksi. Näin ollen tiilten alusruoteet ja itse tiilten latominen jäivät vuodelle 2005, jolle anoin korjausavustuksen käytön jatkoaikaa.

2.4 Peltiosien kunnostus

Talvikaudella katon pellitykset restauroitiin. Pellitykset olivat sinkittyä peltiä ja säilyneet ikäisekseen hämmästyttävän hyvässä kunnossa. Ne pestiin painepesurilla, jolloin loputkin maalinhilseet irtosivat, maalattiin Ferrex-pohjamaalilla. Pintamaalina käytettiin mahdollisimman tiilen väristä Kirjo-peltikattomaalia. Kun talo joskus maalataan, saavat peltiosat saman värityksen kuin talon koristeet ja nurkkalaudat.

2.5 Tiilten alusruoteiden asennus

Keväällä 2005 aloitettiin tiilten alusruoteiden asennus. Koska entiset ruoteet olivat niin ohutta tavaraa, että ruodevälit olivat painuneet niin notkolle että tiilet ottivat kattohuopaan kiinni, päätettiin (pysty)ruodeväliä tihentää sekä tehdä vaakaruoteet huomattavasti järeämmästä rimasta. Ruoteet tehtiin pääosin materiaalista, joka syntyi halkaisemalla viiden tuuman lauta käsisirkkelillä kahtia. Tämä järeys oli jo niin tukeva, että se ei joustanut edes ruoteiden päällä käveltäessä tiilten asennusvaiheessa.

Vanhoissa ruoteissa oli myös toinen ongelma: katon tuulettumattomuus. Katon ”otsapelti” (räystäällä rimanpäiden päällä oleva pystysuora pelti) oli useimmiten kiinni räystäässä, jolloin tiilten alla ei ilma päässyt virtaamaan kunnolla virtaamaan. Asia korjattiin tekemällä katon reuna ja siihen kiinnittyvät pellit noin 5 cm räystästä ulommas, jolloin räystäältä pellin takaa tiilten alle saatiin sormen mentävä tuuletusrako. Rako on mahdollisuus suojata tiheäsilmäisellä verkolla, jos esim. tervapääskyt alkavat pesiä tiilten alla. Tuuletusta parantavaa rakoa ei voi käytännössä havaita rakennusta tarkastelemalla, mistä johtuen se ei muuta alkuperäistä ilmettä.

Ruoteiden sahaamisessa ja asennuksissa kului touko-elokuu. Asentaminen oli millintarkkaa työtä, jotta tiilten sopivuus oli taattu (kuva 6). Vaakaruoteet piti olla tasan 34,4 cm välein, mikä määräytyi talossa olleen tiilen perusteella. Vaakaruoteiden alla olevat pystyruoteet asennettiin n. 45 cm välein. Jyrkimmät lappeet asettivat omat vaatimuksensa ruoteiden asennuksiin, turvaköysi oli välttämätön apuväline.


6. Alusruoteet asennettiin tiilten vaatimien mittojen mukaan. Alla on uusi aluskate.

2.6 Tiilten puhdistus, nosto ja latominen

Tiilet pestiin syksyllä 2004 – syksyllä 2005, aina kun ei ollut tärkeämpää tekemistä. Ne pestiin painepesurilla, joka irrotti niistä sammaleen, kuivuneet lehdet ja ylipäänsä kaiken irtonaisen aineksen. Tiukimmat, tiileen uponnet rupijäkälät jäivät jäljelle, mikä ei haittaa, sillä ne eivät pidä tiiltä kosteana edistäen rapautumista. Tiilet pestiin yksitellen molemmin puolin ja reunoista. Keskimäärin tunnissa pystyi pesemään noin 60 tiiltä.

Pestyt tiilet nostettiin katolle samaa kourua myöten, jota ne oli laskettu. Nostoa varten tehtiin neljällä pyörällä varustettu kelkka, johon mahtui viisi tiiltä tai neljä harjatiiltä. Kelkka vedettiin katonkorjausta varten jyrkimmän lappeen alle tehdylle rakennustelineelle tai asemahallin lipalle lihasvoimin (kuva 7). Tasoilta tiilet kuljetettiin kantamalla eri puolelle kattoa ja jaoteltiin viiden pinoissa sopivin asennusvälein. Tässä tiilityypissä neliömetrille menee tasan 15 tiiltä.


Kuva 7. Tiilet nostettiin katolle lihasvoimin kelkalla, johon mahtui viisi tiiltä kerrallaan.

Ennen tiilten asennusta kiinnitettiin jiireihin tulevat pellit, otsapellit sekä niihin kiinni asennetut räystäskourujen koukut ja itse kourut. Otsapeltien asennusta edelsi vaihe, jossa kattohuovan reuna leikattiin n. 1 cm räystään reunaa alemmas. Tämä vaihe oli erityisen hidas, koska jäykkä kattohuopa leikkautui suoraan ainoastaan järeillä saksilla ja työ tehtiin tikkailla seisten ja niitä jatkuvasti siirrellen.

Tiilten asennus aloitettiin hankalimmasta kohdasta eli talon pohjoissiiven katosta, joka oli erittäin jyrkkä ja siellä oli vintin ikkunaa varten tehty pieni kohouma. Ruoteiden naulausta varten pohjoispuolelle oli rakennettu teline, jolta käsin tiilet oli mahdollista latoa ja kiinnittää reunimmaiset tiilet jyrkälle lappeelle rautalangalla. Ainoastaan tälle lappeelle tiilet oli numeroitu latomisen helpottamiseksi. Ruoteet oli tehtävä täysin mittatilaustyönä samoja tiiliä varten (kuva 8). Tuloksena olikin täysin alkuperäisen näköinen, mutta hyväkuntoinen tiilikate.


Kuva 8. Hankalimmin restauroitava lape oli muotonsa ja sijaintinsa vuoksi pieni pohjoispääty.

Pohjatöiden jälkeen tiilet ladottiin lape kerrallaan paikalleen (kuva 9). Jiireihin pyrittiin valikoimaan kussakin jiirissä alkuperäisesti olleet, oikeaan kulmaan leikatut tiilet. Jos sopivaa tiiltä ei löytynyt, pyrittiin hyödyntämään ”sopivasti” risa tiili leikkaamalla siitä timanttilaikan avulla jiiritiili.


Kuva 9. Tiilet ladottiin alusruoteiden päälle lape kerrallaan.

Kun lappeet olivat valmiit, asennettiin lopuksi harjatiilet. Ne kiinnitettiin nauloilla harjatiilien alle harjan suuntaisesti olevaan lautaan. Lauta ei saanut kantaa harjatiiltä yhtään, jolloin lautaa paikoin vuoltiin kirveellä sopivan korkuiseksi. Näin oli menetelty karkeista vuolujäljistä päätellen myös alkuperäisissä harjalaudoissa. Harjatiilten asennuksen yhteydessä asennettiin piippujen juurten pellitykset. Kaikkein viimeisimmäksi asennettiin lappeiden päätyihin pellit

Viimeisin ladottu katon osa oli asemahallin lippa, joka sai tiilet 19.11. Tämän jälkeen 19.-20.11. asennettiin vielä syöksytorvet (kuva 10). Katto valmistui sittenkin ennen lumen tuloa, joskin ollen jo valmistumispäivänään reilussa kuurassa. Kuvat 11–14, jotka esittävät valmista tiilikattoa pellityksineen, on otettu ennen rännien asennusta.


Kuva 10. Syöksytorvien (yhteensä 8 kpl) asennus 20.11.2005 viimeisteli valmistuneen katon.


Kuva 11. Valmis katto, eteläpuoli eli radan puoli.


Kuva 12. Valmis katto, länsipääty.


Kuva 13. Valmis katto, pohjoinen eli kadun puoli.


Kuva 14. Valmis katto, itäpääty.