HAJALAN

rautatieasema



Kunnostustyö


Pyrin kunnostamaan Hajalan rautatieasemaa mahdollisimman paljon sen historiaa vaalien, rakennuksen omilla ehdoilla, rakennusta kuunnellen, alkuperäisiä tai alkuperäisen kaltaisia rakennusaineita käyttäen. Tällä sivulla kerron tästä restaurointiurakasta.


VUODEN 2002 työt:

  • Juuri ennen kauppahetkeä teetetty palotarkastus, nuohous ja parin hormin halkeaman rappaus. Kaikki tulisijat yhtä lukuunottamatta (tiili hormissa) ovat käyttökunnossa.
  • Pihan siivousta, pensaikon raivaus, puutarhajätteen poltto.
  • Sisätilojen siistimistä.

VUODEN 2003 työt:
  • Sähkötyöt: pääsulakkeen koon kasvatus, ilmajohtojen muutto maakaapeleiksi ja pienimuotoista risojen pistorasioiden ym. uusintaa. Kellarin sähköistys.
  • Vajaa 60 neliötä lattiaa hiottiin ja lakattiin vernissan värisellä pigmentillä. Pohjatyöt käsittivät satojen nupinaulojen nyhtämisen irti ja lattialautojen (ponttia) naulojen iskeminen 5 mm syvemmälle ennen hiontaa.
  • Kevyehkö keittiöremontti: Lateksin poistaminen pinkopahvista ja seinien maalaaminen tämän jälkeen Uulan himmeällä sisäöljymaalilla (pellavaöljy) kellertäväksi. Keittiöön asennettiin aseman kylkiäisenä tulleet n. 80-luvun siistit keittiökaapit. Erityisen hienoa oli, että keittiön alkuperäisiä (tosin n. 50-luvulta, mutta kuitenkin) pinkopahveja ei tarvinnut uusia, vaan ne saatiin pelastettua lateksin alta.
  • Risojen ikkunoiden korjaus perinteisin menetelmin, aineet pellavaöljy, pellavaöljykitti, lasitusnaulat ja vedetty kierrätyslasi (peräsin 50-70-luvun taloista). Suurimpien risojen ikkunoiden puhalletun lasin paloista leikattiin pienempiin ruutuihin ehjät lasit.
  • Puutarhan siivous jatkui edelleen raivakusella ja kasvimaan perustamisella.
  • Saunan kiuas uusittiin. Vanha oli palanut ja ruostunut puhki.

VUODEN 2004 työt:

  • Museovirasto myönsi korjausavustusta savitiilikaton korjaukseen 2000 euroa (kiitos!), joka todellakin tuli tarpeeseen. Tiilikaton pohjoislappeiden tiilistä pahimmillaan joka kymmenes on rikki (vrt. etelälappeilla joka 50.) ja alusrimat ovat paikoin lahonneet olemattomiin. Myös aluskatteena ollut huopa saa jäädä uuden aluskatehuovan (Lemminkäisen Latokate) alle. Vanhat räystäspellitykset ja piipun pellitykset ovat siksi hyvässä kunnossa, että niitä ei uusita, vaan maalataan. Työ saatiin vuoden 2004 aikana aluskatteen laiton osalta valmiiksi. Talven 2004-05 talo siis oli hetken huopakattoinen. Kattotiilien pesu alkoi hitaasti mutta varmasti loppukesällä jatkuen aina talven pakkasiin asti, jolloin tiilet peitettiin pressulla odottamaan kevättä ja nostoa takaisin katolle.
  • Asemapäällikön asunnon paraatiovi avattiin todennäköisesti jopa 50 vuoden unestaan. Oviaukko oli eristetty pellavariveellä, lankuilla ja vielä paksulla pinkopahvilla. Ovet osoittautuivat yllättävän hyväkuntoisiksi, niiden aukeaminen vain on nahkeaa talon lievästä kallistumisesta johtuen. Pariovien alkuperäiseen lukkoon teetetään avain. Oviaukon sisäikkuna löytyi ilman lasia (rikkoutunut) vintiltä.
  • Muutamien yksittäisten huonokuntoisten ikkunoiden restaurointi toimivuuden ja eristyksen parantamiseksi. Vanhat puuosat kunnostettiin ja alkuperäiset lasiruudut käytettiin uudelleen.
  • Kamarin listojen maalaus vaaleansinisellä ja tapetoinnin pohjatyöt
  • KODIN KÄÄNTÖPIIRI innostui pyytämään kohdettamme mukaan kesällä 2004 esitettävään Kodin kääntöpiiri - Unelmia ja ikuisuutta -ohjelmaan. Ohjelma kuvattiin heinäkuussa ja se tuli TV2:lta 5.8.2004.

VUONNA 2005 työt jatkuivat ajan oloon uuvuttavillakin kamarin tapetoinnin pohjatöillä. Korjasin riekaleina olevat pinkopahvit, kaivoin pahvikerrosten alta alkuperäiset tuuletusventtiilit, kittasin, hioin, kittasin ja lopulta koittivat tapetointitalkoot. Lopputulos oli enemmän kuin loistava (vaikka itse sanonkin).

Tiilikattoprojekti oli selkeästi vuoden 2005 työteliäin korjaus. Se vei ajoittain kaiken vapaa-ajan (tosin tämä ei sikäli haitannut koska enimmäkseen kattoa oli mukava korjata). Tiiliä pesin kaikenkaikkiaan noin 4000 kappaletta keskimäärin 60 kappaleen tuntivauhdilla. Kesällä katto sai ensin tiiliä varten tulevat alusruoteet ja syyskuulle asti katto näyttikin suurelta ristikolta. Varsinainen tiilten latominen olikin itse asiassa vain loppusilaus (kuva).

Tiilet nostettiin katolle samaa kourua myöten, jota ne oli laskettu. Tein nostoa varten kelkan, johon mahtui viisi tiiltä. Kelkka hinattiin lihasvoimin köydellä rakennustelineelle, josta tiilet kuljetettiin käsin kantamalla kaikkialle muualle katolle. Lihakset saivat harjoitusta, voisi jopa todeta, että yli oman tarpeen. Vanhempani tekivät kaiken kaikkiaan kattoon liittyen korvaamattoman työn kunnostuksen joka vaiheessa.

Katosta tuli aivan käsittämättömän upea, nyt kun sammalet ja risat tiilet ovat poissa koko komeuden levätessä ryhdikkäänä uusittujen rimojen päällä. Vielä kun kuvassa näkyvän telineen saa kaadettua...

Kaikki kattoon liittyvät alkuperäiset pellitykset (sinkittyä peltiä, pääosin hyväkuntoista) kunnostettiin pesemällä ja maalaamalla. Rännit ja syöksytorvet olivat uusi hankinta, teetin ne kuitenkin mahdollisimman alkuperäisen mallin mukaan (talossa on ollut rännit kuvan mukaan viimeksi noin 1930-luvulla!). Sadevesijärjestelmällä ja ensi vuonna kaivettavilla sadevesiviemäreillä on tarkoitus suojata taloa kosteudelta, vaikka pystyssähän tämä on pysynyt ihmisiän ilman rännejä. Lue tarkempi selostus, Museovirastolle laatimani raportti katon korjauksesta!

Suurena ilonaiheena on uuden huoneen otto kylmästä työmaakopista asumiskäyttöön. Kyseessä on talon kaakkoiskulman eteinen, josta pääsee paraatioven kautta ulos. Itse asiassa huone on enemmän kuin eteinen. Olkoon se nyt kirjasto, sillä olen sijoittanut huoneeseen kirjahyllyn ja pari laiskanlinnaa. Viherkasvit kuuluvat itseoikeutetusti huoneen sisustukseen (kuva).

Loppuvuodeksi tekemistä jää vielä aivan muutamiin katon viimeistelyvaiheisiin, mm. joidenkin puuttuvien peltien asennukseen. Korvaavia täysin alkuperäisiä peltekä sain palaneelta Halikon rautatieasemalta, mistä suuri kiitos. Myös lukuisat korvaustiilet ja monet muut "aseman osat" ovat sieltä peräisin. Sisätöinä on tarkoitus keskittyä makuuhuoneen lattiaa lukuunottamatta täydelliseen pintaremonttiin.

VUOSI 2006 on värikäs vuosi, ainakin mitä tulee asemarakennuksen ulkovuoraukseen. Museoviraston myöntämän 5000 euron entistämisavustuksen turvin (kiitos!) uskalsin lähteä teettämään tätä mittavaa projektia. Kokonaan itse tehtynä työ olisi vienyt vuosia ja vuosia. Pitkällisten ja uuvuttavan tarjouspyyntökierroksen jälkeen sain muutaman tarjouksen, joista kalleimman ja halvimman erotus oli satatuhatta vanhaa markka.

Valitsin maalariliikkeeksi T:mi RK-Urakoinnin, jonka kanssa homma eteni suht. kunnialla, toki tuskin mikään projekti etenee täysin kitkatta loppuun asti. Pojat kuitenkin hoitivat diilin jossa liikkeelle kuului ulkovuorausponttilaudan ja kulmalistojen pohjatyö, pohjamaalaus, välimaalaus ja pintamaalaus. Minä otin hoitaakseni sokkelin tippalistojen lahovaurioiden korjauksen sekä ovien ja ikkunoiden koristeellisten vuorilautojen maalauksen sekä maalien hankinnan ja sekoituksen. Väriksi valitsin aseman alkuperäiset värisävyt 1900-luvun alusta. Värimallit olivat säilyneet vintin varjossa. Maalina oli itsestään selvästi aito pellavaöljymaali. Tarkemmin maalauksesta kuvin ja kululaskelmin myöhemmin museovirastolle laadittavassa raportissa, mutta esimakua lopputuloksesta oheisissa kuvissa:

YKSI kesän 2006 toimista oli asemarakennuksen läntisen seinän ikkunan asennus (ks. yllä oleva kuva). Asematalon piirustuksissa oli kyseiselle seinälle piirretty ikkuna, jota ei koskaan kuitenkaan toteutettu. Onnistuin saamaan Halikon palaneelta asemalta sen ainoan palolta säästyneen ikkunan kaikkine osineen, vuorilautoineen kaikkineen ja päätin toteuttaa arkkitehti Granholmin työn valmiiksi. Asemahalli todella tarvitsi ikkunaansa, sillä huone oli päivälläkin perin hämärä ja kerran täysin samanlainen ikkuna kuin rakennuksen kaikki muutkin oli käytettävissä. Pitkään kyllä mietin ratkaisua, koska tämä on oikeastaan ensimmäinen oma peruuttamaton kädenjälki rakennukseen.



Vuosi 2007 oli monien pienten ja hieman isompienkin eri projektien vuosi. Talvikausi kului makuuhuoneen kimpussa. Katto oli jo lakattu, mutta seinien pohjatyöt tapetointia varten olivat kesken. Lue erillinen sivu makuuhuoneen remontista. Remonttia vauhditti se, että olin lupautunut Kotilieden Maalla-liitteen artikkeliin, jossa käsiteltiin aseman remonttia. Makuuhuoneen lupasin artikkelia tehtäessä olevan valmis (harvinainen termi projektissani, mutta ei se mitään).

Talon 'kylmä puolikin' sai yhden uudistuksen. Avasin pinkopahvin tyylistä päätellen noin 1960-luvulta asti kiinni olleen asemakonttorin ja postin toimitilojen välisen kauniin oven. Oven saranat olivat kadonneet, mutta uudet löytyivät Halikon aseman palaneista varaosista, rautaan tuli ei pure. Onneksi kaikenlaisia nippeleitä ja nappeleita tuli hiilten seasta kerättyä.

Kesäaika 2007 kului edellisenä vuotena alkaneen ulkomaalausprojektin viimeistelytöissä. Näitäkin on kuivailtu tarkemmin museovirastolle apurahan tilityksen yhteydessä laatimassari raportissa.



Kesäkuun alkupuolella 9.6. Hajalan asema sai kylpeä hetken suosiossa, sillä sain vieraakseni runsaat sata 30-vuotta täyttävän konduktööri Lari Nylundin järjestämän museojunan vierasta sekä kolmisenkymmentä hajalalaista. Olin kutsunut kyläläiset katsomaan harvinaista pikajunan pysähdystä asemallani.




Keittiöön oli asennettu syksyllä 2003 keittiön pintaremontin yhteydessä aseman piharakennukseen varastoidut 1980-luvulta peräisin olevat melamiinipintaiset puuviilukaapit, jotka olivat paksuine puisine vetimineen järkyttävä tyylirikko, sillä aseman sisustuksessa ei ollut mitään sisustuselementtejä 80-luvulta. Uusia kaappeja en katsonut järkeväksi hankkia, vaan päätin yrittää näiden kaappien 'vanhentamista'. Keittiön seinät maalasimme v. 2003 vaaleala lämpimän keltaisella. Kattolistan olin alkanut maalata havunvihreällä melko tummalla sävyllä. Tätä samaa tummaa väriä reilusti valkoiseen sekoittaen sain vanhahtavan sinivihertävän sävyn, jolla päätin maalata kaapit. Maalina käytin Uula-tuotteen pellavaöljymaalia, jonka sivelin reiluin pensselinvedoin kaapin oviin. Maalauksen pohjatöinä hioin kaapin melamiinipinnan mataksi ja paklasin muutaman kolon. Vetimet vaihdoin 50-luvun henkeen lankavetimiksi. Samalla tummanvihre-sinivihreä-värisävyllä maalasin myös puuhellan huuvan ja muurin sekä ainoan alkuperäisen komeron ovet ja listat. Lopputulokseen olen tyytyväinen.



Kesästä 2005, jolloin olin purkamassa palaneen Halikon aseman jäänteistä varaosia omaan projektiini, jäi mieleeni asema-alueella oleva harvinainen julkinen käymälä. Ensimmäisenä kesänä löysin Hajalasta aarin verran nupukiveystä ja sen laidassa olevan oudon kivijalan, jonka myöhemmin kuulin olleen julkisen käymälän kivijalka. Halikon aseman vessa oli ilmeisesti juuri samanlainen, jollainen Hajalassa oli ollut. Hieroin keväällä 2007 kaupat tästä harvinaisesta puuttuvasta 'jalokivestä'. Vessan jokainen lauta numeroitiin, irroitettiin varovasti sorkarautaa ja vasaraa apuna käyttäen ja kuljetettiin varastoitavaksi pressun alle Hajalaan lähelle vessan alkuperäistä paikkaa. Purkuvaiheessa ilmeni, että osa lautarakenteisen käymälän tukipalkeista oli pahoin lahonnut ja mietityttämään jäi, miten ne pystyisi korjaamaan. Saimme kuitenkin syyskuuhun mennessä kaikki osat n. 9m pitkää ja valtavan painavaa kurkihirttä myöten kuljetettua Hajalaan pressun suojiin.

Syksyllä aloitin makuuhuoneen jälkeen uuden aiemmin lattiaa lukuun ottamatta koskemattoman huoneen - olohuoneen - pintaremontin. Remontti tarkoitti käytännössä sisäkaton maalausta, seinien pinkopahvien korjausta, joka myöhemmin johti kuitenkin uuden pinkopahvin asentamista vanhan päälle, tapetointia, listojen irroitusta ja maalausta sekä pienimuotoista lattianrajan lisäeristystä tunkemalla rakoihin pellavarivettä.


Jarkko Korhonen
Turuntie 1106
25240 HAJALA
jarkkoko (at) yahoo.com

Tämä sivusto on omistettu Hajalan rautatieasemalle. Sivuston tarkoituksena on kertoa asemasta, asema-alueesta ja sen historiasta, nykytilasta ja rakennuksen kunnostuksesta asumiskäyttöön johtoajatuksena entisöinti ja vanhan säilyttäminen.